Johtajana kehittyminenLaajuus (5 op)
Tunnus: YZ00CL56
Laajuus
5 op
Opetuskieli
- suomi
- englanti
Vastuuhenkilö
- Anne Törn-Laapio, Liiketoimintayksikkö
- Kari Jaatinen, Hyvinvointiyksikkö
Osaamistavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Johtajuus on keskeinen taito erilaisissa organisaatioissa työelämässä. Johtajana kehittymisen opintojakso auttaa opiskelijaa ymmärtämään johtajuutta, lisäämään itsetuntemustaan, tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämiskohtansa sekä analysoimaan, reflektoimaan ja kehittämään itseään johtajana.
Itsetuntemuksen ja reflektion kautta lisätään ymmärrystä omasta johtajuudesta ja mahdollistetaan johtajauran suunnitteleminen sekä voidaan jopa parantaa omia uranäkymiä.
On tärkeää osata sovittaa johtamistyyli organisaation tavoitteiden mukaiseksi. Johtajuudella on monenlaisia vaikutuksia organisaation eri toimintoihin, kuten esimerkiksi viestintään, konfliktinhallintaan ja päätöksentekoon.
Eettisen ja vastuullisen johtajuuden periaatteiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta johtaja voi ottaa eettistä vastuuta organisaatiostaan ja työntekijöistään. Tämä luo puitteet vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistävien, kestävien ja eettisten johtajien kehittymiselle.
Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen: Osaat arvioida ja suunnitella johtajauraasi monipuolisesti ja tavoitteellisesti.
Eettisyys: Osaat edistää johtajuudellasi eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisöissä ja organisaatioissa.
Opintojakson osaamistavoite
Reflektointiprosessin kautta lisäät itsetuntemustasi. Tämän perusteella kykenet analysoimaan ja arvioimaan johtajuuttasi itsensä johtamisen, ihmisten johtamisen ja asioiden johtamisen näkökulmista. Osaat soveltaa keskeisiä johtajuusteorioita ja -käsityksiä oman johtajaidentiteettisi vahvistamiseen.
Osaat edistää eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi ja toimimalla roolimallina organisaatiossasi. Osaat itsereflektion kautta suunnitella johtajauraasi.
Sisältö
Valitut johtajuusteoriat ja -käsitykset
Itsetuntemus ja itsensä johtaminen (arvot, uskomukset, ominaisuudet, piirteet, toiminta, persoonallisuus)
Johtajaidentiteetti
Johtajauran kehittäminen
Toimijuus johtajuudessa
Eettisyys johtamisessa
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Oppimateriaalit
Northouse, P. G. 2021. Leadership: Theory and practice. Sage publications.
Ilmoittautumisaika
09.12.2024 - 02.02.2025
Ajoitus
03.02.2025 - 14.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Hyvinvointiyksikkö
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Monialainen kuntoutus, ylempi AMK
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysala
- Kuntoutuksen ja liikunnan integraatio, ylempi AMK
Opettaja
- Kristina Grahn
- Kari Jaatinen
Vastuuopettaja
Kari Jaatinen
Ryhmät
-
YTK25K1Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia
-
YSF24S1Kuntoutuksen ja liikunnan integraatio (YAMK)
-
YRA25K1Rakennusmestari (YAMK)
-
ZJAYTK25K1Avoin amk, tekniikka, YAMK- Väylät, Kestävä Energia, Monimuoto
-
YSC25KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
ZJAYSC25K1Avoin AMK, sote, YAMK- Väylät,Terveyden edistäminen
-
YSU24S1Monialainen kuntoutus (YAMK)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Johtajuus on keskeinen taito erilaisissa organisaatioissa työelämässä. Johtajana kehittymisen opintojakso auttaa opiskelijaa ymmärtämään johtajuutta, lisäämään itsetuntemustaan, tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämiskohtansa sekä analysoimaan, reflektoimaan ja kehittämään itseään johtajana.
Itsetuntemuksen ja reflektion kautta lisätään ymmärrystä omasta johtajuudesta ja mahdollistetaan johtajauran suunnitteleminen sekä voidaan jopa parantaa omia uranäkymiä.
On tärkeää osata sovittaa johtamistyyli organisaation tavoitteiden mukaiseksi. Johtajuudella on monenlaisia vaikutuksia organisaation eri toimintoihin, kuten esimerkiksi viestintään, konfliktinhallintaan ja päätöksentekoon.
Eettisen ja vastuullisen johtajuuden periaatteiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta johtaja voi ottaa eettistä vastuuta organisaatiostaan ja työntekijöistään. Tämä luo puitteet vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistävien, kestävien ja eettisten johtajien kehittymiselle.
Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen: Osaat arvioida ja suunnitella johtajauraasi monipuolisesti ja tavoitteellisesti.
Eettisyys: Osaat edistää johtajuudellasi eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisöissä ja organisaatioissa.
Opintojakson osaamistavoite
Reflektointiprosessin kautta lisäät itsetuntemustasi. Tämän perusteella kykenet analysoimaan ja arvioimaan johtajuuttasi itsensä johtamisen, ihmisten johtamisen ja asioiden johtamisen näkökulmista. Osaat soveltaa keskeisiä johtajuusteorioita ja -käsityksiä oman johtajaidentiteettisi vahvistamiseen.
Osaat edistää eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi ja toimimalla roolimallina organisaatiossasi. Osaat itsereflektion kautta suunnitella johtajauraasi.
