Koulutuksen tulevaisuusLaajuus (6 op)
Tunnus: AJ00BN76
Laajuus
6 op
Opetuskieli
- suomi
- englanti
Vastuuhenkilö
- Jari Kalavainen
Osaamistavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ilmoittautumisaika
18.11.2024 - 09.01.2025
Ajoitus
27.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 60
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Maarit Miettinen
- Ritva Ylitervo
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YTB23S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTG23S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV23S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YSB23S1Projektijohtaminen YAMK
-
YMJ23S1Matkailu- ja palveluliiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YTH23K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
ZJA25KAKOAvoin AMK, AOKK, Kasvatustieteelliset opinnot 12 op
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY22SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY22STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSY23KTSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY22SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YSC24KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YHP23S1Projektijohtaminen ylempi AMK, liiketalous
-
YLO23S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YLO20S1Logistiikka
-
YTV23S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTM23S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSY22SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YHV24S1Verkostojohtaminen, liiketalous, YAMK
-
YTO22S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YKM24S1Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
-
YHP24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, tradenomi
-
YTB22S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YHO24S1Organisaation ja talouden johtaminen (YAMK)
-
YTK22S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG22S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YMB23S1Projektijohtaminen ylempi AMK, marata
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YMJ24S1Matkailu- ja palveluliiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YMV24S1Verkostojohtaminen, marata, YAMK
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YLO24S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YMB24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, marata
-
YSV24S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YMV23S1Verkostojohtaminen, marata, YAMK
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YHV23S1Verkostojohtaminen, liiketalous, YAMK
-
YSB24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, sosiaali- ja terveysala
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH22K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTK24K1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTB24S1Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma (YAMK), insinööri
-
YTO23S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YHO23S1Organisaation ja talouden johtaminen (YAMK)
-
YKM21S1Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
-
YTY23K1Vähähiilinen rakentaminen- tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YTV24S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTM24S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YKM23S1Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
-
YTO24S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTG24S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV22S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YSB22S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTM22S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTV22S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YSC23KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YLO22S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTY24K1Vähähiilinen rakentaminen- tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YTH24K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Opinnot toteutetaan verkko-opintoina, ja ne perustuvat itsenäiseen työskentelyyn aineistojen ja oppimistehtävien parissa. Osaamiskonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari ti 28.1.2025 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 20.2.2025 klo 15 - 16
- ohjauswebinaari to 10.4.2025 klo 15 - 16
Aloituswebinaarissa käydään läpi osaamiskokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan. Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta osallistujilta sekä ohjausta kouluttajilta. Muutoin voit opiskella oman aikataulusi puitteissa.
Huom! Suosittelemme aloittamaan osaamiskokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin. Ilmoittauduthan kuitenkin molempiin osioihin samanaikaisesti.
Lisätietoja opiskelijoille
Avoin: 50
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ajoitus
06.06.2024 - 05.06.2027
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 350
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Mika Loponen
- Henna Pernu
- Hanna Frilander
- Virpi Koskelo
- Siru Lehto
- Mari Petäjä
- Hanna Laitinen
- Anu Mustonen
- Maarit Miettinen
- Mikael Viitasaari
- Essi Silvennoinen
- Ari Langén
- Virva-Liisa Pekkarinen
- Ari Hyyryläinen
- Jari Karttunen
- Ritva Ylitervo
- Anna Leppäkorpi
- Katja Kokkinen
- Annu Niskanen
Ryhmät
-
AJA24SJSAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJHAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJCAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJPAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJBAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJAAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJJAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA24SJFAmmatillinen opettajankoulutus
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisoppimista ja -arviointia sekä itsenäistä työskentelyä.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen, ammattikasvatuksen tai kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot 25 op / 15 ov tai ammatillisen opettajankoulutuksen kasvatustieteelliset opinnot ammatillisessa opettajakorkeakoulussa (Jamk 12 op, HAMK 13 op, Haaga-Helia 15 op).
