Valitse opetussuunnitelma opintojen aloitusvuoden ja polun mukaan.
Suomi
Opintojaksoon kuuluu yksi pakollinen yhteinen aloituswebinaari (ti 15.8.2023 klo 16.15-17.45), muuten opiskelu tapahtuu itsenäisesti ja lukupiirissä.
Kurssin suorittaminen alkaa itseohjautuvasti jo ennen aloituswebinaaria. Kesä-heinäkuun aikana ei ole tarjolla ohjausta.
Kurssin alussa pääset moodlealueelle.
Ennen aloituswebinaaria valitset ja tutustut alustavasti yhteen (1) pedagogista osaamistasi kehittävään kirjaan. Aloituswebinaarin jälkeen lukupiirit työskentelevät yhteistoiminnallisesti moodlen tehtäväohjeiden mukaan ja kouluttajat ohjaavat työskentelyä.
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Opintojaksoon kuuluu yksi pakollinen yhteinen aloituswebinaari (Kesäkuun ilmoittautumisryhmä ti 15.8.2023 klo 16.15-17.45, elokuun ilmittautumisryhmä ti 12.9. klo 16.15 - 17.45, lokakuun ilmoittautumisryhmä ti 14.11. klo 16.15 - 17.45). Muuten opiskelu tapahtuu itsenäisesti ja lukupiirissä. Oppimistehtävinä ovat luetun teoksen alustuksen tekeminen ja toisten alustukseen tutustuminen ennen lukupiirin tapaamista, lukupiirin tapaamiset ja niissä käytäviin keskusteluihin osallistuminen, lukupiirikohtaisten tiivistelmien ja koontien kirjoittaminen ja lopuksi itsearviointi.
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle, tekemällä siihen kuuluvat oppimistehtävät sekä osallistumalla lukupiiritoimintaan. Opintojakson oppimistehtävät koostuvat itsenäisistä tehtävistä ja lukupiirityöskentelystä. Opintojaksolla reflektoit omaa oppimistasi oppimistehtävissä sekä opintojakson kokoavalla itsearvioinnilla.
Kurssin etenemisprosessi:
Aluksi valitset yhden pedagogista osaamistasi kehittävän kirjan kirjallisuusohjeiden mukaan. Tutustu alustavasti kirjaan jo ennen aloituswebinaaria. Kurssin alussa pääset moodlealueelle, ja sieltä löydät täsmennettyjä tehtävä- ja työskentelyohjeita.
Muista lukea Jamkin opiskelijasähköpostia, kouluttajat lähettävät sinne ajankohtaisia tiedotteita moodlen kautta.
Aloituswebinaari on pakollinen, koska siinä jaetaan osallistujat lukupiireihin ja kouluttajat ohjaavat lukupiirejä työskentelyn käynnistämisessä ja organisoinnissa.
Aloituswebinaarin jälkeen lukupiirit työskentelevät yhteistoiminnallisesti seuraavilla tavoilla:
Jokainen lukee yhden kirjan, laatii siitä alustuksen ja palauttaa sen moodleen toisten tutustuttavaksi. Lukupiirin tapaamisessa käsitellään mieluiten yhtä kirjaa kerrallaan. Alustuksen laatija esittelee lukemaansa kirjaa, jonka jälkeen ryhmä keskustelee siitä moodlen ohjeiden mukaan. Lukupiirin tapaamisesta laaditaan tiivistelmä ja lukupiirityöskentelyn lopuksi laadit henkilökohtaisen itsearviointisi.
Jokainen osallistuja valitsee yhden (1) teoksen, lehden tai tutkimuksen. Luettavan teoksen tulee olla tutkimustietoa tai tutkimustietoon perustuva kirja. Jos valitset lehden teemanumeron, luet koko lehden. Voit valita teoksen oman opettajuutesi ja/tai pedagogisen osaamisesi kehittymisen näkökulmasta.
Alla lista esimerkeistä, mistä luettavan teoksen voit valita:
Väitöskirjat
UAS-journalin teemanumero
Aikuiskasvatus-lehden teemanumero
Ammattikasvatuslehden teemanumero
Kasvatus: kasvatustieteellinen aikakauskirja
Nuorisotutkimus
Sosiaalipedagoginen aikakauskirja
Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti
Yliopistopedagogiikka
Peda-forum: yliopistopedagoginen aikakausjulkaisu
Yksittäinen, tiettyä teemaa käsittelevä kirja, täsmennettyjä esimerkkejä löydät moodlesta
Arja Pakkala, Annu Niskanen
Pääkampus
01.06.2023 - 31.05.2024
Tämä opintojakso on 5 opintopisteen laajuinen. Sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 135 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.06.2023 - 29.06.2023
0 - 50
Arviointi on osaamistavoitteisiin perustuvaa ja laadullista. Osaamisen arviointi on kriteeriperustaista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, opintojakson kokoava itsearviointi ja palautteet.
Lisätietoa kurssin opinnoista, tehtävistä ja toteutuksesta löydät moodlealueelta
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Opintojaksolla on kaksi kaikille tarkoitettua webinaaria: aloitus- ja koontiwebinaari. Muu työskentely tapahtuu itsenäisesti verkossa aineistoon perehtyen ja osioiden tehtäviä tehden. Tehtävissä käytettävään kirjallisuuteen perehtyminen ja sisältöjen analysointi tehdään peilaten asioita omaan työhön, ammattialaan ja kokemuksiin.
Opintojakson kouluttaja ohjaa ja opastaa aloituswebinaarissa sekä tarvittaessa sovittuna ajankohtana aineiston valintaa ja käyttöä sekä tehtävien tekemistä.
Ei tentittävää kirjallisuutta. Opintojakson erityispedagogiikan alan tutkimusjulkaisut ja muut soveltuvat tutkimukset, verkkosivut ja -julkaisut on kuvattu myös osioissa.
Perusteokset:
- Moberg, S., Hautamäki, J., Kivirauma, J., Lahtinen, U., Savolainen, H. & Vehmas, S. 2019. Erityispedagogiikan perusteet. Uudistettu 4. painos. Jyväskylä. PS-kustannus.
- Ahonen, T., Aro, M., Aro, T., Lerkkanen, M-K. & Siiskonen, T. 2019. Oppimisen vaikeudet. Niilo Mäki Instituutti.
Tutkimusjulkaisuja:
- Arola, T. 2015. Maahanmuuttajataustaisen tutkinnon suorittajan henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa. Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
- Burns, E. 2015. Tertiary teachers with dysleksia as narrators of their professional life and identity. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja.
- Eloranta, A.-K. 2019. A follow-up study of childhood learning disabilities: pathways to adult-age education, employment and psychosocial wellbeing. Niilo Mäki Instituutti. Jyväskylä. Väitöskirja.
- Hakkarainen, A. 2016. Matematiikan ja lukemisen vaikeuksien yhteys toisen asteen koulutuspolkuun ja jatko-opintoihin tai työelämään sijoittumiseen. Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
- Hellstrand, H. 2021. Early Numeracy Development : Identifying and Supporting Children at Risk for Mathematical Learning Difficulties. Åbo Akademi. Väitöskirja.
- Hirvonen, M. 2006. Ammattikouluista avoimiin oppimisympäristöihin. Ammatillisen erityisopettajan työ muutoksessa. JAMK Julkaisu. Väitöskirja.
- Honkanen, E. 2006. Erityiskasvatus: Opinto-ohjaus ja erityisopetus. Asiakirja- ja haastattelututkimus opetussuunnitelman perusteiden mukaisesta opinto-ohjauksesta ammatillisessa erityisopetuksessa. HAMK Julkaisut. Väitöskirja.
- Kauppila. A. 2022. Vammaisten henkilöiden hallinta ja kansalaisuus vammais- ja koulutuspolitiikassa sekä ammatillisen erityisoppilaitoksen arjessa, Helsingin yliopisto. Väitöskirja.
- Kuronen, I. 2010. Peruskoulusta elämänkouluun: ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Väitöskirja.
- Leino, O. 2011. Oppisopimusopiskelijan oppimisen henkilökohtaistaminen ja oppimismahdollisuudet työpaikalla. Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
- Miettinen, K. 2008: Opetussuunnitelmat ja erityisopetus ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa. Tampereen yliopisto. Väitöskirja.
- Mietola, R. 2015. Hankala erityisyys: Etnografinen tutkimus erityisopetuksen käytännöistä ja erityisyyden muotoutumisesta yläkoulun arjessa. Helsingin yliopisto. Väitöskirja.
- Mäki-Ketelä, J. 2012 Kiskot vievät elämään. Ammatillisessa ja koulutuksellisessa marginaalissa elävien nuorten erilaisia elämänraiteita. Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
- Niemi, A-M. 2015. Erityisiä koulutuspolkuja? Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. Helsingin yliopisto. Väitöskirja.
- Ojala, T. 2017. Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti: opettajien kokemuksia. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja.
- Paju, B. 2021. An expanded conceptual and pedagogical model of inclusive collaborative teaching activities. Helsingin yliopisto. Väitöskirja.
- Perttula, R. 2015. Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja.
- Räty, K. 2016.Erityinen tuki elinikäisen oppimisen mahdollistajana ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Helsingin yliopisto. Väitöskirja.
- Sandberg, E. 2016.ADHD perheessä. Helsingin yliopisto. Väitöskirja.
- Selkivuori, L. 2015. ”Ei näihin vaikeuksiin työelämässä törmää” Oppimisen tuki ja erityiselle tuelle annetut merkitykset ammatillisessa aikuiskoulutuksessa opiskelijan näkökulmasta. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja.
- Ylönen, M. 2011. Aikuiset opin poluilla oppimistukikeskuksen asiakkaiden opiskelukokemuksista ja kouluttautumishalukkuudelle merkityksellisiä tekijöitä. Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
- Äikäs, A. 2012. Toiselta asteelta eteenpäin. Narratiivinen tutkimus vaikeavammaisen nuoren aikuisen koulutuksesta ja työllistymisestä. Itä-Suomen yliopisto. Väitöskirja.
- Äärelä, T. 2012. ”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.” : nuoret vangit kertovat peruskouluajoistaan. Lapin yliopisto. Väitöskirja.
Leena Selkivuori
Lutakon kampus
19.09.2022 - 14.12.2022
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä:
- aloituswebinaari 3 h
- koontiwebinaari 3 h
- itsenäistä työskentelyä 125 h
- vertaisarviointi ja itsearviointi 3 h
- palaute 1 h
01.08.2022 - 25.08.2022
Aloituswebinaari ke 21.9.2022 klo 16 - 18
Kaksi samansisältöistä koontiwebinaaria ti 1.11.2022 klo 16 - 18 ja to 8.12.2022 klo 16 - 18
Aloitus- ja koontiwebinaariin osallistuminen on välttämätöntä.
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen hankit osallistumalla aloitus- ja koontiwebinaariin, perehtymällä opintojakson aineistoihin ja tekemällä niihin liittyvät tehtävät.
Osaamisen osoittaminen:
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat verkkokurssin tehtävillä. Tehtävistä ilmenee erityispedagogiikan alan tutkimusaineistoihin ja kirjallisuuteen perehtyminen. Tehtävä 2 on opintojakson osaamistavoitteet kokoava tehtävä ja siinä osoitat osaamisen kuvaamalla ja pohtimalla tarkastelemasi tutkimuksen menetelmällisiä valintoja, tulosten rakentumista, niiden merkittävyyttä ja sovellettavuutta ammatilliseen koulutukseen. Kirjaat tehtävään myös perusteltuja ehdotuksia jatkotutkimusaiheista. Opintojakson koontiwebinaarissa osoitat osaamista esittelemällä kokoavasta tehtävästä laatimasi koosteen, osallistumalla asiantuntevasti keskusteluun sekä antamalla kirjallisen vertaispalautteen yhdelle opiskelijakollegalle vastaavasta tehtävästä.
0 - 13
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat webinaareihin aktiivinen osallistuminen, verkkoaineistoon perehtyminen ja hyödyntäminen. Arviointiaineistoa ovat myös opintojakson tehtävät, verkkokeskustelut ja itsearviointi.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina ja perustuu itsenäiseen työskentelyyn ja oppimistehtäviin. Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on aloituswebinaari ja koontiwebinaari. Aloituswebinaarissa esitellään sisältö ja ohjeistetaan eteneminen. Koontiwebinaarissa kootaan opintojakson opit ja keskustellaan teemojen ajankohtaisista ilmiöistä.
Kirjallisuutta:
Ahonen. T., Aro. M., Aro, T., Lerkkanen, M-K. & Siiskonen, T. 2020. Oppimisen vaikeudet. NMI, Otavan kirjapaino.
Korhonen, V. & Puukari, S. 2013. Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. PS-Kustannus.
Verkkojulkaisuja:
Karvinen, M. & Venesmäki, E. 2019. Tilaa moninaisuudelle! Opas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämiseen. https://ranneliike.net/uutiset/15428/tilaa-moninaisuudelle-opas-auttaa-seksuaali-ja.
Niemi, A-M. 2015. Erityisiä koulutuspolkuja? Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158436
Verkkosivustoja:
Aarnio, H. 2012. Dialogiset menetelmät -sivusto. Hämeen ammattikorkeakoulu. http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/
Kuntoutussäätiön oppaat ja hankejulkaisut. https://oppimisvaikeus.fi/materiaalit/kuntoutussaation-hankejulkaisut/
Muu oppimateriaali informoidaan verkko-oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä.
Leena Selkivuori
Lutakon kampus
23.01.2023 - 31.05.2023
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 5 h (sisältää aloituswebinaarin 2 h).
- oppimateriaaleihin/kirjallisuuteen perehtyminen, oppimistehtävät ja verkkokeskustelut 130 h
01.11.2022 - 05.01.2023
Aloituswebinaari ti 24.1.2023 klo 16.00 - 18.00
Koontiwebinaari ti 4.4.2023 klo 16.00 - 18.00 tai to 11.5.2023 klo 16.00 - 18.00
0 - 5
Avoin: 30
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu opintojakson oppimistehtävistä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina sisältäen vapaaehtoisia webinaareja. Opiskelu on aikataulutettu, mutta luonteeltaan se on hyvin itsenäistä. Ohjausta saat viikottaisten ohjausviestien muodossa. Oppimistehtävät ovat oppija- ja työelämälähtöisiä eli hyödynnät niissä aiempaa oman alasi osaamistasi. Saat yhteisöllistä palautetta osasta oppimistehtäviäsi. Opintojakson lopussa saat kouluttajalta kokoavan videomuotoisen, eteenpäin suuntaavan palautteen ja arvioinnin.
