Siirry suoraan sisältöön

Osaajana kehittyminenLaajuus (5 op)

Tunnus: ZZPP0500

Laajuus

5 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

  • Heli-Riikka Immonen
  • Vesa Kuhanen
  • Tiina Siitonen
  • Teija Palonen

Osaamistavoitteet

Opiskelija saa valmiudet amk-opiskeluun ja kiinnittyy osaksi opiskelu- ja toimintaympäristöä.

Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa ammatillisia vaihtoehtoja.

Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.

Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa jatko-opiskelumahdollisuudet.

Sisältö

1. vuosi
PEREHTYMINEN JAMKIN OPPIMIS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN
Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).
Opiskelija tiedostaa oman asemansa ja oikeutensa oppimis- ja toimintaympäristössä ja toimii eettisten ohjeiden mukaisesti.

OMA OSAAMINEN - PORTFOLION ALOITTAMINEN
• Opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa: millainen olen? mitä osaan? missä verkostoissa toimin? *
• Opiskelija kuvaa lähtökohtien pohjalta nykytilanteen ja pohtii ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan ja kehittämistarpeitaan.*
• Opiskelija määrittää portfoliolleen rakenteen ja toteutustavan sekä ensimmäisen version sisällöstä huomioiden yllämainitut.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija tuntee työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja suunnittelee niitä tukevia valintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma I kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS:in) ottaen huomioon urasuunnitelmansa ja portfolionsa, osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun. Opiskelija tekee opintojaksoilmoittautumiset (ASIO) ja tarvittaessa hyväksilukemista koskevat anomukset.

2. vuosi
OMA OSAAMINEN - VÄLIPORTFOLIO
• Opiskelija työstää portfoliotaan opiskelun aikana kertyneestä osaamisestaan, tuotoksistaan ja saamistaan palautteista. Portfoliossaan opiskelija kykenee reflektoimaan ja kuvaamaan osaamistaan sekä ammatti-identiteettinsä kehittymistä.
• Opiskelija kehittää portfolion visuaalista ja sisällöllistä rakennetta kohti näyteportfoliota.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija päivittää ja pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja niiden edistymistä osana opintoja ja tekee niitä tukevia opintoihin liittyviä jatkovalintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma II kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija päivittää HOPS:iaan ja miettii tutkintonsa kokonaisuutta esimerkiksi yrittäjyyden ja kansainvälistymisen tuomia mahdollisuuksia osana opintojaan.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

3.-4. vuosi
OMA OSAAMINEN – NÄYTEPORTFOLIO
• Opiskelija viimeistelee työ- tai jatko-opiskelupaikan hakuun tarvittavan näyteportfolion sisällyttäen siihen myös työssä, harrastuksissa ja muissa opinnoissa saavuttamansa osaamisen.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija valmistautuu työ- tai jatko-opiskelupaikan hakemiseen ja rekrytointitilanteisiin hyödyntäen tarjolla olevia tapahtumia ja infoja sekä Optima-työtilaan koottua aineistoa.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma III kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää viimeistä henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija tekee tavoiteajassa valmistumiseen tähtäävän suunnitelman opintojen loppuunsaattamiseksi.
• Opiskelija tekee opintojen kokonaisarvioinnin vastaamalla AVOP-palautteeseen.

Esitietovaatimukset

-

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Ajoitus

01.01.2020 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Leena Suonpää-Lehtonen
Ryhmät
  • SAR20K1
    Sairaanhoitaja

Tavoitteet

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

optima.jamk.fi

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä • Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut• Portfolion laadinta ja viimeistelySuosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista:o kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60ho itsenäinen työskentely 75hYhteensä 135h

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

  • Jenni Ikola-Mäki
Ryhmät
  • ZJA20KSSK
    Avoin amk, HYVI, Kätilön polkuopinnot
  • VAm20K1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,kevät 2020, päiväopetus
  • SOK20K1
    Kätilö (AMK)

01.08.2019 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
Opettaja
  • Jaana Koskela
  • Heidi Hämäläinen-Laitinen
Vastuuopettaja

Heidi Hämäläinen-Laitinen

Ryhmät
  • TRY19S1
    Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka

01.08.2018 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
Opettaja
  • Kirsi Niininen
  • Tarja Ahopelto
  • Veli-Matti Häkkinen
Ryhmät
  • TSA18SA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • TSA18SB
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • TSA18S1
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • TSA18S

