Siirry suoraan sisältöön

Työelämän englantiLaajuus (4 op)

Tunnus: ZZPC0220

Laajuus

4 op

Opetuskieli

  • suomi
  • englanti

Vastuuhenkilö

  • Suvi Mustonen

Osaamistavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Timing

20.05.2024 - 19.06.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

20 - 35

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Study material and assignments in Moodle.

Teaching methods

This is an online implementation in Moodle starting on 20 May and ending on 14 June 2024. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 20 May at 14.30~16.00). You will need a microphone and a camera to participate. In the webinar, you will need to be able to take active part in discussion. Attendance is compulsory, there will be no video recording of the session.

In addition, there will be one group meeting during the first week of the course (this is for the group members to schedule themselves), and another group discussion and written exam at the end of the course (Exam Studio or in the classroom, times TBA later). The course is scheduled and the students are expected to work mostly independently on Moodle on the course materials and assignments following the timetable.

NOTE: this is a very intensive summer course that is intended for students with strong B2 level language skills who are able to use English in their everyday lives outside the scope of the course. Also, you need to have time for the course, around 20 hours per week, and be good at scheduling your time.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently (B2)
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion & written exam during week 24. Two resit opportunities in August-September 2024.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Content scheduling

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and final exam. In written production, most emphasis is placed on the final exam.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Timing

20.05.2024 - 19.06.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

20 - 35

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jaya Singla

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Study material and assignments in Moodle.

Teaching methods

This is an online implementation in Moodle starting on 20 May and ending on 18 June 2024. Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 20 May at 14.30-15.30), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (time slots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion & written exam during weeks 24-25. Two resit opportunities in August-September 2024.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Content scheduling

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and final exam. In written production, most emphasis is placed on the final exam.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.04.2024 - 10.04.2024

Timing

20.05.2024 - 19.06.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

20 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Suvi Mustonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Study material and assignments in Moodle.

Teaching methods

This is an online implementation in Moodle starting on 20 May and ending on 18 June 2024 (or 21 August 2024 if you want to work on some of the assignments through the whole summer). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 20 May at 14.30-15.30), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (time slots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion & written exam during weeks 24-25. Two resit opportunities in August-September 2024.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Content scheduling

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and final exam. In written production, most emphasis is placed on the final exam.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

12.02.2024 - 07.03.2024

Timing

11.03.2024 - 19.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 65

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS ALREADY FULL. NO NEW ENROLLMENTS ARE BEING ACCEPTED.

----
Online implementation between 11 March - 19 May 2024

Kick-Off Webinar on Zoom on Tue 12th February at 8:30 - 9:30am. Attending this sole webinar is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The link to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day. The workspace on Moodle will be opened when the course starts if not a couple of days before. Thank you for your patience.

REMINDER: Good time management skills and solid B2-level in English required (see 'Further information for students' or 'Lisätietoja' below).

You study mostly independently on Moodle. You need basic computing skills, for example, for making and sharing videos online. A web camera and microphone are necessary.

The course is divided into four parts or units, and they are timetabled. It means that you need to finish each part in the given order and by their deadline.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There is also one major group assignment (group discussion) and an exam at an Exam Studio during the last 10 days of the implementation. An Exam Studio can be found at most universities in Finland.

The topics include:
- studies
- work and looking for employment
- communication in working life
- professional and academic writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (about 1-4 weeks/part).
EXAM at an Exam Studio during the last 10 days of the implementation.

Two possible re-sit exam times most likely in August/September 2024, dates to be decided.

Student workload

Estimated student workload in this course:

- Kick-off webinar, 1-2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Grades, evaluation criteria, lecturer's feedback, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). If your English skills do not reach that level in most parts, it is recommended to take 'Englannin tukiopinnot' or 'Improve Your English' first.