- Vanninen, R. 2013. Oppimistehtävät verkossa, Ideoita lähi- ja verkkotyöskentely sisältävälle kurssille, https://www.slideshare.net/RiikkaVanninen/oppimistehtvt-verkossa-290813-ss?qid=2c69bb20-c03b-443c-810c-de1a6c03fbbf&v=&b=&from_search=2
- Johns Hopkins Univesity. 2014. Course Design on a Shoestring Budget: Meaningful Learning Activities, https://www.youtube.com/watch?v=OOfotsHDIwE
- Pönkä, H. 2016. (Verkko-)vuorovaikutus ja ohjaus, https://www.slideshare.net/hponka/verkkovuorovaikutus-ja-ohjaus?qid=1ce1cdc2-7e2a-4d27-b009-f657d373a46d&v=&b=&from_search=1
- Leppisaari, I. 2004. Oppimistehtävät ja palaute verkko-opetuksessa ja -ohjauksessa, http://www.averko.fi/tiedostot/verkkomentorointi/Leppisaari_oppimistehtavatjapalaute.pdf
- Top 100 Tools for Learning, https://www.toptools4learning.com/
Mika Loponen
Lutakon kampus
14.09.2022 - 22.11.2022
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä.
Opintojakso toteutetaan aikataulutettuna verkkototeutuksena hyödyntäen erilaisia verkkovälineitä ja työskentelytapoja. Itsenäistä työskentelyä on noin 6 - 8 h/vko. Opintojakso muodostuu neljästä osiosta. Opiskeluprosessi osioissa 1 - 3 on etukäteen aikataulutettu ja etenee tasaisella kuormituksella, joten opiskelijan kannattaa kalenteroida opiskeluaika itselleen etukäteen. Osiossa 4 on reilummin aikaa suhteessa opiskeltavaan aiheeseen, jotta halukkaat ehtivät testata käytännön opetustyössä aiemmissa osioissa suunnittelemaansa oppimistehtävää/-prosessia.
01.08.2022 - 25.08.2022
- Moduuli 1: 14.9.-25.9.
- Moduuli 2: 26.9.-10.10.
- Moduuli 3: 11.10.-1.11. (sisältää syysloman)
- Moduuli 4: 2.11.-22.11.
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset:
- Aloituswebinaari: 14.9. klo 14
- Ohjausklinikka 1: 26.9. klo 14
- Ohjausklinikka 2: 11.10. klo 14
- Ohjausklinikka 3: 3.11. klo 14
0 - 35
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Saat myös yhteisöllistä palautetta osasta oppimistehtäviäsi. Opintojakson lopussa saat kouluttajalta kokoavan videomuotoisen, eteenpäin suuntaavan palautteen ja arvioinnin.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina sisältäen vapaaehtoisia webinaareja. Aloituswebinaariin osallistuminen on kuitenkin erittäin suositeltavaa. Opiskelu on aikataulutettua, mutta luonteeltaan se on hyvin itsenäistä. Oppimistehtävät ovat oppija- ja työelämälähtöisiä eli hyödynnät niissä aiempaa oman alasi osaamistasi. Ohjausta saat opintojakson nivelpisteisiin sijoitetuilla ohjausklinikoilla sekä viikottaisten ohjausviestien muodossa. Saat yhteisöllistä palautetta kaikista oppimistehtävistäsi. Lisäksi saat kouluttajalta palautteen itse toteuttamastasi videosta sekä itsearvioinnistasi.
- Hakkarainen & Kumpulainen (toim.) 2011. Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen. Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, mediapedagogiikkakeskus. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Kokkola 2011.
- eTEVÄ, eTeknologiavälitteinen taidon oppimisen ohjaus. Viitattu 10.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/raportointiohje/lahteet/
- Ajatus liikku – iloa oppimiseen! Ammatillisen osaamisen ja taidon tarkastelu videolta. Viitattu 10.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/ajatusliikkuu/ammatillisen-osaamisen-ja-taidon-tarkastelu-videolta/
- Oppiminen.fi: Opetus- ja palautevideot opettajan työkaluna. Viitattu 10.3.2020. http://www.oppiminen.fi/2016/03/opetus-ja-palautevideot-oppimisen-opettamisen-ja-ohjauksen-tukena/
- Apogee.fi: Videotuotannon perusteet. Viitattu 10.3.2020. https://www.apogee.fi/oppaat/videotuotannon-perusteet/
- YLE: Opettaja: näillä ohjeilla teet hyvän videon – katso Yle Uutisluokan opetusvideot. Viitattu 10.3.2020. https://yle.fi/uutiset/osasto/uutisluokka/opettaja_nailla_ohjeilla_teet_hyvan_videon__katso_yle_uutisluokan_opetusvideot/9347161
Mika Loponen
Lutakon kampus
26.01.2023 - 31.03.2023
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä. Toteutus muodostuu 3 osiosta.
Opintopisteet ja ajankäyttö jakautuvat seuraavasti:
- osio 1: 1,5 op = 40,5 h
- osio 2: 2 op = 54 h
- osio 3: 1,5 op = 40,5 h
01.11.2022 - 05.01.2023
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset:
Aloituswebinaari: 26.1.2023 klo 14
Ohjausklinikka 1: 9.2.2023 klo 14
Ohjausklinikka 2: 16.2.2023 klo 14
Ohjausklinikka 3: 9.3.2023 klo 14
Loppugaala: 30.3.2023 klo 14
Moduulit:
Osio 1: Video pedagogisena työkaluna (26.1.-8.2.2023)
Osio 2: Video opettajan tuottamana oppimateriaalina (9.2.-8.3.2023)
Osio 3: Video osana tehtävänantoa (9.3.-30.3.2023)
Itsearviointi: 30.-31.3.2023
0 - 5
Avoin: 20
Saat ohjausta ja palautetta opintojakson nivelpisteisiin sijoitetuilla ohjausklinikoilla. Saat yhteisöllistä palautetta kaikista oppimistehtävistäsi. Lisäksi saat kouluttajalta osaamistavoitteisiin pohjautuvan palautteen itse toteuttamastasi videosta sekä itsearvioinnistasi.
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
English
The familiarisation with vocational and professional learning environments takes place via cooperative learning with your peers or learning circle. In addition to the planning, implementation and evaluation of learning process, you will observe your peers practical training sessions and participate in feedback discussions. The members of the learning circle group act as peer instructors by supporting the planning and implementation phases. You will collect evaluation material for your portfolio to support the summative self-assessment throughout the study unit.
The study unit is offered in hybrid and online learning environments for which attendance is required. The mode of study is based on designing and analysing authentic facilitation of learning situations. The study unit includes peer analysis, self-assessment and pedagogical reflection activities through digital applications and competence analysis discussion with the teacher educator.
Maarit Miettinen, Tuulia Kiilavuori
This study unit includes practical training that is a part of teacher education. Those students who already work as teachers, will implement practical training at their own teaching context, and the others in an environment that is relevant to achieve the objectives set for the teacher education studies.
01.08.2022 - 30.05.2025
In total, the study unit is 14 credits and it consists of 378 hours (14 x 27h) of students’ work: reading and familiarising yourself with different types of materials, getting acquainted with the operating environments of teachers, planning, implementing and evaluating teaching both individually and together with your learning circle and peers. The scope of the planned, implemented and evaluated study unit varies based on the student’s previous competence, but on average, it is approximately 3–5 ECTS credits in upper secondary education and approximately five ECTS credits in higher education.
Teaching practice includes the planning, implementation and evaluation of at least one online guidance session. Also, one face-to-face guidance or teaching session must be videotaped.
01.06.2022 - 25.08.2022
The Facilitating Learning study unit begins immediately at the beginning of your studies and lasts for the whole duration your studies. You will be familiarised with the contents of the study unit during the joint tutoring days, through independent study and with your learning circle.
0 - 26
The assessment is guiding, qualitative and is based on learning objectives. The methods for assessing the learning process include different types of feedback (including self-assessments, peer and mentor teacher assessments), and assessment discussions with the teacher educator.
Competence assessment is criteria based and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the study unit and self-assessment activities, observations and assessment discussions related to learning facilitation situations.
School of Professional Teacher Education
Face-to-face

Open Studies and Master's Degree education students: This is an online study unit. It is based on independent work, learning assignments and online guidance. This study unit has a start-up webinar, where the content is presented and instructions are given.
Ahonen. T., Aro. M., Aro, T., Lerkkanen, M-K. & Siiskonen, T. 2020. Oppimisen vaikeudet. NMI, Otavan kirjapaino.
Korhonen, V. & Puukari, S. 2013. Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. PS-Kustannus.
Karvinen, M. & Venesmäki, E. 2019. Tilaa moninaisuudelle! Opas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämiseen. https://ranneliike.net/uutiset/15428/tilaa-moninaisuudelle-opas-auttaa-seksuaali-ja.
Niemi, A-M. 2015. Erityisiä koulutuspolkuja? Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158436
Aarnio, H. 2012. Dialogiset menetelmät -sivusto. Hämeen ammattikorkeakoulu. http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/
Kuntoutussäätiön oppaat ja hankejulkaisut. https://oppimisvaikeus.fi/materiaalit/kuntoutussaation-hankejulkaisut/
You will find additional learning materials and assignments in the online learning environment.
Maarit Miettinen
01.08.2022 - 30.05.2025
This study unit is worth five ECTS credits. This means that 135 hours have been reserved for you for completing the different tasks:
- Orientation 5 hours (includes 2 hours webinar)
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 130 h
01.06.2022 - 25.08.2022
0 - 26
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the course and self-assessment tasks.
School of Professional Teacher Education
Face-to-face
School of Professional Teacher Education
English
The study unit is possible to start and implement according to the schedule agreed by the learning circle.
The study unit is implemented as multidisciplinary development teams. Development teams meet either face-to-face or online. The study unit includes development team-specific online guidance.
To complete the study unit, you will complete a pedagogical development assignment. It means a developmental assignment that helps you develop learning, studying and / or enabling them. You complete the assignment with your study partner / in a small group or in a configuration that is appropriate for the assignment.
Hanna Laitinen, Maarit Miettinen
01.08.2022 - 30.05.2025
In total, the course consists of 8 credits, that equal 216 hours (8 x 27h) of students’ work. The actual workload of the course depends on your own starting point and how demanding the learning assignments are for you.
01.06.2022 - 25.08.2022
Acquiring competence:
During this course, you will acquire the competence objectives by planning, implementing and evaluating a developmental task related to the pedagogical activities in cooperation with others.
Demonstration of competence:
You will demonstrate your competence by doing a developmental task report that includes the arguments for the developmental task, the stages of the implementation of the developmental task and its results as well as your own evaluation on the success of the task.
0 - 26
The assessment is based on learning objectives and is qualitative. The methods for assessing the learning process include different types of feedback and self-assessment.
Competence assessment is criteria based and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the study unit.
School of Professional Teacher Education
Face-to-face
School of Professional Teacher Education
English
The study unit is possible to start and implement according to the schedule agreed by the learning circle.
The study unit is implemented as self-directed learning and learning circle activity. It includes learning circle based online guidance.
Maarit Miettinen, Tuulia Kiilavuori
01.08.2022 - 30.05.2025
This study unit is 5 credits and it consists of 135 hours of students’ work. It consists of reading, searching for materials, reflecting on and working on learning assignments independently and with the learning circles.
01.06.2022 - 25.08.2022
You can acquire the competence required by this study unit by doing the learning tasks required with your learning circle.
You can demonstrate the competence required by this course by completing the learning assignments in an approved manner.
0 - 26
The assessment is based on learning objectives and is qualitative. The methods for assessing the learning process include different types of feedback and self-assessment.
Competence assessment is criteria based and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the study unit.
School of Professional Teacher Education
Face-to-face
School of Professional Teacher Education
Suomi
Opintojakso suoritetaan pääsääntöisesti verkko-opintoina, mutta sisältää myös webinaareja.
Webinaarien aikataulu alla. Hackathon tapahtuma 16.-17.5.2023.
Aika: ke 22.3.2023 14.15–16.00
Aika: ke 29.3.2023 14.15–16.00
Aika: ke 5.4.2023 14.15–16.00
Aika: ke 19.4.2023 14.15–16.00
Aika: ke 26.4.2023 14.15–16.00
Aika: ke 3.5.2023 14.15–16.00
Aika: ke 10.5.2023 14.15–16.00
LÄHI 16. - 17.5.2023 / JYVÄSKYLÄ
Aika: ke 24.5.2023 14.15–16.00
Verkkopedagoginen suunnittelu -opintojaksolla perehdytään verkko- sekä monimuoto-opetuksen tuottamiseen liittyviin asioihin, mm. opettajan toimintaympäristön ja oppisisältöjen analysointiin, kurssisisällön suunnitteluun, pedagogiseen suunnitteluun, tekniseen suunnitteluun ja toteutukseen, arviointiin sekä verkkokurssin jatkokehitykseen.
Jokainen opintojaksolle osallistuva toteuttaa harjoitustyönään oman verkko- tai monimuotokurssin joko yksin, parin kanssa tai ryhmässä.
Opintojaksolle ilmoittautuessa tulee seuraavat opintojaksot olla suoritettuina: Opettajan toimintaympäristö, Koulutuksen tulevaisuus, Oppiminen ja elämänkulku
Satu Aksovaara
20.03.2023 - 26.05.2023
5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.
Opintojakso suoritetaan pääsääntöisesti verkko-opintoina.
01.11.2022 - 13.11.2022
Webinaarit, aikataulu alla. Hackaton tapahtuma 16.-17.5.2023.
Aika: ke 22.3.2023 14.15–16.00
Aika: ke 29.3.2023 14.15–16.00
Aika: ke 5.4.2023 14.15–16.00
Aika: ke 19.4.2023 14.15–16.00
Aika: ke 26.4.2023 14.15–16.00
Aika: ke 3.5.2023 14.15–16.00
Aika: ke 10.5.2023 14.15–16.00
LÄHI 16. - 17.5.2023 / JYVÄSKYLÄ
Aika: ke 24.5.2023 14.15–16.00
0 - 20
Aktiivinen osallistuminen opintojakson keskusteluun, oppimistehtävät ja harjoitustyö.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus, Verkko-opetus
3 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimistehtävät. Opintojakson oppimistehtävät mahdollistavat yhteistoiminnallisuuden ja osallistavien menetelmien kokeilemisen. Opintojaksolla reflektoit omaa oppimistasi oppimistehtävissä sekä opintojakson kokoavalla itsearvioinnilla.
Opintojaksoon kuuluvat myös seuraavat ohjauswebinaarit:
12.1. klo 11–12.30
16.2. klo 10–11.30
23.3. klo 10–11.30
Ajankohtaiset verkkoaineistot
Anu Utter
09.01.2023 - 30.04.2023
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus: Tämä opintojakso on 5 opintopisteen laajuinen. Sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 135 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.11.2022 - 13.11.2022
Ohjauswebinaarit:
12.1. klo 11–12.30
16.2. klo 10–11.30
23.3. klo 10–11.30
0 - 20
Arviointi on osaamistavoitteisiin perustuvaa ja laadullista. Osaamisen arviointi on kriteeriperustaista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, opintojakson kokoava itsearviointi ja palautteet.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina sisältäen vapaaehtoisia webinaareja. Opiskelu on aikataulutettu, mutta luonteeltaan se on hyvin itsenäistä. Ohjausta saat viikottaisten ohjausviestien muodossa. Oppimistehtävät ovat oppija- ja työelämälähtöisiä eli hyödynnät niissä aiempaa oman alasi osaamistasi. Saat yhteisöllistä palautetta osasta oppimistehtäviäsi. Opintojakson lopussa saat kouluttajalta kokoavan videomuotoisen, eteenpäin suuntaavan palautteen ja arvioinnin.
