Siirry suoraan sisältöön

Työelämän ruotsiLaajuus (4 op)

Tunnus: ZZ00CD01

Laajuus

4 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

  • Tomi Ylkänen

Osaamistavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

03.03.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Aika ja paikka

3.3.-16.5.2025 Moodle-oppimisympäristö

Zoom-aloituswebinaari ma 3.3. klo 16.00-17.00.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

HUOMAATHAN, että verkkototeutuksille etusija on monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla. Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 3.3. klo 16.00-17.00. Aloitusinfon tallenne on katsottavissa seuraavana päivänä Moodle-tilan etusivulla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu neljään osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on 2-3 viikkoa poislukien ensimmäinen viikon mittainen aloitusosio. Varmistat opiskelupaikan tekemällä ensimmäisen osion, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole tehneet ensimmäistä osiota ajallaan, poistetaan kurssilta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä docx-tiedostoina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen tentti Zoomissa reaaliaikaisesti ryhmäkeskusteluna ja kirjallinen tentti Exam-studiossa. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on valvottu kirjallinen ja suullinen tentti toukokuussa 2025 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa tarkemmat ohjeet.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana. Hyväksytyn tentin voi uusia kerran opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Uusinta 1: 1.6.2025
Uusinta 2: 3.8.2025

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Vapaaehtoisia verkkotapaamisia ja osioiden tallenteita 5 h
Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen, itsenäinen työskentely ja tehtävien tekeminen sekä tentteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen 104-108 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia) eli n. 8h/vko.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Kurssi merkitään Peppiin HYV- merkinnällä.

HUOMAATHAN, että verkkototeutuksille etusija on monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla. Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 3.3. klo 16.00-17.00. Aloitusinfon tallenne on katsottavissa seuraavana päivänä Moodle-tilan etusivulla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu neljään osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on 3-4 viikkoa poislukien ensimmäinen viikon mittainen aloitusosio. Varmistat opiskelupaikan tekemällä ensimmäisen osion, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole tehneet ensimmäistä osiota ajallaan, poistetaan kurssilta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä docx-tiedostoina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen tentti Zoomissa reaaliaikaisesti ryhmäkeskusteluna ja kirjallinen tentti Exam-studiossa. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

27.01.2025 - 11.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä on pääosin itsenäiseen työskentelyyn perustuva verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä.
Kurssi alkaa ma 27.1.2025 ja päättyy su 11.5.2025.
Kurssin Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä.
Kuormitus kurssilla yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Tiistaina 28.1.2025 klo 9.30-11 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä osoitteessa https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Webinaarissa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja myös opiskelijat voivat kysyä tuolloin opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ti 4.3. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ti 1.4. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin tentit). Webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista. Niiden tallenteet tulevat näkyviin Moodle-työtilaan yleensä seuraavana arkipäivänä.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 27.1.-11.5.2025. Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita.
Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 27.1.-16.2.2025
- osio 2 avoinna 3.3.-23.3.2025
- osio 3 avoinna 31.3.-22.4.2025
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne etukäteen valmiiksi.
Kunkin osion jälkeinen viikko on tarkoitettu itsenäiseen asioiden kertaamiseen.
Osion 3 jälkeinen viikko on lisäksi tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.
Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään ti 22.4.2025 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä. Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 29.4. klo10 tai klo 10.30
- ke 30.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- ma 5.5. klo 14
- ti 6.5. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- ke 7.5. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- to 8.5. klo 14
Tarvittaessa tarjolle voi vielä tulla muutama ylimääräinen suullisen tentin aika.

Kirjallisen tentin voi tehdä joko kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-tenttinä. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään ti 22.4.2025 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille aika on pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 29.4.2025 klo 12.15 (tila ilm. myöh.)
- ma 5.5.2025 klo 10.30 (tila ilm. myöh.)
Exam-studiossa (Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa) kirjallisen kokeen voi tehdä aikavälillä to 24.4. - su 11.5.2025.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Aika sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Kirjallisen tentin uusintaan voi ilmoittautua Exam-järjestelmässä, kun olet saanut opettajalta tiedon, että uusintatenttisi on luotu Exam-järjestelmään.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Hyväksyttyä suullista ja kirjallista tenttiä voi yrittää korottaa kerran. Korotustenteistä vastaa opettaja. Suullisen tentin korotuskoe järjestetään Zoomissa, kirjallisen tentin korotuskoe tehdään puolestaan Exam-studiossa.

Uusintakoe/uusintakokeet & korotustentti/korotustentit on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2025 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee kokonaisuudessaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti.

Hyväksyttyä suullista ja kirjallista tenttiä voi yrittää korottaa kerran. Korotustenteistä vastaa opettaja.
Suullisen tentin korotuskoe järjestetään Zoomissa, kirjallisen tentin korotuskoe tehdään puolestaan Exam-studiossa.

Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kuormitus yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Ajankäyttö:
- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on itsenäiseen työskentelyyn perustuva verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä. Työskentelet pääosin itsenäisesti mutta kurssilla on myös ryhmätöitä.
Kurssi alkaa ma 27.1.2025 ja päättyy su 11.5.2025.
Vapaaehtoinen aloituswebinaari ti 28.1.2025 klo 9.30-11. Kurssilla lisäksi 2 muuta (myös vapaaehtoista) webinaaria.
Opiskelu kurssilla on aikataulutettua. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon, joista kukin on avoinna n. 3 viikkoa.
Kurssille kuuluu sekä suullinen että kirjallinen koe. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suullisiin ryhmätöihin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

27.01.2025 - 11.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä on pääosin itsenäiseen työskentelyyn perustuva verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä.
Kurssi alkaa ma 27.1.2025 ja päättyy su 11.5.2025.
Kurssin Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä.
Kuormitus kurssilla yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Tiistaina 28.1.2025 klo 9.30-11 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä osoitteessa https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Webinaarissa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja myös opiskelijat voivat kysyä tuolloin opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät.
Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ti 4.3. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ti 1.4. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin tentit).
Webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista. Niiden tallenteet tulevat näkyviin Moodle-työtilaan yleensä seuraavana arkipäivänä.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.
Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 27.1.-11.5.2025.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:

27.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

27.1.-16.5.2025 Moodle-oppimisympäristö

Zoom-aloituswebinaari ma 27.1. klo 16.00-17.00.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

HUOMAATHAN, että verkkototeutuksille etusija on monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla. Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 27.1. klo 16.00-17.00. Aloitusinfon tallenne on katsottavissa seuraavana päivänä Moodle-tilan etusivulla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu neljään osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on 3-4 viikkoa poislukien ensimmäinen viikon mittainen aloitusosio. Varmistat opiskelupaikan tekemällä ensimmäisen osion, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole tehneet ensimmäistä osiota ajallaan, poistetaan kurssilta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä docx-tiedostoina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen tentti Zoomissa reaaliaikaisesti ryhmäkeskusteluna ja kirjallinen tentti Exam-studiossa. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on valvottu kirjallinen ja suullinen tentti toukokuussa 2025 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa tarkemmat ohjeet.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana. Hyväksytyn tentin voi uusia kerran opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Uusinta 1: 1.6.2025
Uusinta 2: 3.8.2025

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Vapaaehtoisia verkkotapaamisia ja osioiden tallenteita 5 h
Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen, itsenäinen työskentely ja tehtävien tekeminen sekä tentteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen 104-108 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia) eli n. 8h/vko.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Kurssi merkitään Peppiin HYV- merkinnällä.

HUOMAATHAN, että verkkototeutuksille etusija on monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla. Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 27.1. klo 16.00-17.00. Aloitusinfon tallenne on katsottavissa seuraavana päivänä Moodle-tilan etusivulla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu neljään osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on 3-4 viikkoa poislukien ensimmäinen viikon mittainen aloitusosio. Varmistat opiskelupaikan tekemällä ensimmäisen osion, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole tehneet ensimmäistä osiota ajallaan, poistetaan kurssilta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä docx-tiedostoina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen tentti Zoomissa reaaliaikaisesti ryhmäkeskusteluna ja kirjallinen tentti Exam-studiossa. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

20.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opiskelu tapahtuu Moodle-ympäristössä pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta ohjatusti.
Opintojaksolla on 3 kpl ZOOMin välityksellä pidettävää webinaaria ja/tai kyselytuntia.

ZOOM-osoite on aina sama: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 17.1. Käy mahdollisuuksien mukaan jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-webinaari (ZOOMissa https://jamk.zoom.us/j/4080004364) PERJANTAINA 17.1. klo 13.00-14.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on suositeltua ja osa kurssisuoritusta (katso siis ainakin tallenne, jos et pääse varsinaiseen aloitus-ZOOMiin). Aloitusinfo käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

1. OSIO 20.1.-2.2.
1. ZOOM-aloituswebinaari pe 17.1. klo 13.00-14.30 (aloitusinfo + 1. osio)

2. OSIO 10-23.2.
2. ZOOM-webinaari/kyselytunti pe 7.2. klo 13.00-14.30

3. OSIO 10-23.3.
3. ZOOM-webinaari/kyselytunti pe 7.3. klo 13.00-14.30

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

HUOM!
Tämä toteutus on ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla.

