Suomi
09.01.2023 - 29.12.2023
Tälle kurssitoteutukselle ilmoittautuvat VAIN Tiimiakatemian opiskelijat!
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 7 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan joustavasti verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana suunnittelet opiskelijatiimissä työelämän kehitystarpeeseen liittyvän pienimuotoisen projektin. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi opiskelijatiimissä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
7 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu portfolioon ja reflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen)
Portfoliossa osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
01.11.2022 - 30.09.2023
0 - 50
Avoin amk 5 (sisältyy max-määrään)
Tiimiakatemia (AMK)
Lähiopetus, Verkko-opetus
0.00 op
5.00 op
Liiketoimintayksikkö
01.01.2023 - 29.12.2023
Opintojaksolle ilmoittautuvat ainoastaan ne opiskelijat, joiden kanssa asia on ennalta sovittu ja joilla on jo ilmoittautumisvaiheessa tiedossa oma projektiaihe!
- FF projektiopintoja 10 op suorittavat opiskelijat, jotka työstävät projektiopinnot aikavälillä 30.1.- 17.12.2023 (mm. Rakennustekniikka) (huom! vain ennakkoon sovitut projektit!)
- Omaa projektia työstävät opiskelijat
- Vaihtelevissa aikaikkunoissa toteutuvia projekteja työstävät opiskelijat (huom! vain ennakkoon sovitut projektit!)
Jos suoritat projektiopinnot kokonaisuutenaan kevään 2023 aikana, ilmoittaudu toteutukseen ZZPP0920-3021.
Huom! Tällä toteutuksella on vuoden aikana erilaisiin aikaikkunoihin sijoittuvia projekteja, joten valitsethan oman toimeksiantosi kunkin projektitoimeksiannon työskentelyaika huomioiden!
Omia projekteja toteuttavat opiskelija: Oma projektitoimeksianto tulee hyväksyttää ennen työskentelyn aloittamista Moodlessa. Ota yhteys projektiopintojen vastuuopettajaan (marika.puttonen@jamk.fi).
Toimi näin:
1. Opiskelija aloittaa opinnot valitsemalla Moodlessa toimeksiannon, jonka parissa haluaa työskennellä. Tarjolla on sekä suomen- että englanninkielisiä toimeksiantoja, joista opiskelija voi vapaasti valita itseään kiinnostavan toimeksiannon (huomioi toimeksiantokohtainen aikataulu!)
2. Toimeksiannon valinnan jälkeen opiskelija liittyy toimeksiantokohtaiseen Moodle-työtilaan itserekisteröitymällä (kurssiavain: projekti23) ja liittyy projektiryhmään.
Aikataulu:
Huom! Tällä opintojaksolla aikataulu riippuu opiskelijan valitsemasta toimeksiannosta.
Itsenäinen opiskelu ensimmäinen kaksi viikkoa rekisteröitymisestä (A ja B)
KickOff-tilaisuus (toimeksiantokohtainen päivämäärä ja tila ilmoitetaan erikseen toimeksiantokohtaisessa Moodle -työtilassa)
Projektiopintojen päätösseminaari (toimeksiantokohtainen päivämäärä ja tila ilmoitetaan erikseen toimeksiantokohtaisessa Moodle -työtilassa)
Yhteisten tapaamisten välissä opiskelijaryhmät työskentelevät opiskelijajohtoisesti ja tapaavat valmentajia toimeksiantokohtaisesti sovitun aikataulun mukaisesti.
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti/ryhmässä toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 5 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
Kestävä kehitys 2 op itsenäinen opiskelu + ryhmässä tapahtuva opiskelu
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana aloitat suunnittelemaan työelämälähtöistä projektia yhdessä projektiryhmän kanssa. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi projektiryhmässä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy alustava projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
5 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu yksilö- ja ryhmäreflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen), projektisuunnitelmaan sekä projektiraporttiin.
Osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
Ilmoitetaan kurssin alussa.