Ilmoittautumisaika

03.08.2020 - 30.08.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 21.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 25

Opettaja
  • Merja Nybacka
  • Raija Lundahl
Vastuuopettaja

Raija Lundahl

Ryhmät
  • SOS19S1
    Sosionomi
  • VAm19S1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2019, päiväopetus

0 - 33

Opettaja
  • Merja Nybacka
  • Raija Lundahl
Vastuuopettaja

Raija Lundahl

Ryhmät
  • SOS19SM
    Sosionomi
  • VAm19S2
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2019, monimuoto-opetus

01.08.2020 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Toimipiste

Suomalainen musiikkikampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
Opettaja
  • Eliisa Suni
  • Kaija Kivioja
  • Päivi Virolainen-Kalpio
  • Hanne Wirta
  • Leena Kangastalo
  • Tiina Takkinen
Ryhmät
  • KPD19S1
    Musiikkipedagogi

01.08.2020 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Toimipiste

Suomalainen musiikkikampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
Opettaja
  • Kaija Kivioja
  • Leena Kangastalo
  • Päivi Virolainen-Kalpio
  • Hanne Wirta
  • Tiina Takkinen
Ryhmät
  • KPD18S1

01.08.2020 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Verkko-opetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Opettaja
  • Heidi Hämäläinen-Laitinen
  • Hannu Haapamaa
Vastuuopettaja

Hannu Haapamaa

Ryhmät
  • TRY18S1

Opetusmenetelmät

- Luennot / Verkkoluennot,
- Harjoitustyöt / Oppimistehtävät,
- Seminaarit / Workshopit,
- Webinaarit,
- jne.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työmaavierailut
jne..

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Sovitaan opintojakson ensimmäisellä tunnilla.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen moduulikuvauksessa esitetyllä tavalla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Luennot 2 h
- Itsenäinen työskentely 24 h
( sisältäen mm: harjoitustyöt, kotitehtävät, tenttiin valmistautuminen)
- Yhteensä 26 h

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointimenetelmät:
- Harjoitustyö / Oppimistehtävät,
- Jatkuva näyttö
- Itsearviointi

Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa, laadullista ja kriteeriperusteista. Opiskelijan itsearvioinnilla on tärkeä rooli arvioinnissa.

Ks. myös Arviointi

Tämä on toteutuksen 3.vsk:n osa, ZZPP0500-3028-3, 1 op (kokonaisuudesta 5 op).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

31.07.2020 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitaja (AMK)
Opettaja
  • Heidi Pasonen
  • Salla Grommi
  • Tiina Blek
  • Eija Kuisma
Ryhmät
  • ZJA20KSSM
    Avoin amk, HYVI, Sairaanhoitajan polkuopinnot (monimuotototeutus)
  • SAR20KM
    Sairaanhoitaja

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiudet amk-opiskeluun ja kiinnittyy osaksi opiskelu- ja toimintaympäristöä.

Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa ammatillisia vaihtoehtoja.

Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.

Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa jatko-opiskelumahdollisuudet.

Sisältö

1. vuosi
PEREHTYMINEN JAMKIN OPPIMIS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN
Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).
Opiskelija tiedostaa oman asemansa ja oikeutensa oppimis- ja toimintaympäristössä ja toimii eettisten ohjeiden mukaisesti.

OMA OSAAMINEN - PORTFOLION ALOITTAMINEN
• Opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa: millainen olen? mitä osaan? missä verkostoissa toimin? *
• Opiskelija kuvaa lähtökohtien pohjalta nykytilanteen ja pohtii ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan ja kehittämistarpeitaan.*
• Opiskelija määrittää portfoliolleen rakenteen ja toteutustavan sekä ensimmäisen version sisällöstä huomioiden yllämainitut.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija tuntee työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja suunnittelee niitä tukevia valintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma I kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS:in) ottaen huomioon urasuunnitelmansa ja portfolionsa, osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun. Opiskelija tekee opintojaksoilmoittautumiset (ASIO) ja tarvittaessa hyväksilukemista koskevat anomukset.