Tämä on aikataulutettu verkkototeutus ZZ00CD01-3038 Työelämän ruotsi
Opintojakson toteutusaika 20.1.-16.5.2025
Opintojakso alkaa aloitusinfowebinaarilla ZOOMissa pe 17.1. klo 13.00-14.30 (tästä tulossa tallenne myös)
ZOOM-osoite: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, suosittelemme ehdottomasti kontaktitoteutusta.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Näin siksi, jotta saat tietoa kurssin käytänteistä ja tiedät, miten kurssilla opiskellaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti.

KIRJALLINEN TENTTI

Kirjallisen tentin voi suorittaa kahdella eri tavalla:

- luokassa kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella (Rajakatu 35, luokka ilmoitetaan myöhemmin) maanantaina 24.3. klo 16-18 TAI
- EXAM-tenttinä tai EXAM-tenttivierailuna 17.3.-13.4.

Uusintatentti luokassa (kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella, Rajakatu 35,luokka ilmoitetaan myöhemmin) pe 4.4. klo 14-16.
Mahdolliset EXAM-uusinnat sovitaan erikseen.

Lisätietoa EXAM-tentistä:

- Jamkin Exam: https://help.jamk.fi/exam/fi/
- Tenttivierailu: https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/exam-tenttivierailu-toisessa-korkeakoulussa/

SUULLINEN TENTTI

Suullinen tentti suoritetaan 3-4 hengen ryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodlesta -> Suullinen tentti: ilmoittautuminen):

torstaina 3.4. klo 11.00-19.00 välisenä aikana (tarkempi aikataulu Moodle-kurssillamme) ja

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 6 tunnin viikkotuntimäärää opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

Lisätietoja opiskelijoille

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.
Opintojakson arviointiin vaikuttavat suoritukset: kirjallinen tentti ja suullinen tentti, arviointiasteikko 0-5 ja opiskelijan on saatava vähintään arvosanan 1 tasoinen suoritus sekä kirjallisesta että suullisesta tentistä.
Vaatimukset hyväksytylle suoritukselle: kaikki oppimistehtävät tehtynä, suurin osa harjoituksista (noin 80%) sekä tentit ja itsearviointi pitää olla suoritettuna hyväksytysti.
Arvosanan muodostuminen: kirjallisen tentin arvosana ja suullisen tentin arvosana erikseen
Arviointikriteerit Moodlessa

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 20.1.2025 ja päättyy 4.5.2025 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

perjantaina 4.4. klo 8.00-16.00 välisenä aikana (tarkempi aikataulu Moodle-kurssillamme)

19.12.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

20.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

  • Hanna Syvälahti

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.
Tenteissä on uusintamahdollisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

16.01.2025 - 05.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali ladattavissa myös pdf-tiedostona Moodle-työtilassa.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä kurssi toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella. Kontaktitunnit pidetään torstaisin klo 12.15-15 aikavälillä 16.1.-5.5.2025. Kurssin 2 viimeisellä kontaktikerralla hiukan poikkeava kellonaika. Kurssin kirjallinen koe rinnakkaisryhmän kanssa joko ti 29.4. klo 12.15 alkaen tai ma 5.5. klo 10.30 alkaen. Tarvittaessa Exam-studiossa.

Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %. Poissaoloja sallitaan 3 kontaktikertaa.

Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kurssin kesto 15 viikkoa).

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa (=kotitehtävät) sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (to 17.4.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti to 24.4.2025 klo 12-15 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti samaan aikaan rinnakkaisryhmän kanssa joko ti 29.4. klo 12.15 alkaen tai ma 5.5. klo 10.30 alkaen. Tarvittaessa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: sovi yhdessä opettajan kanssa.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia kumpaankin tenttiin 1kpl.

Uusinnat ja korotustentit suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti to 24.4.2025 klo 12-15 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti samaan aikaan rinnakkaisryhmän kanssa joko ti 29.4. klo 12.15 alkaen tai ma 5.5. klo 10.30 alkaen. Tarvittaessa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Uusinnat ja korotustentit suoritettava ja läpäistävä syyslukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullisen ryhmätyön valmistelu 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kurssin kesto 15 viikkoa).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi alkaa 16.1. ja päättyy 5.5.2025. Kontaktitunnit torstaisin klo 12.15-15 Rajakadun kampuksella. Kontakteilla 80% läsnäolovelvoite. Suullinen tentti to 24.4., kirjallinen tentti jo ti 29.4., ma 5.5. tai Exam-studiossa. Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kesto 15 viikkoa, laajuus 4op eli 108 tuntia työtä).

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

14.01.2025 - 29.04.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali ladattavissa myös pdf-tiedostona Moodle-työtilassa.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä ryhmä on täynnä! Valitse jokin toinen toteutus.
********************************************************************

Tämä kurssi toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella. Kontaktitunnit pidetään tiistaisin klo 12.15-15 aikavälillä 14.1.-29.4.2025. Kurssin 2 viimeisellä kontaktikerralla hiukan poikkeava kellonaika.

Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %. Poissaoloja sallitaan 3 kontaktikertaa.

Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kurssin kesto 15 viikkoa).

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa (=kotitehtävät) sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ti 15.4.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ti 22.4.2025 klo 12-15 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ti 29.4.2025 klo 12.15 alkaen tai tarvittaessa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: sovi yhdessä opettajan kanssa.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia kumpaankin tenttiin 1kpl.

Uusinnat ja korotustentit suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ti 22.4.2025 klo 12-15 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ti 29.4.2025 klo 12.15 alkaen tai tarvittaesa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Uusinnat ja korotustentit suoritettava ja läpäistävä syyslukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullisen ryhmätyön valmistelu 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kurssin kesto 15 viikkoa).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi alkaa 14.1. ja päättyy 29.4.2025. Kontaktitunnit tiistaisin klo 12.15-15 Rajakadun kampuksella. Kontakteilla 80% läsnäolovelvoite. Suullinen tentti ti 22.4., kirjallinen tentti ti 29.4. tai Exam-studiossa. Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kesto 15 viikkoa, laajuus 4op eli 108 tuntia työtä).

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 28

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Hanna Syvälahti

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Lähiopetustoteutus 14.1.-6.5.2025
Oppitunnit tiistaisin klo 14.15-16.45 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Ilmoittautuminen tälle toteutukselle opojen, kielituutori Piia Anttosen tai opettaja Hanna Syvälahden kautta.Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti opiskelijoille, joilla on haasteita ruotsin kielen oppimisessa ja opiskelussa. Osaamistavoitteet ja arviontikriteerit ovat kuten muillakin Työelämän ruotsi -opintojaksoilla, mutta keskitymme tällä toteutuksella minimivaatimusten (Arvosana 1) saavuttamiseen.

Lähiopetustoteutus 14.1.-6.5.2025
Oppitunnit tiistaisin klo 14.15-16.45 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.
Tenteissä on uusintamahdollisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Suomeksi
Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

Lisätietoja opiskelijoille

Ilmoittautuminen tälle toteutukselle opojen, kielituutori Piia Anttosen tai opettaja Hanna Syvälahden kautta.
Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti opiskelijoille, joilla on haasteita ruotsin kielen oppimisessa ja opiskelussa. Osaamistavoitteet ja arviontikriteerit ovat kuten muillakin Työelämän ruotsi -opintojaksoilla, mutta keskitymme tällä toteutuksella minimivaatimusten (Arvosana 1) saavuttamiseen.

Lähiopetustoteutus 14.1.-6.5.2025
Oppitunnit tiistaisin klo 14.15-16.45 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424
Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 27.04.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä on pääosin itsenäiseen työskentelyyn perustuva verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä.
Kurssi alkaa ma 13.1.2025 ja päättyy su 27.4.2025.
Kurssin Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä.
Kuormitus kurssilla yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Tiistaina 14.1.2025 klo 9-10.30 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä osoitteessa https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Webinaarissa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja myös opiskelijat voivat kysyä tuolloin opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät.
Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ti 11.2. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ti 18.3. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin tentit).
Webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista. Niiden tallenteet tulevat näkyviin Moodle-työtilaan yleensä seuraavana arkipäivänä.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.
Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 13.1.-27.4.2025.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 13.1.-2.2.2025
- osio 2 avoinna 10.2.-9.3.2025
- osio 3 avoinna 17.3.-6.4.2025
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne etukäteen valmiiksi.
Kunkin osion jälkeinen viikko on tarkoitettu itsenäiseen asioiden kertaamiseen.
Osion 3 jälkeinen viikko on lisäksi tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.
Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä. Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 14.4.2025 klo 9 tai klo 9.30
- ti 15.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 16.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- to 17.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 23.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- pe 25.4. klo 13 tai klo 13.30
Tarvittaessa tarjolle voi vielä tulla muutama ylimääräinen suullisen tentin aika.