Erityispedagogiikan, varhaiskasvatuksen, yliopistopedagogiikan, sotilaspedagogiikan perusopinnot (25 op / 15 ov), liikenneopettajan EAT tai TAMKin ammatillisessa opettajankoulutuksessa suoritetut kasvatustieteelliset opinnot eivät oikeuta em. opintojaksojen suoraan korvaavuuteen. Näissä tapauksissa sinun tulee täydentää opintojasi seuraavasti:
Oppiminen ja elämänkulku -opintojakso, osiot: 2. Oppiminen ilmiönä ja 3. Nuoren oppijan muotokuva
Koulutuksen tulevaisuus -opintojakso, osiot: 1. Sukellus kasvatussosiologiaan ja 2. Ajassa olevaa
Lisätietoa suorittamisesta löydät opintojaksojen Moodle-työtilasta kohdasta Tietoa opintojaksosta. Halutessasi pääset tekemään tehtäviä jo kesän aikana.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso on yhteensä 162 h (8x27h) opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan. Opintojakso on avoinna koko opinto-oikeutesi ajan.
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Timing
03.06.2024 - 30.11.2024
Number of ECTS credits allocated
6 op
Virtual portion
6 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Professional Teacher Education
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Degree programmes
- School of Professional Teacher Education
Teachers
- Maarit Miettinen
Objective
The purpose of the study unit
In this study unit, you will consider the relationships between society and education. You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education and based on these you will consider current phenomena related to education and their significance for the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Study unit competences
In this study unit, you will promote and develop your professional pedagogical competence, future orientation and reflection skills.
Professional pedagogical competence refers to the theoretical, ethical, and philosophical principles for vocational competence and learning. It refers to your ability to act in different learning guidance sessions in accordance with the set learning objectives, and the documents that define teaching. It refers to your ability to analyse and justify your own facilitating learning activities.
In teacher education, future orientation refers to the history and current trends of Finnish vocational education. It refers to your ability to perceive the changes in your own field, and the impact of these changes in the professional competencies. It also means the ability to understand the opportunities in education for promoting social equality, culture, and sustainable development.
Reflection skills refer to your ability to recognise and assess your own pedagogical assumptions, and working methods as a facilitator of learning. It refers also to an ability to assess in realistic way your own learning and competence and ability to set new goals as a facilitator of learning.
Learning objectives
You will be able to examine issues related to education and upbringing from the educational sociology perspective as societal and cultural phenomena. You will also be able to assess your own assumptions and objectives as an actor within the sphere of vocational education and training and as a facilitator of learning.
Content
You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education, and with current sociological phenomena and their significance in the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Moodle learning environment.
Teaching methods
Open UAS students: You can acquire the competence required in this course by self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
During this course collaborative and participatory methods are implemented. The implementation methods deepen your professional competence and the development of your own professional field.
This course includes online guidance. It has has three meetings online: an orientation webinar and two pop-up guidance session. Otherwise, the learning assignments are completed and the guidance is implemented online and through independent work.
Student workload
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work
- Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
Content scheduling
Studies are implemented as online studies and are based on independent work with materials and learning tasks. Studies include three meetings online:
- orientation webinar on Tue 4.6.2024 at 15 - 17
- pop-up guidance session on Wed 14.8.2024 at 15 - 16
- pop-up guidance session on Tue 29.10.2024 at 15 - 16
You will familiarise yourself with the study unit and its contents in the orientation webinar. This webinar will be recorded. In pop-up guidance sessions, you have the opportunity to receive peer comments from other students and guidance from teachers. Otherwise you can follow your own schedule with the studies.
Note! We recommend that you start your educational studies by starting with the Understanding Adult Learning and then moving on to the Education and Society studies.
Further information
Open UAS: 20
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the course and self-assessment tasks.
Evaluation scale
Pass/Fail
Assessment criteria, approved/failed
The criteria for assessing the approved level are as follows:
Professional pedagogical skills and knowledge
- You will utilise in your teaching work your knowledge of professional competence and of the theoretical, ethical and philosophical foundations of learning.