2. vuosi
OMA OSAAMINEN - VÄLIPORTFOLIO
• Opiskelija työstää portfoliotaan opiskelun aikana kertyneestä osaamisestaan, tuotoksistaan ja saamistaan palautteista. Portfoliossaan opiskelija kykenee reflektoimaan ja kuvaamaan osaamistaan sekä ammatti-identiteettinsä kehittymistä.
• Opiskelija kehittää portfolion visuaalista ja sisällöllistä rakennetta kohti näyteportfoliota.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija päivittää ja pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja niiden edistymistä osana opintoja ja tekee niitä tukevia opintoihin liittyviä jatkovalintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma II kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija päivittää HOPS:iaan ja miettii tutkintonsa kokonaisuutta esimerkiksi yrittäjyyden ja kansainvälistymisen tuomia mahdollisuuksia osana opintojaan.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

3.-4. vuosi
OMA OSAAMINEN – NÄYTEPORTFOLIO
• Opiskelija viimeistelee työ- tai jatko-opiskelupaikan hakuun tarvittavan näyteportfolion sisällyttäen siihen myös työssä, harrastuksissa ja muissa opinnoissa saavuttamansa osaamisen.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija valmistautuu työ- tai jatko-opiskelupaikan hakemiseen ja rekrytointitilanteisiin hyödyntäen tarjolla olevia tapahtumia ja infoja sekä Optima-työtilaan koottua aineistoa.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma III kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää viimeistä henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija tekee tavoiteajassa valmistumiseen tähtäävän suunnitelman opintojen loppuunsaattamiseksi.
• Opiskelija tekee opintojen kokonaisarvioinnin vastaamalla AVOP-palautteeseen.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin AMK 2

Arviointiasteikko

0-5

01.08.2019 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opettaja
  • Hannu Juntunen
  • Sisko Riihiaho
  • Aki Laaksonen
  • Päivi Hänninen-Pihlajamäki
Ryhmät
  • HTL19IY
    Liiketalous

01.08.2019 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Opettaja
  • Heli-Riikka Immonen
Ryhmät
  • HTL18S1

01.08.2019 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Sisko Riihiaho
  • Osmo Laitila
  • Päivi Hänninen-Pihlajamäki
Ryhmät
  • HTL19SA
    Liiketalous

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiudet amk-opiskeluun ja kiinnittyy osaksi opiskelu- ja toimintaympäristöä.

Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa ammatillisia vaihtoehtoja.

Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.

Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa jatko-opiskelumahdollisuudet.

Sisältö

1. vuosi
PEREHTYMINEN JAMKIN OPPIMIS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN
Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).
Opiskelija tiedostaa oman asemansa ja oikeutensa oppimis- ja toimintaympäristössä ja toimii eettisten ohjeiden mukaisesti.

OMA OSAAMINEN - PORTFOLION ALOITTAMINEN
• Opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa: millainen olen? mitä osaan? missä verkostoissa toimin? *
• Opiskelija kuvaa lähtökohtien pohjalta nykytilanteen ja pohtii ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan ja kehittämistarpeitaan.*
• Opiskelija määrittää portfoliolleen rakenteen ja toteutustavan sekä ensimmäisen version sisällöstä huomioiden yllämainitut.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija tuntee työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja suunnittelee niitä tukevia valintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma I kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS:in) ottaen huomioon urasuunnitelmansa ja portfolionsa, osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun. Opiskelija tekee opintojaksoilmoittautumiset (ASIO) ja tarvittaessa hyväksilukemista koskevat anomukset.

2. vuosi
OMA OSAAMINEN - VÄLIPORTFOLIO
• Opiskelija työstää portfoliotaan opiskelun aikana kertyneestä osaamisestaan, tuotoksistaan ja saamistaan palautteista. Portfoliossaan opiskelija kykenee reflektoimaan ja kuvaamaan osaamistaan sekä ammatti-identiteettinsä kehittymistä.
• Opiskelija kehittää portfolion visuaalista ja sisällöllistä rakennetta kohti näyteportfoliota.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija päivittää ja pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja niiden edistymistä osana opintoja ja tekee niitä tukevia opintoihin liittyviä jatkovalintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma II kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija päivittää HOPS:iaan ja miettii tutkintonsa kokonaisuutta esimerkiksi yrittäjyyden ja kansainvälistymisen tuomia mahdollisuuksia osana opintojaan.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