Kirjallisen tentin voi tehdä joko kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-tenttinä. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille aika on pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 16.4.2025 klo 12 (tila ilm. myöh.)
- pe 25.4.2025 klo 9 (tila ilm. myöh.)
Exam-studiossa (Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa) kirjallisen kokeen voi tehdä aikavälillä 14.4.-27.4.2025.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Aika sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Kirjallisen tentin uusintaan voi ilmoittautua Exam-järjestelmässä, kun olet saanut opettajalta tiedon, että uusintatenttisi on luotu Exam-järjestelmään.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2025 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee kokonaisuudessaan.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti.
Hyväksyttyä suullista ja kirjallista tenttiä voi yrittää korottaa kerran. Korotustenteistä vastaa opettaja. Suullisen tentin korotuskoe järjestetään Zoomissa, kirjallisen tentin korotuskoe tehdään puolestaan Exam-studiossa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä. Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 14.4.2025 klo 9 tai klo 9.30
- ti 15.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 16.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- to 17.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 23.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- pe 25.4. klo 13 tai klo 13.30
Tarvittaessa tarjolle voi vielä tulla muutama ylimääräinen suullisen tentin aika.

Kirjallisen tentin voi tehdä joko kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-tenttinä. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille aika on pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 16.4.2025 klo 12 (tila ilm. myöh.)
- pe 25.4.2025 klo 9 (tila ilm. myöh.)
Exam-studiossa (Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa) kirjallisen kokeen voi tehdä aikavälillä 14.4.-27.4.2025.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Aika sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Kirjallisen tentin uusintaan voi ilmoittautua Exam-järjestelmässä, kun olet saanut opettajalta tiedon, että uusintatenttisi on luotu Exam-järjestelmään.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Hyväksyttyä suullista ja kirjallista tenttiä voi yrittää korottaa kerran. Korotustenteistä vastaa opettaja.
Suullisen tentin korotuskoe järjestetään Zoomissa, kirjallisen tentin korotuskoe tehdään puolestaan Exam-studiossa.

Uusintakoe/uusintakokeet & korotustentti/korotustentit on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2025 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee kokonaisuudessaan.

Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kuormitus yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Ajankäyttö:
- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on itsenäiseen työskentelyyn perustuva verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä. Työskentelet pääosin itsenäisesti mutta kurssilla on myös ryhmätöitä.
Kurssi alkaa ma 13.1.2025 ja päättyy su 27.4.2025.
Vapaaehtoinen aloituswebinaari 14.1.2025 klo 9-10.30. Kurssilla lisäksi 2 muuta (myös vapaaehtoista) webinaaria.
Opiskelu kurssilla on aikataulutettua. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon, joista kukin on avoinna n. 3 viikkoa.
Kurssille kuuluu sekä suullinen että kirjallinen koe. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suullisiin ryhmätöihin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 13.1.2025 ja päättyy 4.5.2025 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 13.1.2025 ja päättyy 4.5.2025 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opiskelu tapahtuu Moodle-ympäristössä pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta ohjatusti.
Opintojaksolla on 3 kpl ZOOMin välityksellä pidettävää webinaaria ja/tai kyselytuntia.

ZOOM-osoite on aina sama: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään maanantaina 13.1. Käy mahdollisuuksien mukaan jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-webinaari (ZOOMissa https://jamk.zoom.us/j/4080004364) MAANANTAINA 13.1. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on suositeltua ja osa kurssisuoritusta (katso siis ainakin tallenne, jos et pääse varsinaiseen aloitus-ZOOMiin). Aloitusinfo käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

1. OSIO 13-26.1.
1. ZOOM-aloituswebinaari ma 13.1. klo 16.00-17.30 (aloitusinfo + 1. osio)

2. OSIO 3-16.2.
2. ZOOM-webinaari/kyselytunti ma 3.2. klo 16.00-17.30

3. OSIO 3-16.3.
3. ZOOM-webinaari/kyselytunti ma 3.3. klo 16.00-17.30

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

HUOM!
Tämä toteutus on ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla.

Tämä on aikataulutettu verkkototeutus ZZ00CD01-3038 Työelämän ruotsi
Opintojakson toteutusaika 13.1.-16.5.2025
Opintojakso alkaa ke 15.1. ja päättyy 16.5.2025

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, suosittelemme ehdottomasti kontaktitoteutusta.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Näin siksi, jotta saat tietoa kurssin käytänteistä ja tiedät, miten kurssilla opiskellaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti.

KIRJALLINEN TENTTI

Kirjallisen tentin voi suorittaa kahdella eri tavalla:

- luokassa kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella (Rajakatu 35, luokka ilmoitetaan myöhemmin) maanantaina 24.3. klo 16-18 TAI
- EXAM-tenttinä tai EXAM-tenttivierailuna 17.3.-13.4.

Uusintatentti luokassa (kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella, Rajakatu 35,luokka ilmoitetaan myöhemmin) pe 4.4. klo 14-16.
Mahdolliset EXAM-uusinnat sovitaan erikseen.

Lisätietoa EXAM-tentistä:

- Jamkin Exam: https://help.jamk.fi/exam/fi/
- Tenttivierailu: https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/exam-tenttivierailu-toisessa-korkeakoulussa/

SUULLINEN TENTTI

Suullinen tentti suoritetaan 3-4 hengen ryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodlesta -> Suullinen tentti: ilmoittautuminen):

maanantaina 24.3. klo 9.00-12.00 tai tiistaina 25.3. klo 8.00-15.00 välisenä aikana (tarkempi aikataulu Moodle-kurssillamme) ja

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 6 tunnin viikkotuntimäärää opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

Lisätietoja opiskelijoille

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.
Opintojakson arviointiin vaikuttavat suoritukset: kirjallinen tentti ja suullinen tentti, arviointiasteikko 0-5 ja opiskelijan on saatava vähintään arvosanan 1 tasoinen suoritus sekä kirjallisesta että suullisesta tentistä.
Vaatimukset hyväksytylle suoritukselle: kaikki oppimistehtävät tehtynä, suurin osa harjoituksista (60-80%) sekä tentit ja itsearviointi pitää olla suoritettuna hyväksytysti.

Opintojakso alkaa ma 13.1. ja päättyy 16.5.2025

keskiviikkona 26.3. klo 12.00-20.00 välisenä aikana (tarkempi aikataulu Moodle-kurssillamme)

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 6 tunnin viikkotuntimäärää opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

Lisätietoja opiskelijoille

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.
Opintojakson arviointiin vaikuttavat suoritukset: kirjallinen tentti ja suullinen tentti, arviointiasteikko 0-5 ja opiskelijan on saatava vähintään arvosanan 1 tasoinen suoritus sekä kirjallisesta että suullisesta tentistä.
Vaatimukset hyväksytylle suoritukselle: kaikki oppimistehtävät tehtynä, suurin osa harjoituksista (noin 80%) sekä tentit ja itsearviointi pitää olla suoritettuna hyväksytysti.
Arvosanan muodostuminen: kirjallisen tentin arvosana ja suullisen tentin arvosana erikseen
Arviointikriteerit Moodlessa

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 27.04.2025

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä on pääosin itsenäiseen työskentelyyn perustuva verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä.
Kurssi alkaa ma 13.1.2025 ja päättyy su 27.4.2025.
Kurssin Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä.
Kuormitus kurssilla yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Tiistaina 14.1.2025 klo 9-10.30 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä osoitteessa https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Webinaarissa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja myös opiskelijat voivat kysyä tuolloin opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät.
Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ti 11.2. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ti 18.3. klo 9.30-11 (aiheena mm. kurssin tentit).
Webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista. Niiden tallenteet tulevat näkyviin Moodle-työtilaan yleensä seuraavana arkipäivänä.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.
Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 13.1.-27.4.2025.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 13.1.-2.2.2025
- osio 2 avoinna 10.2.-9.3.2025
- osio 3 avoinna 17.3.-6.4.2025
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne etukäteen valmiiksi.
Kunkin osion jälkeinen viikko on tarkoitettu itsenäiseen asioiden kertaamiseen.
Osion 3 jälkeinen viikko on lisäksi tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.
Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä. Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 14.4.2025 klo 9 tai klo 9.30
- ti 15.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 16.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- to 17.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 23.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- pe 25.4. klo 13 tai klo 13.30
Tarvittaessa tarjolle voi vielä tulla muutama ylimääräinen suullisen tentin aika.

Kirjallisen tentin voi tehdä joko kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-tenttinä. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille aika on pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 16.4.2025 klo 12 (tila ilm. myöh.)
- pe 25.4.2025 klo 9 (tila ilm. myöh.)
Exam-studiossa (Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa) kirjallisen kokeen voi tehdä aikavälillä 14.4.-27.4.2025.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Aika sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Kirjallisen tentin uusintaan voi ilmoittautua Exam-järjestelmässä, kun olet saanut opettajalta tiedon, että uusintatenttisi on luotu Exam-järjestelmään.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2025 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee kokonaisuudessaan.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti.
Hyväksyttyä suullista ja kirjallista tenttiä voi yrittää korottaa kerran. Korotustenteistä vastaa opettaja. Suullisen tentin korotuskoe järjestetään Zoomissa, kirjallisen tentin korotuskoe tehdään puolestaan Exam-studiossa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä. Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 14.4.2025 klo 9 tai klo 9.30
- ti 15.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 16.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- to 17.4. klo 10.30 tai klo 11
- ke 23.4. klo 9, 9.30, 10.30 tai klo 11
- pe 25.4. klo 13 tai klo 13.30
Tarvittaessa tarjolle voi vielä tulla muutama ylimääräinen suullisen tentin aika.