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset (tallennetaan)
• Aloituswebinaari: 12.1. klo 14
• Klinikka 1: 27.1. klo 10
• Klinikka 2: 8.2. klo 14
• Klinikka 3: 23.2. klo 13
- Vanninen, R. 2013. Oppimistehtävät verkossa, Ideoita lähi- ja verkkotyöskentely sisältävälle kurssille, https://www.slideshare.net/RiikkaVanninen/oppimistehtvt-verkossa-290813-ss?qid=2c69bb20-c03b-443c-810c-de1a6c03fbbf&v=&b=&from_search=2
- Johns Hopkins Univesity. 2014. Course Design on a Shoestring Budget: Meaningful Learning Activities, https://www.youtube.com/watch?v=OOfotsHDIwE
- Pönkä, H. 2016. (Verkko-)vuorovaikutus ja ohjaus, https://www.slideshare.net/hponka/verkkovuorovaikutus-ja-ohjaus?qid=1ce1cdc2-7e2a-4d27-b009-f657d373a46d&v=&b=&from_search=1
- Leppisaari, I. 2004. Oppimistehtävät ja palaute verkko-opetuksessa ja -ohjauksessa, http://www.averko.fi/tiedostot/verkkomentorointi/Leppisaari_oppimistehtavatjapalaute.pdf
- Top 100 Tools for Learning, https://www.toptools4learning.com/
Mika Loponen
12.01.2023 - 22.03.2023
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä.
Opintojakso toteutetaan aikataulutettuna verkkototeutuksena hyödyntäen erilaisia verkkovälineitä ja työskentelytapoja. Itsenäistä työskentelyä on noin 6 - 8 h/vko. Opintojakso muodostuu neljästä osiosta. Opiskeluprosessi osioissa 1 - 3 on etukäteen aikataulutettu ja etenee tasaisella kuormituksella, joten opiskelijan kannattaa kalenteroida opiskeluaika itselleen etukäteen. Osiossa 4 on reilummin aikaa suhteessa opiskeltavaan aiheeseen, jotta halukkaat ehtivät testata käytännön opetustyössä aiemmissa osioissa suunnittelemaansa oppimistehtävää/-prosessia.
01.11.2022 - 13.11.2022
Opintojakso koostuu moduuleista, joiden ajankohdat ovat:
• 12.1.-25.1.
• 26.1.-7.2.
• 8.2.-22.2.
• 23.2.-22.3. (sisältää loman)
0 - 20
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Saat myös yhteisöllistä palautetta osasta oppimistehtäviäsi. Opintojakson lopussa saat kouluttajalta kokoavan videomuotoisen, eteenpäin suuntaavan palautteen ja arvioinnin.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina sisältäen vapaaehtoisia webinaareja. Aloituswebinaariin osallistuminen on kuitenkin erittäin suositeltavaa. Opiskelu on aikataulutettua, mutta luonteeltaan se on hyvin itsenäistä. Oppimistehtävät ovat oppija- ja työelämälähtöisiä eli hyödynnät niissä aiempaa oman alasi osaamistasi. Ohjausta saat opintojakson nivelpisteisiin sijoitetuilla ohjausklinikoilla sekä viikottaisten ohjausviestien muodossa. Saat yhteisöllistä palautetta kaikista oppimistehtävistäsi. Lisäksi saat kouluttajalta palautteen itse toteuttamastasi videosta sekä itsearvioinnistasi.
Moduulit
• 18.1.-31.1. (2 vko)
• 1.2.-21.2. (3 vko)
• 22.2.-14.3. (3 vko)
• (IA 14.-16.3.)
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset (tallennetaan)
• Aloituswebinaari: 18.1. klo 14
• Ohjausklinikka 1: 1.2. klo 14
• Ohjausklinikka 2: 10.2. klo 10
• Ohjausklinikka 3: 22.2. klo 14
• Loppugaala 14.3. klo 14
- Hakkarainen & Kumpulainen (toim.) 2011. Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen. Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, mediapedagogiikkakeskus. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Kokkola 2011.
- eTEVÄ, eTeknologiavälitteinen taidon oppimisen ohjaus. Viitattu 10.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/raportointiohje/lahteet/
- Ajatus liikku – iloa oppimiseen! Ammatillisen osaamisen ja taidon tarkastelu videolta. Viitattu 10.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/ajatusliikkuu/ammatillisen-osaamisen-ja-taidon-tarkastelu-videolta/
- Oppiminen.fi: Opetus- ja palautevideot opettajan työkaluna. Viitattu 10.3.2020. http://www.oppiminen.fi/2016/03/opetus-ja-palautevideot-oppimisen-opettamisen-ja-ohjauksen-tukena/
- Apogee.fi: Videotuotannon perusteet. Viitattu 10.3.2020. https://www.apogee.fi/oppaat/videotuotannon-perusteet/
- YLE: Opettaja: näillä ohjeilla teet hyvän videon – katso Yle Uutisluokan opetusvideot. Viitattu 10.3.2020. https://yle.fi/uutiset/osasto/uutisluokka/opettaja_nailla_ohjeilla_teet_hyvan_videon__katso_yle_uutisluokan_opetusvideot/9347161
Mika Loponen
18.01.2023 - 16.03.2023
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä. Toteutus muodostuu 3 osiosta.
Opintopisteet ja ajankäyttö jakautuvat seuraavasti:
- osio 1: 1,5 op = 40,5 h
- osio 2: 2 op = 54 h
- osio 3: 1,5 op = 40,5 h
01.11.2022 - 13.11.2022
Moduulit
• 18.1.-31.1. (2 vko)
• 1.2.-21.2. (3 vko)
• 22.2.-14.3. (3 vko)
• (IA 14.-16.3.)
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset (tallennetaan)
• Aloituswebinaari: 18.1. klo 14
• Ohjausklinikka 1: 1.2. klo 14
• Ohjausklinikka 2: 10.2. klo 10
• Ohjausklinikka 3: 22.2. klo 14
• Loppugaala 14.3. klo 14
0 - 20
Saat ohjausta ja palautetta opintojakson nivelpisteisiin sijoitetuilla ohjausklinikoilla. Saat yhteisöllistä palautetta kaikista oppimistehtävistäsi. Lisäksi saat kouluttajalta osaamistavoitteisiin pohjautuvan palautteen itse toteuttamastasi videosta sekä itsearvioinnistasi.
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
HUOM! OPINTOJAKSON TOTEUTUS ON PERUTTU VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN VUOKSI.
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Opintojaksoon kuuluu yksi pakollinen yhteinen aloituswebinaari (2.2.2023 klo 10-11.30), muuten opiskelu tapahtuu itsenäisesti ja lukupiirissä. Oppimistehtävinä ovat luetun teoksen alustuksen tekeminen ja toisten alustukseen tutustuminen ennen lukupiirin tapaamista, lukupiirin tapaamiset ja niissä käytäviin keskusteluihin osallistuminen, lukupiirikohtaisten tiivistelmien ja koontien kirjoittaminen ja lopuksi itsearviointi.
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle, tekemällä siihen kuuluvat oppimistehtävät sekä osallistumalla lukupiiritoimintaan. Opintojakson oppimistehtävät koostuvat itsenäisistä tehtävistä ja lukupiirityöskentelystä. Opintojaksolla reflektoit omaa oppimistasi oppimistehtävissä sekä opintojakson kokoavalla itsearvioinnilla.
Pakollinen ohjauswebinaari 2.2.2023 klo 10-11.30
Anu Utter, Virva-Liisa Pekkarinen
01.02.2023 - 31.05.2023
Tämä opintojakso on 5 opintopisteen laajuinen. Sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 135 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.11.2022 - 13.11.2022
Pakollinen ohjauswebinaari 2.2.2023 klo 10-11.30
0 - 20
Arviointi on osaamistavoitteisiin perustuvaa ja laadullista. Osaamisen arviointi on kriteeriperustaista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, opintojakson kokoava itsearviointi ja palautteet.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
English
Webinars:
16.11. at 13.00 – 15.00
23.11. at 13.00 – 15.00
30.11. at 13.00 – 15.00
7.12. at 13.00 – 15.00
14.12. at 13.00 – 15.00
Tuulia Kiilavuori
The course is a collaboration with Masaryk University. The study group consists of teacher students from JAMK and Masaryk University (MUNI) (www.muni.cz/en), Brno, the Czech Republic.
16.11.2022 - 14.12.2022
5 cr = 135 hours of student work
01.11.2022 - 13.11.2022
Webinars:
16.11. at 13.00 – 15.00
23.11. at 13.00 – 15.00
30.11. at 13.00 – 15.00
7.12. at 13.00 – 15.00
14.12. at 13.00 – 15.00
0 - 14
School of Professional Teacher Education
Online learning
5 cr
School of Professional Teacher Education
Suomi
Opintojakso käynnistetään kunkin toteutuksen yhteisellä verkkotyöpajalla. Opiskelija suorittaa opintojakson osallistumalla monialaisen kehittämistiimin työskentelyyn. Kehittämistiimit kokoontuvat joko kasvokkain tai verkossa. Opintojaksoon sisältyy kehittämistiimikohtaista verkko-ohjausta.
Opintojakson suorittamiseksi toteutat pedagogisen kehittämistehtävän. Se tarkoittaa kehittämistehtävää, jonka avulla kehität oppimista, opiskelua ja/tai niiden mahdollistamista. Toteutat kehittämistehtävän monialaisessa kehittämistiimissä.
Kaikille orientoiva teos: Toikko ja Rantanen (2009) Tutkimuksellinen kehittämistoiminta – näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon. Tampere University Press. Lisäksi käytät kehittämistehtävän edellyttämää materiaalia ja lähteitä.
Kaisa Räty, Siru Lehto, Mari Punna, Mikael Viitasaari, Ari Hyyryläinen
Lutakon kampus
Tähän opintojaksoon ei sisälly tenttiä.
01.10.2022 - 28.04.2023
Tämä opintojakso on kahdeksan opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.06.2021 - 05.09.2021
Opintojen toteuttamista varten lukuvuosittain on tarjolla TUTKE-pajoja.
Toteutusten jaksotus: (opiskelija valitsee yhden toteutuksen, jolle hän osallistuu)
Toteutus 1. 7.10.2021 - 27.4.2022
TUTKE-paja 1, 7.10.2021
TUTKE-tietoiskuja ja kehittämistiimien kokoontumisia
TUTKE-tulospaja 1, 27.4.2022
Toteutus 2. 17.3.2022 - lokakuu 2022
TUTKE-paja 2, 17.3.2022
TUTKE-tietoiskuja ja kehittämistiimien kokoontumisia
TUTKE-tulospaja 2, lokakuu 2022
Toteutus 3. lokakuu 2022 - huhtikuu 2023
TUTKE-paja 3, lokakuu 2022
TUTKE-tietoiskuja ja kehittämistiimien kokoontumisia
TUTKE-tulospaja 3, huhtikuu 2023
Osaamisen hankkiminen:
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen hankit suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla yhteistyössä muiden kanssa pedagogisen toiminnan kehittämistehtävän.
Osaamisen osoittaminen:
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä kehittämistehtäväraportin, jossa ilmenee kehittämistehtävän perustelut, kehittämistehtävän toteuttamisen vaiheet ja sen tulokset sekä oma arviointisi tehtävän onnistumisesta. Lisäksi tuotat tulosseminaariin tiivistelmän/posterin kehittämistehtävästä.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineistona ovat opintojakson oppimistehtävät.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
8 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Se perustuu itsenäiseen työskentelyyn ja vuorovaikutteiseen vertaisoppimiseen opiskelijan oman aikataulun mukaisesti lukukauden aikana. Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opiskelija saa vertaispalautetta opintojakson aikana ja kouluttajan palautteen kehitystehtävästään opintojakson päätteeksi.
Oppimateriaali tiedotetaan verkko-oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä.
Pauliina Silvennoinen
Opintojakso soveltuu hyvin kytkettäväksi oman opetus- ja koulutustyön kehittämiseen.
Lutakon kampus
01.09.2022 - 30.11.2022
Opintojakso on viiden opintopisteen laajuinen. Se merkitsee sinulle laskennallisesti noin 135 tunnin työpanosta, joka jakaantuu kolmeen osioon:
Kiertotalous yhteiskunnassa (2 op)
Kiertotalous opetuksessa (2,5 op)
Reflektio (0,5 op)
01.08.2022 - 25.08.2022
Osaamisen osoittaminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimistehtävät.
0 - 20
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista: tammikuun aloituswebinaari, jossa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Helmi- ja huhtikuun ohjauswebinaareissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä.
Juha Hautanen
- Lehtinen, E., Vauras, M. & Lerkkanen, M-K. 2016. Kasvatuspsykologia. PS-Kustannus. Saatavana e-kirjana.
TAI
- Rinne, R, Kivirauma, J. & Lehtinen, E. 2015. Johdatus kasvatustieteisiin. PS-kustannus. Saatavana e-kirjana.
- Nivala E. & Saastamoinen M. (toim.). 2010. Nuorisokasvatuksen teoria. Perusteita ja puheenvuoroja (2. painos). Saatavana e-kirjana.
- Kallio, E. K. 2020. Development of Adult Thinking. Interdisciplinary perspectives on cognitive development and adult learning. Routledge.
- Hakala, J.T. & Kiviniemi, K. 2018. Vuorovaikutuksen säröjä ja jännitteitä. Aikuiskasvatuksen pedagogiikan haasteiden äärellä. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Luokanopettajien 25-vuotis aikuiskoulutuksen juhlajulkaisu. Viitattu 30.3.2021. Https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48383/978-951-39-5376-8.pdf?sequence=1
- Kallio, E. Ajattelun kehitys aikuisuudessa - kohti moninäkökulmaisuutta. Saatavana e-kirjana. https://www.ellibslibrary.com/book/978-952-5401-73-8.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Anu Utter, Arja Pakkala, Kirsti Vänskä, Ritva Ylitervo
Lutakon kampus
23.01.2023 - 31.07.2023
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
01.11.2022 - 05.01.2023
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 26.1.2023 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 23.2.2023 klo 15 - 16
- ohjauswebinaari ti 4.4.2023 klo 15 - 16
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
0 - 10
Avoin: 50

6 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.

Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.

Opetuskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin voit tehdä itsenäisesti tai yhteistyössä opiskelijakollegasi tai oppimispiirisi kanssa. Lisäksi seuraat opiskelijakollegoidesi opetusta ja osallistut ohjaus- ja opetustilanteiden jälkeisiin oppimiskeskusteluihin. Keräät portfolioosi erilaista arviointiaineistoa itsearviointisi tueksi koko opintojakson ajan.
Opintojakso toteutetaan monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Opintojakso perustuu itsenäiseen työskentelyyn, vertaistyöskentelyyn sekä oppimispiirityöskentelyyn.