3.-4. vuosi
OMA OSAAMINEN – NÄYTEPORTFOLIO
• Opiskelija viimeistelee työ- tai jatko-opiskelupaikan hakuun tarvittavan näyteportfolion sisällyttäen siihen myös työssä, harrastuksissa ja muissa opinnoissa saavuttamansa osaamisen.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija valmistautuu työ- tai jatko-opiskelupaikan hakemiseen ja rekrytointitilanteisiin hyödyntäen tarjolla olevia tapahtumia ja infoja sekä Optima-työtilaan koottua aineistoa.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma III kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää viimeistä henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija tekee tavoiteajassa valmistumiseen tähtäävän suunnitelman opintojen loppuunsaattamiseksi.
• Opiskelija tekee opintojen kokonaisarvioinnin vastaamalla AVOP-palautteeseen.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

optima.jamk.fi

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä • Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut• Portfolion laadinta ja viimeistelySuosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista:o kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60ho itsenäinen työskentely 75hYhteensä 135h

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

01.08.2019 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
Opettaja
  • Kirsi Niininen
  • Tarja Ahopelto
Ryhmät
  • TER19S1
    Energia- ja ympäristötekniikka

- Perehdytykset
- Tiedottaminen, neuvonta ja ohjaustyö
- Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut
- Pienryhmissä tapahtuva työskentely
- Itsenäinen työskentely ja aineistonkeruu (portfolion laadinta)
- Verkkotyöskentely

- Ennakkotehtävä
- Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen
- Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti
- Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen
- Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman
- Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset
- Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut
- Portfolion laadinta ja viimeistely
Suosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyvät mahdolliset työssä tehtävät osiot kuvataan kurssin ensimmäisillä kokoontumiskerroilla.

Sisällön jaksotus

1. vuosi, 3 op:
Perehtyminen Jamkin oppimis- ja toimintaympäristöön; Oma osaaminen - portfolion aloittaminen; Urasuunnittelu; Opintojen suunnittelu (HOPS)
2. vuosi, 1 op:
Oma osaaminen - väliportfolio; Urasuunnittelu; Opintojen suunnittelu (HOPS)
3-4 vuosi, 1 op:
Oma osaaminen - näyteportfolio; Urasuunnittelu; Opintojen suunnittelu (HOPS)

  • TER19SM

Englanniksi

01.08.2019 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Jaana Ritsilä
  • Tanja Hilli-Harju
Ryhmät
  • STT19S1
    Toimintaterapeutti

01.08.2019 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

50 - 50

Koulutus
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
Opettaja
  • Anu Pelkonen
  • Anja Tanttu
Ajoitusryhmät
  • Monimuotoinen opetus 1 (Paikkoja: 50. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • SKO19SM
    Kuntoutuksen ohjaaja
Pienryhmät
  • Monimuotoinen opetus 1

Aika ja paikka

27.8.2020 klo 14.00-16.00 Zoom
10/2020 Zoom

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

optima.jamk.fi

Opetusmenetelmät

Orientaatioviikko
Lähiopetus
Etäopetus / webinaarit
Omaehtoinen työskentely

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla ei ole tenttejä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä
• Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen
• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti
• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen
• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman
• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset vuosittain
• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut
• Portfolion laadinta ja viimeistely
* Suosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista:
- kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60h
- itsenäinen työskentely 75h
Yhteensä 135h

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

01.08.2019 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
Opettaja
  • Tarja Niemelä
  • Tarja Viitanen
Ryhmät
  • MPT19S1M
    Palveluliiketoiminta

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiudet amk-opiskeluun ja kiinnittyy osaksi opiskelu- ja toimintaympäristöä.

Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa ammatillisia vaihtoehtoja.

Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.

Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa jatko-opiskelumahdollisuudet.

Sisältö

1. vuosi
PEREHTYMINEN JAMKIN OPPIMIS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN
Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).
Opiskelija tiedostaa oman asemansa ja oikeutensa oppimis- ja toimintaympäristössä ja toimii eettisten ohjeiden mukaisesti.

OMA OSAAMINEN - PORTFOLION ALOITTAMINEN
• Opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa: millainen olen? mitä osaan? missä verkostoissa toimin? *
• Opiskelija kuvaa lähtökohtien pohjalta nykytilanteen ja pohtii ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan ja kehittämistarpeitaan.*
• Opiskelija määrittää portfoliolleen rakenteen ja toteutustavan sekä ensimmäisen version sisällöstä huomioiden yllämainitut.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija tuntee työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja suunnittelee niitä tukevia valintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma I kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS:in) ottaen huomioon urasuunnitelmansa ja portfolionsa, osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun. Opiskelija tekee opintojaksoilmoittautumiset (ASIO) ja tarvittaessa hyväksilukemista koskevat anomukset.