Sisältö
Valitut johtajuusteoriat ja -käsitykset
Itsetuntemus ja itsensä johtaminen (arvot, uskomukset, ominaisuudet, piirteet, toiminta, persoonallisuus)
Johtajaidentiteetti
Johtajauran kehittäminen
Toimijuus johtajuudessa
Eettisyys johtamisessa
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Anttila, K. 2023. Johtajana kasvamisen ytimessä on johtajaidentiteetin kehittyminen. Finnish Business Blog 1.2.2023. https://blogit.jamk.fi/fbb/2023/02/01/johtajana-kasvamisen-ytimessa-on-johtajaidentiteetin-kehittyminen/
Northouse, P. G. 2021. Leadership: Theory and practice. Sage publications.
Goller, M. & Harteis, C. 2017. Human agency at work: Towards a clarification and operationalisation of the concept. Toim. M. Goller & S. Paloniemi. Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development. Cham: Springer, 85–103.
Eteläpelto, A., Vähäsantanen, K., Hökkä, P. & Paloniemi, S. 2013. What is agency? Conceptualizing professional agency at work. Educational research review, 10, 45–65.
Valitsemasi tieteellinen artikkeli
Muu opintojaksolla erikseen ilmoitettu ja itsenäiseen tiedonhankintaan perustuva materiaali
Opetusmenetelmät
Opiskelumenetelmät
Johtajana kehittyminen on monimuoto-opiskeluna (lähi- ja verkko-opiskelu) toteutettava opintojakso. Opiskelusi tapahtuu Moodle-oppimisympäristön lisäksi yhteisöllisissä lähitapaamisissa ja webinaareissa. Sekä lähi- että verkkotapaamisissa on asiantuntijapuheenvuoroja ja reflektoit sekä jaat oppimaasi yhteisöllisen oppimisen menetelmin. Webinaareihin osallistuminen edellyttää kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.
Teet itsenäistä tiedonhankintaa ja sovellat oppimaasi Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtävässä, johon koostat kaikki opintojakson tehtävät.
Ohjaus
Saat ohjausta lähi- ja verkkotapaamisissa. Lisäksi ohjaus tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä (kysymys- ja vastauspalsta).
Ohjausta saat myös vertaisilta ja mentoroinnin muodossa.
Palaute
Saat palautetta Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtäväsi.
Annat palautetta opintojaksosta (puoliväli- ja loppupalaute toteutuksesta).
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijaryhmäsi muodostaa työelämälähtöisen vertaisoppimisverkoston.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ei tenttiä.
Kansainvälisyys
Opintojaksolla hyödynnät kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja pohdit johtajuuden kulttuurisia ulottuvuuksia.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Voit tutustua Jamkin tutkintosäännön 17§:ään harkitessasi opintojakson osaamisen tunnistamista ja tunnustamista (hyväksilukemista) perustuen aiemmin hankkimaasi osaamiseesi ja opintojakson tavoitteisiin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjeellinen ajankäyttösi 5 opintopisteen opintojaksolla on 135 työtuntia, joka jakautuu seuraavasti:
Verkkoluennot ja yhteisölliset webinaarit 6 tuntia
Lähitapaamiset 12 tuntia
Opiskelumateriaaliin perehtyminen 24 tuntia
Yksilötehtävä 94 tuntia
Vertaisohjaus 2 tuntia
Mentorointi 2 tuntia
Sisällön jaksotus
0,5 op Opintojakson orientaatio ja osaamistavoitteet
1 op Johtajuusteorioiden ja johtajuuskäsitysten teoreettinen tausta
0,5 op Eettinen johtajuus
1,5 op Itsetuntemus ja johtajaidentiteetti
1,5 op Itsensä johtaminen, toimijuus ja johtajauran kehittäminen
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla oppimaasi arvioidaan laadullisesti osaamistavoitteisiin pohjautuen hyödyntäen monia eri menetelmiä: opettajan antama palaute ja mentorointi, opiskelijan oma itsearviointi sekä vertaisilta saatu palaute webinaareissa.
Opintojaksolla tekoälyn hyödyntämisessä, ohjeistuksissa ja mahdollisissa eettisissä kysymyksissä noudatetaan päivitettyjä Arenen suosituksia ja Jamkin sääntöjä.
Opintojakson läsnäolijat tarkistetaan kolmen viikon kuluttua toteutuksen alkamisajankohdasta. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää sitä, että olet palauttanut annetun tehtävän.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Ilmoittautumisaika
18.11.2024 - 13.01.2025
Ajoitus
20.01.2025 - 10.06.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Hyvinvointiyksikkö
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysala
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysala
Opettaja
- Kristina Grahn
- Kari Jaatinen
Vastuuopettaja
Kari Jaatinen
Ryhmät
-
ZJAYSI24S1Avoin AMK, sote,YAMK-väylät,Kliininen asiantuntija (MTP)
-
YSU24K1Monialainen kuntoutus (YAMK)
-
YSC24KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
ZJAYSU24S1Avoin AMK, sote, YAMK-väylät Monialainen kuntoutus
-
YSC25KMTerveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
ZJAYSC25K1Avoin AMK, sote, YAMK- Väylät,Terveyden edistäminen
-
YSI24S1Kliinisen asiantuntijan tutkinto-ohjelma (YAMK)

Ei tenttiä
Kansainvälisyys
Opintojaksolla hyödynnät kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja pohdit johtajuuden kulttuurisia ulottuvuuksia.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Voit tutustua Jamkin tutkintosäännön 17§:ään harkitessasi opintojakson osaamisen tunnistamista ja tunnustamista (hyväksilukemista) perustuen aiemmin hankkimaasi osaamiseesi ja opintojakson tavoitteisiin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjeellinen ajankäyttösi 5 opintopisteen opintojaksolla on 135 työtuntia, joka jakautuu seuraavasti:
Verkkoluennot ja yhteisölliset webinaarit 6 tuntia
Lähitapaamiset 12 tuntia
Opiskelumateriaaliin perehtyminen 24 tuntia
Yksilötehtävä 94 tuntia
Vertaisohjaus 2 tuntia
Mentorointi 2 tuntia
Sisällön jaksotus
0,5 op Opintojakson orientaatio ja osaamistavoitteet
1 op Johtajuusteorioiden ja johtajuuskäsitysten teoreettinen tausta
0,5 op Eettinen johtajuus
1,5 op Itsetuntemus ja johtajaidentiteetti
1,5 op Itsensä johtaminen, toimijuus ja johtajauran kehittäminen
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla oppimaasi arvioidaan laadullisesti osaamistavoitteisiin pohjautuen hyödyntäen monia eri menetelmiä: opettajan antama palaute ja mentorointi, opiskelijan oma itsearviointi sekä vertaisilta saatu palaute webinaareissa.