Opintojaksolla on läsnäoloa edellyttäviä kasvokkain tai verkossa toteutuvia ohjauspäiviä. Muutoin ohjaus ja oppimistehtävien rakentaminen toteutuvat verkossa ja itsenäistä työtä tehden.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Tiina Mustonen, Virva-Liisa Pekkarinen
Oppimisen ohjaamisen opintojakso sisältää ammatilliseen opettajankoulutukseen kuuluvan opetusharjoittelun, joka suoritetaan ammatillisen oppimisen erilaisissa ympäristöissä. Opettajina jo toimivat opiskelijat voivat suorittaa harjoittelun omassa opetustyössään. Muussa kuin opettajan työssä toimivat opiskelijat toteuttavat harjoittelun ammatillisen opettajankoulutuksen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisessa harjoittelupaikassa.
Lutakon kampus
01.08.2022 - 30.05.2025
Tämä opintojakso on 14 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee sinulta itseltäsi laskennallisesti 378 tunnin työpanosta: lukemista ja erilaisiin materiaaleihin perehtymistä, erilaisiin opettajan toimintaympäristöihin tutustumista, opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia niin itsenäisesti kuin yhdessä oppimispiirin ja vertaisten kanssa. Suunnitellun, toteutetun ja arvioidun opetuskokonaisuuden laajuus vaihtelee opiskelijan aiemman osaamisen perusteella, mutta on keskimäärin toisella asteella noin 3–5 osaamispistettä ja korkea-asteella noin viittä opintopistettä.
Opetusharjoitteluun sisältyy vähintään yhden verkkovälitteisen ohjaustilanteen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Yksi kasvokkain tapahtuva ohjaus-/opetuskerta tulee myös videoida.
01.06.2022 - 25.08.2022
Oppisen ohjaamisen -opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan. Opintojakson sisältöihin perehdytään yhteisillä ohjauspäivillä, itsenäisesti opiskellen ja oppimispiirin kanssa.
0 - 100
Arviointi on ohjaavaa, laadullista ja osaamistavoitteisiin pohjautuvaa. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet (ml. vertaisarviointi ja ohjaavien opettajien / kollegaohjaajien arvioinnit), itsearvioinnit ja oppimiskeskustelut. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki opiskelijalle sopivimpaan polkuun sisältyvät oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, itsearvioinnit sekä oppimisen ohjaamistilanteisiin liittyvät havainnoinnit ja oppimiskeskustelut.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina ja perustuu itsenäiseen työskentelyyn ja oppimistehtäviin. Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on aloituswebinaari, jossa esitellään sisältö ja ohjeistetaan eteneminen.
Ahonen. T., Aro. M., Aro, T., Lerkkanen, M-K. & Siiskonen, T. 2020. Oppimisen vaikeudet. NMI, Otavan kirjapaino.
Korhonen, V. & Puukari, S. 2013. Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. PS-Kustannus.
Verkkojulkaisuja:
Karvinen, M. & Venesmäki, E. 2019. Tilaa moninaisuudelle! Opas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämiseen. https://ranneliike.net/uutiset/15428/tilaa-moninaisuudelle-opas-auttaa-seksuaali-ja.
Niemi, A-M. 2015. Erityisiä koulutuspolkuja? Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158436
Verkkosivustoja:
Aarnio, H. 2012. Dialogiset menetelmät -sivusto. Hämeen ammattikorkeakoulu. http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/
Kuntoutussäätiön oppaat ja hankejulkaisut. https://oppimisvaikeus.fi/materiaalit/kuntoutussaation-hankejulkaisut/
Muu oppimateriaali informoidaan verkko-oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä.
Tiina Parviainen, Riikka Michelsson, Maarit Miettinen, Jari Karttunen
Lutakon kampus
15.08.2022 - 30.05.2025
Tämä opintojakso on viiden opintopisteen laajuinen. Tarkoittaa yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä seuraavasti:
- orientoituminen 5 h (sisältää aloituswebinaarin 2 h).
- oppimateriaaleihin/kirjallisuuteen perehtyminen, oppimistehtävät ja verkkokeskustelut 130 h
01.06.2022 - 25.08.2022
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti 15.8.2022-31.5.2025. Opintojakso on auki erikseen ilmoitettuina aikoina: 15.8.2022-31.5.2023; 15.8.2023-31.5.2024; 15.8.2024-31.5.2025. Tehtäväsi säilyvät verkkoalustalla myös kesätauon ajan.
Osaamisen hankkiminen ja osoittaminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät hyväksytysti.
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla Jamkin avoimessa amk:ssa vastaavan opintojakson, jolla voit hakea korvaavuutta opintojaksosta.
Olet voinut hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen myös työelämässä tai muissa yhteyksissä ennen opettajaopintoja tai niiden aikana. Osaamisen tunnustamiseen ei riitä vain todistus suoritetusta koulutuksesta, vaan osaamisesta tarvitaan muunlainen arviointiaineisto ja näyttö. Opintojakson kouluttajat arvioivat osaamisesi suhteessa opettajankoulutuksen osaamisiin ja päättävät tunnustamisesta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu opintojakson oppimistehtävistä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso on mahdollista aloittaa ja toteuttaa kehittämistiimin sopiman aikataulun mukaisesti.
Opintojakso toteutetaan monialaisina kehittämistiimeinä. Kehittämistiimit kokoontuvat joko kasvokkain tai verkossa. Opintojaksoon sisältyy kehittämistiimikohtaista verkko-ohjausta.
Opintojakson suorittamiseksi toteutat pedagogisen kehittämistehtävän. Se tarkoittaa kehittämistehtävää, jonka avulla kehität oppimista, opiskelua ja/tai niiden mahdollistamista. Toteutat tehtävän pienryhmänä.
Kirsti Vänskä, Kaisa Räty, Pasi Savonmäki, Hanna Laitinen, Ari Hyyryläinen
Lutakon kampus
01.08.2022 - 30.05.2025
Tämä opintojakso on 8 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 216 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.06.2022 - 25.08.2022
Osaamisen hankkiminen:
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen hankit suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla yhteistyössä muiden kanssa pedagogisen toiminnan kehittämistehtävän.
Osaamisen osoittaminen:
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä kehittämistehtäväraportin, jossa ilmenee kehittämistehtävän perustelut, kehittämistehtävän toteuttamisen vaiheet ja sen tulokset sekä oma arviointisi tehtävän onnistumisesta.
Vaihtoehtoisesti:
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen työelämässä tai muissa yhteyksissä ennen opettajaopintoja tai niiden aikana. Osaamisen tunnustamiseen ei riitä vain todistus suoritetusta koulutuksesta, vaan osaamisesta tarvitaan muunlainen arviointiaineisto ja näyttö. Opintojakson kouluttajat arvioivat osaamisesi suhteessa opettajankoulutuksen osaamisiin ja päättävät tunnustamisesta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineistona ovat opintojakson oppimistehtävät.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso on mahdollista aloittaa ja toteuttaa oppimispiirin sopiman aikataulun mukaisesti.
Opintojakso toteutetaan itsenäisenä opiskeluna ja oppimispiirityöskentelynä. Opintojaksoon sisältyy oppimispiirikohtaista ohjausta.
Anu Utter, Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Virpi Koskelo, Tiina Mustonen, Siru Lehto, Hanna Laitinen, Mari Punna, Anu Mustonen, Maarit Miettinen, Karoliina Väisänen, Essi Silvennoinen, Mikael Viitasaari, Ari Hyyryläinen, Ari Langén, Virva-Liisa Pekkarinen, Ritva Ylitervo, Arja Pakkala, Kirsti Vänskä, Annu Niskanen
Lutakon kampus
01.08.2022 - 30.05.2025
Tämä opintojakso on 5 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee sinulta itseltäsi laskennallisesti noin 135 tunnin työpanosta: lukemista ja erilaisiin materiaaleihin mistä, niin itsenäisesti kuin yhdessä oppimispiirin ja vertaisten kanssa.
01.06.2022 - 25.08.2022
Osaamisen hankkiminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteissa olevan osaamisen tekemällä yhdessä oppimispiirisi kanssa opintojakson oppimistehtävät.
Osaamisen osoittaminen:
Osoitat opintojakson tavoitteissa olevan osaamisen em. oppimistehtävien avulla.
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu opintojakson oppimistehtävistä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Tämän opintojakson alussa arvioit henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassasi (HOPS) omia lähtökohtiasi opettajaopintoihin. HOPSin avulla suunnittelet ja arvioit opintojesi etenemistä opiskelusi eri vaiheissa. Opintojesi aikana pidät yllä myös portfoliota. Kokoat siihen tärkeimpinä pitämiäsi kokemuksia ja oppimistuloksia opintojesi ajalta. HOPSin ja portfolion ohella kolmas ylläpidettävä asia on henkilökohtainen oppimispäiväkirja.
Näiden kolmen koko opintojen ajan ylläpidettävien aineistojen lisäksi tähän opintojaksoon kuuluu yhtenä oppimistehtävänä osallistuminen ohjauspäiviin ja oppimispiiritoimintaan, joissa saat vertaisohjausta ja –palautetta opintoihisi liittyen ja toimit myös itse vertaisohjaajana ja palautteen antajana. Opintojesi päättövaiheessa teet kokoavan itsearvioinnin ja käyt kouluttajasi kanssa koulutuksen päättävän arviointikeskustelun.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Tiina Mustonen, Virva-Liisa Pekkarinen
Lutakon kampus
01.08.2022 - 30.05.2025
Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin (henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen ja sen ylläpitäminen, palaute- ja arviointikeskustelut, vertaistyöskentely) ajallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus.
01.06.2022 - 25.08.2022
Osaamisen hankkiminen
Tällä opintojaksolla tavoitteena olevan osaamista edistät asettamalla itsellesi opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita, etenemällä niiden mukaisesti opinnoissasi, dokumentoimalla ja arvioimalla omaa oppimisprosessiasi sekä antamalla palautetta opiskelijakollegoillesi heidän oppimisensa tueksi. Oppimispiirien yhteistyö on merkittävää tällä opintojaksolla. Myös ohjauspäivät rakentuvat ammatillisen opettajuuden kehittämisen ympärille.
Osaamisen osoittaminen
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä oppimistehtävät, jotka muodostuvat HOPSista, portfoliosta, oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
0 - 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opetuskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin voit tehdä itsenäisesti tai yhteistyössä opiskelijakollegasi tai oppimispiirisi kanssa. Lisäksi seuraat opiskelijakollegoidesi opetusta ja osallistut ohjaus- ja opetustilanteiden jälkeisiin oppimiskeskusteluihin. Keräät portfolioosi erilaista arviointiaineistoa itsearviointisi tueksi koko opintojakson ajan.
Opintojakso toteutetaan monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Opintojakso perustuu itsenäiseen työskentelyyn, vertaistyöskentelyyn sekä oppimispiirityöskentelyyn.
Opintojaksolla on läsnäoloa edellyttäviä kasvokkain tai verkossa toteutuvia ohjauspäiviä. Muutoin ohjaus ja oppimistehtävien rakentaminen toteutuvat verkossa ja itsenäistä työtä tehden.
Arja Pakkala, Hanna Laitinen, Ari Langén
Oppimisen ohjaamisen opintojakso sisältää ammatilliseen opettajankoulutukseen kuuluvan opetusharjoittelun, joka suoritetaan ammatillisen oppimisen erilaisissa ympäristöissä. Opettajina jo toimivat opiskelijat voivat suorittaa harjoittelun omassa opetustyössään. Muussa kuin opettajan työssä toimivat opiskelijat toteuttavat harjoittelun ammatillisen opettajankoulutuksen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisessa harjoittelupaikassa.
Lutakon kampus
01.08.2022 - 30.05.2025
Tämä opintojakso on 14 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee sinulta itseltäsi laskennallisesti 378 tunnin työpanosta: lukemista ja erilaisiin materiaaleihin perehtymistä, erilaisiin opettajan toimintaympäristöihin tutustumista, opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia niin itsenäisesti kuin yhdessä oppimispiirin ja vertaisten kanssa. Suunnitellun, toteutetun ja arvioidun opetuskokonaisuuden laajuus vaihtelee opiskelijan aiemman osaamisen perusteella, mutta on keskimäärin toisella asteella noin 3–5 osaamispistettä ja korkea-asteella noin viittä opintopistettä.
Opetusharjoitteluun sisältyy vähintään yhden verkkovälitteisen ohjaustilanteen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Yksi kasvokkain tapahtuva ohjaus-/opetuskerta tulee myös videoida.
01.06.2022 - 25.08.2022
Oppisen ohjaamisen -opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan. Opintojakson sisältöihin perehdytään yhteisillä ohjauspäivillä, itsenäisesti opiskellen ja oppimispiirin kanssa.
0 - 100
Arviointi on ohjaavaa, laadullista ja osaamistavoitteisiin pohjautuvaa. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet (ml. vertaisarviointi ja ohjaavien opettajien / kollegaohjaajien arvioinnit), itsearvioinnit ja oppimiskeskustelut. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki opiskelijalle sopivimpaan polkuun sisältyvät oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, itsearvioinnit sekä oppimisen ohjaamistilanteisiin liittyvät havainnoinnit ja oppimiskeskustelut.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opetuskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin voit tehdä itsenäisesti tai yhteistyössä opiskelijakollegasi tai oppimispiirisi kanssa. Lisäksi seuraat opiskelijakollegoidesi opetusta ja osallistut ohjaus- ja opetustilanteiden jälkeisiin oppimiskeskusteluihin. Keräät portfolioosi erilaista arviointiaineistoa itsearviointisi tueksi koko opintojakson ajan.
Opintojakso toteutetaan monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Opintojakso perustuu itsenäiseen työskentelyyn, vertaistyöskentelyyn sekä oppimispiirityöskentelyyn.
Opintojaksolla on läsnäoloa edellyttäviä kasvokkain tai verkossa toteutuvia ohjauspäiviä. Muutoin ohjaus ja oppimistehtävien rakentaminen toteutuvat verkossa ja itsenäistä työtä tehden.
Päivi Kauppila, Kirsti Vänskä, Annu Niskanen, Maarit Miettinen, Karoliina Väisänen, Ari Hyyryläinen, Virva-Liisa Pekkarinen, Ritva Ylitervo

Anu Utter, Virpi Koskelo, Essi Silvennoinen

Mari Punna, Anu Mustonen, Mikael Viitasaari

Suomeksi
- Hakkarainen & Kumpulainen (toim.) 2011. Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen. Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, mediapedagogiikkakeskus. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Kokkola 2011.
- eTEVÄ, eTeknologiavälitteinen taidon oppimisen ohjaus. Viitattu 10.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/raportointiohje/lahteet/
- Ajatus liikku – iloa oppimiseen! Ammatillisen osaamisen ja taidon tarkastelu videolta. Viitattu 10.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/ajatusliikkuu/ammatillisen-osaamisen-ja-taidon-tarkastelu-videolta/
- Oppiminen.fi: Opetus- ja palautevideot opettajan työkaluna. Viitattu 10.3.2020. http://www.oppiminen.fi/2016/03/opetus-ja-palautevideot-oppimisen-opettamisen-ja-ohjauksen-tukena/
- Apogee.fi: Videotuotannon perusteet. Viitattu 10.3.2020. https://www.apogee.fi/oppaat/videotuotannon-perusteet/
- YLE: Opettaja: näillä ohjeilla teet hyvän videon – katso Yle Uutisluokan opetusvideot. Viitattu 10.3.2020. https://yle.fi/uutiset/osasto/uutisluokka/opettaja_nailla_ohjeilla_teet_hyvan_videon__katso_yle_uutisluokan_opetusvideot/9347161
Mika Loponen
Lutakon kampus
06.09.2022 - 11.11.2022
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä. Toteutus muodostuu 3 osiosta.