2. vuosi
OMA OSAAMINEN - VÄLIPORTFOLIO
• Opiskelija työstää portfoliotaan opiskelun aikana kertyneestä osaamisestaan, tuotoksistaan ja saamistaan palautteista. Portfoliossaan opiskelija kykenee reflektoimaan ja kuvaamaan osaamistaan sekä ammatti-identiteettinsä kehittymistä.
• Opiskelija kehittää portfolion visuaalista ja sisällöllistä rakennetta kohti näyteportfoliota.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija päivittää ja pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja niiden edistymistä osana opintoja ja tekee niitä tukevia opintoihin liittyviä jatkovalintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma II kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija päivittää HOPS:iaan ja miettii tutkintonsa kokonaisuutta esimerkiksi yrittäjyyden ja kansainvälistymisen tuomia mahdollisuuksia osana opintojaan.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

3.-4. vuosi
OMA OSAAMINEN – NÄYTEPORTFOLIO
• Opiskelija viimeistelee työ- tai jatko-opiskelupaikan hakuun tarvittavan näyteportfolion sisällyttäen siihen myös työssä, harrastuksissa ja muissa opinnoissa saavuttamansa osaamisen.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija valmistautuu työ- tai jatko-opiskelupaikan hakemiseen ja rekrytointitilanteisiin hyödyntäen tarjolla olevia tapahtumia ja infoja sekä Optima-työtilaan koottua aineistoa.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma III kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää viimeistä henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija tekee tavoiteajassa valmistumiseen tähtäävän suunnitelman opintojen loppuunsaattamiseksi.
• Opiskelija tekee opintojen kokonaisarvioinnin vastaamalla AVOP-palautteeseen.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

optima.jamk.fi

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä • Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut• Portfolion laadinta ja viimeistelySuosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista:o kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60ho itsenäinen työskentely 75hYhteensä 135h

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

01.08.2019 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
Opettaja
  • Kirsi Niininen
  • Tarja Ahopelto
  • Veli-Matti Häkkinen
Ryhmät
  • TSA19SA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • TSA19SB
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • TSA19S1
    Sähkö- ja automaatiotekniikka

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiudet amk-opiskeluun ja kiinnittyy osaksi opiskelu- ja toimintaympäristöä.

Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa ammatillisia vaihtoehtoja.

Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.

Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa jatko-opiskelumahdollisuudet.

Sisältö

1. vuosi
PEREHTYMINEN JAMKIN OPPIMIS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN
Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).
Opiskelija tiedostaa oman asemansa ja oikeutensa oppimis- ja toimintaympäristössä ja toimii eettisten ohjeiden mukaisesti.

OMA OSAAMINEN - PORTFOLION ALOITTAMINEN
• Opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa: millainen olen? mitä osaan? missä verkostoissa toimin? *
• Opiskelija kuvaa lähtökohtien pohjalta nykytilanteen ja pohtii ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan ja kehittämistarpeitaan.*
• Opiskelija määrittää portfoliolleen rakenteen ja toteutustavan sekä ensimmäisen version sisällöstä huomioiden yllämainitut.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija tuntee työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja suunnittelee niitä tukevia valintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma I kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS:in) ottaen huomioon urasuunnitelmansa ja portfolionsa, osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun. Opiskelija tekee opintojaksoilmoittautumiset (ASIO) ja tarvittaessa hyväksilukemista koskevat anomukset.

2. vuosi
OMA OSAAMINEN - VÄLIPORTFOLIO
• Opiskelija työstää portfoliotaan opiskelun aikana kertyneestä osaamisestaan, tuotoksistaan ja saamistaan palautteista. Portfoliossaan opiskelija kykenee reflektoimaan ja kuvaamaan osaamistaan sekä ammatti-identiteettinsä kehittymistä.
• Opiskelija kehittää portfolion visuaalista ja sisällöllistä rakennetta kohti näyteportfoliota.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija päivittää ja pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja niiden edistymistä osana opintoja ja tekee niitä tukevia opintoihin liittyviä jatkovalintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma II kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija päivittää HOPS:iaan ja miettii tutkintonsa kokonaisuutta esimerkiksi yrittäjyyden ja kansainvälistymisen tuomia mahdollisuuksia osana opintojaan.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