Future orientation
- You will examine the current state of education and training from a critical and research-based perspective.
- You will get an understanding of the future trends for education and for your own field in order to develop your own teaching work and your work community.
Reflection skills
- You will assess your pedagogical perspectives, ways of thinking and operating methods
- You will realistically assess your own learning and competence and
- You will set yourself new goals as a facilitator of learning
Timing
03.06.2024 - 04.06.2027
Number of ECTS credits allocated
6 op
Virtual portion
6 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Professional Teacher Education
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
0 - 26
Degree programmes
- School of Professional Teacher Education
Teachers
- Seija Koskela
- Siru Lehto
- Tuulia Kiilavuori
- Ari Langén
Groups
-
AJA24SKJAmmatillinen opettajankoulutus
Objective
The purpose of the study unit
In this study unit, you will consider the relationships between society and education. You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education and based on these you will consider current phenomena related to education and their significance for the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Study unit competences
In this study unit, you will promote and develop your professional pedagogical competence, future orientation and reflection skills.
Professional pedagogical competence refers to the theoretical, ethical, and philosophical principles for vocational competence and learning. It refers to your ability to act in different learning guidance sessions in accordance with the set learning objectives, and the documents that define teaching. It refers to your ability to analyse and justify your own facilitating learning activities.
In teacher education, future orientation refers to the history and current trends of Finnish vocational education. It refers to your ability to perceive the changes in your own field, and the impact of these changes in the professional competencies. It also means the ability to understand the opportunities in education for promoting social equality, culture, and sustainable development.
Reflection skills refer to your ability to recognise and assess your own pedagogical assumptions, and working methods as a facilitator of learning. It refers also to an ability to assess in realistic way your own learning and competence and ability to set new goals as a facilitator of learning.
Learning objectives
You will be able to examine issues related to education and upbringing from the educational sociology perspective as societal and cultural phenomena. You will also be able to assess your own assumptions and objectives as an actor within the sphere of vocational education and training and as a facilitator of learning.
Content
You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education, and with current sociological phenomena and their significance in the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Optima online learning environment.
Teaching methods
This is an online study unit, which includes self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
You will reflect on your own learning based on the goals you set in your personal study plan (PLP) and the feedback you received from peers. You will document your self-evaluation in your learning diary and your portfolio.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
You can acquire the competence required by this course by participating in the online course and completing the learning assignments and reflection tasks.
Previously completed university level studies in Educational Sciences or Adult Education Sciences can be substituted for this course.
Student workload
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work:
Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
Content scheduling
The course starts right at the beginning of your studies and lasts throughout your studies.
Further information
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the course and self-assessment activities.

15.04.2024 - 19.05.2024
Ajoitus
03.06.2024 - 30.11.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Arja Pakkala
- Ritva Ylitervo
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YTB23S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTG23S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV23S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YSB23S1Projektijohtaminen YAMK
-
YMJ23S1Matkailu- ja palveluliiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YTH23K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY22SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY22STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSY23KTSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY22SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YSC24KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YHP23S1Projektijohtaminen ylempi AMK, liiketalous
-
YLO23S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YLO20S1Logistiikka
-
YTV23S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTM23S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSY22SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTO22S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTB22S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTK22S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG22S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YMB23S1Projektijohtaminen ylempi AMK, marata
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
ZJA24KAKO1Avoin AMK, AOKK, Kasvatustieteelliset opinnot 12 op
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YMV23S1Verkostojohtaminen, marata, YAMK
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YHV23S1Verkostojohtaminen, liiketalous, YAMK
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH22K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTK24K1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTO23S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YHO23S1Organisaation ja talouden johtaminen (YAMK)
-
YKM21S1Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
-
YTY23K1Vähähiilinen rakentaminen- tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YKM23S1Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
-
YSV22S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YSB22S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTM22S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTV22S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YSC23KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YLO22S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTY24K1Vähähiilinen rakentaminen- tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YTH24K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Opinnot toteutetaan verkko-opintoina, ja ne perustuvat itsenäiseen työskentelyyn aineistojen ja oppimistehtävien parissa. Osaamiskokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari ti 4.6.2024 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 15.8.2024 klo 15 - 16.30
- ohjauswebinaari to 10.10.2024 klo 15 - 16.30
Aloituswebinaarissa käydään läpi osaamiskokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan. Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta. Ohjauswebinaareja ei tallenneta. Muutoin voit opiskella oman aikataulusi puitteissa.