Kirjallisen tentin voi tehdä joko kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-tenttinä. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 6.4.2025 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille aika on pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 16.4.2025 klo 12 (tila ilm. myöh.)
- pe 25.4.2025 klo 9 (tila ilm. myöh.)
Exam-studiossa (Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa) kirjallisen kokeen voi tehdä aikavälillä 14.4.-27.4.2025.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Aika sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Kirjallisen tentin uusintaan voi ilmoittautua Exam-järjestelmässä, kun olet saanut opettajalta tiedon, että uusintatenttisi on luotu Exam-järjestelmään.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Hyväksyttyä suullista ja kirjallista tenttiä voi yrittää korottaa kerran. Korotustenteistä vastaa opettaja.
Suullisen tentin korotuskoe järjestetään Zoomissa, kirjallisen tentin korotuskoe tehdään puolestaan Exam-studiossa.

Uusintakoe/uusintakokeet & korotustentti/korotustentit on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2025 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee kokonaisuudessaan.

Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kuormitus yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Ajankäyttö:
- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on verkkototeutus Moodle-oppimisympäristössä. Työskentelet pääosin itsenäisesti mutta kurssilla on myös ryhmätöitä.
Kurssi alkaa ma 13.1.2025 ja päättyy su 27.4.2025.
Vapaaehtoinen aloituswebinaari 14.1.2025 klo 9-10.30. Kurssilla lisäksi 2 muuta (myös vapaaehtoista) webinaaria.
Opiskelu kurssilla on aikataulutettua. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon, joista kukin on avoinna n. 3 viikkoa.
Kurssille kuuluu sekä suullinen että kirjallinen koe. Kirjallinen ja suullinen kielitaito arvioidaan erikseen, kummastakin tulee oma arvosanansa.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suullisiin ryhmätöihin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 05.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 32

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali ladattavissa myös pdf-tiedostona Moodle-työtilassa.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä kurssi toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella. Kontaktitunnit pidetään maanantaisin klo 10.30-13 aikavälillä 13.1.-5.5.2025. Kurssin 2 viimeisellä kontaktikerralla hiukan poikkeava kellonaika.

Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %. Poissaoloja sallitaan 3 kontaktikertaa.

Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kurssin kesto 15 viikkoa).

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa (=kotitehtävät) sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ma 14.4.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ma 28.4.2025 klo 10-14 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ma 5.5.2025 klo 10.30 alkaen tai tarvittaessa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: sovi yhdessä opettajan kanssa.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia kumpaankin tenttiin 1kpl.

Uusinnat ja korotustentit suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ma 28.4.2025 klo 10-14 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ma 5.5.2025 klo 10.30 alkaen tai tarvittaesa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Uusinnat ja korotustentit suoritettava ja läpäistävä syyslukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullisen ryhmätyön valmistelu 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kurssin kesto 15 viikkoa).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi alkaa 13.1. ja päättyy 5.5.2025. Kontaktitunnit maanantaisin klo 10.30-13. Kontakteilla 80% läsnäolovelvoite. Suullinen tentti ma 28.4., kirjallinen tentti ma 5.5. tai Exam-studiossa. Kuormittavuus per viikko 7 tuntia (kesto 15 viikkoa, laajuus 4op eli 108 tuntia työtä).

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Kontaktiopiskelua on torstaisin klo 8.00-10.30 seuraavasti (muutokset mahdollisia):

to 16.1. Aloitusinfo, Jag och min profil: Småprat & Vanliga fraser
to 23.1. Vanliga fraser & Åsiktsuttryck
to 30.1. Jag och min profil; mina studier, Min bransch
to 6.2. Min bransch, Att presentera något, gott bemötande/kundservice, telefon
to 13.2. Gott bemötande/kundservice, mejl
to 20.2. Vapaaehtoinen kielioppikertaus
T a l v i l o m a
to 6.3. Arbetslivet
to 13.3. Arbetslivet, söka jobb
to 20.3. Jobbintervju

Tentit

to 27.3. Suullinen tentti (klo 8.00-10.30 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
to 3.4. Kirjallinen tentti klo 8.00-10.00
to 10.4. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.00-10.00 ja suullinen klo 10.00)

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa opiskelumateriaalia. Materiaali jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona Moodle-kurssillamme.

Kontaktitunneilla tehdään myös opiskelumateriaalissa olevien harjoitusten lisäksi muita suullisia ja kirjallisia harjoituksia (useimmiten pari- tai pienryhmässä).

Opetusmenetelmät

Tämä on Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3028 -kontaktitoteutus

Opintojakson toteutusaika 13.1.-16.5.2025.
Opintojakso alkaa torstaina 16.1. ja päättyy viimeistään 16.5.2025.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITTEET

Opintojakson päättyessä ja hyväksytysti suoritettuasi pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

- Opintojakson suoritettuasi hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa.
- Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet.
- Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti.
- Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
- Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

OPINTOJAKSON SUORITUKSIIN KUULUVAT

- aktiviinen läsnäolo kontaktitunneilla (80 %)
- oppimistehtävien tekeminen hyväksytysti: 2 kpl kirjallisia (vaihtoehtoja löytyy) ja 2 kpl suullisia tehtäviä (vaihtoehtoja löytyy, mutta yhtenä tehtävänä on Min bransch -videotehtävä, jonka voi esittää halutessaan livenä kontaktitunnilla (mahdollista tehdä tässä tapauksessa myös jonkun toisen opiskelijan kanssa)
- kirjallinen tentti hyväksytysti
- suullinen tentti hyväksytysti
- itsearviointi opintojakson päätteeksi

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

• Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti
• Ks. lisätietoa Moodle -> Tenttiminen

Tentit

to 27.3. Suullinen tentti (klo 8.00-10.30 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
to 3.4. Kirjallinen tentti klo 8.00-10.00
to 10.4. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.00-10.00 ja suullinen klo 10.00)

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa 3-6 tunnin viikkotuntimääräistä opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

KUORMITUS

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 3-6 tunnin viikkotuntimääräistä opiskelua.

SUUNNITELMA AJANKÄYTÖLLE

- OPISKELU, HARJOITUKSET, LÄKSYT ja MAHDOLLINEN ENNAKKOVALMISTAUTUMINEN kontaktitunneilla/-lle 30-50 tuntia
- ITSENÄISTÄ TYÖSKENTELYÄ ja oppimistehtävien tekeminen 20-30
- TENTIT ja niihin valmistautuminen 10-30 tuntia

TARKENNUSTA AJANKÄYTTÖÖN
:
- Tutustu Moodle-kurssimme aikatauluun ja osaamistavoitteisiin sekä muuhun kurssi-infoon (2-4 tuntia)
- Osallistu aloituskerralle ja opiskele aiheeseen liittyvää materiaalia + tee aiheeseen liittyvät läksyt (3-6 tuntia)
- Osallistu muille kontaktitunneille (9 x 3 tuntia), opiskele aiheeseen liittyvää materiaalia ja tee aiheeseen liittyvät läksyt (50-60 tuntia)
- Tee kurssiin kuuluvat oppimistehtävät 2 x kirjallinen tehtävä ja 2 x suullinen tehtävä. (4 x 4-8 tuntia = 16-32 tuntia)
- Käy mahdollinen saamasi palaute läpi oppimistehtävistä ja opiskele tarvittaessa lisää niitä asioita (kielioppi, sanasto jne), joiden osaamisessa huomaat puutteita (3-6 tuntia)
- Valmistaudu kirjalliseen ja suulliseen tenttiin opiskelemalla kurssiin sisältyviä asioita (15-30 tuntia)
- Osallistu kirjalliseen ja suulliseen tenttiin (3-10 tuntia, jos mahdollisia uusintoja)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tehdään harjoituksia kontaktituntien aikana
Lisäksi opintojaksoon sisältyy oppimistehtäviä: 2 kpl kirjallisia ja 2 kpl videotehtäviä (näitä ei arvioida)
Arviointiin vaikuttavat pääsääntöisesti tentit (kirjallinen ja suullinen)
Opintojaksoon sisältyy myös itsearviointi
Arviointiperusteet löytyvät Moodlesta kohdasta Arviointi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 28

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Kontaktiopiskelua on keskiviikkoisin klo 8.45-11.15 seuraavasti (muutokset mahdollisia):

ke 15.1. Aloitusinfo, Jag och min profil: Småprat & Vanliga fraser
ke 22.1. Vanliga fraser & Åsiktsuttryck
ke 29.1. Jag och min profil; mina studier, Min bransch
ke 5.2. Min bransch, Att presentera något, gott bemötande/kundservice, telefon
ke 12.2. Gott bemötande/kundservice, mejl
ke 19.2. Vapaaehtoinen kielioppikertaus
T a l v i l o m a
ke 5.3. Arbetslivet
ke 12.3. Arbetslivet, söka jobb
ke 19.3. Jobbintervju

Tentit

ke 26.3. Suullinen tentti (klo 8.45-11.15 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
ke 2.4. Kirjallinen tentti klo 8.45-11.15
ke 9.4. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.45-10.45 ja suullinen klo 10.45)

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa opiskelumateriaalia. Materiaali jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona Moodle-kurssillamme.

Kontaktitunneilla tehdään myös opiskelumateriaalissa olevien harjoitusten lisäksi muita suullisia ja kirjallisia harjoituksia (useimmiten pari- tai pienryhmässä).