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op
Kestävä kehitys 2 op
Projektin toteuttaminen 5 op
01.11.2022 - 30.09.2023
Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta: https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/hyvaksilukeminen
0 - 50
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op:
• Verkkotentti (50%) Numeroarviointi 1-5 (yksilötehtävä)
• Alustava projektisuunnitelma (50%) Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Kestävä kehitys 2 op ja projektin toteuttaminen 5 op:
• Kestävän kehityksen verkkotentti. Hyväksytty/Hylätty (yksilötehtävä)
• Reflektio (sis. oman toiminnan reflektion, ryhmäreflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen) Hyväksytty/Hylätty
• Projektisuunnitelma Hyväksytty/hylätty (ryhmätehtävä)
• Projektirapotti Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Bachelor's Degree Programme in Tourism Management (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus, Verkko-opetus
10.00 op
5.00 op
Hyvinvointiyksikkö
02.01.2023 - 31.07.2023
Tämä toteutus on tarkoitettu vain opiskelijoille, jotka ovat saaneet FF projektiopintojen osioista hyväksiluvun.
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 7 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan joustavasti verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana suunnittelet opiskelijatiimissä työelämän kehitystarpeeseen liittyvän pienimuotoisen projektin. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi opiskelijatiimissä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
7 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu portfolioon ja reflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen)
Portfoliossa osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
01.11.2022 - 02.11.2022
0 - 50
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Bachelor's Degree Programme in Tourism Management (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus, Verkko-opetus
10.00 op
5.00 op
Korkeakoulupalvelut
12.09.2022 - 31.07.2023
NON-STOP TOTEUTUS.

01.08.2022 - 31.12.2022
Vaihtoehtoisesti voit suorittaa opintojakson 3 op osasuorituksen Projektin suunnitteluosaaminen -Moodle verkkokurssin sijasta TTC 2070 Projektitoiminta ja käytänteet 4 op, jos haluat toimia projekteissa, joissa kehitetään työelämän digitaalisia ratkaisuja.
Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.
0 - 40
3 op:
• Verkkotentti (50%) Numeroarviointi 1-5
• Projektisuunnitelman esittely (50%) Hyväksytty/Hylätty
7 op:
• Portfolio ja reflektio (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen) Hyväksytty/Hylätty
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus
10.00 op
0.00 op
Korkeakoulupalvelut
Suomi
09.01.2023 - 31.07.2023
Tämä toteutus on VAIN SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN OPISKELIJOILLE!
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti/ryhmässä toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 5 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
Kestävä kehitys 2 op itsenäinen opiskelu + ryhmässä tapahtuva opiskelu
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana aloitat suunnittelemaan työelämälähtöistä projektia yhdessä projektiryhmän kanssa. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi projektiryhmässä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy alustava projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
5 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu yksilö- ja ryhmäreflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen), projektisuunnitelmaan sekä projektiraporttiin.
Osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
Pääkampus
Ilmoitetaan kurssin alussa.
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op
Kestävä kehitys 2 op
Projektin toteuttaminen 5 op
01.11.2022 - 05.01.2023
Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta: https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/hyvaksilukeminen
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op:
• Verkkotentti (50%) Numeroarviointi 1-5 (yksilötehtävä)
• Alustava projektisuunnitelma (50%) Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Kestävä kehitys 2 op ja projektin toteuttaminen 5 op:
• Kestävän kehityksen verkkotentti. Hyväksytty/Hylätty (yksilötehtävä)
• Reflektio (sis. oman toiminnan reflektion, ryhmäreflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen) Hyväksytty/Hylätty
• Projektisuunnitelma Hyväksytty/hylätty (ryhmätehtävä)
• Projektirapotti Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Bachelor's Degree Programme in Tourism Management (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus, Verkko-opetus
0.00 op
5.00 op
Teknologiayksikkö
30.01.2023 - 20.05.2024
Tämä toteutus on tarkoitettu vain energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoille!

3.00 op
Teknologiayksikkö
Suomi
04.09.2023 - 22.12.2023
Huom! Tämä on suomenkielinen toteutus! Tälle toteutukselle ilmoittautuvat kaikki Future Factory projektiopintoja 10 op syksyllä 2023 suorittavat opiskelijat. Huom! Jos työstät opintojaksolla omaa projektia, ota yhteyttä vastuuopettajiin ja ilmoittaudu Nonstop-toteutukselle.