Huom! Suosittelemme aloittamaan osaamiskokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin. Ilmoittauduthan kuitenkin molempiin osioihin samanaikaisesti.
Lisätietoja opiskelijoille
Avoin: 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ilmoittautumisaika
01.06.2023 - 24.08.2023
Ajoitus
12.06.2023 - 31.05.2026
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 370
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Mika Loponen
- Henna Pernu
- Hanna Frilander
- Pasi Savonmäki
- Hanna Laitinen
- Mari Petäjä
- Siru Lehto
- Anu Mustonen
- Maarit Miettinen
- Karoliina Väisänen
- Essi Silvennoinen
- Mikael Viitasaari
- Kaija Peuna-Korpioja
- Ari Langén
- Ari Hyyryläinen
- Virva-Liisa Pekkarinen
- Ritva Ylitervo
- Anna Leppäkorpi
- Arja Pakkala
- Kirsti Vänskä
- Annu Niskanen
Ryhmät
-
AJA23SJFAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA23SJPAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA23SJHAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA23SJAAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA23SJSAmmatillinen opettajankoulutus
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso on yhteensä 162 h (8x27h) opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Enrollment
01.06.2023 - 24.08.2023
Timing
12.06.2023 - 31.05.2026
Number of ECTS credits allocated
6 op
Virtual portion
6 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Professional Teacher Education
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
0 - 24
Degree programmes
- School of Professional Teacher Education
Teachers
- Seija Koskela
- Eila Burns
- Tuulia Kiilavuori
Groups
-
AJA23SKJAmmatillinen opettajankoulutus
Objective
The purpose of the study unit
In this study unit, you will consider the relationships between society and education. You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education and based on these you will consider current phenomena related to education and their significance for the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Study unit competences
In this study unit, you will promote and develop your professional pedagogical competence, future orientation and reflection skills.
Professional pedagogical competence refers to the theoretical, ethical, and philosophical principles for vocational competence and learning. It refers to your ability to act in different learning guidance sessions in accordance with the set learning objectives, and the documents that define teaching. It refers to your ability to analyse and justify your own facilitating learning activities.
In teacher education, future orientation refers to the history and current trends of Finnish vocational education. It refers to your ability to perceive the changes in your own field, and the impact of these changes in the professional competencies. It also means the ability to understand the opportunities in education for promoting social equality, culture, and sustainable development.
Reflection skills refer to your ability to recognise and assess your own pedagogical assumptions, and working methods as a facilitator of learning. It refers also to an ability to assess in realistic way your own learning and competence and ability to set new goals as a facilitator of learning.
Learning objectives
You will be able to examine issues related to education and upbringing from the educational sociology perspective as societal and cultural phenomena. You will also be able to assess your own assumptions and objectives as an actor within the sphere of vocational education and training and as a facilitator of learning.
Content
You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education, and with current sociological phenomena and their significance in the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Optima online learning environment.
Teaching methods
This is an online study unit, which includes self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
You will reflect on your own learning based on the goals you set in your personal study plan (PLP) and the feedback you received from peers. You will document your self-evaluation in your learning diary and your portfolio.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
You can acquire the competence required by this course by participating in the online course and completing the learning assignments and reflection tasks.
Previously completed university level studies in Educational Sciences or Adult Education Sciences can be substituted for this course.