Opetusmenetelmät

Tämä on Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3029 -kontaktitoteutus

Opintojakson toteutusaika 13.1.-16.5.2025.
Opintojakso alkaa keskiviikkona 15.1. ja päättyy viimeistään 16.5.2025.

Kontaktiopiskelua on maanantaisin klo 13.15-15.45 seuraavasti (muutokset mahdollisia):

ma 13.1. Aloitusinfo, Jag och min profil: Småprat & Vanliga fraser
ma 20.1. Vanliga fraser & Åsiktsuttryck
ma 27.1. Jag och min profil; mina studier, Min bransch
ma 3.2. Min bransch, Att presentera något, gott bemötande/kundservice, telefon
ma 10.2. Gott bemötande/kundservice, mejl
ma 17.2. Vapaaehtoinen kielioppikertaus

T a l v i l o m a

ma 3.3. Arbetslivet
ma 10.3. Arbetslivet, söka jobb
ma 17.3. Jobbintervju

Tentit

ke 26.3. Suullinen tentti (klo 8.45-11.15 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
ke 2.4. Kirjallinen tentti klo 8.45-11.15
ke 9.4. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.45-10.45 ja suullinen klo 10.45)

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa opiskelumateriaalia. Materiaali jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona Moodle-kurssillamme.

Kontaktitunneilla tehdään myös opiskelumateriaalissa olevien harjoitusten lisäksi muita suullisia ja kirjallisia harjoituksia (useimmiten pari- tai pienryhmässä).

Opetusmenetelmät

Tämä on Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3030 -kontaktitoteutus

Opintojakson toteutusaika 13.1.-16.5.2025.
Opintojakso alkaa maanantaina 13.1. ja päättyy viimeistään 16.5.2025.

Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme perjantaisin klo 12.15-15.00 luokassa R35F408.1.

Opintojakso alkaa 17.1.2025 ja päättyy 9.5.2025 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme torstaisin klo 13.15-15.45 luokassa R35F405.

Opintojakso alkaa 16.1.2025 ja päättyy 8.5.2025 mennessä.

Kokoonnumme tiistaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35F304.

Opintojakso alkaa 14.1.2025 ja päättyy 6.5.2025 mennessä.

Perjantaisin 8.45-11.15 pääkampuksella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opettajan materiaali.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• kielitaitosi on heikko ja tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksella perjantaisin klo 8.45-11.15 aikavälillä 17.1. – 16.5.2025. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä. Hybridimahdollisuutta EI OLE.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä pareittain/ryhmissä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös suullinen ja kirjallinen tentti.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

- Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti luokkahuoneessa
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa
- Uusintamahdollisuus Uusinta 1 (1.6.2025 mennessä) tai Uusinta 2 (3.8.2025 mennessä)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetustoteutus
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• kielitaitosi on heikko ja tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksella perjantaisin klo 8.45-11.15 aikavälillä 17.1. – 16.5.2025. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä. Hybridimahdollisuutta EI OLE.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä pareittain/ryhmissä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös suullinen ja kirjallinen tentti.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5, jotka merkitään osasuorituksiin Pepissä. Kurssi merkitään Peppiin arvosanalla HYV.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ajoitus

07.01.2025 - 18.05.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Sonja Salonen
Ryhmät
  • ZJA24SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Lisätietoja opiskelijoille

Alkion toteutus. Opetus Alkiolta.

26.08.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

21.10.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opiskelu tapahtuu Moodle-ympäristössä pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta ohjatusti.
Opintojaksolla on 3 kpl ZOOMin välityksellä pidettävää webinaaria ja/tai kyselytuntia.
Näiden osoite on aina sama: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

Kurssi alkaa virallisesti maanantaina 21.10.2024.
Moodle-kurssi aukeaa viimeistään torstaina 10.10. Käy mahdollisuuksien mukaan jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.
Aloitus-webinaari (ZOOMissa https://jamk.zoom.us/j/4080004364) TORSTAINA 10.10. klo 16.00-18.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on suositeltua ja osa kurssisuoritusta (katso siis ainakin tallenne, jos et pääse varsinaiseen aloitus-ZOOMiin). Aloitusinfo käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

1. OSIO 10.10.-3.11.
ZOOM-aloituswebinaari to 10.10. klo 16.00-18.00 (aloitusinfo + 1. osio)

2. OSIO 4-17.11.
ZOOM-kyselytunti ma 4.11. klo 18.00-19.00

3. OSIO 18.11.-1.12.
ZOOM-kyselytunti ma 18.11. klo 16.00-17.00

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

HUOM!
Tämä toteutus on ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla. Huomaa opintojakson tiivis aikataulu.

Tämä on aikataulutettu verkkototeutus ZZ00CD01-3024 Työelämän ruotsi
Opintojakson toteutusaika 21.10.-18.12.2024
Opintojakso alkaa 10.10. (virallisesti 21.10.) ja päättyy 18.12.2024
Huomaa opintojakson tiivis aikataulu!

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, suosittelemme ehdottomasti kontaktitoteutusta.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Näin siksi, jotta saat tietoa kurssin käytänteistä ja tiedät, miten kurssilla opiskellaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

• Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti
• Ks. lisätietoa Moodle -> Tenttiminen

Kirjallisen tentin voi suorittaa kahdella eri tavalla:

• luokassa kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella (Rajakatu 35, luokka ilmoitetaan myöhemmin) tiistaina 10.12. klo 16-18 TAI
• EXAM-tenttinä tai -tenttivierailuna 25.11.-8.12.

Mahdolliset uusinnat sovitaan erikseen.

Lisätietoa EXAM-tentistä:

• Jamkin Exam: https://help.jamk.fi/exam/fi/
• Tenttivierailu: https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/exam-tenttivierailu-toisessa-korkeakoulussa/

Suullinen tentti suoritetaan 3-4 hengen ryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodlesta -> Suullinen tentti: ilmoittautuminen):

• keskiviikkona 4.12. klo 8.00-20.00 välisenä aikana (tarkempi aikataulu Moodle-kurssillamme)

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 6 tunnin viikkotuntimäärää opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

Lisätietoja opiskelijoille

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.
Opintojakson arviointiin vaikuttavat suoritukset: kirjallinen tentti ja suullinen tentti, arviointiasteikko 0-5 ja opiskelijan on saatava vähintään arvosanan 1 tasoinen suoritus sekä kirjallisesta että suullisesta tentistä.
Vaatimukset hyväksytylle suoritukselle: kaikki oppimistehtävät tehtynä, suurin osa harjoituksista (noin 80%) sekä tentit ja itsearviointi pitää olla suoritettuna hyväksytysti.
Arvosanan muodostuminen: kirjallisen tentin arvosana ja suullisen tentin arvosana erikseen
Arviointikriteerit Moodlessa

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 27.08.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

16.9.2024-18.12.2024 Moodle-oppimisympäristö

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

HUOMAATHAN, että verkkototeutuksille etusija on monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla
opiskelevilla.

Verkko-opintojakso, joka alkaa 16.9.2024 ja loppuu 18.12.2024

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 16.9.2024 klo 14.00-15.30. Aloitusinfon tallenne on katsottavissa seuraavana päivänä Moodle-tilan etusivulla. Kurssilla on myös vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 3 viikkoa. Varmistat opiskelupaikan esittelyvideolla, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole noudattaneet kurssiaikataulua, poistetaan kolmen viikon päästä kurssin alkamisesta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Tekoälyn käyttö oppimistehtävissä on sallittu tiettyyn rajaan asti, mutta lopullinen tuotos täytyy olla sinun itsesi tekemä. Jos olet käyttänyt tekoälyä tai kääntäjää oppimistehtävässä, sinun on mainittava, miten sitä on käytetty. Opettaja ei lähtökohtaisesti kommentoi tekoälyn tai kääntäjän tuotoksia. Tarkemmat ohjeet tekoälyn käyttöön löydät Moodlesta.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti joulukuussa 2024 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa tarkemmat ohjeet.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana. Hyväksytyn tentin voi uusia kerran opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Vapaaehtoisia verkkotapaamisia 5 h
Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen, itsenäinen työskentely ja tehtävien tekeminen sekä tentteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen 104-108 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia) eli n. 9h/vko.

Sisällön jaksotus

Kurssin aikataulu on seuraavanlainen:

Opiskeluosio 1 (Opinnot ja työnhaku): 16.9. - 7.10.2024
Opiskeluosio 2 (Viestintä työpaikalla): 8.10. - 4.11.2024
Opiskeluosio 3 (Viestintä omalla alalla): 5.11. - 2.12.2024
Tentit viikoilla 48-51

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin amk 10 paikkaa

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu pääosin kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 4 viikkoa. Varmistat opiskelupaikan esittelyvideolla, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole noudattaneet kurssiaikataulua, poistetaan kolmen viikon päästä kurssin alkamisesta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Tekoälyn käyttö oppimistehtävissä on sallittu tiettyyn rajaan asti, mutta lopullinen tuotos täytyy olla sinun itsesi tekemä. Jos olet käyttänyt tekoälyä tai kääntäjää oppimistehtävässä, sinun on mainittava, miten sitä on käytetty. Opettaja ei lähtökohtaisesti kommentoi tekoälyn tai kääntäjän tuotoksia. Tarkemmat ohjeet tekoälyn käyttöön löydät Moodlesta.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti joulukuussa 2024 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa tarkemmat ohjeet.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana. Hyväksytyn tentin voi uusia kerran opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Vapaaehtoisia verkkotapaamisia 4 h
Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen, itsenäinen työskentely ja tehtävien tekeminen sekä tentteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen 104-108 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia) eli n. 9h/vko.