Opintojaksolla tekoälyn hyödyntämisessä, ohjeistuksissa ja mahdollisissa eettisissä kysymyksissä noudatetaan päivitettyjä Arenen suosituksia ja Jamkin sääntöjä.
Opintojakson läsnäolijat tarkistetaan kolmen viikon kuluttua toteutuksen alkamisajankohdasta. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää sitä, että olet palauttanut annetun tehtävän.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 22.08.2024
Ajoitus
01.10.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologiayksikkö
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Logistiikka, ylempi AMK
Opettaja
- Sami Kalliomaa
- Anne Törn-Laapio
Ryhmät
-
ZJAYLO24S1Avoin amk, Logistiikka,YAMK- Väylät Monimuoto
-
YLO24S1Insinööri (ylempi AMK), logistiikka

Northouse, P. G. 2021. Leadership: Theory and practice. Sage publications. Viitattu 4.4.2024. https://books.google.fi/books?id=gX5ZDwAAQBAJ&pg=PP38&hl=fi&source=gbs_toc_r&cad=2#v=onepage&q&f=false
Anttila, K. 2023. Johtajana kasvamisen ytimessä on johtajaidentiteetin kehittyminen. Finnish Business Blog. Julkaistu 1.2.2023. Viitattu 29.2.2024. https://blogit.jamk.fi/fbb/2023/02/01/johtajana-kasvamisen-ytimessa-on-johtajaidentiteetin-kehittyminen/

Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
23.09.2024 - 27.04.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Hyvinvointiyksikkö
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Sosiaali- ja terveysala
Opettaja
- Kristina Grahn
- Kari Jaatinen
Vastuuopettaja
Kari Jaatinen
Ryhmät
-
ZJAYSI24S1Avoin AMK, sote,YAMK-väylät,Kliininen asiantuntija (MTP)
-
ZJA24SSYAvoin AMK, sote, YAMK
-
YSF24S1Kuntoutuksen ja liikunnan integraatio (YAMK)
-
YSG24S1Sosiaalialan ylempi AMK, erityissosiaaliohjaus (YAMK)
-
YSG23S1Sosiaalialan ylempi AMK, erityissosiaaliohjaus (YAMK)
-
ZJAYSG24S1Avoin AMK, sote, YAMK-väylät,Sosiaalialan ylempi AMK, erityissosiaaliohjaus (YAMK)
-
YSI24S1Kliinisen asiantuntijan tutkinto-ohjelma (YAMK)
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Johtajuus on keskeinen taito erilaisissa organisaatioissa työelämässä. Johtajana kehittymisen opintojakso auttaa opiskelijaa ymmärtämään johtajuutta, lisäämään itsetuntemustaan, tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämiskohtansa sekä analysoimaan, reflektoimaan ja kehittämään itseään johtajana.
Itsetuntemuksen ja reflektion kautta lisätään ymmärrystä omasta johtajuudesta ja mahdollistetaan johtajauran suunnitteleminen sekä voidaan jopa parantaa omia uranäkymiä.
On tärkeää osata sovittaa johtamistyyli organisaation tavoitteiden mukaiseksi. Johtajuudella on monenlaisia vaikutuksia organisaation eri toimintoihin, kuten esimerkiksi viestintään, konfliktinhallintaan ja päätöksentekoon.
Eettisen ja vastuullisen johtajuuden periaatteiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta johtaja voi ottaa eettistä vastuuta organisaatiostaan ja työntekijöistään. Tämä luo puitteet vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistävien, kestävien ja eettisten johtajien kehittymiselle.
Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen: Osaat arvioida ja suunnitella johtajauraasi monipuolisesti ja tavoitteellisesti.
Eettisyys: Osaat edistää johtajuudellasi eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisöissä ja organisaatioissa.
Opintojakson osaamistavoite
Reflektointiprosessin kautta lisäät itsetuntemustasi. Tämän perusteella kykenet analysoimaan ja arvioimaan johtajuuttasi itsensä johtamisen, ihmisten johtamisen ja asioiden johtamisen näkökulmista. Osaat soveltaa keskeisiä johtajuusteorioita ja -käsityksiä oman johtajaidentiteettisi vahvistamiseen.
Osaat edistää eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi ja toimimalla roolimallina organisaatiossasi. Osaat itsereflektion kautta suunnitella johtajauraasi.
Sisältö
Valitut johtajuusteoriat ja -käsitykset
Itsetuntemus ja itsensä johtaminen (arvot, uskomukset, ominaisuudet, piirteet, toiminta, persoonallisuus)
Johtajaidentiteetti
Johtajauran kehittäminen
Toimijuus johtajuudessa
Eettisyys johtamisessa
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Anttila, K. 2023. Johtajana kasvamisen ytimessä on johtajaidentiteetin kehittyminen. Finnish Business Blog 1.2.2023. https://blogit.jamk.fi/fbb/2023/02/01/johtajana-kasvamisen-ytimessa-on-johtajaidentiteetin-kehittyminen/
Northouse, P. G. 2021. Leadership: Theory and practice. Sage publications.
