Suomi
08.06.2021 - 31.07.2024
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Opintojaksolla reflektoit omaa oppimistasi henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa (HOPS) asettamiesi tavoitteiden sekä vertaisohjaajilta saamiesi palautteiden pohjalta. Kirjaat itsearviointiasi oppimispäiväkirjaan sekä portfolioosi.
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Lutakon kampus
Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.06.2021 - 05.09.2021
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti milloin tahansa opintojesi aikana.
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen:
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
0.00 op
6.00 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
English
01.06.2021 - 31.07.2024
This is an online study unit, which includes self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
You will reflect on your own learning based on the goals you set in your personal study plan (PLP) and the feedback you received from peers. You will document your self-evaluation in your learning diary and your portfolio.
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Optima online learning environment.
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work:
Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
01.06.2021 - 05.09.2021
The course starts right at the beginning of your studies and lasts throughout your studies.
You can acquire the competence required by this course by participating in the online course and completing the learning assignments and reflection tasks.
Previously completed university level studies in Educational Sciences or Adult Education Sciences can be substituted for this course.
0 - 25
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the course and self-assessment activities.
School of Professional Teacher Education
Online learning
0.00 cr
6.00 cr
School of Professional Teacher Education
Suomi
01.06.2022 - 30.05.2025
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Lutakon kampus
Opintojakso on yhteensä 162 h (8x27h) opiskelijan työtä
01.06.2022 - 25.08.2022
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen

0 - 26
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the course and self-assessment activities.
School of Professional Teacher Education
Online learning
0.00 cr
6.00 cr
School of Professional Teacher Education
Suomi
31.05.2023 - 30.11.2023
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Pääkampus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
17.04.2023 - 14.05.2023
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 1.6.2023 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 17.8.2023 klo 15 - 16.30
- ohjauswebinaari ke 11.10.2023 klo 15 - 16.30
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan.
Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta osallistujilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Kesän aikana voit tehdä opintoja omaan tahtiin. Huomaathan kuitenkin, että kesällä ohjausta ei ole tarjolla.
0 - 10
Avoin: 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
0.00 op
6.00 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
22.01.2024 - 31.07.2024
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
20.11.2023 - 04.01.2024
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 25.1.2024 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 22.2.2024 klo 15 - 16
- ohjauswebinaari to 4.4.2024 klo 15 - 16
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan. Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta osallistujilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
0 - 10
Avoin: 50
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
0.00 op
6.00 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
12.06.2023 - 31.05.2026
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Pääkampus
Opintojakso on yhteensä 162 h (8x27h) opiskelijan työtä
01.06.2023 - 24.08.2023
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
0.00 op
6.00 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
English
12.06.2023 - 31.05.2026
This is an online study unit, which includes self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
You will reflect on your own learning based on the goals you set in your personal study plan (PLP) and the feedback you received from peers. You will document your self-evaluation in your learning diary and your portfolio.
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Optima online learning environment.
Main Campus
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work:
Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
01.06.2023 - 24.08.2023
The course starts right at the beginning of your studies and lasts throughout your studies.
You can acquire the competence required by this course by participating in the online course and completing the learning assignments and reflection tasks.
Previously completed university level studies in Educational Sciences or Adult Education Sciences can be substituted for this course.
0 - 24
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the course and self-assessment activities.
School of Professional Teacher Education
Online learning
0.00 cr
6.00 cr
School of Professional Teacher Education
English
18.09.2023 - 15.03.2024
Open Studies: You can acquire the competence required in this course by self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
During this course collaborative and participatory methods are implemented. The implementation methods deepen your professional competence and the development of your own professional field.
This course includes online guidance. It has has three meetings online: an orientation webinar and two pop-up guidance session. Otherwise, the learning assignments are completed and the guidance is implemented online and through independent work.
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Moodle learning environment.
Main Campus
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work
- Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
Studies include three meetings online:
- orientation webinar on Wed 20.9.2023 at 15 - 16, questions and answers at 16 - 17
- pop-up guidance session on Wed 11.10.2023 at 15 - 16
- pop-up guidance session on Wed 24.1.2024 at 15 - 16
You will familiarise yourself with the study unit and its contents in the orientation webinar. The first part of this webinar will be recorded. In pop-up guidance sessions, you have the opportunity to receive peer comments from other students and guidance from teachers. Pop-up sessions are not recorded.
Note! We recommend that you start your educational studies by starting with the Understanding Adult Learning and then moving on to the Education and Society studies.
0 - 20
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the course and self-assessment tasks.