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and the given deadlines lowers the mark and thus, most likely, the course grade. It may also lead to failing the whole course.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.01.2024 - 15.02.2024

Timing

04.03.2024 - 31.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL. NEW STUDENTS WILL BE ACCEPTED IF THERE ARE CANCELLATIONS

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Wed March 6th, 14.00-15.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.01.2024 - 15.02.2024

Timing

04.03.2024 - 31.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL. NEW STUDENTS WILL BE ACCEPTED IF THERE ARE CANCELLATIONS.

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Wed March 13th, 10.00-11.30 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note, this is an intensive implementation of the course.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

05.02.2024 - 28.04.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

This implementation is FULL. Please find another one. (Updated 22NOV2023)

---------
Online implementation between 5 February - 28 April 2024

Kick-Off Webinar on Zoom on Tue 6 February at 8:30 - 9:30am. Attending it is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day.

REMINDER: Good time management skills and solid B2-level in English required (see 'Further information for students' or 'Lisätietoja' below).

You study mostly independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into four parts, and they are timetabled. It means that you need to finish each part in the given order and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There is also one major group assignment (group discussion) and an exam at an Exam Studio during the last 10 days of the implementation. An Exam Studio can be found at most universities in Finland. Alternatively, the exam can be taken in class at Jamk main campus. The exact date and venue will be given during the course.

The topics include:
- studies
- work and looking for employment
- communication in working life
- professional and academic writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (about 1-4 weeks/part).
EXAM at an Exam Studio. Alternatively, students can take the exam at a classroom at Jamk in Jyväskylä. The exact date and venue to be informed later.

Two possible resit times within 6 some weeks after the implementation has ended.

Student workload

Estimated student workload in this course:

- Kick-off webinar, 1-2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Grades, evaluation criteria, lecturer's feedback, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). If your English skills do not reach that level in most parts, it is recommended to take 'Englannin tukiopinnot' or 'Improve Your English' first.

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and the given schedule may lower the mark and thus, most likely, the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

02.01.2024 - 21.01.2024

Timing

05.02.2024 - 19.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jenni Riipinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

Online implementation 5th February-19th May 2024

Kick-off webinar on Zoom at 10-11am on Monday 5th February. Attending the webinar is highly recommended; alternatively you must watch its recording by the end of that week. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students before the webinar day.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone, a headset recommended.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle as scheduled and exam.

A failed assignment can be taken again twice during spring semester. Lecturer's feedback on a failed assignment or in the exam may lower the mark and thus the course grade.

Re-sit exam: in May 2024

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~103 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and schedule lowers the mark and thus, most likely, the course grade.

17.01.2024 - 19.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA16 - Biotalousinstituutti

Campus

Institute of Bioeconomy

Teaching languages
  • English
  • Finnish
Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Hanna Syvälahti
Groups
  • LMS22S1
    Maaseutuelinkeinot (AMK)

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Teaching methods

Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti agrologiopiskelijoille.

Lähiopetustoteutus on Tarvaalan biotalouskampuksella 17.1. - 20.3.2024.
Oppitunnit keskiviikkoisin 8.15-11.45 (L118). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti. Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Exam schedules

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti. Tenteissä on uusintamahdollisuus.

Student workload

Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

15.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 15.1. 16.00-17.00 Course-info, Info UNIT 1
- Tue 23.1. 16.00-17.00 Info UNIT 2
- Tue 20.2. 16.00-17.00 Info UNIT 3
- Tue 26.3. 16.00-17.00 Info UNIT 4
- Tue 23.4. 16.00-17.00 Info UNIT 5 & written exam

The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

NB! This implementation is full. No further enrollments are accepted.

This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Exam Tue 23.4.- Sun 12.5. in Exam studio. Retake possibilities in May 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

02.01.2024 - 10.01.2024

12.01.2024 - 19.05.2024

  • Jason Stevens
Groups
  • LMS22KM
    Agrologi (AMK), maaseutuelinkeinot, monimuotototeutus

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö ja opettajan laatima materiaali.

Teaching methods

Monimuotototeutus 12.1.-2.5.2024

Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti agrologiopiskelijoille.