Goller, M. & Harteis, C. 2017. Human agency at work: Towards a clarification and operationalisation of the concept. Toim. M. Goller & S. Paloniemi. Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development. Cham: Springer, 85–103.
Eteläpelto, A., Vähäsantanen, K., Hökkä, P. & Paloniemi, S. 2013. What is agency? Conceptualizing professional agency at work. Educational research review, 10, 45–65.
Valitsemasi tieteellinen artikkeli
Muu opintojaksolla erikseen ilmoitettu ja itsenäiseen tiedonhankintaan perustuva materiaali
Opetusmenetelmät
Tämä Johtajana kehittymisen toteutus on verkko-opiskeluna toteutettava opintojakso. Opiskelusi tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä ja webinaareissa. Verkkotapaamisissa on asiantuntijapuheenvuoroja ja reflektoit sekä jaat oppimaasi yhteisöllisen oppimisen menetelmin. Webinaareihin osallistuminen edellyttää kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.
Teet itsenäistä tiedonhankintaa ja sovellat oppimaasi Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtävässä, johon koostat kaikki opintojakson tehtävät.
Ohjaus
Saat ohjausta verkkotapaamisissa. Lisäksi ohjaus tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä (kysymys- ja vastauspalsta).
Ohjausta saat myös vertaisilta ja mentoroinnin muodossa.
Palaute
Saat palautetta Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtäväsi.
Annat palautetta opintojaksosta (puoliväli- ja loppupalaute toteutuksesta).
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijaryhmäsi muodostaa työelämälähtöisen vertaisoppimisverkoston.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ei tenttiä.
Kansainvälisyys
Opintojaksolla hyödynnät kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja pohdit johtajuuden kulttuurisia ulottuvuuksia.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Voit tutustua Jamkin tutkintosäännön 17§:ään harkitessasi opintojakson osaamisen tunnistamista ja tunnustamista (hyväksilukemista) perustuen aiemmin hankkimaasi osaamiseesi ja opintojakson tavoitteisiin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjeellinen ajankäyttösi 5 opintopisteen opintojaksolla on 135 työtuntia, joka jakautuu seuraavasti:
Verkkoluennot ja yhteisölliset webinaarit 18 tuntia
Opiskelumateriaaliin perehtyminen 24 tuntia
Yksilötehtävä 94 tuntia
Vertaisohjaus 2 tuntia
Mentorointi 2 tuntia
Sisällön jaksotus
0,5 op Opintojakson orientaatio ja osaamistavoitteet
1 op Johtajuusteorioiden ja johtajuuskäsitysten teoreettinen tausta
0,5 op Eettinen johtajuus
1,5 op Itsetuntemus ja johtajaidentiteetti
1,5 op Itsensä johtaminen, toimijuus ja johtajauran kehittäminen
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla oppimaasi arvioidaan laadullisesti osaamistavoitteisiin pohjautuen hyödyntäen monia eri menetelmiä: opettajan antama palaute ja mentorointi, opiskelijan oma itsearviointi sekä vertaisilta saatu palaute webinaareissa.
Opintojaksolla tekoälyn hyödyntämisessä, ohjeistuksissa ja mahdollisissa eettisissä kysymyksissä noudatetaan päivitettyjä Arenen suosituksia ja Jamkin sääntöjä.
Opintojakson läsnäolijat tarkistetaan kolmen viikon kuluttua toteutuksen alkamisajankohdasta. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää sitä, että olet palauttanut annetun tehtävän.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 15.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologiayksikkö
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Koulutus
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Insinööri
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Agrologi
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Musiikkipedagogi
Opettaja
- Anne Törn-Laapio
- Tarja Niemelä
Ryhmät
-
YJK24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, musiikkipedagogi
-
YJL24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, agrologi
-
YJT24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, insinööri
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Johtajuus on keskeinen taito erilaisissa organisaatioissa työelämässä. Johtajana kehittymisen opintojakso auttaa opiskelijaa ymmärtämään johtajuutta, lisäämään itsetuntemustaan, tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämiskohtansa sekä analysoimaan, reflektoimaan ja kehittämään itseään johtajana.
Itsetuntemuksen ja reflektion kautta lisätään ymmärrystä omasta johtajuudesta ja mahdollistetaan johtajauran suunnitteleminen sekä voidaan jopa parantaa omia uranäkymiä.
On tärkeää osata sovittaa johtamistyyli organisaation tavoitteiden mukaiseksi. Johtajuudella on monenlaisia vaikutuksia organisaation eri toimintoihin, kuten esimerkiksi viestintään, konfliktinhallintaan ja päätöksentekoon.
Eettisen ja vastuullisen johtajuuden periaatteiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta johtaja voi ottaa eettistä vastuuta organisaatiostaan ja työntekijöistään. Tämä luo puitteet vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistävien, kestävien ja eettisten johtajien kehittymiselle.
Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen: Osaat arvioida ja suunnitella johtajauraasi monipuolisesti ja tavoitteellisesti.
Eettisyys: Osaat edistää johtajuudellasi eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisöissä ja organisaatioissa.
Opintojakson osaamistavoite
Reflektointiprosessin kautta lisäät itsetuntemustasi. Tämän perusteella kykenet analysoimaan ja arvioimaan johtajuuttasi itsensä johtamisen, ihmisten johtamisen ja asioiden johtamisen näkökulmista. Osaat soveltaa keskeisiä johtajuusteorioita ja -käsityksiä oman johtajaidentiteettisi vahvistamiseen.
Osaat edistää eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi ja toimimalla roolimallina organisaatiossasi. Osaat itsereflektion kautta suunnitella johtajauraasi.