Opintopisteet ja ajankäyttö jakautuvat seuraavasti:
- osio 1: 1,5 op = 40,5 h
- osio 2: 2 op = 54 h
- osio 3: 1,5 op = 40,5 h
01.08.2022 - 25.08.2022
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset (tallennetaan)
Aloituswebinaari 6.9.2022 klo 14-15.30
Ohjausklinikka 1 19.9.2022 klo 13-14
Ohjausklinikka 2 30.9.2022 klo 12-13
Ohjausklinikka 3 13.10.2022 14-15
Loppugaala 9.11.2022 klo 13-15
Moduulit
Moduuli 1: Video pedagogisena työkaluna (6.-18.9.) 2vko
Moduuli 2: Video opettajan tuottamana oppimateriaalina (19.9.-12.10.) 3vko
Moduuli 3: Video osana tehtävänantoa (13.10.-8.11.) 4vko sis. loman
Itsearviointi (9.-11.11.) 2pv
0 - 20
Saat ohjausta ja palautetta opintojakson nivelpisteisiin sijoitetuilla ohjausklinikoilla. Saat yhteisöllistä palautetta kaikista oppimistehtävistäsi. Lisäksi saat kouluttajalta osaamistavoitteisiin pohjautuvan palautteen itse toteuttamastasi videosta sekä itsearvioinnistasi.
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso sisältää kaksi pakollista ohjauspäivää lähitapaamisena ja yhden webinaarin. Ohjauspäivät ovat merkittävä osa oppimisprosessia ja siten kuuluvat kaikille.
Pakolliset ohjauspäivät:
25.1. klo 9.00-14.30 (lähitapaaminen)
15.2.2023 klo 12.00 – 15.30 (webinaari)
25.4.2023 klo 9.00 – 15.00 (lähitapaaminen)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus jaetaan opintojakson aikana.
Virva-Liisa Pekkarinen
Lutakon kampus
25.01.2023 - 31.05.2023
Opintojakso vastaa yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä.
01.11.2022 - 13.11.2022
Pakolliset ohjauspäivät:
25.1. klo 9.00-14.30 (lähitapaaminen)
15.2.2023 klo 12.00 – 15.30 (webinaari)
25.4.2023 klo 9.00 – 15.00 (lähitapaaminen)
0 - 20
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus, Verkko-opetus
2 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Ohjauspäivät, itsenäinen työskentely, vertaisohjaus.
Pakolliset ohjauspäivät Jyväskylässä:
21.11.2022 klo 10-16
21.1.2023 klo 10-16
20.3.2023 klo 10-16
Suositeltava kirjallisuus ja oheismateriaali ilmoitetaan opintojaksolla.
Kirsti Vänskä
Lutakon kampus
21.11.2022 - 31.05.2023
5 op = 135 tuntia
01.11.2022 - 13.11.2022
Pakolliset ohjauspäivät Jyväskylässä:
21.11.2022 klo 10-16
21.1.2023 klo 10-16
20.3.2023 klo 10-16
Ei valinnaisia suoritustapoja.
0 - 20
Ohjauspäiviin osallistuminen on pakollista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat oppimistehtävät, itsearviointi ja kouluttajalta saadut palautteet.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus, Verkko-opetus
2 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Kurssi suoritetaan kokonaan verkossa.
Opintojaksoon sisältyy yksilötehtäviä sekä keskusteluja annetuista teemoista. Kurssi tarjotaan ammatillisessa opettajakoulutuksessa sekä erityisopettajakoulutuksessa oleville opiskelijoille.
Ritva Ylitervo
Lutakon kampus
01.02.2023 - 30.05.2023
01.11.2022 - 13.11.2022
Kurssi jakautuu kolmeen teemaan ja tehtäviin
1) Ympäristön hyvinvoinnin edistäminen
1. Tehtävä. SWOT analyysi toimintaympäristön turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
2) Oman hyvinvoinnin edistäminen
2. Tehtävä. Hyvinvointiin liittyvät harjoitteet ja oman työhyvinvoinnin vuosikello.
3. Tehtävä. Omat kommentit ja ajatukset työhyvinvoinnista PSYKOPODIA podcasteihin pohjautuen.
3) Opiskelijan hyvinvoinnin edistäminen
4. Tehtävä. Materiaalin pohjalta käytävä vapaamuotoinen opintopiirikeskustelu opiskelijan hyvinvoinnin edistämisestä.
0 - 20
Opintojaksoon sisältyy yksilötehtäviä sekä keskusteluja annetuista teemoista.
Tavoitteet ja arvioinnin kriteerit
Ammatillinen opettaja/ erityisopettaja osaa tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia oppilaitoksessa, toimia monialaisen opiskelijahuoltoryhmän tai opiskelijoiden hyvinvointiryhmän jäsenenä ja tuoda oman asiantuntemuksensa opiskelijan tukemiseen. Opettaja edistää turvallisia oppimisympäristöjä ja yhteisöjä.
Ammatillinen opettaja-/erityisopettajaopiskelija
* tunnistaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osatekijöitä oppilaitoksissa ja tukee yksilöllisen
hyvinvoinnin edistämistä.
* toimii ja toteuttaa opiskelijahuoltotyötä oman asiantuntijuutensa näkökulmasta.
* tunnistaa eri tukimuotojen merkityksen opiskelijan hyvinvoinnin kannalta sekä suhteessa
muihin opiskelijan tukitoimiin
* toimii turvallisen oppimisympäristön ja yhteisöjen rakentajana
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Jari Kalavainen
- Lehtinen, E., Vauras, M. & Lerkkanen, M-K. 2016. Kasvatuspsykologia. PS-Kustannus. Saatavana e-kirjana.
TAI
- Rinne, R, Kivirauma, J. & Lehtinen, E. 2015. Johdatus kasvatustieteisiin. PS-kustannus. Saatavana e-kirjana.
- Nivala E. & Saastamoinen M. (toim.). 2010. Nuorisokasvatuksen teoria. Perusteita ja puheenvuoroja (2. painos). Saatavana e-kirjana.
- Kallio, E. K. 2020. Development of Adult Thinking. Interdisciplinary perspectives on cognitive development and adult learning. Routledge.
- Hakala, J.T. & Kiviniemi, K. 2018. Vuorovaikutuksen säröjä ja jännitteitä. Aikuiskasvatuksen pedagogiikan haasteiden äärellä. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Luokanopettajien 25-vuotis aikuiskoulutuksen juhlajulkaisu. Viitattu 30.3.2021. Https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48383/978-951-39-5376-8.pdf?sequence=1
- Kallio, E. Ajattelun kehitys aikuisuudessa - kohti moninäkökulmaisuutta. Saatavana e-kirjana. https://www.ellibslibrary.com/book/978-952-5401-73-8.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Arja Pakkala, Ritva Ylitervo
Pääkampus
31.05.2023 - 30.11.2023
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
17.04.2023 - 14.05.2023
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 1.6.2023 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 17.8.2023 klo 15 - 16.30
- ohjauswebinaari ke 11.10.2023 klo 15 - 16.30
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan. Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta. Ohjauswebinaareja ei tallenneta.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Kesän aikana voit tehdä opintoja omaan tahtiin. Huomaathan kuitenkin, että kesällä ohjausta ei ole tarjolla.
0 - 10
Avoin: 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
6 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Avoimen ja YAMK-koulutuksen opiskelijat: Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä vertaisohjausta ja itsenäistä työskentelyä. Toteutustavat syventävät ammatillista osaamista ja oman ammattialan kehittämistä.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on kolme webinaaritapaamista. Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Kahdessa ohjauswebinaarissa käsitellään mm. oppimistehtäviin liittyviä kysymyksiä. Niissä sinulla on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta opiskelijoilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Jari Kalavainen
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Arja Pakkala, Ritva Ylitervo
Pääkampus
31.05.2023 - 30.11.2023
Opintojakso yhteensä 162 h (6 x 27 h) opiskelijan työtä:
- orientoituminen 6 h
- kirjallisuuteen/oppimateriaaleihin perehtyminen, oppimistehtävät ja keskustelut 146 h
- vertaiskeskustelut ja -arvioinnit sekä itsearviointi 10 h
17.04.2023 - 14.05.2023
Opintokokonaisuudella on kolme webinaaritapaamista:
- aloituswebinaari to 1.6.2023 klo 15 - 17
- ohjauswebinaari to 17.8.2023 klo 15 - 16.30
- ohjauswebinaari ke 11.10.2023 klo 15 - 16.30
Aloituswebinaarissa käydään läpi opintokokonaisuutta ja sen sisältöjä. Tämä webinaari tallennetaan.
Ohjauswebinaareissa on mahdollisuus saada vertaiskommentointeja muilta osallistujilta sekä ohjausta kouluttajilta.
Huom! Suosittelemme aloittamaan opintokokonaisuuden Oppiminen ja elämänkulku -opintojaksosta ja siirtymään sen jälkeen Koulutuksen tulevaisuus -opintojen pariin.
Kesän aikana voit tehdä opintoja omaan tahtiin. Huomaathan kuitenkin, että kesällä ohjausta ei ole tarjolla.
0 - 10
Avoin: 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
6 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Opintojakso alkaa opintojesi alussa, ja voit jatkaa opintojakson suorittamista koko opintojesi ajan.
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät.
Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Opintojaksolla reflektoit omaa oppimistasi henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa (HOPS) asettamiesi tavoitteiden sekä vertaisohjaajilta saamiesi palautteiden pohjalta. Kirjaat itsearviointiasi Opettajuuden rakentaminen -opintojaksolla tehtävään oppimispäiväkirjaan ja portfolioon.
Hakala, J.T. & Kiviniemi, K. 2018. Vuorovaikutuksen säröjä ja jännitteitä.Aikuiskasvatuksen pedagogiikan haasteiden äärellä. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Luokanopettajien 25-vuotis aikuiskoulutuksen juhlajulkaisu. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48383/978-951-39-5376-8.pdf?sequence=1
Kallio, E. K. 2020. Development of Adult Thinking. Interdisiciplinary perspectives on cognitive development and adult learning. Routledge.
Kallio, E. Ajattelun kehitys aikuisuudessa - kohti moninäkökulmaisuutta. Saatavana e-kirjana. https://www.ellibslibrary.com/book/978-952-5401-73-8.
Lehtinen, E., Vauras, M. & Lerkkanen, M-K. 2016. Kasvatuspsykologia. E-kirja. PS-Kustannus tai
Rinne, R, Kivirauma, J. & Lehtinen, E. 2015. Johdatus kasvatustieteisiin. E-kirja. PS-kustannus.
E. Nivala & M. Saastamoinen (toim.). 2010. Nuorisokasvatuksen teoria. Perusteita ja puheenvuoroja (2.painos). E-kirja ruotsinkielisenä verkossa. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/935-ungdomsfostrans-teori-utgangspunkter-och-inlaggkirja.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Pasi Savonmäki, Siru Lehto, Hanna Laitinen, Mari Punna, Maarit Miettinen, Anu Mustonen, Karoliina Väisänen, Mikael Viitasaari, Kaija Peuna-Korpioja, Essi Silvennoinen, Ari Hyyryläinen, Virva-Liisa Pekkarinen, Ari Langén, Ritva Ylitervo, Anna Leppäkorpi, Arja Pakkala, Kirsti Vänskä, Annu Niskanen
Pääkampus
12.06.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
01.06.2023 - 24.08.2023
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti milloin tahansa opintojesi aikana.
Osaamisen hankkiminen
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös suorittaa opettajaopintojesi aikana edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
6 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Voit hankkia opintojakson tavoitteena olevan osaamisen tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Opintojaksossa toteutetaan yhteistoiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, vertaisohjausta, pari- ja oppimispiirityöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2015. Kasvatussosiologia. E-kirja. PS-kustannus.
Lisäksi oppimistehtävien yhteydessä oleva muu materiaali.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Pasi Savonmäki, Mari Punna, Siru Lehto, Hanna Laitinen, Anu Mustonen, Maarit Miettinen, Karoliina Väisänen, Essi Silvennoinen, Mikael Viitasaari, Kaija Peuna-Korpioja, Virva-Liisa Pekkarinen, Ari Hyyryläinen, Ari Langén, Ritva Ylitervo, Anna Leppäkorpi, Arja Pakkala, Kirsti Vänskä, Annu Niskanen
Pääkampus
12.06.2023 - 31.05.2026
Opintojakso on yhteensä 162 h (8x27h) opiskelijan työtä
01.06.2023 - 24.08.2023
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen hankkiminen
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät. Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnot tai approbatur-arvosanan tai suorittamalla vastaavat opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ennen opettajaopintoja.
Voit myös opettajaopintojesi aikana suorittaa edellä mainitut perusopinnot ja siten hankkia tavoitteena olevan osaamisen.
Osaamisen osoittaminen
Voit osoittaa osaamisesi osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siellä olevat oppimistehtävät tai osoittamalla todistuksen suorittamistasi kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
6 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
English
The course starts right at the beginning of your studies and lasts throughout your studies.
This is an online study unit, which includes self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
You will reflect on your own learning based on the goals you set in your personal competence plan (CDP) and the feedback you received from peers. You will document your self-evaluation in your learning diary and your portfolio.
You will find additional learning materials and assignments in the Moodle online learning environment.
Knowles, M.S.; Holton III, E.F. & Swanson, R. A. 2005. THE ADULT LEARNER, The Definitive Classic in Adult Education and Human Resource Development. London: Elsevier.
Woolfolk, A. (2013). Educational Psychology. 12th ed. Pearson.
Jarvis, P. & Parker, S. (Eds.) 2007. Human learning. An holistic approach. New York: Routledge.
You will find additional learning materials and assignments in the Moodle online learning environment.
Eila Burns, Tuulia Kiilavuori
Main Campus
12.06.2023 - 31.05.2026
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work:
Orientation 6h
Self-directed learning in online environment 10h
Reading the learning materials and analysing educational research papers, completing the learning assignments 146h
01.06.2023 - 24.08.2023
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti milloin tahansa opintojesi aikana.
Acquiring competence
You can acquire the competence required by this course by participating in the online course and completing the learning assignments and reflection tasks.
Previously completed university level studies in Educational Sciences or Adult Education Sciences can be substituted for this course.
0 - 24
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the course and self-assessment tasks.
School of Professional Teacher Education
Online learning
6 cr
School of Professional Teacher Education
English
This is an online study unit, which includes self-directed learning, prescribed reading, online learning sessions and assignments.
You will reflect on your own learning based on the goals you set in your personal study plan (PLP) and the feedback you received from peers. You will document your self-evaluation in your learning diary and your portfolio.
Meighan, R. & Harber, C. 2007. A sociology of educating. New York.
You will find additional learning materials and assignments in the Optima online learning environment.