3.-4. vuosi
OMA OSAAMINEN – NÄYTEPORTFOLIO
• Opiskelija viimeistelee työ- tai jatko-opiskelupaikan hakuun tarvittavan näyteportfolion sisällyttäen siihen myös työssä, harrastuksissa ja muissa opinnoissa saavuttamansa osaamisen.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija valmistautuu työ- tai jatko-opiskelupaikan hakemiseen ja rekrytointitilanteisiin hyödyntäen tarjolla olevia tapahtumia ja infoja sekä Optima-työtilaan koottua aineistoa.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma III kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää viimeistä henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija tekee tavoiteajassa valmistumiseen tähtäävän suunnitelman opintojen loppuunsaattamiseksi.
• Opiskelija tekee opintojen kokonaisarvioinnin vastaamalla AVOP-palautteeseen.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

optima.jamk.fi

Opetusmenetelmät

- Perehdytykset
- Tiedottaminen, neuvonta ja ohjaustyö
- Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut
- Pienryhmissä tapahtuva työskentely
- Itsenäinen työskentely ja aineistonkeruu (portfolion laadinta)
- Verkkotyöskentely

- Ennakkotehtävä
- Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen
- Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti
- Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen
- Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman
- Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset
- Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut
- Portfolion laadinta ja viimeistely
Suosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.-

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyvät mahdolliset työssä tehtävät osiot kuvataan kurssin ensimmäisillä kokoontumiskerroilla.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä • Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut• Portfolion laadinta ja viimeistelySuosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista:o kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60ho itsenäinen työskentely 75hYhteensä 135h

Sisällön jaksotus

1. vuosi, 3 op:
Perehtyminen Jamkin oppimis- ja toimintaympäristöön; Oma osaaminen - portfolion aloittaminen; Urasuunnittelu; Opintojen suunnittelu (HOPS)
2. vuosi, 1 op:
Oma osaaminen - väliportfolio; Urasuunnittelu; Opintojen suunnittelu (HOPS)
3-4 vuosi, 1 op:
Oma osaaminen - näyteportfolio; Urasuunnittelu; Opintojen suunnittelu (HOPS)

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

01.08.2019 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
Opettaja
  • Kirsi Niininen
Ryhmät
  • TER18SM

  • Pirkko Ratinen
  • Leena Rasa
  • Jenni Ikola-Mäki
  • Eija Kuisma
Ryhmät
  • VAm19S1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2019, päiväopetus
  • SAR19S1

  • Mari Kantanen
  • Tanja Hilli-Harju
Ryhmät
  • STT19SM

  • HTL19SB

  • Pirjo Mäki-Natunen
  • Minna Haapakoski
Vastuuopettaja

Pirjo Mäki-Natunen

Ryhmät
  • VAm19S2
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2019, monimuoto-opetus
  • SFT19SM
    Fysioterapeutti

01.08.2019 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Hannu Piispanen
  • Leena Rasa
  • Jaana Perttunen
  • Tiina Oksanen-Salonpää
  • Heidi Pasonen
  • Salla Grommi
  • Eija Kuisma
Ryhmät
  • VAm19S2
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2019, monimuoto-opetus
  • SAR19SM

01.08.2019 - 30.06.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA16 - Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
Opettaja
  • Jaana Auer
Ryhmät
  • LMS19S1
    Maaseutuelinkeinot

opintojen ohjausta ryhmässä ja yksilöohjauksena, oman osaamisen reflektointi, itsenäinen opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla ei ole tenttiä. Arviointi perustuu kontakteilla/verkkosessioissa läsnäoloon ja tehtävien tekemiseen.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä
• Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen
• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti
• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen
• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman
• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset
• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut
• Portfolion laadinta ja viimeistely
Suosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista: kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60 h, itsenäinen työskentely 75 h. Yhteensä 135 h

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

01.08.2019 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Anu Myllyharju-Puikkonen
Vastuuopettaja

Anu Myllyharju-Puikkonen

Ryhmät
  • VAm19S1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2019, päiväopetus
  • SFT19S1
    Fysioterapeutti

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiudet amk-opiskeluun ja kiinnittyy osaksi opiskelu- ja toimintaympäristöä.

Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa ammatillisia vaihtoehtoja.

Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.

Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa jatko-opiskelumahdollisuudet.

Sisältö

1. vuosi
PEREHTYMINEN JAMKIN OPPIMIS- JA TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN
Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).
Opiskelija tiedostaa oman asemansa ja oikeutensa oppimis- ja toimintaympäristössä ja toimii eettisten ohjeiden mukaisesti.