Sisältö
Valitut johtajuusteoriat ja -käsitykset
Itsetuntemus ja itsensä johtaminen (arvot, uskomukset, ominaisuudet, piirteet, toiminta, persoonallisuus)
Johtajaidentiteetti
Johtajauran kehittäminen
Toimijuus johtajuudessa
Eettisyys johtamisessa
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Northouse, P. G. 2021. Leadership: Theory and practice. Sage publications. Viitattu 4.4.2024. https://books.google.fi/books?id=gX5ZDwAAQBAJ&pg=PP38&hl=fi&source=gbs_toc_r&cad=2#v=onepage&q&f=false
Anttila, K. 2023. Johtajana kasvamisen ytimessä on johtajaidentiteetin kehittyminen. Finnish Business Blog. Julkaistu 1.2.2023. Viitattu 29.2.2024. https://blogit.jamk.fi/fbb/2023/02/01/johtajana-kasvamisen-ytimessa-on-johtajaidentiteetin-kehittyminen/
Goller, M. & Harteis, C. 2017. Human agency at work: Towards a clarification and operationalisation of the concept. Toim. M. Goller & S. Paloniemi. Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development. Cham: Springer, 85–103.
Eteläpelto, A., Vähäsantanen, K., Hökkä, P. & Paloniemi, S. 2013. What is agency? Conceptualizing professional agency at work. Educational research review, 10, 45–65.
Valitsemasi tieteellinen artikkeli
Muu opintojaksolla erikseen ilmoitettu ja itsenäiseen tiedonhankintaan perustuva materiaali
Opetusmenetelmät
Opiskelumenetelmät
Johtajana kehittyminen on monialainen verkossa toteutettava opintojakso. Opiskelusi tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä, josta löydät opintojakson ohjeistukset, aikataulut, tehtävät ja opiskelumateriaalit. Osallistut myös webinaareihin. Webinaareissa on asiantuntijapuheenvuoroja ja reflektoit sekä jaat oppimaasi yhteisöllisen oppimisen menetelmin. Webinaareihin osallistuminen edellyttää kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.
Teet itsenäistä tiedonhankintaa ja sovellat oppimaasi Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtävässä, johon koostat kaikki opintojakson tehtävät.
Ohjaus
Saat ohjausta vapaaehtoisissa verkkotapaamisissa. Lisäksi ohjaus tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä (kysymys- ja vastauspalsta).
Ohjausta saat myös vertaisilta ja mentoroinnin muodossa.
Palaute
Saat palautetta Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtäväsi.
Annat palautetta opintojaksosta (puoliväli- ja loppupalaute toteutuksesta).
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijaryhmäsi muodostaa työelämälähtöisen vertaisoppimisverkoston.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
Opintojaksolla hyödynnät kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja pohdit johtajuuden kulttuurisia ulottuvuuksia.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Voit tutustua Jamkin tutkintosäännön 17§:ään harkitessasi opintojakson osaamisen tunnistamista ja tunnustamista (hyväksilukemista) perustuen aiemmin hankkimaasi osaamiseesi ja opintojakson tavoitteisiin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjeellinen ajankäyttösi 5 opintopisteen opintojaksolla on 135 työtuntia, joka jakautuu seuraavasti:
Verkkoluennot ja webinaarit 6 tuntia
Opiskelumateriaaliin perehtyminen 27 tuntia
Yksilötehtävä 94 tuntia
Yhteisöllinen oppiminen 6 tuntia
Mentorointi 2 tuntia
Sisällön jaksotus
Syksy 2024 – 2 op
0,5 op Opintojakson orientaatio ja osaamistavoitteet
1 op Johtajuusteorioiden ja johtajuuskäsitysten teoreettinen tausta
0,5 op Eettinen johtajuus
Kevät 2025 – 3 op
1,5 op Itsetuntemus ja johtajaidentiteetti
1,5 op Itsensä johtaminen, toimijuus ja johtajauran kehittäminen
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla oppimaasi arvioidaan laadullisesti osaamistavoitteisiin pohjautuen hyödyntäen monia eri menetelmiä: opettajan antama palaute ja mentorointi, opiskelijan oma itsearviointi sekä vertaisilta saatu palaute webinaareissa.
Opintojaksolla tekoälyn hyödyntämisessä, ohjeistuksissa ja mahdollisissa eettisissä kysymyksissä noudatetaan päivitettyjä Arenen suosituksia ja Jamkin sääntöjä.
Opintojakson läsnäolijat tarkistetaan kolmen viikon kuluttua toteutuksen alkamisajankohdasta. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää sitä, että olet palauttanut 22.9.2024 mennessä Oppimistehtävän 1.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 30.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Liiketoimintayksikkö
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Opettaja
- Anne Törn-Laapio
- Tarja Niemelä
Ryhmät
-
ZJAYJS24S1Avoin AMK, sote, YAMK-väylät, Johtamisen tutkinto-ohjelma
-
YJK24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, musiikkipedagogi
-
YSH23S1Sosiaali- ja terveysalan johtamisen tutkinto-ohjelma (YAMK)
-
YJS24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, sosiaali-ja terveysala

35 - 45
Koulutus
- Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Restonomi
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Restonomi
Opettaja
- Anne Törn-Laapio
- Tarja Niemelä
Ryhmät
-
ZJAYJM24S1Avoin AMK, marata, YAMK-väylät, Johtaminen, ylempi amk, Vastuullisuuden ja palveluiden johtaminen
-
YJM24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, restonomi
-
YMB24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, marata

Avoin amk 15
Opintojaksolla oppimaasi arvioidaan laadullisesti osaamistavoitteisiin pohjautuen hyödyntäen monia eri menetelmiä: opettajan antama palaute ja mentorointi, opiskelijan oma itsearviointi sekä vertaisilta saatu palaute webinaareissa.