Eila Burns, Tuulia Kiilavuori
Main Campus
12.06.2023 - 31.05.2026
In total, the course consists of 162 hours (6 x 27h) of students’ work:
Orientation 6 h
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 146 h
- Peer tutoring and self-assessment 10 h
01.06.2023 - 24.08.2023
The course starts right at the beginning of your studies and lasts throughout your studies.
You can acquire the competence required by this course by participating in the online course and completing the learning assignments and reflection tasks.
Previously completed university level studies in Educational Sciences or Adult Education Sciences can be substituted for this course.
0 - 24
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the course and self-assessment activities.
School of Professional Teacher Education
Online learning
6 cr
School of Professional Teacher Education
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina. Se perustuu itsenäiseen työskentelyyn ja vuorovaikutteiseen vertaisoppimiseen opiskelijan oman aikataulun mukaisesti lukukauden aikana. Opiskelija soveltaa kiertotalouden pedagogisia periaatteita valitsemaansa kehitystehtävään, koulutuskokonaisuuteen tai omaan työhön tarkoituksenmukaisella tavalla. Opintojakso tarjoaa mahdollisuuden oman työn kehittämiseen.
Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opiskelija saa vertaispalautetta opintojakson aikana ja kouluttajan palautteen opintojakson päätteeksi.
Oppimateriaali löytyy Moodlen verkko-oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä.
Pauliina Silvennoinen
Opintojakso soveltuu hyvin kytkettäväksi oman opetus- ja koulutustyön kehittämiseen.
Pääkampus
01.09.2023 - 30.11.2023
Opintojakso on viiden opintopisteen laajuinen. Se merkitsee noin 135 tunnin työpanosta, joka jakaantuu kolmeen osioon:
Kiertotalous yhteiskunnassa (2 op)
Kiertotalous opetuksessa (2,5 op)
Reflektio (0,5 op)
Oman ajankäyttösi ja vertaisarvioinnin sujuvuuden vuoksi suositeltava ajoitus tehtäville on
• Osio 1. syyskuun aikana
• Osio 2. ja 3. loka-marraskuussa.
01.08.2023 - 24.08.2023
1. Kiertotalous yhteiskunnassa
1.1. Kiertotalouden viitekehys ja keskeiset käsitteet. Käsitetentti.
1.2 Kiertotalouden osa-alueet ja näkökulmia. Case-kuvaus ja vertaispalaute.
1.3 Kiertotaloustoimijat ja verkostot opettajan tukena. Verkostokartta.
2. Kiertotalous opetuksessa
2.1 Kiertotalouden pedagogiset lähtökohdat ja omat tavoitteeni. Kehitystehtävän tavoite ja kuvaus.
2.2 Kiertotaloutta edistävät toimintatavat, menetelmät ja käytännöt. Menetelmäkuvaus, ei erillistä palautusta.
2.3. Pedagoginen kehitystehtävä. Opetus- tai koulutusuunnitelmadokumentti.
2.4. Kiertotaloutta tukeva toimintakulttuuri opettajan työssä. Sidosryhmäkeskustelu ja videokiteytys.
3. Reflektio ja palaute
3.1. Itsearvio
3.2. Opintojaksopalaute
Osaamisen osoittaminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimistehtävät.
0 - 30
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Opintojakson opiskelijapalautteista poimittua:
"Kurssilla oli selkeä rakenne sekä tuoreet, monipuoliset ja ajantasaiset lähteet. Innostuin selaamaan paljon muutakin tietoa, joita tulen hyödyntämään opetuksessani. "
"Hyvin rakennettu opintokokonaisuus. Selkeä opintojakson rakenne, monipuoliset ja monimuotoiset aineistot."
"Pedagoginen käsikirjoitus oli konkreettinen tehtävä, jota voi hyödyntää muutoinkin kuin vaan yhtenä kurssin tehtävänä."
"Sai runsaasti uusia näkökulmia ja tuli miettineeksi omia verkostoja ja alaan liittyvää aineistoa."
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina sisältäen vapaaehtoisia webinaareja. Opiskelu on aikataulutettu, mutta luonteeltaan se on hyvin itsenäistä. Ohjausta saat viikottaisten ohjausviestien muodossa. Oppimistehtävät ovat oppija- ja työelämälähtöisiä eli hyödynnät niissä aiempaa oman alasi osaamistasi. Saat yhteisöllistä palautetta osasta oppimistehtäviäsi. Opintojakson lopussa saat kouluttajalta kokoavan videomuotoisen, eteenpäin suuntaavan palautteen ja arvioinnin.
Mika Loponen
- Vanninen, R. 2013. Oppimistehtävät verkossa, Ideoita lähi- ja verkkotyöskentely sisältävälle kurssille, https://www.slideshare.net/RiikkaVanninen/oppimistehtvt-verkossa-290813-ss?qid=2c69bb20-c03b-443c-810c-de1a6c03fbbf&v=&b=&from_search=2
- Johns Hopkins Univesity. 2014. Course Design on a Shoestring Budget: Meaningful Learning Activities, https://www.youtube.com/watch?v=OOfotsHDIwE
- Pönkä, H. 2016. (Verkko-)vuorovaikutus ja ohjaus, https://www.slideshare.net/hponka/verkkovuorovaikutus-ja-ohjaus?qid=1ce1cdc2-7e2a-4d27-b009-f657d373a46d&v=&b=&from_search=1
- Leppisaari, I. 2004. Oppimistehtävät ja palaute verkko-opetuksessa ja -ohjauksessa, http://www.averko.fi/tiedostot/verkkomentorointi/Leppisaari_oppimistehtavatjapalaute.pdf
- Top 100 Tools for Learning, https://www.toptools4learning.com/
Mika Loponen, Henna Pernu
Pääkampus
12.09.2023 - 21.11.2023
Opintojakso yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä.
Opintojakso toteutetaan aikataulutettuna verkkototeutuksena hyödyntäen erilaisia verkkovälineitä ja työskentelytapoja. Itsenäistä työskentelyä on noin 6 - 8 h/vko. Opintojakso muodostuu neljästä osiosta. Opiskeluprosessi osioissa 1 - 3 on etukäteen aikataulutettu ja etenee tasaisella kuormituksella, joten opiskelijan kannattaa kalenteroida opiskeluaika itselleen etukäteen. Osiossa 4 on reilummin aikaa suhteessa opiskeltavaan aiheeseen, jotta halukkaat ehtivät testata käytännön opetustyössä aiemmissa osioissa suunnittelemaansa oppimistehtävää/-prosessia.
01.08.2023 - 24.08.2023
Osioiden ajoitus:
• Osio 1: 12.9.-26.9.2023
• Osio 2: 27.9.-10.10.2023
• Osio 3: 11.10.-30.10.2023 (sisältää syysloman)
• Osio 4: 31.10.-21.11.2023
Vapaaehtoiset verkkotapaamiset:
- Aloituswebinaari 12.9.2023 klo 14
- Ohjausklinikka 1: 27.9.2023 klo 14
- Ohjausklinikka 2: 11.10.2023 klo 14
- Ohjausklinikka 3: 31.10.2023 klo 14
0 - 30
Avoin: 15
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät ja itsearviointitehtävä.
Saat myös yhteisöllistä palautetta osasta oppimistehtäviäsi. Opintojakson lopussa saat kouluttajalta kokoavan videomuotoisen, eteenpäin suuntaavan palautteen ja arvioinnin.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opetuskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin voit tehdä itsenäisesti tai yhteistyössä opiskelijakollegasi tai oppimispiirisi kanssa. Lisäksi seuraat opiskelijakollegoidesi opetusta ja osallistut ohjaus- ja opetustilanteiden jälkeisiin oppimiskeskusteluihin. Keräät portfolioosi erilaista arviointiaineistoa itsearviointisi tueksi koko opintojakson ajan.
Opintojakso toteutetaan monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Opintojakso perustuu itsenäiseen työskentelyyn, vertaistyöskentelyyn sekä oppimispiirityöskentelyyn.
Opintojaksolla on läsnäoloa edellyttäviä kasvokkain tai verkossa toteutuvia ohjauspäiviä. Muutoin ohjaus ja oppimistehtävien rakentaminen toteutuvat verkossa ja itsenäistä työtä tehden.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Anna Leppäkorpi, Pasi Savonmäki, Siru Lehto
Oppimisen ohjaamisen opintojakso sisältää ammatilliseen opettajankoulutukseen kuuluvan opetusharjoittelun, joka suoritetaan ammatillisen oppimisen erilaisissa ympäristöissä. Opettajina jo toimivat opiskelijat voivat suorittaa harjoittelun omassa opetustyössään. Muussa kuin opettajan työssä toimivat opiskelijat toteuttavat harjoittelun ammatillisen opettajankoulutuksen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisessa harjoittelupaikassa.
Pääkampus
01.08.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on 14 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee sinulta itseltäsi laskennallisesti 378 tunnin työpanosta: lukemista ja erilaisiin materiaaleihin perehtymistä, erilaisiin opettajan toimintaympäristöihin tutustumista, opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia niin itsenäisesti kuin yhdessä oppimispiirin ja vertaisten kanssa. Suunnitellun, toteutetun ja arvioidun opetuskokonaisuuden laajuus vaihtelee opiskelijan aiemman osaamisen perusteella, mutta on keskimäärin toisella asteella noin 3–5 osaamispistettä ja korkea-asteella noin viittä opintopistettä.
Opetusharjoitteluun sisältyy vähintään yhden verkkovälitteisen ohjaustilanteen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Yksi kasvokkain tapahtuva ohjaus-/opetuskerta tulee myös videoida.
01.06.2023 - 24.08.2023
Oppisen ohjaamisen -opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan. Opintojakson sisältöihin perehdytään yhteisillä ohjauspäivillä, itsenäisesti opiskellen ja oppimispiirin kanssa.
0 - 100
Arviointi on ohjaavaa, laadullista ja osaamistavoitteisiin pohjautuvaa. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet (ml. vertaisarviointi ja ohjaavien opettajien / kollegaohjaajien arvioinnit), itsearvioinnit ja oppimiskeskustelut. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki opiskelijalle sopivimpaan polkuun sisältyvät oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, itsearvioinnit sekä oppimisen ohjaamistilanteisiin liittyvät havainnoinnit ja oppimiskeskustelut.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso toteutetaan verkko-opintoina ja perustuu itsenäiseen työskentelyyn ja oppimistehtäviin. Opintojaksoon sisältyy verkossa tapahtuvaa ohjausta. Opintojaksolla on aloituswebinaari, jossa esitellään sisältö ja ohjeistetaan eteneminen.
Ahonen. T., Aro. M., Aro, T., Lerkkanen, M-K. & Siiskonen, T. 2020. Oppimisen vaikeudet. NMI, Otavan kirjapaino.
Korhonen, V. & Puukari, S. 2013. Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. PS-Kustannus.
Verkkojulkaisuja:
Karvinen, M. & Venesmäki, E. 2019. Tilaa moninaisuudelle! Opas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämiseen. https://ranneliike.net/uutiset/15428/tilaa-moninaisuudelle-opas-auttaa-seksuaali-ja.
Niemi, A-M. 2015. Erityisiä koulutuspolkuja? Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158436
Verkkosivustoja:
Aarnio, H. 2012. Dialogiset menetelmät -sivusto. Hämeen ammattikorkeakoulu. http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/
Kuntoutussäätiön oppaat ja hankejulkaisut. https://oppimisvaikeus.fi/materiaalit/kuntoutussaation-hankejulkaisut/
Muu oppimateriaali informoidaan verkko-oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä.
Tiina Parviainen, Riikka Michelsson, Maarit Miettinen, Jari Karttunen
Pääkampus
01.08.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on viiden opintopisteen laajuinen. Tarkoittaa yhteensä 135 h (5 x 27 h) opiskelijan työtä seuraavasti:
- orientoituminen 5 h (sisältää aloituswebinaarin 2 h).
- oppimateriaaleihin/kirjallisuuteen perehtyminen, oppimistehtävät ja verkkokeskustelut 130 h
01.06.2023 - 24.08.2023
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti 15.8.2023-31.5.2026. Opintojakso on auki erikseen ilmoitettuina aikoina: 15.8.2023-31.5.2024; 15.8.2024-31.5.2025; 15.8.2025-31.5.2026. Tehtäväsi säilyvät verkkoalustalla myös kesätauon ajan.
Osaamisen hankkiminen ja osoittaminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimis- ja arviointitehtävät hyväksytysti.
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen suorittamalla Jamkin avoimessa amk:ssa vastaavan opintojakson, jolla voit hakea korvaavuutta opintojaksosta.
Olet voinut hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen myös työelämässä tai muissa yhteyksissä ennen opettajaopintoja tai niiden aikana. Osaamisen tunnustamiseen ei riitä vain todistus suoritetusta koulutuksesta, vaan osaamisesta tarvitaan muunlainen arviointiaineisto ja näyttö. Opintojakson kouluttajat arvioivat osaamisesi suhteessa opettajankoulutuksen osaamisiin ja päättävät tunnustamisesta.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu opintojakson oppimistehtävistä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso on mahdollista aloittaa ja toteuttaa kehittämistiimin sopiman aikataulun mukaisesti.
Ennakkokysely teemoista Moodle-työtilassa 25.9.-2.10.2023.
Pakolliset tapaamiset syksyn 2023 -toteutukseen tuleville:
to 5.10.2023 klo 15.00-18.00 (1. yhteinen tapaaminen)
to 12.10.2023 klo 15.00-17.00
ti 31.10.2023 klo 15.00-17.00
to 11.1.2024 klo 15.00-17.00
ti 6.2.2024 klo 15.00-18.00 (Päätösseminaari)
Opintojakso toteutetaan monialaisina kehittämistiimeinä. Kehittämistiimit kokoontuvat joko kasvokkain tai verkossa. Opintojaksoon sisältyy kehittämistiimikohtaista verkko-ohjausta.
Opintojakson suorittamiseksi toteutat pedagogisen kehittämistehtävän. Se tarkoittaa kehittämistehtävää, jonka avulla kehität oppimista, opiskelua ja/tai niiden mahdollistamista. Toteutat tehtävän pienryhmänä.
Leena Selkivuori, Kirsti Vänskä, Pasi Savonmäki, Hanna Laitinen, Ari Hyyryläinen
Pääkampus
01.09.2023 - 29.02.2024
Tämä opintojakso on 8 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 216 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
25.05.2023 - 24.08.2023
Osaamisen hankkiminen:
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen hankit suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla yhteistyössä muiden kanssa pedagogisen toiminnan kehittämistehtävän.
Osaamisen osoittaminen:
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä kehittämistehtäväraportin, jossa ilmenee kehittämistehtävän perustelut, kehittämistehtävän toteuttamisen vaiheet ja sen tulokset sekä oma arviointisi tehtävän onnistumisesta.
Vaihtoehtoisesti:
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen työelämässä tai muissa yhteyksissä ennen opettajaopintoja tai niiden aikana. Osaamisen tunnustamiseen ei riitä vain todistus suoritetusta koulutuksesta, vaan osaamisesta tarvitaan muunlainen arviointiaineisto ja näyttö. Opintojakson kouluttajat arvioivat osaamisesi suhteessa opettajankoulutuksen osaamisiin ja päättävät tunnustamisesta.