Sisällön jaksotus

Kurssin aikataulu on seuraavanlainen:

Opiskeluosio 1 (Opinnot ja työnhaku): 16.9. - 7.10.2024
Opiskeluosio 2 (Viestintä työpaikalla): 8.10. - 4.11.2024
Opiskeluosio 3 (Viestintä omalla alalla): 5.11. - 2.12.2024
Tentit viikoilla 48-51

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu pääosin kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 9.9.2024 ja päättyy 9.12.2024 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

9.9.2024-18.12.2024 Moodle-oppimisympäristö

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

HUOMAATHAN, että verkkototeutuksille etusija on monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla
opiskelevilla.

Verkko-opintojakso, joka alkaa 9.9.2024 ja loppuu 18.12.2024

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 9.9.2024 klo 14.00-15.30. Aloitusinfon tallenne on katsottavissa seuraavana päivänä Moodle-tilan etusivulla. Kurssilla on myös vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 3,5 viikkoa. Varmistat opiskelupaikan esittelyvideolla, joka on palautettava viimeistään viikon päästä kurssin alkamisesta. Passiiviset opiskelijat, jotka eivät ole noudattaneet kurssiaikataulua, poistetaan kolmen viikon päästä kurssin alkamisesta.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina, joissa puhuja näkyy ja kuuluu, ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tenttien vaatimukset.

Tekoälyn käyttö oppimistehtävissä on sallittu tiettyyn rajaan asti, mutta lopullinen tuotos täytyy olla sinun itsesi tekemä. Jos olet käyttänyt tekoälyä tai kääntäjää oppimistehtävässä, sinun on mainittava, miten sitä on käytetty. Opettaja ei lähtökohtaisesti kommentoi tekoälyn tai kääntäjän tuotoksia. Tarkemmat ohjeet tekoälyn käyttöön löydät Moodlesta.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on valvottu kirjallinen ja suullinen tentti joulukuussa 2024 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa tarkemmat ohjeet.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana. Hyväksytyn tentin voi uusia kerran opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Vapaaehtoisia verkkotapaamisia 5 h
Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen, itsenäinen työskentely ja tehtävien tekeminen sekä tentteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen 104-108 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia) eli n. 8h/vko.

Sisällön jaksotus

Kurssin aikataulu on seuraavanlainen:

Opiskeluosio 1 (Opinnot ja työnhaku): 9.9. - 2.10.2024
Opiskeluosio 2 (Viestintä työpaikalla): 3.10. - 4.11.2024
Opiskeluosio 3 (Viestintä omalla alalla): 5.11. - 2.12.2024
Tentit viikoilla 48-51

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu pääosin kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

12.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opiskelu tapahtuu Moodle-ympäristössä pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta ohjatusti.
Opintojaksolla on 3 kpl ZOOMin välityksellä pidettävää webinaaria.
Näiden osoite on aina sama: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

Kurssi alkaa ma 2.9.2024.
Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 30.8. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.
Aloitus-ZOOM maanantaina 2.9. klo 16.00-18.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

1. OSIO 2-15.9. (2 viikkoa)
ZOOM-webinaari ma 2.9. klo 16.00-18.00 (aloitusinfo + 1. osio)

TAUKO (2 viikkoa)

2. OSIO 30.9.-13.10. (2 viikkoa)
ZOOM-webinaari ma 30.9. klo 16.00-18.00

TAUKO (3 viikkoa)

3. OSIO 4-17.11. (2 viikkoa)
ZOOM-webinaari ma 4.11. klo 16.00-18.00

Opetusmenetelmät

HUOM! Tämä toteutus on ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoille sekä lisäajalla opiskeleville.

Tämä on aikataulutettu verkkototeutus Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3016.
Opintojakson toteutusaika 2.9.-18.12.2024
Opintojakso alkaa 2.9. ja päättyy 15.12.2024

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, suosittelemme ehdottomasti kontaktitoteutusta.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Näin siksi, jotta saat tietoa kurssin käytänteistä ja tiedät, miten kurssilla opiskellaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

• Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti
• Ks. lisätietoa Moodle -> Tenttiminen

Kirjallisen tentin voi suorittaa kahdella eri tavalla:

• luokassa kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella (Rajakatu 35, luokka ilmoitetaan myöhemmin) keskiviikkona 27.11. klo 16-18 TAI
• EXAM-tenttinä tai -tenttivierailuna 11.11.-1.12.

Suullinen tentti suoritetaan 3-4 hengen ryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodlesta -> Suullinen tentti: ilmoittautuminen):

• ti 19.11. klo 11.00-15.30 ja 18.00-20.00 välisenä aikana TAI
• to 21.11. klo 12.00-16.00 välisenä aikana

Lisätietoa EXAM-tentistä:

• Jamkin Exam: https://help.jamk.fi/exam/fi/
• Tenttivierailu: https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/exam-tenttivierailu-toisessa-korkeakoulussa/

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 6 tunnin viikkotuntimäärää opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

Lisätietoja opiskelijoille

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.
Opintojakson arviointiin vaikuttavat suoritukset: kirjallinen tentti ja suullinen tentti, arviointiasteikko 0-5 ja opiskelijan on saatava vähintään arvosanan 1 tasoinen suoritus sekä kirjallisesta että suullisesta tentistä.
Vaatimukset hyväksytylle suoritukselle: kaikki oppimistehtävät tehtynä, suurin osa harjoituksista (60-80%) sekä tentit ja itsearviointi pitää olla suoritettuna hyväksytysti.
Arvosanan muodostuminen: kirjallisen tentin arvosana ja suullisen tentin arvosana erikseen
Arviointikriteerit Moodlessa

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

12.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opiskelu tapahtuu Moodle-ympäristössä pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta ohjatusti.
Opintojaksolla on 3 ZOOMin välityksellä pidettävää webinaaria.
Näiden osoite on aina sama: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

Kurssi alkaa ma 2.9.2024.
Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 30.8. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.
Aloitus-ZOOM maanantaina 2.9. klo 16.00-18.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

1. OSIO 2-15.9. (2 viikkoa)
ZOOM-webinaari ma 2.9. klo 16.00-18.00 (aloitusinfo + 1. osio)

TAUKO (2 viikkoa)

2. OSIO 30.9.-13.10. (2 viikkoa)
ZOOM-webinaari ma 30.9. klo 16.00-18.00

TAUKO (3 viikkoa)

3. OSIO 4-17.11. (2 viikkoa)
ZOOM-webinaari ma 4.11. klo 16.00-18.00

Opetusmenetelmät

HUOM! Tämä toteutus on ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoille sekä lisäajalla opiskeleville.

Tämä on aikataulutettu verkkototeutus Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3017.
Opintojakson toteutusaika 2.9.-18.12.2024
Opintojakso alkaa 2.9. ja päättyy 15.12.2024

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, suosittelemme ehdottomasti kontaktitoteutusta.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on pakollista ja osa kurssisuoritusta. Näin siksi, jotta saat tietoa kurssin käytänteistä ja tiedät, miten kurssilla opiskellaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

• Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti
• Ks. lisätietoa Moodle -> Tenttiminen

Kirjallisen tentin voi suorittaa kahdella eri tavalla:

• luokassa kynä + paperi -tenttinä Jamkin pääkampuksella (Rajakatu 35, luokka ilmoitetaan myöhemmin) keskiviikkona 27.11. klo 16-18 TAI
• EXAM-tenttinä tai -tenttivierailuna 11.11.-1.12.

Suullinen tentti suoritetaan 3-4 hengen ryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodlesta -> Suullinen tentti: ilmoittautuminen):

• ke 20.11. klo 8.30-20.00 välisenä aikana

Lisätietoa EXAM-tentistä:

• Jamkin Exam: https://help.jamk.fi/exam/fi/
• Tenttivierailu: https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/exam-tenttivierailu-toisessa-korkeakoulussa/

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 6 tunnin viikkotuntimäärää opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

Lisätietoja opiskelijoille

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.
Opintojakson arviointiin vaikuttavat suoritukset: kirjallinen tentti ja suullinen tentti, arviointiasteikko 0-5 ja opiskelijan on saatava vähintään arvosanan 1 tasoinen suoritus sekä kirjallisesta että suullisesta tentistä.
Vaatimukset hyväksytylle suoritukselle: kaikki oppimistehtävät tehtynä, suurin osa harjoituksista (60-80%) sekä tentit ja itsearviointi pitää olla suoritettuna hyväksytysti.
Arvosanan muodostuminen: kirjallisen tentin arvosana ja suullisen tentin arvosana erikseen
Arviointikriteerit Moodlessa

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 9.9.2024 ja päättyy 9.12.2024 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 9.9.2024 ja päättyy 9.12.2024 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!
Ilmoittaudu jollekin muulle toteutukselle.
**********************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 26.8.2024 ja päättyy pe 29.11.2024. Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä.
Kuormitus yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Työmäärä per viikko 8 tuntia (kurssin kesto 13 viikkoa).