Opintojaksolla tekoälyn hyödyntämisessä, ohjeistuksissa ja mahdollisissa eettisissä kysymyksissä noudatetaan päivitettyjä Arenen suosituksia ja Jamkin sääntöjä.
Opintojakson läsnäolijat tarkistetaan kolmen viikon kuluttua toteutuksen alkamisajankohdasta. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää sitä, että olet palauttanut 22.9.2024 mennessä Oppimistehtävän 1.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 22.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Liiketoimintayksikkö
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Tradenomi
- Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Tradenomi
Opettaja
- Sami Kalliomaa
- Anne Törn-Laapio
Ryhmät
-
ZJAYJH24S1Avoin AMK, lita, YAMK-väylät, Johtaminen, ylempi amk, Organisaation ja talouden johtaminen
-
YJH24S1Johtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, tradenomi

- Marianne Ekonen
Vastuuopettaja
Marianne Ekonen

01.08.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Verkko-opetus
Yksikkö
Teknologiayksikkö
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Koulutus
- Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Insinööri
- Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma, ylempi AMK, Agrologi
Opettaja
- Anne Törn-Laapio
- Tarja Niemelä
Ryhmät
-
YHP24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, tradenomi
-
ZJAYSB24S1Avoin AMK, sote, YAMK-väylät, Projektijohtaminen
-
YSB24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, sosiaali- ja terveysala
-
YSB23S1Projektijohtaminen YAMK
-
YTB24S1Projektijohtamisen tutkinto-ohjelma (YAMK), insinööri
-
YLP24S1Projektijohtaminen ylempi AMK, agrologi
Tavoitteet
Opintojakson tarkoitus
Johtajuus on keskeinen taito erilaisissa organisaatioissa työelämässä. Johtajana kehittymisen opintojakso auttaa opiskelijaa ymmärtämään johtajuutta, lisäämään itsetuntemustaan, tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämiskohtansa sekä analysoimaan, reflektoimaan ja kehittämään itseään johtajana.
Itsetuntemuksen ja reflektion kautta lisätään ymmärrystä omasta johtajuudesta ja mahdollistetaan johtajauran suunnitteleminen sekä voidaan jopa parantaa omia uranäkymiä.
On tärkeää osata sovittaa johtamistyyli organisaation tavoitteiden mukaiseksi. Johtajuudella on monenlaisia vaikutuksia organisaation eri toimintoihin, kuten esimerkiksi viestintään, konfliktinhallintaan ja päätöksentekoon.
Eettisen ja vastuullisen johtajuuden periaatteiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta johtaja voi ottaa eettistä vastuuta organisaatiostaan ja työntekijöistään. Tämä luo puitteet vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistävien, kestävien ja eettisten johtajien kehittymiselle.
Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen: Osaat arvioida ja suunnitella johtajauraasi monipuolisesti ja tavoitteellisesti.
Eettisyys: Osaat edistää johtajuudellasi eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisöissä ja organisaatioissa.
Opintojakson osaamistavoite
Reflektointiprosessin kautta lisäät itsetuntemustasi. Tämän perusteella kykenet analysoimaan ja arvioimaan johtajuuttasi itsensä johtamisen, ihmisten johtamisen ja asioiden johtamisen näkökulmista. Osaat soveltaa keskeisiä johtajuusteorioita ja -käsityksiä oman johtajaidentiteettisi vahvistamiseen.
Osaat edistää eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi ja toimimalla roolimallina organisaatiossasi. Osaat itsereflektion kautta suunnitella johtajauraasi.
Sisältö
Valitut johtajuusteoriat ja -käsitykset
Itsetuntemus ja itsensä johtaminen (arvot, uskomukset, ominaisuudet, piirteet, toiminta, persoonallisuus)
Johtajaidentiteetti
Johtajauran kehittäminen
Toimijuus johtajuudessa
Eettisyys johtamisessa
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Northouse, P. G. 2021. Leadership: Theory and practice. Sage publications. Viitattu 4.4.2024. https://books.google.fi/books?id=gX5ZDwAAQBAJ&pg=PP38&hl=fi&source=gbs_toc_r&cad=2#v=onepage&q&f=false
Anttila, K. 2023. Johtajana kasvamisen ytimessä on johtajaidentiteetin kehittyminen. Finnish Business Blog. Julkaistu 1.2.2023. Viitattu 29.2.2024. https://blogit.jamk.fi/fbb/2023/02/01/johtajana-kasvamisen-ytimessa-on-johtajaidentiteetin-kehittyminen/
Goller, M. & Harteis, C. 2017. Human agency at work: Towards a clarification and operationalisation of the concept. Toim. M. Goller & S. Paloniemi. Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development. Cham: Springer, 85–103.
Eteläpelto, A., Vähäsantanen, K., Hökkä, P. & Paloniemi, S. 2013. What is agency? Conceptualizing professional agency at work. Educational research review, 10, 45–65.
Valitsemasi tieteellinen artikkeli
Muu opintojaksolla erikseen ilmoitettu ja itsenäiseen tiedonhankintaan perustuva materiaali
Opetusmenetelmät
Opiskelumenetelmät
Johtajana kehittyminen on monialainen verkossa toteutettava opintojakso. Opiskelusi tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä, josta löydät opintojakson ohjeistukset, aikataulut, tehtävät ja opiskelumateriaalit. Osallistut myös webinaareihin. Webinaareissa on asiantuntijapuheenvuoroja ja reflektoit sekä jaat oppimaasi yhteisöllisen oppimisen menetelmin. Webinaareihin osallistuminen edellyttää kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.
Teet itsenäistä tiedonhankintaa ja sovellat oppimaasi Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtävässä, johon koostat kaikki opintojakson tehtävät.