OMA OSAAMINEN - PORTFOLION ALOITTAMINEN
• Opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa: millainen olen? mitä osaan? missä verkostoissa toimin? *
• Opiskelija kuvaa lähtökohtien pohjalta nykytilanteen ja pohtii ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan ja kehittämistarpeitaan.*
• Opiskelija määrittää portfoliolleen rakenteen ja toteutustavan sekä ensimmäisen version sisällöstä huomioiden yllämainitut.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija tuntee työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan, pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja suunnittelee niitä tukevia valintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma I kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS:in) ottaen huomioon urasuunnitelmansa ja portfolionsa, osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun. Opiskelija tekee opintojaksoilmoittautumiset (ASIO) ja tarvittaessa hyväksilukemista koskevat anomukset.

2. vuosi
OMA OSAAMINEN - VÄLIPORTFOLIO
• Opiskelija työstää portfoliotaan opiskelun aikana kertyneestä osaamisestaan, tuotoksistaan ja saamistaan palautteista. Portfoliossaan opiskelija kykenee reflektoimaan ja kuvaamaan osaamistaan sekä ammatti-identiteettinsä kehittymistä.
• Opiskelija kehittää portfolion visuaalista ja sisällöllistä rakennetta kohti näyteportfoliota.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija päivittää ja pohtii ammatillisia tavoitteitaan ja niiden edistymistä osana opintoja ja tekee niitä tukevia opintoihin liittyviä jatkovalintoja.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma II kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija päivittää HOPS:iaan ja miettii tutkintonsa kokonaisuutta esimerkiksi yrittäjyyden ja kansainvälistymisen tuomia mahdollisuuksia osana opintojaan.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

3.-4. vuosi
OMA OSAAMINEN – NÄYTEPORTFOLIO
• Opiskelija viimeistelee työ- tai jatko-opiskelupaikan hakuun tarvittavan näyteportfolion sisällyttäen siihen myös työssä, harrastuksissa ja muissa opinnoissa saavuttamansa osaamisen.

URASUUNNITTELU
• Opiskelija valmistautuu työ- tai jatko-opiskelupaikan hakemiseen ja rekrytointitilanteisiin hyödyntäen tarjolla olevia tapahtumia ja infoja sekä Optima-työtilaan koottua aineistoa.
• Opiskelija vastaa urasuunnitelma III kysymyksiin ennen opettajatutorin kanssa käymää viimeistä henkilökohtaista HOPS-keskusteluaan.

OPINTOJEN SUUNNITTELU (HOPS)
• Opiskelija tekee tavoiteajassa valmistumiseen tähtäävän suunnitelman opintojen loppuunsaattamiseksi.
• Opiskelija tekee opintojen kokonaisarvioinnin vastaamalla AVOP-palautteeseen.
• Opiskelija osallistuu opettajatutorin järjestämään henkilökohtaiseen HOPS-keskusteluun.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

optima.jamk.fi

Vaihtoehtoiset suoritustavat

• Ennakkotehtävä • Opintojaksoon sisältyvään kontaktiopetukseen / verkkovälitteisiin tapaamisiin osallistuminen• Alakohtaiset tehtävät / tutustuminen / projekti• Pienryhmätyöskentelyyn osallistuminen• Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinta ja sen päivitykset sisältäen opintojen loppuunsaattamisen suunnitelman• Urasuunnitelman laadinta ja sen päivitykset• Henkilökohtaiset HOPS-keskustelut• Portfolion laadinta ja viimeistelySuosittelemme ja ohjaamme kaikkia opiskelijoita vastaamaan opintojen lopuksi/loppuvaiheessa AVOP-palautekyselyyn.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työ koostuu seuraavista osista:o kontaktitunnit /verkkovälitteiset tapaamiset 60ho itsenäinen työskentely 75hYhteensä 135h

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. opintojaksokuvausta on muutettu tavoitteiden, sisältöjen, suoritusten ja arviointimenetelmien osalta 29.6.2016.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

1. vuosi
• Opiskelija tekee ennakkotehtävän.
• Opiskelija osallistuu orientaatiopäiviin ja yhteisiin informaatiotilaisuuksiin ja kirjaston tiedonhankintakoulutuksiin.
• Opiskelija tekee alakohtaisen tutustumistehtävän / osallistuu ammattialaan liittyvään projektiin.
• Opiskelija kiinnittyy opintoihinsa ja tunnistaa omat ohjaustarpeensa. Opiskelija on päämäärätietoinen ja hän opiskelee tavoitteellisesti. Hän osaa toimia JAMKin oppimis- ja toimintaympäristössä tuntien oikeutensa ja velvollisuutensa sekä eettiset ohjeet.
• Opiskelija osallistuu pienryhmäryhmätyöskentelyyn (vertaistutortoiminta).