Student workload
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work:
Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
Content scheduling
The course starts right at the beginning of your studies and lasts throughout your studies.
Further information
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the course and self-assessment activities.
Evaluation scale
Pass/Fail
Assessment criteria, approved/failed
The criteria for assessing the approved level are as follows:
Professional pedagogical skills and knowledge
- You will utilise in your teaching work your knowledge of professional competence and of the theoretical, ethical and philosophical foundations of learning.
Future orientation
- You will examine the current state of education and training from a critical and research-based perspective.
- You will get an understanding of the future trends for education and for your own field in order to develop your own teaching work and your work community.
Reflection skills
- You will assess your pedagogical perspectives, ways of thinking and operating methods
- You will realistically assess your own learning and competence and
- You will set yourself new goals as a facilitator of learning
Enrollment
01.06.2022 - 25.08.2022
Timing
01.06.2022 - 30.05.2025
Number of ECTS credits allocated
6 op
Virtual portion
6 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Professional Teacher Education
Teaching languages
- English
Seats
0 - 26
Degree programmes
- School of Professional Teacher Education
Teachers
- Seija Koskela
- Tuulia Kiilavuori
Groups
-
AJA22SKJAmmatillinen opettajankoulutus

Lutakon kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 370
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Mika Loponen
- Kirsti Vänskä
- Siru Lehto
Ryhmät
-
AJA22SJPAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA22SJAAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA22SJHAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA22SJSAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA22SJFAmmatillinen opettajankoulutus

20.11.2023 - 04.01.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Arja Pakkala
- Ritva Ylitervo
Vastuuopettaja
Jari Kalavainen
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YTB23S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTG23S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV23S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YSB23S1Projektijohtaminen YAMK
-
YMJ23S1Matkailu- ja palveluliiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YTH23K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY22SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY22STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSY23KTSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY22SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YHP23S1Projektijohtaminen ylempi AMK, liiketalous
-
YLO23S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YLO20S1Logistiikka
-
YTV23S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YLB23K1Agrologi (ylempi AMK), biotalouden kehittäminen
-
YTM23S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSY22SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTO22S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTB22S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTK22S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG22S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YMB23S1Projektijohtaminen ylempi AMK, marata
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YMV23S1Verkostojohtaminen, marata, YAMK
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YHV23S1Verkostojohtaminen, liiketalous, YAMK
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH22K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTO23S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YHO23S1Organisaation ja talouden johtaminen (YAMK)
-
YTY23K1Vähähiilinen rakentaminen- tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YKM23S1Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
-
YSV22S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YSB22S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTM22S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTV22S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YSC23KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YLO22S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 25.1.2024 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 22.2.2024 klo 15 - 16
- ohjauswebinaari to 4.4.2024 klo 15 - 16
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan. Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta osallistujilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Lisätietoja opiskelijoille
Avoin: 50
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Timing
18.09.2023 - 15.03.2024
Number of ECTS credits allocated
6 op
Virtual portion
6 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Professional Teacher Education
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
0 - 20
Degree programmes
- School of Professional Teacher Education
Teachers
- Maarit Miettinen
Objective
The purpose of the study unit
In this study unit, you will consider the relationships between society and education. You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education and based on these you will consider current phenomena related to education and their significance for the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Study unit competences
In this study unit, you will promote and develop your professional pedagogical competence, future orientation and reflection skills.
Professional pedagogical competence refers to the theoretical, ethical, and philosophical principles for vocational competence and learning. It refers to your ability to act in different learning guidance sessions in accordance with the set learning objectives, and the documents that define teaching. It refers to your ability to analyse and justify your own facilitating learning activities.
In teacher education, future orientation refers to the history and current trends of Finnish vocational education. It refers to your ability to perceive the changes in your own field, and the impact of these changes in the professional competencies. It also means the ability to understand the opportunities in education for promoting social equality, culture, and sustainable development.