Hakemus aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen tulee lähettää syyskuun 2023 loppuun mennessä opintojakson kouluttajalle Ari Hyyryläiselle (etunimi.sukunimi(at)jamk.fi).
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineistona ovat opintojakson oppimistehtävät.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
8 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso on mahdollista aloittaa ja toteuttaa oppimispiirin sopiman aikataulun mukaisesti.
Opintojakso toteutetaan itsenäisenä opiskeluna ja oppimispiirityöskentelynä. Opintojaksoon sisältyy oppimispiirikohtaista ohjausta.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Pasi Savonmäki, Mari Punna, Hanna Laitinen, Siru Lehto, Maarit Miettinen, Anu Mustonen, Karoliina Väisänen, Essi Silvennoinen, Kaija Peuna-Korpioja, Mikael Viitasaari, Ari Hyyryläinen, Ari Langén, Virva-Liisa Pekkarinen, Ritva Ylitervo, Anna Leppäkorpi, Arja Pakkala, Kirsti Vänskä, Annu Niskanen
Pääkampus
01.08.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on 5 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee sinulta itseltäsi laskennallisesti noin 135 tunnin työpanosta: lukemista ja erilaisiin materiaaleihin mistä, niin itsenäisesti kuin yhdessä oppimispiirin ja vertaisten kanssa.
01.06.2023 - 24.08.2023
Osaamisen hankkiminen:
Voit hankkia tämän opintojakson tavoitteissa olevan osaamisen tekemällä yhdessä oppimispiirisi kanssa opintojakson oppimistehtävät.
Osaamisen osoittaminen:
Osoitat opintojakson tavoitteissa olevan osaamisen em. oppimistehtävien avulla.
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu opintojakson oppimistehtävistä.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
5 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Tämän opintojakson alussa arvioit henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassasi (HOPS) omia lähtökohtiasi opettajaopintoihin. HOPSin avulla suunnittelet ja arvioit opintojesi etenemistä opiskelusi eri vaiheissa. Opintojesi aikana pidät yllä myös portfoliota. Kokoat siihen tärkeimpinä pitämiäsi kokemuksia ja oppimistuloksia opintojesi ajalta. HOPSin ja portfolion ohella kolmas ylläpidettävä asia on henkilökohtainen oppimispäiväkirja.
Näiden kolmen koko opintojen ajan ylläpidettävien aineistojen lisäksi tähän opintojaksoon kuuluu yhtenä oppimistehtävänä osallistuminen ohjauspäiviin ja oppimispiiritoimintaan, joissa saat vertaisohjausta ja –palautetta opintoihisi liittyen ja toimit myös itse vertaisohjaajana ja palautteen antajana. Opintojesi päättövaiheessa teet kokoavan itsearvioinnin ja käyt kouluttajasi kanssa koulutuksen päättävän arviointikeskustelun.
Mika Loponen, Henna Pernu, Hanna Frilander, Anna Leppäkorpi, Pasi Savonmäki, Siru Lehto
Pääkampus
01.08.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin (henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen ja sen ylläpitäminen, palaute- ja arviointikeskustelut, vertaistyöskentely) ajallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus.
01.06.2023 - 24.08.2023
Osaamisen hankkiminen
Tällä opintojaksolla tavoitteena olevan osaamista edistät asettamalla itsellesi opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita, etenemällä niiden mukaisesti opinnoissasi, dokumentoimalla ja arvioimalla omaa oppimisprosessiasi sekä antamalla palautetta opiskelijakollegoillesi heidän oppimisensa tueksi. Oppimispiirien yhteistyö on merkittävää tällä opintojaksolla. Myös ohjauspäivät rakentuvat ammatillisen opettajuuden kehittämisen ympärille.
Osaamisen osoittaminen
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä oppimistehtävät, jotka muodostuvat HOPSista, portfoliosta, oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
0 - 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso on mahdollista aloittaa ja toteuttaa kehittämistiimin sopiman aikataulun mukaisesti.
Ennakkokysely teemoista Moodle-työtilassa 15.-22.1.2024.
Pakolliset tapaamiset kevään 2024 -toteutukseen tuleville:
ke 31.1.2024 klo 15.00-18.00 (1. yhteinen tapaaminen)
ke 7.2.2024 klo 15.00-17.00
to 22.2.2024 klo 15.00-17.00
to 25.4.2024 klo 15.00-17.00
ti 14.5.2024 klo 15.00-18.00 (Päätösseminaari)
Opintojakso toteutetaan monialaisina kehittämistiimeinä. Kehittämistiimit kokoontuvat joko kasvokkain tai verkossa. Opintojaksoon sisältyy kehittämistiimikohtaista verkko-ohjausta.
Opintojakson suorittamiseksi toteutat pedagogisen kehittämistehtävän. Se tarkoittaa kehittämistehtävää, jonka avulla kehität oppimista, opiskelua ja/tai niiden mahdollistamista. Toteutat tehtävän pienryhmänä.
Leena Selkivuori, Kirsti Vänskä, Pasi Savonmäki, Hanna Laitinen, Ari Hyyryläinen
Pääkampus
01.12.2023 - 31.05.2024
Tämä opintojakso on 8 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin laskennallisesti 216 tunnin työskentelymahdollisuus. Opintojakson todellinen kuormittavuus riippuu lähtökohdistasi ja niihin perustuvista oppimistehtävien työllistävyydestä.
25.05.2023 - 24.08.2023
Osaamisen hankkiminen:
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen hankit suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla yhteistyössä muiden kanssa pedagogisen toiminnan kehittämistehtävän.
Osaamisen osoittaminen:
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä kehittämistehtäväraportin, jossa ilmenee kehittämistehtävän perustelut, kehittämistehtävän toteuttamisen vaiheet ja sen tulokset sekä oma arviointisi tehtävän onnistumisesta.
Vaihtoehtoisesti:
Olet voinut jo hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen työelämässä tai muissa yhteyksissä ennen opettajaopintoja tai niiden aikana. Osaamisen tunnustamiseen ei riitä vain todistus suoritetusta koulutuksesta, vaan osaamisesta tarvitaan muunlainen arviointiaineisto ja näyttö. Opintojakson kouluttajat arvioivat osaamisesi suhteessa opettajankoulutuksen osaamisiin ja päättävät tunnustamisesta.
Hakemus aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen tulee lähettää syyskuun 2023 loppuun mennessä opintojakson kouluttajalle Ari Hyyryläiselle (etunimi.sukunimi(at)jamk.fi).
0 - 370
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineistona ovat opintojakson oppimistehtävät.
Ammatillinen opettajankoulutus
Verkko-opetus
8 op
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
English
The familiarisation with vocational and professional learning environments takes place via cooperative learning with your peers or learning circle. In addition to the planning, implementation and evaluation of learning process, you will observe your peers practical training sessions and participate in feedback discussions. The members of the learning circle group act as peer instructors by supporting the planning and implementation phases. You will collect evaluation material for your portfolio to support the summative self-assessment throughout the study unit.
The study unit is offered in hybrid and online learning environments for which attendance is required. The mode of study is based on designing and analysing authentic facilitation of learning situations. The study unit includes peer analysis, self-assessment and pedagogical reflection activities through digital applications and competence analysis discussion with the teacher educator.
Eila Burns, Tuulia Kiilavuori
This study unit includes practical training that is a part of teacher education. Those students who already work as teachers, will implement practical training at their own teaching context, and the others in an environment that is relevant to achieve the objectives set for the teacher education studies.
Main Campus
01.08.2023 - 31.05.2026
In total, the study unit is 14 credits and it consists of 378 hours (14 x 27h) of students’ work: reading and familiarising yourself with different types of materials, getting acquainted with the operating environments of teachers, planning, implementing and evaluating teaching both individually and together with your learning circle and peers. The scope of the planned, implemented and evaluated study unit varies based on the student’s previous competence, but on average, it is approximately 3–5 ECTS credits in upper secondary education and approximately five ECTS credits in higher education.
Teaching practice includes the planning, implementation and evaluation of at least one online guidance session. Also, one face-to-face guidance or teaching session must be videotaped.
01.06.2023 - 24.08.2023
The Facilitating Learning study unit begins immediately at the beginning of your studies and lasts for the whole duration your studies. You will be familiarised with the contents of the study unit during the joint tutoring days, through independent study and with your learning circle.
0 - 24
The assessment is guiding, qualitative and is based on learning objectives. The methods for assessing the learning process include different types of feedback (including self-assessments, peer and mentor teacher assessments), and assessment discussions with the teacher educator.
Competence assessment is criteria based and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning activities have been completed. The assessment material consists of the learning activities of the study unit and self-assessment activities, observations and assessment discussions related to learning facilitation situations.
School of Professional Teacher Education
Face-to-face
School of Professional Teacher Education
English
This course in non-stop on-line course in Moodle
Open Studies and Master's Degree education students: This is an online study unit. It is based on independent work, learning assignments and online guidance. This study unit has a start-up webinar, where the content is presented and instructions are given.
Web-pages:
https://yhdenvertaisuus.fi/en/frontpage
Who we are | Equality and Human Rights Commission (equalityhumanrights.com)
Equality Act - Gender equality - THL
Equity vs. Equality: What’s the Difference? - Resources (gwu.edu)
STM_kasvatusjakoulutus_UK_verkko.pdf
Education and gender equality (unesco.org)
Education - Gender equality - THL
Gender Equality | United Nations
Making Finland a Global Leader in Gender Equality. Government Action Plan for Gender Equality 2020–2023 (valtioneuvosto.fi)
Aarnio, H. 2012. Diale-methods. Hämeen ammattikorkeakoulu. http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/
Kuntoutussäätiön oppaat ja hankejulkaisut. https://oppimisvaikeus.fi/materiaalit/kuntoutussaation-hankejulkaisut/
Articles:
Nikula, T., Skinnari, K., & Mård-Miettinen, K. (2022). Diversity in CLIL as experienced by Finnish CLIL teachers and students : matters of equality and equity. International Journal of Bilingual Education and Bilingualism, Early online. https://doi.org/10.1080/13670050.2022.2028125
Zacheus, T., Kalalahti, M., Varjo, J., Saarinen, M., Jahnukainen, M., Mäkelä, M.-L. and Kivirauma, J., 2019. Discrimination, Harassment and Racism in Finnish Lower Secondary Schools. Nordic Journal of Migration Research, 9(1), pp.81–98. DOI: http://doi.org/10.2478/njmr-2019-0004
Hummelstedt, I. 2022. Acknowledging diversity but reproducing the Other : A critical analysis of Finnish multicultural education. Helsinki Studies in Education, number 138. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/342840
You will find learning materials and assignments in the online learning environment.
Tiina Parviainen, Maarit Miettinen
Main Campus
01.08.2023 - 31.05.2026
This study unit is worth five ECTS credits. This means that 135 hours have been reserved for you for completing the different tasks:
- Orientation 5 hours (includes 2 hours webinar)
- Self-directed learning in online environment, reading the learning materials, completing the learning assignments 130 h
01.06.2023 - 24.08.2023
Voit suorittaa tämän opintojakson henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi mukaisesti 15.8.2023-31.5.2026. Opintojakso on auki erikseen ilmoitettuina aikoina: 15.8.2023-31.5.2024; 15.8.2024-31.5.2025; 15.8.2025-31.5.2026. Tehtäväsi säilyvät verkkoalustalla myös kesätauon ajan.
Acquiring and demonstrating competence:
You can acquire the competence that is the objective of this course by participating in the online course and successfully completing the learning and assessment assignments that are part of it.
You may have already been able to acquire the competence that is the objective of this course by completing a corresponding course at Jamk's Open University of Applied Sciences, which you can use to apply for accreditation for the course.
You may also have acquired the competence that is the objective of this course in working life or other contexts before or during teacher studies. A certificate of completed education is not sufficient for the accreditation of competence; other types of assessment material and demonstration of competence are needed. The teacher educators of the course assess your competence in relation to the competence of teacher education and decide on the accreditation.
0 - 24
The assessment is qualitative and is based on learning objectives. The methods for evaluation of the learning process are feedback and self-assessment. Competence assessment is based on criteria and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the course and self-assessment tasks.
School of Professional Teacher Education
Online learning
5 cr
School of Professional Teacher Education
English
The study unit is possible to start and implement according to the schedule agreed by the learning circle.
The study unit is implemented as self-directed learning and learning circle activity. It includes learning circle based guidance.
Eila Burns, Tuulia Kiilavuori
Main Campus
01.08.2023 - 31.05.2026
This study unit is 5 credits and it consists of 135 hours of students’ work. It consists of reading, searching for materials, reflecting on and working on learning assignments independently and with the learning circles.
01.06.2023 - 24.08.2023
You can acquire the competence required by this study unit by doing the learning tasks required with your learning circle.
You can demonstrate the competence required by this course by completing the learning assignments in an approved manner.
0 - 24
The assessment is based on learning objectives and is qualitative. The methods for assessing the learning process include different types of feedback and self-assessment.
Competence assessment is criteria based and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the study unit.
School of Professional Teacher Education
Online learning
5 cr
School of Professional Teacher Education
English
The study unit starts at the very beginning of your studies and lasts throughout the studies.
At the beginning of this course, you will design and continuously update your personal competences in the competence development plan (CDP). You will also monitor and reflect the development of your competences by compiling a portfolio and keeping a reflective learning diary.
Participation in guided tutoring days and learning circle activities with your fellow students to receive and give peer support is considered as one learning assignment
In the final phase of your studies, you will write a summative self-assessment to assess your competences as a learning facilitator and have a final evaluation discussion with your teacher educator.
Eila Burns, Tuulia Kiilavuori
Main Campus
01.08.2023 - 31.05.2026
This study unit is 6 credits and it consists of 162 hours of students’ work. This means that you are given 162 hours for working with different tasks (planning and maintaining a personal learning plan, feedback and evaluation discussions, working with peers). It consists of reading, searching for materials, reflecting on and working on learning assignments independently and with the learning circles.
01.06.2023 - 24.08.2023
Acquiring competence
During this course, you will acquire the targeted competence by setting yourself objectives related to teacher education and making progress accordingly, by documenting and evaluating your own learning process, and by giving feedback to your fellow students to support their learning. Participation and collaboration in learning circles’ group activities as well as tutoring sessions is very important. The tutoring sessions are designed to support personal development as a facilitator of learning.
Demonstrating competence
You can demonstrate the competences by completing the learning assignments that comprise the CDP, the portfolio, participation and contributions to the learning circle group tasks and tutoring days as well as the final assessment discussion and the material related to it.
0 - 24
The assessment is qualitative and is based on the learning aims. The assessment methods of the learning process, include giving and receiving feedback and self-assessment. Competence-based assessment is criteria based and the assessment decision is made by the teacher educator once all the learning tasks have been completed. The assessment materials consist of the CDP, the portfolio, participation in and contributions to learning circle group work and guided tutoring days, as well as, the final assessment discussion.
School of Professional Teacher Education
Face-to-face
School of Professional Teacher Education
English
The study unit is possible to start and implement according to the schedule agreed by the development team.
The study unit is implemented as multidisciplinary development teams. Development teams meet either face-to-face or online. The study unit includes development team-specific online guidance.