Kontaktitunnit pidetään Tarvaalan biokampuksella.
Kontaktitunnit ovat
pe 12.1. klo 12.30-15.45 (L118)
pe 23.2. klo 12.30-15.45 (L118)
pe 19.4. klo 8.15-11.45 (L118)
to 2.5. klo 12.30-15.45 (L118)

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Kontaktitunneilla tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.

Opintojaksoon kuuluu myös itsenäistä työskentelyä etäjaksojen aikana.

Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä.

Exam schedules

Opintojakson lopussa on kirjallinen ja suullinen tentti.
Tentit ovat viimeisellä kokoontumiskerralla tai erikseen sovittuna ajankohtana.

Tenteissä uusintamahdollisuus erikseen sovittuna ajankohtana.

Student workload

Opintojakson laajuus on 4 op (108 tuntia opiskelijan työtä)

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Ryhmät
  • ZJA23SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Opetusmenetelmät

Alkio-opiston opiskelijoille toteutettava opintojakso Alkio-opistolla.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 12.1.-3.5.2024
Tunnit perjantaisin klo 8-10.30 luokassa R35F304.
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö.  

Oppitunnilla teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä sekä kotitehtäviä. Osa työskentelystä tapahtuu luokassa ja osa lähiopetuksen ulkopuolella. Opintojaksolla on 80 % läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava suullinen ja/tai kirjallinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta palautteen ja arvosanan. Opintojaksolla on myös tentti. Opintojakson tentti suoritetaan luokassa opintojakson viimeisellä opetuskerralla.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus kevätlukukaudella 2024 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tentteihin. 

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Rajakatu Campus. Mon mornings, 10.30 am - 1 pm

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher's material
Moodle
Students also need to search for information and material relevant to their field of studies.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL
This course is a contact implementation that requires weekly attendance. The course starts on Mon 15th Jan.

This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.
In addition, there are written and oral learning assignments. There is an exam at the end of the course.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Exam at the end of the course. Resit exams in May - June 2024.

Student workload

contact lessons ~ 35 h
study material, assignments 40 - 60 h
exam preparation 10 - 15 h

108 hours in total (~7-8 h / week).

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
There is a written exam and assignments or projects during the course that contribute to the mark.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, josta keskeisin on saatavilla myös sähköisenä. Voit halutessasi tulostaa ne itsellesi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähitoteutus 12.1.-26.4.2024
Tunnit perjantaisin klo 12:15-14:45 luokassa R35F304

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Opintojaksoon kuuluu myös pieniä ryhmätöitä, erityisesti keskusteluharjoituksia luokassa, sekä kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä (video), joista opettaja antaa palautteen. Opintojaksoon kuuluu kirjallinen tentti. Suullisesta kielitaidosta annetaan näyttö kurssin aikana.

Läsnäolovelvollisuus 80 %. Ethän ilmoittaudu toteutukselle, jos et voi sitoutua tulemaan säännöllisesti tunneille.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Opiskelijalla on kaksi uusintatenttimahdollisuutta erikseen sovittuna aikana toukokuussa 2024.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetus 35h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja muu itseopiskelu 50h-70h
- tentteihin valmistautuminen 10-15h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Suvi Mustonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Study material provided by the teacher

Teaching methods

THIS GROUP IS CURRENTLY FULL.

This is a face-to-face implementation in classroom and it has weekly lectures. If you enroll in this group, please notice that you are expected to be present in class (80% attendance requirement).

This is a suitable implementation for you if

- you have challenges with working on your own on large assignments/entities

- you wish to have the teacher regularly available for advice, guidance and feedback

- you want to focus especially on activating your spoken communication

Weekly lectures on Mondays 15 Jan - 29 Apr at 13.15-15.30 (Rajakatu F304)

Contact lectures, out-of-class assignments (independent + group work), weekly homework, presentation/workshop + written assignment

Exam schedules

Final exam on 29 Apr. Two resit opportunities in May-June.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Further information

Evaluation is based on assignments, workshop/presentation, final exam and class performance.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus 18.1.- 2.5.2024

Oppitunnit torstaisin 8.45 -11.15 (F304). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.

Tenteissä uusintamahdollisuus.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Kontaktitunnit 16.1. alkaen tiistaisin 14.15-16.45. .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy myös Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi on Yleiseurooppalaisen viitekehyksen B2-tason mukainen. Arviointi on skaalattu noudattamaan viitekehyksen kuvauksia siten, että kurssin läpäiseminen vaatii vähintään B2-tason englannin kielen osoittamista kurssin aihepiirien ja tehtävien mukaisesti. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti JAMK:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.

Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos

- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa

- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti

- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Kontaktitunnit tiistaisin 16.1. - 30.4. klo 12.15-14.30 (Rajakatu F304)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 30.4. Kaksi uusintamahdollisuutta touko-kesäkuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä esitelmään ja tenttiin.

Lähiopetustoteutus 16.1. - 30.4.2024

Oppitunnit tiistaisin 8.00-10.30 (F304). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti. Tehtävät tehdään yksilö,- pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.

Tenteissä uusintamahdollisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly classroom attendance on Thursdays at 13.15 - 15.45 . The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.

The course grade will be calculated as follows:
30 % Major task: Spoken exam in the form of a Town Hall Meeting
30 % Major task: Written exam: C.V., Diplomatic email and Letter of Application
30% Major task: Project carried out with partner(s)
10 % Continuous Demonstration of skills – this part of the grade includes active attendance and completion of minor tasks.
All of the requirements above must be completed at a satisfactorily level to receive a grade for the course.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly classroom attendance on Fridays at 8.45 - 11.15 . The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.

THIS IMPLEMENTATION IS FULL.

This is an online implementation in Moodle (8 Jan - 17 May 2024). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 8 Jan at 12-13), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (timeslots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion & written exam in May 2024. Two resit opportunities in May-June 2024.

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 8 Jan 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 20

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jenni Riipinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

Online implementation 15th January - 5th May 2024.

Kick-off webinar on Zoom at 10-11am on Monday 15th January. Attending the webinar is highly recommended; alternatively you must watch its recording by the end of that week. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students before the webinar day.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone, a headset recommended.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle as scheduled and exam.

A failed assignment can be taken again twice during spring semester. Lecturer's feedback on a failed assignment or in the exam may lower the mark and thus the course grade.

Re-sit exam: in May 2024

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~103 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and schedule lowers the mark and thus, most likely, the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

Update on 20NOV2023: This implementation is full. Please find another one. Thank you.
----
Online implementation between 15 January - 2 April 2024

Kick-off webinar on Zoom on Tue 16 January at 8:30 - 9:30am. Attending it is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The link to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day.

You study mostly independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into four parts, and they are timetabled. It means that you need to finish each part in the given order and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There is also one major group assignment (group discussion) and an exam at an Exam Studio. An Exam Studio can be found at most universities in Finland. Alternatively the exam can be taken in class at Jamk main campus at the end of the implementation. To be informed during the course.

The topics include:
- studies
- work and looking for employment
- communication in working life
- professional and academic writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (1-4 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information.

Student workload

Estimated student workload in this course:

- Kick-off webinar, 1-2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). If your English skills do not reach that level in most parts, it is recommended to take 'Englannin tukiopinnot' or 'Improve Your English' first.

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and the given schedule may lower the mark and thus, most likely, the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Thu 25 Jan 11 am-12.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Thu Feb 8, 11 am-12.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online implementation 22nd January - 12th May 2024.

Kick-off webinar on Zoom at 10-11am on Monday 22nd January. Attending the webinar is highly recommended; alternatively you must watch its recording by the end of that week. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students before the webinar day.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone, a headset recommended.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle as scheduled and exam.

A failed assignment can be taken again twice during spring semester. Lecturer's feedback on a failed assignment or in the exam may lower the mark and thus the course grade.

Re-sit exam: in May 2024

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~103 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and schedule lowers the mark and thus, most likely, the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

20.11.2023 - 04.01.2024

Timing

08.01.2024 - 17.05.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Thu Feb 22 11 am-12.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Timing

23.10.2023 - 25.02.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 23rd Oct 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..

11.09.2023 - 30.09.2023

18.09.2023 - 21.09.2023

Timing

25.09.2023 - 17.12.2023

Lecturer’s material on Moodle.

In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

ATTENTION: This implementation is full and no more registrations are being accepted. Updated 20th Sept.
-------------

Online implementation: 25 September - 17 December 2023

Online courses are recommended for students who have strong English skills and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a face-to-face implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

Kick-off webinar on Zoom on Tue 26 September 8:30 - 9:30am. Attending it is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day. It can be found on Moodle that day, too.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam at any Exam Studio or alternatively at Rajakatu main campus in Jyväskylä.

The topics include:
- studies
- work and looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Exam taken at an exam studio during the last week of the implementation. If necessary, alternatively an exam in a classroom at main campus in Rajakatu 35. Date and time to be informed during the implementation.

Two re-sit exam possibilities in January and early February 2024.

Student workload

Estimated workload:

- Kick-off webinar, 1 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~102 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment.

Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

18.09.2023 - 21.09.2023

Timing

25.09.2023 - 17.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jason Stevens

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

21.08.2023 - 06.09.2023

Timing

11.09.2023 - 18.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

ATTENTION: This implementation is full and no more registrations are being accepted.
------
Online implementation between 11 September - 26 November 2023

Kick-off webinar on Zoom on Tue 12 September 8:30 - 9:30am. Attending it is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day.

You study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into four parts which are timetabled. It means that you need to finish each part in the given order and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There is also one major group assignment (group discussion) and most likely an exam in the Exam Lab unless informed otherwise.

The topics include:
- studies
- work and looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle as scheduled and exam.

A failed assignment can be taken again twice during the course and within 6 weeks after the implementation's deadline. Lecturer's feedback on a failed assignment or in the exam may lower the mark and thus the course grade.

Re-sit exam: in late November to early December if needed. To be informed.

Once the course grades have been marked, it is possible to attempt upgrading during the following semester.

Student workload

The estimated student workload in this course:

- Kick-off webinar, 1 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and schedule lowers the mark and thus, most likely, the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

21.08.2023 - 06.09.2023

Timing

11.09.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Suvi Mustonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Study material and assignments in Moodle.

Teaching methods

NO PLACES AVAILABLE IN THIS GROUP.

This is an online implementation in Moodle (11 Sep - 19 Dec 2024). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 11 Sep at 12-13), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (timeslots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion & written exam in December 2023. Two resit opportunities in January 2024.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Further information

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and final exam. In written production, most emphasis is placed on the final exam.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

21.08.2023 - 06.09.2023

Timing

11.09.2023 - 17.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jenni Riipinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

Online implementation 11th September - 17th December 2023

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle.

Written final exam will be taken either in classroom on calendar week 50 (the time and date will be informed) OR in an Exam studio between 11th Dec-17th Dec. The students can choose their preferred exam option.

Two re-sit possibilities in January 2024

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~103 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

04.09.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

The teacher's material will be used in the course. The material is available in Moodle and additional support material can be provided if needed.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL.

This is an online implementation that is timetabled and requires the student to follow the timetable and to be able to work actively on the assignments. Please read through the following course description carefully.

The course has a VOLUNTARY start lesson on ZOOM on Mon 4th September 5 – 6.30 pm. If you cannot participate in the start webinar, you are expected to watch the recording of it which is available in our Moodle workspace after the webinar. After the start webinar, there will be voluntary unit introduction webinars on Zoom.

The course is in five parts. Each part needs to be finished in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important. After this, there is a written exam that the student can sit at Rajakatu campus or in Exam Studio during weeks 48-51.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need a web camera and a microphone. It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf), which is upper-intermediate level. The course is conducted fully in English.

The course includes several assignments that contribute to the final mark. You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. Re-requisite: Reporting Skills or similar skills in referencing otherwise acquired.

The topics of the course are as follows:

- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Written exam that the student can sit at Rajakatu campus or in Exam Studio during weeks 48-51.Retake possibilities are scheduled separately in January-February 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 80-90 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5-15 hours

Assessment is based on the course assignments and the exam.

04.09.2023 - 12.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 25

This is an online implementation in Moodle (4 Sep - 12 Dec 2023). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 4 Sep at 12-13), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (timeslots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion & written exam in December 2023. Two resit opportunities in January 2024.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Further information

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and final exam. In written production, most emphasis is placed on the final exam.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

04.09.2023 - 10.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jenni Riipinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

Online implementation 4th September - 10th December 2023

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle.

Written final exam will be taken either in classroom on calendar week 49 (the time and date will be informed) OR in an Exam studio between 4th Dec-10th Dec. The students can choose their preferred exam option.

Two re-sit possibilities in December 2023-January 2024

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~103 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 13

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ.

Kurssi toteutuetaan Edu Futuran anssa yhteistyössä. JAMKin opiskelijoille paikkoja 13.

Kontaktitunnit 1.9. alkaen perjantaisin 8.45-11.15 .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy myös Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi on Yleiseurooppalaisen viitekehyksen B2-tason mukainen. Arviointi on skaalattu noudattamaan viitekehyksen kuvauksia siten, että kurssin läpäiseminen vaatii vähintään B2-tason englannin kielen osoittamista kurssin aihepiirien ja tehtävien mukaisesti. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

01.09.2023 - 15.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher's material
Moodle
Students also need to search for information and material relevant to their field of studies.

Teaching methods

This is a face-to-face implementation which requires weekly attendance.
Lessons in autumn semester 2023: Sept 1st - Dec 8th.
Classes weekly on Friday mornings starting at 08:15 and ending by 10:30.

Please note that this course is implemented fully in English excluding a few vocabulary exercises on Moodle with some Finnish (=optional for non-Finnish speakers).

This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.
In addition, there are written and oral learning assignments. There is an exam at the end of the course.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Exam at the end of the course. Re-sit exams in Dec 2023 or Jan 2024.

Student workload

Face-to-face lessons ~ 35 h
study material, assignments 40 - 60 h
exam preparation 10 - 15 h

108 hours in total (~7-8 h / week).

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
This is not only an exam-based course, but there are several assignments or projects during the course that contribute to the grade.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

31.08.2023 - 14.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähitoteutus 31.8.-7.12.2023
Tunnit torstaisin klo 8:45-11:15 luokassa R35F304

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Opintojaksoon kuuluu myös pieniä ryhmätöitä, erityisesti keskusteluharjoituksia luokassa, sekä kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä, joista opettaja antaa palautteen. Opintojaksoon kuuluu kirjallinen tentti. Suullisesta kielitaidosta annetaan näyttö kurssin aikana.

Läsnäolovelvollisuus 80 %. Ethän ilmoittaudu toteutukselle, jos et voi sitoutua tulemaan säännöllisesti tunneille.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus opettajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana viikolla 50 tai 51. Toinen uusintatenttimahdollisuus tammikuussa 2024.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetus 35h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja muu itseopiskelu 50h-70h
- tentteihin valmistautuminen 10-15h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

31.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Lähiopetustoteutus
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tiloissa torstaisin klo 12.15 – 15.00 aikavälillä 31.8. - 14.12.2023. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi-kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus tammikuussa 2024 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

31.08.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL.

This course requires weekly classroom attendance on Thursdays at 13.15 - 15.45 . The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.