Reflection skills refer to your ability to recognise and assess your own pedagogical assumptions, and working methods as a facilitator of learning. It refers also to an ability to assess in realistic way your own learning and competence and ability to set new goals as a facilitator of learning.
Learning objectives
You will be able to examine issues related to education and upbringing from the educational sociology perspective as societal and cultural phenomena. You will also be able to assess your own assumptions and objectives as an actor within the sphere of vocational education and training and as a facilitator of learning.
Content
You will familiarise yourself with the basic concepts and perspectives of the Sociology of Education, and with current sociological phenomena and their significance in the work of a teacher. You will learn about the future of education and current research on this topic.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Moodle learning environment.
Teaching methods
Open Studies: You can acquire the competence required in this course by self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
During this course collaborative and participatory methods are implemented. The implementation methods deepen your professional competence and the development of your own professional field.
This course includes online guidance. It has has three meetings online: an orientation webinar and two pop-up guidance session. Otherwise, the learning assignments are completed and the guidance is implemented online and through independent work.
Student workload
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work
- Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
Content scheduling
Studies include three meetings online:
- orientation webinar on Wed 20.9.2023 at 15 - 16, questions and answers at 16 - 17
- pop-up guidance session on Wed 11.10.2023 at 15 - 16
- pop-up guidance session on Wed 24.1.2024 at 15 - 16
You will familiarise yourself with the study unit and its contents in the orientation webinar. The first part of this webinar will be recorded. In pop-up guidance sessions, you have the opportunity to receive peer comments from other students and guidance from teachers. Pop-up sessions are not recorded.
Note! We recommend that you start your educational studies by starting with the Understanding Adult Learning and then moving on to the Education and Society studies.
Further information
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the course and self-assessment tasks.
Evaluation scale
Pass/Fail
Assessment criteria, approved/failed
The criteria for assessing the approved level are as follows:
Professional pedagogical skills and knowledge
- You will utilise in your teaching work your knowledge of professional competence and of the theoretical, ethical and philosophical foundations of learning.
Future orientation
- You will examine the current state of education and training from a critical and research-based perspective.
- You will get an understanding of the future trends for education and for your own field in order to develop your own teaching work and your work community.
Reflection skills
- You will assess your pedagogical perspectives, ways of thinking and operating methods
- You will realistically assess your own learning and competence and
- You will set yourself new goals as a facilitator of learning
Ilmoittautumisaika
17.04.2023 - 14.05.2023
Ajoitus
31.05.2023 - 30.11.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Arja Pakkala
- Ritva Ylitervo
Vastuuopettaja
Jari Kalavainen
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YTH23K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY22SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY22STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSY23KTSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YSY22SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YLO20S1Logistiikka
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YLB23K1Agrologi (ylempi AMK), biotalouden kehittäminen
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTH22K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YSY22SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTO22S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTY23K1Vähähiilinen rakentaminen- tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YTB22S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTK22S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YSV22S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YTG22S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSB22S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTM22S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YTV22S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSC23KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YLO22S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 1.6.2023 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 17.8.2023 klo 15 - 16.30
- ohjauswebinaari ke 11.10.2023 klo 15 - 16.30
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan.
Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta osallistujilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Kesän aikana voit tehdä opintoja omaan tahtiin. Huomaathan kuitenkin, että kesällä ohjausta ei ole tarjolla.