Tiistaina 27.8.2024 klo 12-13.15 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite on: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ke 18.9. klo 12-13.15 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ke 23.10. klo 12-13.15 (aiheena mm. kurssin tentit). Myös näihin webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.
Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 26.8.-29.11.2024.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 26.8.-15.9.2024
- osio 2 avoinna 16.9.-13.10.2024
- osio 3 avoinna 21.10.-10.11.2024
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne etukäteen valmiiksi.
Osion 3 jälkeinen viikko 46 on tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.
Kurssille sisältyy sekä suullinen että kirjallinen tentti.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 10.11.2024 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä. Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 20.11.2024 klo 10, 10.30, 11.30 tai klo 12
- to 21.11.2024 klo 14
- pe 22.11.2024 klo 9.30 tai klo 10
- ti 26.11.2024 klo 12, 12.30 tai klo 13.30
- ke 27.11.2024 klo 10, 10.30, 11.30 tai klo 12
- to 28.11.2024 klo 13
Mikäli kurssin osallistujamäärä on yli 30 opiskelijaa, tarjolle tulee vielä muutama ylimääräinen suullisen tentin aika.

Kirjallisen tentin voi tehdä joko kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-tenttinä. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 10.11.2024 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- to 21.11.2024 klo 10
- to 28.11.2024 klo 9
Exam-studiossa (Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa) kirjallisen kokeen voi tehdä aikavälillä 18.11.-20.12.2024.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Aika sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Kirjallisen tentin uusintaan voi ilmoittautua Exam-järjestelmässä, kun olet saanut opettajalta tiedon, että tentti on luotu Exam-järjestelmään.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään kevätlukukauden 2025 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee kokonaisuudessaan.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti. Hyväksyttyä tenttiä voi yrittää korottaa kerran.

- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h

Ilmoittaudu jollekin toiselle toteutukselle.
**************************************************

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella maanantaisin 2.9.-16.12.2024 klo 10.30-13. Kurssin 2 viimeisellä kontaktikerralla hiukan poikkeava kellonaika.

Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ma 2.12.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ma 9.12.2024 klo 10-13.30 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ma 16.12.2024 klo 10.30 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat ja korotustentit suoritettava kevätlukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ma 9.12.2024 klo 10-13.30 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ma 16.12.2024 klo 10.30 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat ja korotustentit suoritettava kevätlukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullisen ryhmätyön valmistelu 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Kuormittavuus per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella perjantaisin klo 11.30-14. ajalla 6.9.-13.12.2024
Lisäksi kontakti to 5.12.klo 11.30-14 ja ma 16.12. klo 10.30-13.30.

Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (to 5.12.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti pe 13.12.2024 klo 11-14.30 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ma 16.12.2024 klo 10.30 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat ja korotustentit suoritettava kevätlukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti pe 13.12.2024 klo 10-13.30 välisenä aikana. Suullisen tentin kesto 30 minuuttia.
Kirjallinen tentti ma 16.12.2024 klo 10.30 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Kirjallisen tentin kesto 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksellä enintään 3 tuntia.

Suullisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta tai korotustentti: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat ja korotustentit suoritettava kevätlukukauden 2025 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti. Korotusmahdollisuuksia 1.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullisen ryhmätyön valmistelu 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Kuormittavuus per viikko 7,5 tuntia (kurssin kesto 14 viikkoa).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Kontaktiopiskelua on tiistaiaamuisin klo 8.00-10.30 F304 seuraavasti (muutokset mahdollisia):

HUOM! Aloitus ti 3.9.!

ti 3.9. Aloitusinfo, Jag och min profil: Småprat & Vanliga fraser
ti 10.9. Vanliga fraser & Åsiktsuttryck
ti 17.9. Jag och min profil; mina studier, Min bransch
ti 24.9. Min bransch, Att presentera något, gott bemötande/kundservice, telefon
ti 1.10. Gott bemötande/kundservice, mejl + Min bransch-videotehtävän esitysmahdollisuus (ilmoita etukäteen, jos pidät presentaation mieluummin luokassa)
ti 8.10. Gott bemötande/kundservice, mejl + Min bransch-videotehtävän esitysmahdollisuus (ilmoita etukäteen, jos pidät presentaation mieluummin luokassa)
S y y s l o m a
ti 22.10. Arbetslivet
ti 29.10. Arbetslivet, söka jobb

ti 5.11. Jobbintervju
ti 12.11. Suullinen tentti (klo 8.00-10.30 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
ti 19.11. Varalla: Suullinen tentti (klo 9.00-10.30 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
ti 26.11. Kirjallinen tentti klo 8.00-10.00
ti 3.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.00-10.00 ja suullinen klo 10.00)
ti 10.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 2 (kirjallinen klo 8.00-10.00 ja suullinen klo 10.00)

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa opiskelumateriaalia. Materiaali jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona Moodle-kurssillamme.

Kontaktitunneilla tehdään myös opiskelumateriaalissa olevien harjoitusten lisäksi muita suullisia ja kirjallisia harjoituksia (useimmiten pari- tai pienryhmässä).

Opetusmenetelmät

Tämä on Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3005 -kontaktitoteutus

Opintojakson toteutusaika 27.08.2024 - 18.12.2024.
Opintojakso alkaa TI 3.9. ja päättyy viimeistään 15.12.2024.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITTEET

Opintojakson päättyessä ja hyväksytysti suoritettuasi pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

- Opintojakson suoritettuasi hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa.
- Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet.
- Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti.
- Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
- Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

OPINTOJAKSON SUORITUKSIIN KUULUVAT

- aktiviinen läsnäolo kontaktitunneilla (80 %) -> tiistaisin alkaen 3.9. klo 8.00 (luokka F304)
- oppimistehtävien tekeminen hyväksytysti: 2 kpl kirjallisia (vaihtoehtoja löytyy) ja 2 kpl suullisia tehtäviä (vaihtoehtoja löytyy, mutta yhtenä tehtävänä on Min bransch -videotehtävä, jonka voi esittää halutessaan livenä kontaktitunnilla (mahdollista tehdä tässä tapauksessa myös jonkun toisen opiskelijan kanssa) ti 1.10. tai ti 8.10.)
- kirjallinen tentti hyväksytysti
- suullinen tentti hyväksytysti
- itsearviointi opintojakson päätteeksi

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

• Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti
• Ks. lisätietoa Moodle -> Tenttiminen

Tenttiaikataulu:

ti 12.11. Suullinen tentti (klo 8.00-10.30 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
ti 19.11. Varalla: Suullinen tentti (klo 9.00-10.30 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
ti 26.11. Kirjallinen tentti klo 8.00-10.00
ti 3.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.00-10.00 ja suullinen klo 10.00)
ti 10.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 2 (kirjallinen klo 8.00-10.00 ja suullinen klo 10.00)

Itsearviointitehtävä palautus viimeistään su 15.12.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa 3-6 tunnin viikkotuntimääräistä opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

KUORMITUS

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 3-6 tunnin viikkotuntimääräistä opiskelua.

SUUNNITELMA AJANKÄYTÖLLE

- OPISKELU, HARJOITUKSET, LÄKSYT ja MAHDOLLINEN ENNAKKOVALMISTAUTUMINEN kontaktitunneilla/-lle 30-50 tuntia
- ITSENÄISTÄ TYÖSKENTELYÄ ja oppimistehtävien tekeminen 20-30
- TENTIT ja niihin valmistautuminen 10-30 tuntia

TARKENNUSTA AJANKÄYTTÖÖN
:
- Tutustu Moodle-kurssimme aikatauluun ja osaamistavoitteisiin sekä muuhun kurssi-infoon (2-4 tuntia)
- Osallistu aloituskerralle ja opiskele aiheeseen liittyvää materiaalia + tee aiheeseen liittyvät läksyt (3-6 tuntia)
- Osallistu muille kontaktitunneille (9 x 3 tuntia), opiskele aiheeseen liittyvää materiaalia ja tee aiheeseen liittyvät läksyt (50-60 tuntia)
- Tee kurssiin kuuluvat oppimistehtävät 2 x kirjallinen tehtävä ja 2 x suullinen tehtävä. (4 x 4-8 tuntia = 16-32 tuntia)
- Käy mahdollinen saamasi palaute läpi oppimistehtävistä ja opiskele tarvittaessa lisää niitä asioita (kielioppi, sanasto jne), joiden osaamisessa huomaat puutteita (3-6 tuntia)
- Valmistaudu kirjalliseen ja suulliseen tenttiin opiskelemalla kurssiin sisältyviä asioita (15-30 tuntia)
- Osallistu kirjalliseen ja suulliseen tenttiin (3-10 tuntia, jos mahdollisia uusintoja)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tehdään harjoituksia kontaktituntien aikana
Lisäksi opintojaksoon sisältyy oppimistehtäviä: 2 kpl kirjallisia ja 2 kpl videotehtäviä (näitä ei arvioida)
Arviointiin vaikuttavat pääsääntöisesti tentit (kirjallinen ja suullinen)
Opintojaksoon sisältyy myös itsearviointi
Arviointiperusteet löytyvät Moodlesta kohdasta Arviointi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Kontaktiopiskelua on TORSTAIaamuisin klo 8.45-11.15 F304 seuraavasti (muutokset mahdollisia):