To complete the study unit, you will complete a pedagogical development assignment. It means a developmental assignment that helps you develop learning, studying and / or enabling them. You complete the assignment in a small group that is appropriate for the assignment.
Eila Burns
Main Campus
01.09.2023 - 29.02.2024
In total, the course consists of 8 credits, that equal 216 hours (8 x 27h) of students’ work. The actual workload of the course depends on your own starting point and how demanding the learning assignments are for you.
25.05.2023 - 24.08.2023
Acquiring competence:
During this course, you will acquire the competence objectives by planning, implementing and evaluating a developmental task related to the pedagogical activities in cooperation with others.
Demonstration of competence:
You will demonstrate your competence by doing a developmental task report that includes the arguments for the developmental task, the stages of the implementation of the developmental task and its results as well as your own evaluation on the success of the task.
Alternatively:
You may already have acquired the competence that is the objective of this course in working life or other contexts before or during teacher studies. A certificate of completed education is not sufficient for the accreditation of competence; other types of assessment material and demonstration of competence are needed. The teacher educators of the course assess your competence in relation to the competence of teacher education and decide on the accreditation.
0 - 24
The assessment is based on learning objectives and is qualitative. The methods for assessing the learning process include different types of feedback and self-assessment.
Competence assessment is criteria based and the teacher educator makes the assessment decision once all the learning tasks have been completed. The assessment material consists of the learning tasks of the study unit.
School of Professional Teacher Education
Online learning
8 cr
School of Professional Teacher Education
Suomi
Opetuskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin voit tehdä itsenäisesti tai yhteistyössä opiskelijakollegasi tai oppimispiirisi kanssa. Lisäksi seuraat opiskelijakollegoidesi opetusta ja osallistut ohjaus- ja opetustilanteiden jälkeisiin oppimiskeskusteluihin. Keräät portfolioosi erilaista arviointiaineistoa itsearviointisi tueksi koko opintojakson ajan.
Opintojakso toteutetaan monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Opintojakso perustuu itsenäiseen työskentelyyn, vertaistyöskentelyyn sekä oppimispiirityöskentelyyn.
Opintojaksolla on läsnäoloa edellyttäviä kasvokkain tai verkossa toteutuvia ohjauspäiviä. Muutoin ohjaus ja oppimistehtävien rakentaminen toteutuvat verkossa ja itsenäistä työtä tehden.
Kirsti Vänskä, Annu Niskanen, Maarit Miettinen, Karoliina Väisänen, Virva-Liisa Pekkarinen, Ari Hyyryläinen, Ritva Ylitervo
Oppimisen ohjaamisen opintojakso sisältää ammatilliseen opettajankoulutukseen kuuluvan opetusharjoittelun, joka suoritetaan ammatillisen oppimisen erilaisissa ympäristöissä. Opettajina jo toimivat opiskelijat voivat suorittaa harjoittelun omassa opetustyössään. Muussa kuin opettajan työssä toimivat opiskelijat toteuttavat harjoittelun ammatillisen opettajankoulutuksen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisessa harjoittelupaikassa.
Pääkampus
01.08.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on 14 opintopisteen laajuinen ja se merkitsee sinulta itseltäsi laskennallisesti 378 tunnin työpanosta: lukemista ja erilaisiin materiaaleihin perehtymistä, erilaisiin opettajan toimintaympäristöihin tutustumista, opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia niin itsenäisesti kuin yhdessä oppimispiirin ja vertaisten kanssa. Suunnitellun, toteutetun ja arvioidun opetuskokonaisuuden laajuus vaihtelee opiskelijan aiemman osaamisen perusteella, mutta on keskimäärin toisella asteella noin 3–5 osaamispistettä ja korkea-asteella noin viittä opintopistettä.
Opetusharjoitteluun sisältyy vähintään yhden verkkovälitteisen ohjaustilanteen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Yksi kasvokkain tapahtuva ohjaus-/opetuskerta tulee myös videoida.
01.06.2023 - 24.08.2023
Oppisen ohjaamisen -opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan. Opintojakson sisältöihin perehdytään yhteisillä ohjauspäivillä, itsenäisesti opiskellen ja oppimispiirin kanssa.
0 - 100
Arviointi on ohjaavaa, laadullista ja osaamistavoitteisiin pohjautuvaa. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet (ml. vertaisarviointi ja ohjaavien opettajien / kollegaohjaajien arvioinnit), itsearvioinnit ja oppimiskeskustelut. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki opiskelijalle sopivimpaan polkuun sisältyvät oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät, itsearvioinnit sekä oppimisen ohjaamistilanteisiin liittyvät havainnoinnit ja oppimiskeskustelut.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan.
Tämän opintojakson alussa arvioit henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassasi (HOPS) omia lähtökohtiasi opettajaopintoihin. HOPSin avulla suunnittelet ja arvioit opintojesi etenemistä opiskelusi eri vaiheissa. Opintojesi aikana pidät yllä myös portfoliota. Kokoat siihen tärkeimpinä pitämiäsi kokemuksia ja oppimistuloksia opintojesi ajalta. HOPSin ja portfolion ohella kolmas ylläpidettävä asia on henkilökohtainen oppimispäiväkirja.
Näiden kolmen koko opintojen ajan ylläpidettävien aineistojen lisäksi tähän opintojaksoon kuuluu yhtenä oppimistehtävänä osallistuminen ohjauspäiviin ja oppimispiiritoimintaan, joissa saat vertaisohjausta ja –palautetta opintoihisi liittyen ja toimit myös itse vertaisohjaajana ja palautteen antajana. Opintojesi päättövaiheessa teet kokoavan itsearvioinnin ja käyt kouluttajasi kanssa koulutuksen päättävän arviointikeskustelun.
Kirsti Vänskä, Annu Niskanen, Maarit Miettinen, Karoliina Väisänen, Virva-Liisa Pekkarinen, Ari Hyyryläinen, Ritva Ylitervo
Pääkampus
01.08.2023 - 31.05.2026
Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin (henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen ja sen ylläpitäminen, palaute- ja arviointikeskustelut, vertaistyöskentely) ajallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus.
01.06.2023 - 24.08.2023
Osaamisen hankkiminen
Tällä opintojaksolla tavoitteena olevan osaamista edistät asettamalla itsellesi opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita, etenemällä niiden mukaisesti opinnoissasi, dokumentoimalla ja arvioimalla omaa oppimisprosessiasi sekä antamalla palautetta opiskelijakollegoillesi heidän oppimisensa tueksi. Oppimispiirien yhteistyö on merkittävää tällä opintojaksolla. Myös ohjauspäivät rakentuvat ammatillisen opettajuuden kehittämisen ympärille.
Osaamisen osoittaminen
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä oppimistehtävät, jotka muodostuvat HOPSista, portfoliosta, oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
0 - 100
Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.
Ammatillinen opettajankoulutus
Lähiopetus
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Suomi
Opetuskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin voit tehdä itsenäisesti tai yhteistyössä opiskelijakollegasi tai oppimispiirisi kanssa. Lisäksi seuraat opiskelijakollegoidesi opetusta ja osallistut ohjaus- ja opetustilanteiden jälkeisiin oppimiskeskusteluihin. Keräät portfolioosi erilaista arviointiaineistoa itsearviointisi tueksi koko opintojakson ajan.
Opintojakso toteutetaan monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Opintojakso perustuu itsenäiseen työskentelyyn, vertaistyöskentelyyn sekä oppimispiirityöskentelyyn.
Opintojaksolla on läsnäoloa edellyttäviä kasvokkain tai verkossa toteutuvia ohjauspäiviä. Muutoin ohjaus ja oppimistehtävien rakentaminen toteutuvat verkossa ja itsenäistä työtä tehden.
Mari Punna, Essi Silvennoinen, Kaija Peuna-Korpioja

Jyväskylän ammatillisen opettajankorkeakoulun opetussuunnitelma on osaamisperustainen. Se tarkoittaa, että opinnoissa opiskelija nähdään aktiivisena toimijana, joka sitoutuu oman opiskelunsa suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Keskeistä on osaamisen hankkiminen ja osoittaminen, ei opintojen suorittaminen. Osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa rakennat henkilökohtaisen ja yksilöllisen opintopolkusi. Opintosi alkavat osaamisen itsearvioinnilla, jolloin tunnistat aiempaa osaamistasi suhteessa opettajankoulutuksen osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin.
Ammatillisen opettajankoulutuksen opintojen tavoitteena on, että opettajankoulutuksen suorittaneella on valmiudet:
1. ohjata erilaisten opiskelijoiden oppimista; ja
2. kehittää opetusalaansa ottaen huomioon työelämän ja ammattien kehittyminen.
(Valtioneuvoston asetus 1129/2014 § 6)
Ammatilliselle opettajankoulutukselle asetettuja tavoitteita tulkiten kaksi keskeistä osaamisaluetta ovat oppimisen ohjaaminen ja tulevaisuuden tekeminen. Ammatillisen opettajankoulutuksen tehtävänä on näillä osaamisalueilla olevien osaamisten kehittäminen, syventäminen ja arviointi. Kolmas osaamisalue on ammatillisen opettajuuden kehittäminen.
Opettajan osaamisalueet on kuvattu opettajankoulutuksen Opiskelijalle-sivulla:
https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/ammatillisen-opettajakorkeakoulun-opiskelija/ammatillisen-opettajankoulutuksen-1
Ammatillinen opettajankoulutus on laajuudeltaan 60 opintopistettä ja asetuksen mukaan siihen sisältyy kasvatustieteellisiä perusopintoja, ammattipedagogisia opintoja, opetusharjoittelua ja muita opintoja (Valtioneuvoston asetus 1129/2014 § 2 ja 3). Opintojaksot jakautuvat kolmen opettajan osaamisalueen mukaisesti seuraavasti:
Oppimisen ohjaaminen
- Oppiminen ja elämänkulku 6 op
- Yhdenvertaisuus opetuksessa ja ohjauksessa 5 op
- Oppimisen ohjaaminen 14 op
Tulevaisuuden tekeminen
- Koulutuksen tulevaisuus 6 op
- Tutkiva ja kehittävä opettajuus 8 op
- Opettajan muuttuva toimintaympäristö 5 op
Ammatillisen opettajuuden kehittäminen
- Opettajuuden rakentaminen 6 op
- Valinnaiset opinnot 5 op + 5 op
Opiskelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa on monimuotoista. Monimuoto-opiskelussa yhdistyvät oppimispiirityöskentely, ohjauspäiviin osallistuminen, käytännön opetus- ja ohjaustaitojen kehittäminen Oppimisen ohjaaminen -opintojaksolla, verkko-opiskelu ja itsenäinen opiskelu. Opinnot on organisoitu siten, että lähipäivät, itsenäinen opiskelu ja oppimispiiritoiminta erilaisine ryhmätehtävineen muodostavat mielekkään ja monimuotoisen oppimisprosessin.
Lue lisää opintojen käytänteistä Opiskelijalle-sivuilla: https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/ammatillisen-opettajakorkeakoulun-opiskelija/ammatillisen-opettajankoulutuksen
Oppimisen ohjaamisen opinnoissa kehität opetus- ja ohjaustaitojasi käytännössä erilaisissa ammatillisen oppimisen ympäristöissä. Saat koulutuksesta valmiuksia myös opetusalasi kehittämiseen työelämän muutoksessa.
Ammatillinen opettajankoulutus pätevöittää sinut oman alasi opettajaksi. Opettajan pedagogiset opinnot antavat myös työyhteisöissä hyödyllisiä ohjausosaamisen taitoja.
Ammatillisen opettajankoulutuksen hakijoilta edellytetään pääsääntöisesti: soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja vähintään kolmen vuoden käytännön työkokemusta opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä.
Sosiaali- ja terveysalaa edustavalla hakijalla tulee olla joko soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kolme vuotta alan työkokemusta tai
soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja viisi vuotta alan työkokemusta. Yhteisten aineiden opettajaksi aikovilla tulee olla ylempi korkeakoulututkinto.
Suorittamalla ammatillisen opettajankoulutuksen saat yleisen pedagogisen kelpoisuuden opettajan työhön. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op ovat siis samat kuin yliopistossa suoritetut. Taustatutkintosi määrittää, mitä aineita ja missä oppilaitoksessa olet kelpoinen opettamaan. Luokanopettajaksi voi opiskella vain yliopistossa. Opettajien kelpoisuudet määrittää lainsäädännön ”Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (A 986/1998)".
Ammatillisen opettajankoulutuksen jälkeen voit hakea jatko-opintoihin:
ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen (60 op) ja opinto-ohjaajankoulutukseen (60 op). Haku on vuosittain tammikuussa.
Opintojen aikana ja niiden päätyttyä voit osallistua myös täydennyskoulutuksiimme. Voit syventyä sinua kiinnostaviin aiheisiin ja päivittää osaamistasi uran eri vaiheissa. Lue lisää jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista jamk.fi/opelle -sivustolta.
Ammatillisen opettajankoulutuksen osaamisperustainen opetussuunnitelma perustuu erilaisen tiedonhankinnan avulla yhteisöllisesti muodostettuihin käsityksiin, jotka koskevat suomalaisen yhteiskunnan muutosta osana globaalia yhteisöä, työelämän muutosta ja siitä aiheutuvia osaamisvaatimuksia sekä ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen muutosta ja näistä muutoksista aiheutuvia opettajan työhön liittyviä osaamisvaatimuksia.
Eurooppalaiset laadunvarmistusstandardit edellyttävät, että korkeakoulut arvioivat määräajoin perusteellisesti omat tutkinto-ohjelmansa. Tutkinto-ohjelmien, ml. opettajankoulutusohjelmat, määräaikaisarviointi on JAMKin vastaus eurooppalaisiin ja kansallisiin vaatimuksiin.
Määräaikaisarvioinnin avulla tunnistetaan koulutuksen vahvuuksia, hyviä käytänteitä ja parantamisalueita opetussuunnitelmaan, oppimisprosessiin ja koulutuksen tuloksiin liittyen. Tietoa käytetään koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksen kehittämisessä. Ammatillisen opettajankoulutuksen määräaikaisarviointi toteutettiin vuonna 2020. Tulos on hyväksytty kaikilla osa-alueilla.
Opiskelijapalautteella on tärkeä rooli koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksen kehittämisessä. Palautetta kerätään opintojen alkuvaiheessa, koulutusprosessin aikana ja valmistumisvaiheessa. Palautetietoa käytetään opetussuunnitelmatyön tukemiseen sekä oppimisympäristöjen, oppimisen ohjaamisen ja opiskelua tukevien palvelujen kehittämiseen. Lisäksi opettajankoulutuksen vaikuttavuutta arvioidaan seurantakyselyjen avulla kahden vuoden välein.
Opiskelijapalautetta käsitellään yhteisesti opettajankoulutuksen henkilöstötilaisuuksissa lukuvuoden aikana. Tuloksia käsitellään myös yksikön johtoryhmässä. Opettajankoulutuksen päällikkö tekee tarvittavat korjaukset opetussuunnitelman sisältöihin ja toteutustapoihin yhteisen keskustelun ja analysoinnin pohjalta.
Juha Hautanen, päällikkö, opettajankoulutus