Lisätietoja opiskelijoille
Avoin: 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ilmoittautumisaika
01.11.2022 - 05.01.2023
Ajoitus
23.01.2023 - 31.07.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Lutakon kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Anu Utter
- Arja Pakkala
- Kirsti Vänskä
- Ritva Ylitervo
Vastuuopettaja
Juha Hautanen
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY22SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY22STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YSY22SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YLO20S1Logistiikka
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTH22K1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YSY22SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTO22S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTB22S1Insinööri (ylempi AMK), Projektijohtaminen
-
YTK22S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YSV22S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, verkostojohtaminen
-
YTG22S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YSB22S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTM22S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YTV22S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YLO22S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista: tammikuun aloituswebinaari, jossa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Helmi- ja huhtikuun ohjauswebinaareissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 26.1.2023 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 23.2.2023 klo 15 - 16
- ohjauswebinaari ti 4.4.2023 klo 15 - 16
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Lisätietoja opiskelijoille
Avoin: 50
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ilmoittautumisaika
11.04.2022 - 11.05.2022
Ajoitus
01.06.2022 - 30.11.2022
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Lutakon kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Anu Utter
- Kirsti Vänskä
- Heli Kinnunen
- Virva-Liisa Pekkarinen
Vastuuopettaja
Juha Hautanen
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY21KAVOSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YLO20S1Logistiikka
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoin AMK ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista: kesäkuun aloituswebinaari, jossa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Elokuun ja lokakuun ohjauswebinaareissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 2.6.2022 klo 15.00 - 17.00
- ohjauswebinaari ke 17.8.2022 klo 15.00 - 16.30
- ohjauswebinaari ke 12.10.2022 klo 15.00 - 16.30
Kesäkuun aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ilmoittautumisaika
01.11.2021 - 09.01.2022
Ajoitus
17.01.2022 - 31.07.2022
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Lutakon kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Opettaja
- Anu Utter
- Outi Pylkkä
Ryhmät
-
YSY21SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysalan johtaminen
-
YTK20S1Kestävä energia (YAMK)
-
YSY21SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, monialainen kuntoutus
-
YSY21SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, kliininen asiantuntija
-
YTV21S1Insinööri (ylempi AMK), verkostojohtaminen
-
YTO21S1Insinööri (ylempi AMK), teknologialiiketoiminnan johtaminen
-
YTM21S1Insinööri (ylempi AMK), Digitaalinen toimitusketju
-
YTK21S1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YTG21S1Insinööri (ylempi AMK), robotiikka
-
YTB20S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
-
YTR21S1Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YSY20SMSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Monialainen kuntoutus
-
YSY20STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Terveyden edistäminen
-
YSY21KAVOSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma
-
YSY20SJSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Sosiaali- ja terveysalan
-
YSY20SKSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma, Kliininen asiantuntija
-
YSY20S1Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma,Sosiaali- ja terveysalan johtaminen, ylempi AMK
-
YSV20S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSB20S1Projektijohtaminen YAMK
-
YLO20S1Logistiikka
-
YLO21S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka
-
YTV20S1Verkostojohtaminen, teknologia
-
YTG20S1Robotiikka YAMK
-
YTH20S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTO20S1Teknologialiiketoiminnan johtaminen (YAMK)
-
YSB21S1Projektijohtaminen YAMK
-
YSV21S1Verkostojohtamisen tutkinto-ohjelma, YAMK
-
YSY21STSosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, terveyden edistäminen
-
YTH21S1Elinkaaren hallinta (YAMK)
-
YTB21S1Projektijohtaminen YAMK (teknologia)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Avoin AMK ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
Sisällön jaksotus
Kasvatustieteellisiin opintoihin sisältyy kaksi 2 h ohjauswebinaaria, joista ensimmäinen pidetään 19.1.2022 klo 15.00-17.00 ja toinen 5.4.2022 klo 15.00-17.00.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Lisätietoja opiskelijoille
Avoin AMK: 50
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Ilmoittautumisaika
01.06.2021 - 05.09.2021
Ajoitus
08.06.2021 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Toimipiste
Lutakon kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 370
Koulutus
- Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
- Päivi Kauppila
- Mika Loponen
- Anu Utter
- Henna Pernu
- Hanna Frilander
- Tiina Mustonen
- Outi Pylkkä
- Siru Lehto
- Mari Petäjä
- Maarit Miettinen
- Marja Olsonen
- Heli Kinnunen
- Essi Silvennoinen
- Mikael Viitasaari
- Ari Langén
- Virva-Liisa Pekkarinen
- Tuulia Kiilavuori
- Ari Hyyryläinen
- Ritva Ylitervo
- Arja Pakkala
- Kirsti Vänskä
- Annu Niskanen
Ryhmät
-
AJA21SJJAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJSAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJHKAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJHAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJAAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVOAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVIAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJFAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJBAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVNAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVVAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVUAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVYAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVMAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVAAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVAmmatillinen opettajankoulutus
-
AJA21SJVEAmmatillinen opettajankoulutus
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla pohdit yhteiskunnan ja koulutuksen välisiä suhteita. Perehdyt kasvatus- ja koulutussosiologian peruskäsitteisiin ja lähestymistapoihin, ja pohdit niiden pohjalta ajankohtaisia koulutukseen liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksiä opettajan työhön. Tutustut tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaisiin tutkimuksiin.