HUOM! Aloitus TO 5.9.

to 5.9. Aloitusinfo, Småprat & Vanliga fraser
to 12.9. Vanliga fraeser & Åsiktsuttryck
to 19.9. Jag och min profil; Mina studier; Min bransch
to 26.9. Min bransch, Att presentera något, gott bemötande/kundservice, telefon
to 3.10. Gott bemötande/kundservice, mejl + Min bransch-videotehtävän esitysmahdollisuus (ilmoita etukäteen, jos pidät presentaation mieluummin luokassa)
to 10.10. Gott bemötande/kundservice, mejl +Min bransch-videotehtävän esitysmahdollisuus (ilmoita etukäteen, jos pidät presentaation mieluummin luokassa)
S y y s l o m a
to 24.10. Arbetslivet
to 31.10. Arbetslivet, söka jobb
to 7.11. Jobbintervju
to 14.11. Suullinen tentti (klo 8.45-11.15 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
to 21.11. Varalla: Suullinen tentti (klo 8.45-11.15 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
to 28.11. Kirjallinen tentti klo 8.45-10.45
to 5.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.45-10.45 ja suullinen klo 10.45)
to 12.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 2 (kirjallinen klo 8.45-10.45 ja suullinen klo 10.45)

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa opiskelumateriaalia. Materiaali jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla. Materiaali saatavilla myös pdf-tiedostona Moodle-kurssillamme.

Opetusmenetelmät

Tämä on Työelämän ruotsi ZZ00CD01-3006 -kontaktitoteutus

Opintojakson toteutusaika 29.8.2024 - 18.12.2024.
Opintojakso alkaa TO 5.9. ja päättyy viimeistään 15.12.2024.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITTEET

Opintojakson päättyessä ja hyväksytysti suoritettuasi pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

- Opintojakson suoritettuasi hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa.
- Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet.
- Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti.
- Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
- Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

OPINTOJAKSON SUORITUKSIIN KUULUVAT

- aktiviinen läsnäolo kontaktitunneilla (80 %) -> torstaisin alkaen 5.9. klo 8.45 (luokka F304)
- oppimistehtävien tekeminen hyväksytysti: 2 kpl kirjallisia (vaihtoehtoja löytyy) ja 2 kpl suullisia tehtäviä (vaihtoehtoja löytyy, mutta yhtenä tehtävänä on Min bransch -videotehtävä, jonka voi esittää halutessaan livenä kontaktitunnilla (mahdollista tehdä tässä tapauksessa myös jonkun toisen opiskelijan kanssa) to 3.10. tai to 10.10.)
- kirjallinen tentti hyväksytysti
- suullinen tentti hyväksytysti
- itsearviointi opintojakson päätteeksi

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

• Opintojakson suorituksiin kuuluu sekä kirjallinen että suullinen tentti
• Ks. lisätietoa Moodle -> Tenttiminen

Tenttiaikataulu:

to 14.11. Suullinen tentti (klo 8.45-11.15 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
to 21.11. Varalla: Suullinen tentti (klo 8.45-11.15 välisenä aikana, pienryhmät 20 min/ryhmä)
to 28.11. Kirjallinen tentti klo 8.45-10.45
to 5.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 1 (kirjallinen klo 8.45-10.45 ja suullinen klo 10.45)
to 12.12. Tarvittaessa tenttien uusintakerta 2 (kirjallinen klo 8.45-10.45 ja suullinen klo 10.45)

Itsearviointitehtävä palautus viimeistään su 15.12.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa 3-6 tunnin viikkotuntimääräistä opiskelua. Yksilölliset erot esim. kielitaidossa vaikuttavat opintojakson kuormitukseen.

KUORMITUS

Opintojakson kuormitus on 108 tuntia, joka opintojakson käynnissäolon aikana vastaa noin 3-6 tunnin viikkotuntimääräistä opiskelua.

SUUNNITELMA AJANKÄYTÖLLE

- OPISKELU, HARJOITUKSET, LÄKSYT ja MAHDOLLINEN ENNAKKOVALMISTAUTUMINEN kontaktitunneilla/-lle 30-50 tuntia
- ITSENÄISTÄ TYÖSKENTELYÄ ja oppimistehtävien tekeminen 20-30
- TENTIT ja niihin valmistautuminen 10-30 tuntia

TARKENNUSTA AJANKÄYTTÖÖN
:
- Tutustu Moodle-kurssimme aikatauluun ja osaamistavoitteisiin sekä muuhun kurssi-infoon (2-4 tuntia)
- Osallistu aloituskerralle ja opiskele aiheeseen liittyvää materiaalia + tee aiheeseen liittyvät läksyt (3-6 tuntia)
- Osallistu muille kontaktitunneille (9 x 3 tuntia), opiskele aiheeseen liittyvää materiaalia ja tee aiheeseen liittyvät läksyt (50-60 tuntia)
- Tee kurssiin kuuluvat oppimistehtävät 2 x kirjallinen tehtävä ja 2 x suullinen tehtävä. (4 x 4-8 tuntia = 16-32 tuntia)
- Käy mahdollinen saamasi palaute läpi oppimistehtävistä ja opiskele tarvittaessa lisää niitä asioita (kielioppi, sanasto jne), joiden osaamisessa huomaat puutteita (3-6 tuntia)
- Valmistaudu kirjalliseen ja suulliseen tenttiin opiskelemalla kurssiin sisältyviä asioita (15-30 tuntia)
- Osallistu kirjalliseen ja suulliseen tenttiin (3-10 tuntia, jos mahdollisia uusintoja)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tehdään harjoituksia kontaktituntien aikana
Lisäksi opintojaksoon sisältyy oppimistehtäviä: 2 kpl kirjallisia ja 2 kpl videotehtäviä (näitä ei arvioida)
Arviointiin vaikuttavat pääsääntöisesti tentit (kirjallinen ja suullinen)
Opintojaksoon sisältyy myös itsearviointi
Arviointiperusteet löytyvät Moodlesta kohdasta Arviointi

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 28

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme maanantaisin klo 13.15-15.45 luokassa R35F408.1.

Opintojakso alkaa 9.9.2024 ja päättyy 9.12.2024 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Välttävä
Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Tyydyttävä
Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Hyvä
Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Kiitettävä
Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Erinomainen
Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (Työelämän ruotsi, 4 op) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6§).

Tutkintotodistuksessa toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito merkitään erikseen. Tämä arviointi perustuu pakollisen opintojakson suulliseen ja kirjalliseen arvosanaan siten, että arvosanat 4 ja 5 tarkoittavat tutkintotodistuksessa hyvää ja arvosanat 1, 2 ja 3 tyydyttävää taitoa

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa Työelämän viestintä -opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme keskiviikkoisin klo 8.00-10.30 luokassa R35F305.

Opintojakso alkaa 11.9.2024 ja päättyy 9.12.2024 mennessä.

Kokoonnumme torstaisin klo 12.15-15.00 luokassa R35F304.

Opintojakso alkaa 12.9.2024 ja päättyy 9.12.2024 mennessä.

pääkampuksen tilassa F304 tiistaisin klo 13.15 – 15.45 aikavälillä 27.8. – 17.12.2024

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

HUOM! kurssimateriaali on sähköinen docx-tiedosto, jonka voit tulostaa itsellesi tai käyttää sitä läppärillä oppitunneilla.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus luokkahuoneessa
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tilassa F304 tiistaisin klo 13.15 – 15.45 aikavälillä 27.8. – 17.12.2024. Varmistaaksesi kurssipaikan sinun on oltava läsnä opintojakson ensimmäisellä kontaktikerralla tai, jos olet pätevästä syystä estynyt, sinun on otettava henkilökohtaisesti yhteyttä opintojakson opettajaan ennen ensimmäistä kontaktikertaa. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. HUOM! kurssimateriaali on sähköinen docx-tiedosto, jonka voit tulostaa itsellesi tai käyttää sitä läppärillä oppitunneilla. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat halutessasi opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös valvottu suullinen ja kirjallinen tentti.

Tekoälyn käyttö oppimistehtävissä on sallittu tiettyyn rajaan asti, mutta lopullinen tuotos täytyy olla sinun itsesi tekemä. Jos olet käyttänyt tekoälyä tai kääntäjää oppimistehtävässä, sinun on mainittava, miten sitä on käytetty. Opettaja ei lähtökohtaisesti kommentoi tekoälyn tai kääntäjän tuotoksia. Tarkemmat ohjeet tekoälyn käyttöön löydät Moodlesta.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos 
tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa 
haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti 
haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin 

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

- Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa
- Uusintamahdollisuus sovitusti opettajan kanssa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Sisällön jaksotus

Kurssilla on joka viikko kontaktioppitunti pääkampuksen tilassa F304 tiistaisin klo 13.15 – 15.45 aikavälillä 27.8. – 17.12.2024 poislukien viikot 42 ja 45.

Oppimistehtävien palautukset (tarkemmat päivämäärät sovitaan ryhmän kanssa)
1. suullinen tehtävä: syyskuun lopussa
1. kirjallinen tehtävä: lokakuun alussa
2. kirjallinen tehtävä: marraskuun puolivälissä
2. suullinen tehtävä: marraskuun lopussa