1. Opiskelija aloittaa opinnot valitsemalla Moodlessa toimeksiannon, jonka parissa haluaa työskennellä. Mahdolliset hyväksilukuasiat tulee hoitaa ennen toimeksiannon valintaa.
2. Toimeksiannon valinnan jälkeen opiskelija liittyy toimeksiantokohtaiseen Moodle-työtilaan itserekisteröitymällä ja liittyy projektiryhmään.
Yhteisten tapaamisten välissä opiskelijaryhmät työskentelevät opiskelijajohtoisesti ja tapaavat valmentajia toimeksiantokohtaisesti sovitun aikataulun mukaisesti.
FF projektin suunnittelu 3 op
FF projektin toteutus, 5 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
Kestävä kehitys 2 op
3 op FF Projektin suunnittelu:
Osio toteutetaan verkko- ja etäopintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana aloitat suunnittelemaan työelämälähtöistä projektia yhdessä projektiryhmän kanssa. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi projektiryhmässä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy alustava projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
5 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu yksilö- ja ryhmäreflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen), projektisuunnitelmaan sekä projektiraporttiin.
Osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
2 op Kestävä kehitys:
1 op itsenäisesti opiskeltavat verkko-opinnot ja 1 op projektin suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä tapahtuva kestävän kehitykset tavoitteiden huomiointi ja tarkastelu.
Ilmoitetaan kurssin alussa.
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op
Kestävä kehitys 2 op
Projektin toteuttaminen 5 op
01.08.2023 - 25.08.2023
Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen (oma projekti)
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta: https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/hyvaksilukeminen
Hyväksilukuhakemukset on lähetettävä vastuuopettajalle ennen opintojakson alkua, viimeistään opintojakson ensimmäisellä viikolla ennen toimeksiannon valintaa. Tämän jälkeen tulleita hakemuksia ei käsitellä.
0 - 500
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op:
• Verkkotentti (50%) Hyväksytty/hylätty (yksilötehtävä)
• Alustava projektisuunnitelma (50%) Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Kestävä kehitys 2 op ja projektin toteuttaminen 5 op:
• Kestävän kehityksen verkkotentti. Hyväksytty/Hylätty (yksilötehtävä)
• Reflektio (sis. oman toiminnan reflektion, ryhmäreflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen) Hyväksytty/Hylätty
• Projektisuunnitelma Hyväksytty/hylätty (ryhmätehtävä)
• Projektirapotti Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Bachelor's Degree Programme in Tourism Management (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus, Verkko-opetus
10.00 op
5.00 op
Korkeakoulupalvelut
Suomi
01.08.2023 - 31.12.2023
Huom! Tämä toteutus tarkoitettu ainoastaan sairaanhoitajaopiskelijoille!
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti toteutettava verkko-opintojakso. Projektin toteutus 2 op on terveysalalle räätälöity kokonaisuus
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan joustavasti verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana suunnittelet opiskelijatiimissä työelämän kehitystarpeeseen liittyvän pienimuotoisen projektin. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi opiskelijatiimissä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
01.04.2023 - 29.05.2023
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Bachelor's Degree Programme in Tourism Management (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus
0.00 op
0.00 op
Hyvinvointiyksikkö
Suomi
08.01.2024 - 20.12.2024
Tälle kurssitoteutukselle ilmoittautuvat VAIN Tiimiakatemian opiskelijat!
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 7 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan joustavasti verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana suunnittelet opiskelijatiimissä työelämän kehitystarpeeseen liittyvän pienimuotoisen projektin. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi opiskelijatiimissä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
7 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu portfolioon ja reflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen)
Portfoliossa osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
Avoin amk 5 (sisältyy max-määrään)
Tiimiakatemia (AMK)
Lähiopetus
0.00 op
0.00 op
Liiketoimintayksikkö
English
05.09.2023 - 22.12.2023
Note! This implementation is only in english! All students completing FF project studies 10 ECTS in fall 2023 are enrolled for this course implementation.
