Suomi
Opiskelija laatii oman alustavan uraohjauksen kehittymissuunnitelmansa ennen opintojen aloitusta ja täydentää sitä prosessinomaisesti koulutuksen aikana. Ennen opintojen alkua tehtävässä itsearvioinnissa opiskelija reflektoi omaa aiempaa uraohjauksen osaamistaan suhteessa koulutuksen osaamistavoitteisiin sekä opintojen sisältöön. Opiskelija pohtii, mitä uraohjauksen osaamista hän erityisesti haluaa kehittää suhteessa ammatillisiin tavoitteisiinsa sekä suunnittelee opintojensa aikataulutusta. Kehittymissuunnitelma on elävä dokumentti, joka päivittyy opintojen kuluessa. Lisäksi olennainen osa kehittymissuunnitelmaa on oman uraohjauksen käyttöteorian muodostaminen. Opiskelija rakentaa käyttöteoriansa opintojen aikaisen reflektoinnin pohjalta. Perustana käyttöteorian rakentamiselle toimivat myös koulutuksen kaikki opintojaksot tehtävineen.
Helander, J. 2016. Ura- ja opinto-ohjauksen tutkimusperustaisuus. HAMK Unlimited: Journal.
Kolb, D.A. 1984. Experiential learning: experience as the source of learning and development. Englewood Cliffs: Prentice Hall.
Mezirow, J. 1991. Transformative dimensions of adult learning. San Francisco: Jossey-Bass.
Ojanen, S. 2000. Ohjauksesta oivallukseen. Ohjausteorian kehittelyä. Helsinki: Palmenia-kustannus.
Schön, D. A. 1983. The reflective practitioner. How professionals think in action. New York: Basic Books.
Seija Koskela, Riikka Michelsson
24.01.2023 - 08.12.2023
Tämä opintojakso on 3 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee opiskelijalle laskennallisesti noin 81 tunnin työpanosta.
Koulutus on osaamisperusteinen. Arviointi kohdistuu opetussuunnitelmassa esitettyjen osaamistavoitteiden ja oman osaamisen vastaavuuden arviointiin, joiden kautta kuvataan konkreettisesti koulutuksella tavoiteltava uraohjauksen osaaminen ja asiantuntijuus. Opiskelijan osaamisen osoittaminen perustuu oppimistehtäviin sekä omissa autenttisissa työtehtävissä tapahtuvaan kehittämiseen osaamisvaatimusten mukaisesti.
Koulutuksen suorittamiseksi laaditaan jokaiselle osallistujalle henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen.
Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja.
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu