Opintojakson tarkoitus
Tällä opintojaksolla opit ymmärtämään toimintaterapeutin ammatin historiaa, kehittymistä ja asemaa osana kuntoutusta. Opit myös perustietoja toimintaterapeutin työnkuvasta ja alalla käytettävistä käsitteistä sekä ammatissa vaadittavista taidoista. Tällä opintojaksolla keskitytään myös tarkastelemaan itseä terapeuttina, toiminnan käyttämistä terapiassa menetelmänä ja tavoitteena sekä päivittäisten toimintojen avustamista huomioiden riskitekijät.
Toimintaterapia on terapeuttiseen vuorovaikutukseen perustuva tavoitteellinen kuntoutusprosessi. Toiminnan merkityksen syvällisen ymmärtämisen lisäksi toimintaterapeutin tulee osata analysoida ja soveltaa toimintaa asiakkaan tarpeita vastaavaksi sekä toimimaan asiakkaan parhaaksi. On tärkeää, että toimintaterapeutti ymmärtää oman itsensä vaikutuksen ja merkityksen terapiasuhteessa sekä osaa tietoisesti käyttää omia vahvuuksiaan asiakkaan tavoitteiden suuntaisesti.
Opintojakson osaamiset
Toimintaterapian teoreettisen perustan osaaminen
Toimintaterapeuttisen vuorovaikutussuhteen osaaminen
Opintojakson osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuasi ymmärrät toimintaterapian ammatin kehittymisen sekä aseman osana kuntoutusta. Tunnistat toiminnan yksilöllisen luonteen, toiminnan eri tasot toimintaterapian teoriaan pohjaten sekä osaat analysoida toimintaa toimintaterapian prosessin eri vaiheissa.
Osaat avustamisen ja ohjaamisen perusperiaatteet päivittäisissä toimissa. Ymmärrät terapeuttisen vuorovaikutussuhteen merkityksen toimintaterapiassa. Tunnistat itsen terapeuttisen käytön periaatteet sekä ymmärtää vastuunsa terapeuttisessa vuorovaikutussuhteessa. Osaat nimetä ammatillisen harkinnan muotoja.
Opiskelija arvostaa ja kunnioittaa yksilöllisiä eroja, kulttuurisia uskomuksia, tapoja ja niiden vaikutusta toimintoihin ja osallistumiseen.