1. The student starts his studies by selecting the assignment you want to work on in Moodle. Recognition of Prior Learning and Experience -applications must be handled before the selection of the assignment.
2. After selecting an assignment, the student joins the assignment-specific Moodle workspace by self-registration and joins the project group.
Between joint meetings, the student groups work under student leadership and meet with coaches according to the assigned schedule.
FF project planning 3 cr
Implementation of the FF project 5 cr
Sustainable development 2 cr
3 cr FF Project planning:
This part of the couse is implemented flexibly as online studies and distance learning. Studies include independent study and teamwork. The course utilizes digital and interactive tools. The student group agrees on how to implement teamwork. Group guidance supports task performance.
During the course, you plan a small-scale project related to the development needs of working life in the student team. Project planning proceeds in stages. During the stages, you will independently study the theory related to project activities, share your sectoral expertise and your sustainable development expertise in the student team. You use design support tools at different stages of the design work. As a result of the phased work, a project plan is created, which you present together with your student team.
5 cr Project implementation:
Competence assessment is based on reflection (incl. Reflection on one's own activities, peer feedback, possible working life and feedback from the supervisor)
You will be able to justify the stages of project implementation and evaluate the tools and methods you use in the project and their suitability for solving the development challenge of working life.
You will be able to critically reflect on your project work, your own activities, your own role and define the next steps in developing your project skills. (self-assessment and feedback discussion, peer feedback, feedback from potential working life and mentor)
The client will be provided with the usable output (s) of the project as group work.
2 cr Sustainable development:
1 cr independent online studies and 1 cr consideration and review of sustainable development goals in the planning and implementation of the project.
To be announced at the beginning of the course.
Project Planning 3 cr
Sustainable Development 2 cr
Project Implementation 5 cr
01.08.2023 - 25.08.2023
Accreditation (replacement and inclusion)
Recognition of prior or informal learning
Studification
More detailed instructions can be found in the degree regulations and the study guide:
https://www.jamk.fi/en/for-students/degree-student/recognition-of-prior-learning-and-experience
Applications for accreditation must be sent before the start of the course, at the latest in the first week of the course before the selection of the assignment. Applications received after this will not be processed.
0 - 500
Project Planning 3 cr:
• Online exam (50%) (individual task)
• Presentation of the preliminary project plan (50%) Pass/Fail (group task)
Sustainable Development 2 cr + Project implementation 5 cr:
• Online exam of sustainable development. Pass/Fail (individual task)
• reflection (incl. Reflection on one's own activities and in a group, peer feedback, possible working life and supervisor's feedback) Pass/Fail
• Project plan Pass/Fail (group task)
• Project report Pass/Fail (group task)
Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Bachelor's Degree Programme in Logistics, Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling, Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy, Bachelor's Degree Programme in International Business, Bachelor's Degree Programme in Service Business, Bachelor's Degree Programme in Team Academy, Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology, Bachelor's Degree Programme in Social Services, Bachelor's Degree Programme in Tourism Management, Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Bachelor's Degree Programme in Business Management, Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy, Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
Face-to-face, Online learning
10.00 cr
5.00 cr
University Services
12.09.2023 - 31.07.2024
NON-STOP TOTEUTUS.
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 7 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan joustavasti verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana suunnittelet opiskelijatiimissä työelämän kehitystarpeeseen liittyvän pienimuotoisen projektin. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi opiskelijatiimissä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
7 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu portfolioon ja reflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen)
Portfoliossa osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
Ilmoitetaan kurssin alussa.
01.08.2022 - 25.08.2023
Vaihtoehtoisesti voit suorittaa opintojakson 3 op osasuorituksen Projektin suunnitteluosaaminen -Moodle verkkokurssin sijasta TTC 2070 Projektitoiminta ja käytänteet 4 op, jos haluat toimia projekteissa, joissa kehitetään työelämän digitaalisia ratkaisuja.
Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.