2. vuosi
• Opiskelija osaa hankkia ja analysoida tietoa koskien amk-opintoja, ammattialaa ja oman alansa eri ammatillisia vaihtoehtoja.
• Opiskelija kykenee arvioimaan osaamistaan, asettamaan ammatillisia tavoitteita, tekemään opintoihinsa liittyviä valintoja ja saattamaan niitä käytäntöön.
• Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan väliportfoliossa.

3.-4. vuosi
• Hän kykenee itsenäisesti ja vastuullisesti asettamaan tavoitteita omalle ammatilliselle urakehitykselleen.
• Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa kertynyttä osaamistaan suhteessa tavoittelemiinsa työtehtäviin ja vaatimustasoon sekä tutkinnon osaamistavoitteisiin.
• Opiskelija saa valmiuksia työnhakuun sekä tiedostaa kehittämistarpeensa ja jatko-opiskelumahdollisuudet.

Hän osoittaa nämä osaamisensa laatimassaan näyteportfoliossa.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

01.01.2019 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Leena Rasa
  • Jaana Perttunen
  • Hannele Tyrväinen
Ryhmät
  • ZJA19KSSSM
    Avoin amk, HYVI, Sairaanhoitajapolku, monimuoto
  • SAR19KM
    Sairaanhoitaja
  • VAm19K2
    Sosiaali- ja terveysalan monimuoto,kevät 2019

01.01.2019 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Christina Mantsinen
  • Sinikka Holma
  • Salla Grommi
  • Elina Tiainen
Ryhmät
  • SOK19K1
    Kätilö (AMK)
  • VAm19K1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,kevät 2019
  • ZJA19KSSK
    Avoin amk, HYVI, Kätilöpolku

01.01.2019 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Christina Mantsinen
  • Sinikka Holma
  • Salla Grommi
  • Eija Kuisma
Ryhmät
  • ZJA19KSSSP
    Avoin amk, HYVI, Sairaanhoitajapolku, päiväopinnot
  • VAm19K1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,kevät 2019
  • SAR19K1

01.08.2018 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
Opettaja
  • Kaisa Lällä
  • Teppo Karapalo
Ryhmät
  • SKO18SM
    Kuntoutuksen ohjaaja
  • VAm18S2
    Sosiaali- ja terveysalan monimuoto,syksy 2018, monimuoto-opetus

  • STT18SM

  • Irmeli Matilainen
Ryhmät
  • SAR18SM

  • SAR18S1
    Sairaanhoitaja
  • VAm18S1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,syksy 2018, päiväopetus

  • Suvi Salminen
Ryhmät
  • STT18S1

  • Merja Kurunsaari
Ryhmät
  • SFT18SM

01.08.2018 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Päivi Hänninen-Pihlajamäki
Ryhmät
  • HTL18SB

  • Pirjo Hynynen
Vastuuopettaja

Pirjo Hynynen

Ryhmät
  • SFT18S1

01.01.2018 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Hannu Piispanen
  • Irmeli Matilainen
  • Tiina Blek
Ryhmät
  • VAm18K2
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,kevät 2018
  • SAR18KM

  • Riina Sahlman
  • Salla Grommi
  • Elina Tiainen
Ryhmät
  • VAm18K1
    Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen,kevät 2018
  • SOK18K1
    Kätilö

  • SAR18K1

01.08.2017 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Tiina Kuukkanen
  • Pirjo Mäki-Natunen
  • Pirjo Hynynen
  • Eeva Helminen
Ryhmät
  • SFT17S1
    Fysioterapeutti
  • VAm17S1
    HYVI tiimioppiminen, päiväopiskelijat

  • SKO17SM
    Kuntoutuksen ohjaaja
  • VAm17S2
    HYVI tiimioppiminen, monimuoto-opiskelijat

  • SFT17SM

  • SAR17SM

  • SAR17S1

  • STT17SM

  • Tuija Ketola
  • Vesa Vainiomäki
Ryhmät
  • VAm17S2
    HYVI tiimioppiminen, monimuoto-opiskelijat
  • SOS17SM

Jaana Ritsilä

Ryhmät
  • VAm17S1
    HYVI tiimioppiminen, päiväopiskelijat
  • STT17S1