Ohjaus
Saat ohjausta vapaaehtoisissa verkkotapaamisissa. Lisäksi ohjaus tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä (kysymys- ja vastauspalsta).
Ohjausta saat myös vertaisilta ja mentoroinnin muodossa.
Palaute
Saat palautetta Johtajana kehittymisen työkirja -oppimistehtäväsi.
Annat palautetta opintojaksosta (puoliväli- ja loppupalaute toteutuksesta).
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijaryhmäsi muodostaa työelämälähtöisen vertaisoppimisverkoston.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
Opintojaksolla hyödynnät kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja pohdit johtajuuden kulttuurisia ulottuvuuksia.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
Voit tutustua Jamkin tutkintosäännön 17§:ään harkitessasi opintojakson osaamisen tunnistamista ja tunnustamista (hyväksilukemista) perustuen aiemmin hankkimaasi osaamiseesi ja opintojakson tavoitteisiin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjeellinen ajankäyttösi 5 opintopisteen opintojaksolla on 135 työtuntia, joka jakautuu seuraavasti:
Verkkoluennot ja webinaarit 6 tuntia
Opiskelumateriaaliin perehtyminen 27 tuntia
Yksilötehtävä 94 tuntia
Yhteisöllinen oppiminen 6 tuntia
Mentorointi 2 tuntia
Sisällön jaksotus
Syksy 2024 – 2 op
0,5 op Opintojakson orientaatio ja osaamistavoitteet
1 op Johtajuusteorioiden ja johtajuuskäsitysten teoreettinen tausta
0,5 op Eettinen johtajuus
Kevät 2025 – 3 op
1,5 op Itsetuntemus ja johtajaidentiteetti
1,5 op Itsensä johtaminen, toimijuus ja johtajauran kehittäminen
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla oppimaasi arvioidaan laadullisesti osaamistavoitteisiin pohjautuen hyödyntäen monia eri menetelmiä: opettajan antama palaute ja mentorointi, opiskelijan oma itsearviointi sekä vertaisilta saatu palaute webinaareissa.
Opintojakson läsnäolijat tarkistetaan kolmen viikon kuluttua toteutuksen alkamisajankohdasta. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää sitä, että olet palauttanut 22.9.2024 mennessä Oppimistehtävän 1.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osaat arvioida ja analysoida itseäsi ja johtajuuttasi perustuen johtajuusteorioihin ja opintojakson harjoituksiin. Osaat analysoida eettisten periaatteiden toteutumista työyhteisössäsi ja/tai organisaatiossasi reflektoimalla eettistä johtajuuttasi. Osaat suunnitella tavoitteellisesti ja monipuolisesti johtajauraasi.
Enrollment
01.08.2024 - 30.08.2024
Timing
02.09.2024 - 31.12.2024
Number of ECTS credits allocated
5 op
Mode of delivery
Face-to-face
Unit
School of Technology
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 33
Degree programmes
- Master's Degree Programme in Professional Project Management
Teachers
- Marcella Zoccoli
Groups
-
ZJAYTF24S1Avoin amk, tekniikka, YAMK-väylät, Professional Project Management, Monimuoto
-
YTF24S1Master's Degree Programme in Professional Project Management
Objective
Purpose of the course
Leadership is a key skill in various organisations in working life. Development as a leader course helps students in understanding leadership, enhancing their self-awareness, identifying their personal strengths and areas for development, as well as analysing, reflecting, and developing themselves as leaders. Through self-awareness and reflection, understanding of one’s own leadership is increased, and enabling the planning of a leadership career and potentially even improving one’s career prospects.
It is important to be able to adapt the leadership style to the organisation’s goals. Leadership has various effects on different functions of the organisation, such as communication, conflict management, and decision-making. Understanding the principles of ethical and responsible leadership is important so that a leader can take ethical responsibility for their organisation and employees. This creates a framework for growing responsible, fair, sustainable, and ethical leaders.
The course aims to develop the following competencies:
Learning to learn
You can evaluate and plan your leadership career in a versatile and goal-oriented way.
Ethics
You can promote the realisation of ethical principles in work communities and organisations with your leadership.
The learning objectives of the course are:
You will increase your self-awareness, which will enable you to analyse and evaluate your leadership from the perspectives of self-management, leadership, and management in general. You can apply key leadership theories and concepts to strengthen your own leadership identity.
You can promote the implementation of ethical principles in your work community and/or organisation by reflecting on your ethical leadership and acting as a role model in your organisation. You can plan your leadership career through self-reflection.
Content
Selected leadership theories and concepts
Self-knowledge and self-leadership (values, beliefs, characteristics, traits, behaviour, personality)
Leadership identity
Development of leadership career
Agency in leadership
Ethics in leadership and management
Location and time
Teaching via ZOOM webinars:
ATTENDANCE IS COMPULSORY and there is NO INDEPENDENT STUDY
Thursday 03.10.2024 from 2.00 pm to 6.00 pm
Friday 25.10 2024 from 2.00 pm to 6.00 pm
Thursday 28.11.2024 from 2.00 pm to 6.00 pm
- TIME IS FINNISH (HELSINKI) TIME ZONE -
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher's material and literature will be displayed on Moodle course pages.
As a leadership guide book:
Northouse, P. G. (2021). Leadership: Theory and practice. Sage publications.
Teaching methods
THIS COURSE IMPLEMENTATION Nr. YZ00CL56-3004 Development as a leader
IS ENVISIONED AND LED BY MARCELLA ZOCCOLI (Study Unit might show different info)
The course is meant as an intensive seminar/workshop journey where the student experience:
1. Experiential learning
2. Individual & Collective Coaching
3. Network activation
4. Executive process and follow up
5. Awareness-based leadership & decision making
-WEBINAR & WORKSHOP
Please refer to PEPPI for the calendar.