Opintojakson osaamiset
Tällä opintojaksolla edistät ja kehität ammattipedagogista osaamista, tulevaisuusosaamista ja reflektio-osaamista.
Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa, että tunnet ammatillista oppimista koskevia teoreettisia, eettisiä ja filosofisia lähtökohtia. Osaat arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi erilaissa oppimisen ohjaustilanteissa. Osaat myös analysoida ja perustella omaa oppimisen ohjaamistoimintaasi.
Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että tunnet maamme ammatillisen koulutuksen historiaa ja nykyisiä kehityssuuntia ja kykenet hahmottamaan oman alasi tapahtumassa olevia muutoksia ja niiden vaikutuksia ammatillisen osaamisen tulevaisuuden muutoksiin. Ymmärrät myös koulutuksen mahdollisuudet yhteiskunnallista tasa-arvoa, sivistystä ja kestävää kehitystä edistävänä asiana.
Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajankoulutuksessa sitä, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.
Osaamistavoitteet
Osaat tarkastella kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä kasvatus- ja koulutussosiologisesta näkökulmasta. Osaat myös arvioida omia lähtökohtiasi ja tavoitteitasi ammattikasvatuksen ja -koulutuksen toimijana ja oppimisen ohjaajana.
Sisältö
Tutustut kasvatussosiologian peruskäsitteisiin sekä lähestymistapoihin ja sosiologisiin ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niiden merkityksiin ammatillisen opettajan työssä. Perehdyt tulevaisuuden koulutukseen ja siihen liittyviin ajankohtaiseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Opintojaksolla reflektoit omaa oppimistasi henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa (HOPS) asettamiesi tavoitteiden sekä vertaisohjaajilta saamiesi palautteiden pohjalta. Kirjaat itsearviointiasi oppimispäiväkirjaan sekä portfolioosi.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen:
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
Sisällön jaksotus
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti milloin tahansa opintojesi aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytyn tason arviointikriteerit:
Ammattipedagoginen osaaminen
- hyödynnät opetustyössä tietämystäsi ammatillisesta osaamisesta ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista
Tulevaisuusosaaminen
- tarkastelet kriittisesti ja tutkivasti kasvatuksen ja koulutuksen nykytilaa
- hahmotat koulutuksen ja oman alasi tulevaisuussuuntia oman opetustyön ja työyhteisösi kehittämiseksi
Reflektio-osaaminen
- arvioit pedagogisia lähtökohtiasi ja ajattelu- ja toimintamallejasi
- arvioit realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi ja
- asetat itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana
Enrollment
01.06.2021 - 05.09.2021
Timing
01.06.2021 - 31.07.2024
Number of ECTS credits allocated
6 op
Virtual portion
6 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Professional Teacher Education
Teaching languages
- English
Seats
0 - 25
Degree programmes
- School of Professional Teacher Education
Teachers
- Arja Pakkala
- Kaisa Räty
- Eila Burns
- Anu Verma
- Maarit Miettinen
- Tuulia Kiilavuori
- Virva-Liisa Pekkarinen
Groups
-
AJA21SKJAmmatillinen opettajankoulutus