0 - 40
3 op:
• Verkkotentti (50%) Numeroarviointi 1-5
• Projektisuunnitelman esittely (50%) Hyväksytty/Hylätty
7 op:
• Portfolio ja reflektio (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen) Hyväksytty/Hylätty
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Konetekniikka (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus
10.00 op
0.00 op
Korkeakoulupalvelut
01.01.2024 - 31.05.2024
Tämä toteutus on VAIN SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN OPISKELIJOILLE!
FF projektin suunnittelu 3 op osuus on itsenäisesti/ryhmässä toteutettava verkko-opintojakso.
FF projektin toteutus, 5 op osuus on ryhmässä toteutettava projekti.
Kestävä kehitys 2 op itsenäinen opiskelu + ryhmässä tapahtuva opiskelu
3 op FF Projektin suunnittelu:
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Opinnot sisältävä itsenäistä opiskelua ja tiimissä tapahtuvaa työskentelyä. Opintojaksolla hyödynnetään digitaalisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä. Opiskelijaryhmä sopii tiimityöskentelyn toteutustavoista. Ryhmäohjaus tukee tehtävien tekemistä.
Opintojakson aikana aloitat suunnittelemaan työelämälähtöistä projektia yhdessä projektiryhmän kanssa. Projektin suunnittelu etenee vaiheittain. Vaiheiden aikana opiskelet itsenäisesti projektitoimintaan liittyvää teoriaa, jaat alakohtaista osaamistasi ja kestävän kehityksen osaamistasi projektiryhmässä. Käytät suunnittelutyön eri vaiheissa suunnittelua tukevia työkaluja. Vaiheistetun työskentelyn tuloksena syntyy alustava projektisuunnitelma, jonka esittelet yhdessä opiskelijatiimisi kanssa.
5 op Projektin toteuttaminen:
Osaamisen arviointi perustuu yksilö- ja ryhmäreflektioon (sis. oman toiminnan reflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen), projektisuunnitelmaan sekä projektiraporttiin.
Osaat perustella projektin toteuttamisen vaiheet ja arvioida projektissa käyttämiänne työkaluja ja menetelmiä sekä niiden soveltuvuutta työelämän kehittämishaasteen ratkaisemisessa.
Osaat kriittisesti reflektoida projektityöskentelyänne, omaa toimintaa, omaa roolia ja määritellä projektiosaamisesi kehittämisen tulevia askeleita. (itsearviointi ja palautekeskustelu, vertaispalaute, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palaute)
Toimeksiantajalle toimitetaan projektista ryhmätyönä syntyvä hyödynnettävä tuotos/ tuotokset.
Pääkampus
Ilmoitetaan kurssin alussa.
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op
Kestävä kehitys 2 op
Projektin toteuttaminen 5 op
Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta: https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/hyvaksilukeminen
Projektin suunnitteluosaaminen 3 op:
• Verkkotentti (50%) Numeroarviointi 1-5 (yksilötehtävä)
• Alustava projektisuunnitelma (50%) Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Kestävä kehitys 2 op ja projektin toteuttaminen 5 op:
• Kestävän kehityksen verkkotentti. Hyväksytty/Hylätty (yksilötehtävä)
• Reflektio (sis. oman toiminnan reflektion, ryhmäreflektion, vertaispalautteen, mahdollisen työelämän ja ohjaajan palautteen) Hyväksytty/Hylätty
• Projektisuunnitelma Hyväksytty/hylätty (ryhmätehtävä)
• Projektirapotti Hyväksytty/Hylätty (ryhmätehtävä)
Musiikkipedagogi (AMK), Logistiikka (AMK), Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), Toimintaterapeutti (AMK), Bachelor's Degree Programme in International Business (AMK), Palveluliiketoiminta (AMK), Tiimiakatemia (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK), Sosionomi (AMK), Bachelor's Degree Programme in Tourism Management (AMK), Konetekniikka (AMK), Rakennusmestari (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka (AMK), Bachelor's Degree Programme in Purchasing and Logistics Engineering, Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology, Liiketalous (AMK), Fysioterapeutti (AMK), Maaseutuelinkeinot (AMK)
Lähiopetus
0.00 op
0.00 op