Exam schedules
NO
Vaihtoehtoiset suoritustavat
NO
Student workload
The passing of the course requires compulsory attendance + active participation during webinar & workshop days
- Individual work 30%
- Project-base collective work + workshop training 70%
Evaluation scale
Pass/Fail
Assessment criteria, approved/failed
You are able to evaluate and analyse yourself and your leadership based on leadership theories and course assignments. You are able to analyse the implementation of ethical principles in your work community and/or organisation by reflecting on your ethical leadership. You are able to plan your leadership career in a goal-oriented and versatile way.
Enrollment
01.08.2024 - 01.09.2024
Timing
26.08.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
5 op
Virtual portion
5 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
School of Business
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Master's Degree Programme in International Business Management
Teachers
- Murat Akpinar
Teacher in charge
Murat Akpinar
Groups
-
ZJAYHS24S1Avoin AMK, lita, YAMK-väylät, Sport Business Management
-
ZJAYBB24S1Avoin AMK, lita, YAMK-väylät, International Business Management
-
YHS24S1Master's Degree Programme in Sport Business Management
-
YBB24S1Master of Business Administration, DP in International Business Management
-
YBB23S1Master of Business Administration, DP in International Business Management
-
YHS23S1Master's Degree Programme in Sport Business Management
-
YHS22S1Master's Degree Programme in Sport Business Management
-
YHS21S1Master's Degree Programme in Sport Business Management
-
YBB22S1Master's Degree Programme in International Business
-
YBB21S1Master's Degree Programme in International Business
Objective
Purpose of the course
Leadership is a key skill in various organisations in working life. Development as a leader course helps students in understanding leadership, enhancing their self-awareness, identifying their personal strengths and areas for development, as well as analysing, reflecting, and developing themselves as leaders. Through self-awareness and reflection, understanding of one’s own leadership is increased, and enabling the planning of a leadership career and potentially even improving one’s career prospects.
It is important to be able to adapt the leadership style to the organisation’s goals. Leadership has various effects on different functions of the organisation, such as communication, conflict management, and decision-making. Understanding the principles of ethical and responsible leadership is important so that a leader can take ethical responsibility for their organisation and employees. This creates a framework for growing responsible, fair, sustainable, and ethical leaders.
The course aims to develop the following competencies:
Learning to learn
You can evaluate and plan your leadership career in a versatile and goal-oriented way.
Ethics
You can promote the realisation of ethical principles in work communities and organisations with your leadership.
The learning objectives of the course are:
You will increase your self-awareness, which will enable you to analyse and evaluate your leadership from the perspectives of self-management, leadership, and management in general. You can apply key leadership theories and concepts to strengthen your own leadership identity.
You can promote the implementation of ethical principles in your work community and/or organisation by reflecting on your ethical leadership and acting as a role model in your organisation. You can plan your leadership career through self-reflection.
Content
Selected leadership theories and concepts
Self-knowledge and self-leadership (values, beliefs, characteristics, traits, behaviour, personality)
Leadership identity
Development of leadership career
Agency in leadership
Ethics in leadership and management
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Coursebook:
Northouse, P. G. (2021). Leadership: Theory and practice. Sage publications.
Additional materials:
Banks, G. C., Fischer, T., Gooty, J., & Stock, G. (2021). Ethical leadership: Mapping the terrain for concept cleanup and a future research agenda. The Leadership Quarterly, 32(2021), 101471.
Bolden, R. (2011). Distributed leadership in organizations: A review of theory and research. International Journal of Management Reviews, 13, 251-269.
Eteläpelto, A. (2017). Emerging conceptualisations on professional agency and learning. In: M. Goller & S. Paloniemi (Eds.) Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development (pp. 183-201). Springer.
Eteläpelto, A., Vähäsantanen, K., Hökkä, P., & Paloniemi, S. (2013). What is agency? Conceptualizing professional agency at work. Educational Research Review, 10(2013), 45-65.
Goller, M., & Harteis, C. (2017). Human agency at work: Towards a clarification and operationalisation of the concept. In: M. Goller & S. Paloniemi (Eds.) Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development (pp. 85-103). Springer.
Harvard Business School Online (n.d.). How to become a more effective leader. https://info.email.online.hbs.edu/leadership-ebook?_gl=1*8o66d*_gcl_au*MTg3NjQ1ODc2OC4xNjk5MTE5NDIy&_ga=2.263844940.1157622686.1699437102-1314249758.1699119422
Hökkä, P. K., Vähäsantanen, K., Paloniemi, S., & Eteläpelto, A. (2017). The reciprocal relations between emotions and agency in the workplace. In: M. Goller & S. Paloniemi (Eds.) Agency at work: An agentic perspective on professional learning and development (pp. 161-181). Springer.
Landry, L. (2019). Why emotional intelligence is important in leadership. https://online.hbs.edu/blog/post/emotional-intelligence-in-leadership
Teaching methods
You will have intensive online contact sessions with lectures, workshops, and group discussions. In addition, you will study independently for your group and individual assignments.
Employer connections
There is no internship.
Exam schedules
There is no exam.
Vaihtoehtoiset suoritustavat
You have the right to apply for recognition of your studies if you have prior learning (e.g. university studies completed elsewhere) that can be accredited towards the degree you are currently completing.
The recognition of prior learning is possible in three primary ways: accreditation (replacement or inclusion), recognition of informal learning and studification. More precise info: JAMK Degree Regulations, section 17.
Student workload
Lectures 27 hours
Preparing for the lectures 48 hours
Group projects 54 hours
Individual assignments 6 hours
Content scheduling
8.11.2024 (14-20)
9.11.2024 (09-14)
29.11.2024 (14-20)
30.11.2024 (09-14)
Further information
Your assessment will be based on group projects, an individual assignment, and your active participation in class.