The course grade will be calculated as follows:
30 % Major task: Spoken exam in the form of a Town Hall Meeting
30 % Major task: Written exam: C.V., Diplomatic email and Letter of Application
30% Major task: Project carried out with partner(s)
10 % Continuous Demonstration of skills – this part of the grade includes active attendance and completion of minor tasks.
All of the requirements above must be completed at a satisfactorily level to receive a grade for the course.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

30.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti JAMK:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.

Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos

- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa

- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti

- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Kontaktitunnit keskiviikkoisin 6.9. - 13.12. klo 9.00-11.15 (Rajakatu G201)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti. Tähän toteutukseen kuuluu kaksi tapaamista JAMK:n vaihto-opiskelijoiden kanssa varsinaisten tuntien ulkopuolella.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 13.12. Kaksi uusintamahdollisuutta joulu-tammikuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

30.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Lähiopetustoteutus
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tiloissa keskiviikkoisin klo 8.00 – 10.30 aikavälillä 30.8. - 13.12.2023. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi-kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa. Uusinnat ovat mahdollisia erikseen sovittuna ajankohtana tammikuussa 2024.

Kontaktitunnit 30.8. alkaen keskiviikkoisin 12.15 - 15.00. .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy myös Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi on Yleiseurooppalaisen viitekehyksen B2-tason mukainen. Arviointi on skaalattu noudattamaan viitekehyksen kuvauksia siten, että kurssin läpäiseminen vaatii vähintään B2-tason englannin kielen osoittamista kurssin aihepiirien ja tehtävien mukaisesti. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

29.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Lähiopetustoteutus
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tiloissa tiistaisin klo 8.00 – 10.30 aikavälillä 29.8. - 12.12.2023. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi-kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus tammikuussa 2023 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

29.08.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Suvi Mustonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Study material provided by the teacher

Teaching methods

This is a face-to-face implementation in classroom and it has weekly lectures. If you enroll in this group, please notice that you are expected to be present in class (80% attendance requirement).

This is a suitable implementation for you if

- you have challenges with working on your own on large assignments/entities

- you wish to have the teacher regularly available for advice, guidance and feedback

- you want to focus especially on activating your spoken communication

Weekly lectures on Tuesdays 5 Sep - 12 Dec at 13.15-15.30 (Rajakatu F304)

Contact lectures, out-of-class assignments (independent + group work), weekly homework, presentation/workshop + written assignment

Exam schedules

Final exam on 12 Dec. Two resit opportunities in Dec-Jan.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Diane Ruppert

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Opetusmenetelmät

THIS IMPLEMENTATION IS FULL.

This course requires weekly classroom attendance on Mondays at 13.15 - 15.45 . The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.

The course grade will be calculated as follows:
30 % Major task: Spoken exam in the form of a Town Hall Meeting
30 % Major task: Written exam: C.V., Diplomatic email and Letter of Application
30% Major task: Project carried out with partner(s)
10 % Continuous Demonstration of skills – this part of the grade includes active attendance and completion of minor tasks.
All of the requirements above must be completed at a satisfactorily level to receive a grade for the course.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

28.08.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

ATTENTION: This implementation is full and no more registrations are being accepted.
----
Online implementation between 28 August - 12 November 2023

Kick-off webinar on Zoom on Tue 29 August 10-11am. Attending it is highly recommended; alternatively you must watch its recording within three days. The address to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day.

You study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone, a headset recommended.

The course is divided into four parts which are timetabled. It means that you need to finish each part in the given order and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There is also one major group assignment (group discussion) and most likely an exam in the Exam Lab unless informed otherwise.

The topics include:
- studies
- work and looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle as scheduled and exam.

A failed assignment can be taken again twice during the course and within 6 weeks after the implementation's deadline. Lecturer's feedback on a failed assignment or in the exam may lower the mark and thus the course grade.

Re-sit exam: in late November to early December if needed. To be informed.

Once the course grades have been marked, it is possible to attempt upgrading during the following semester.

Student workload

The estimated student workload in this course:

- Kick-off webinar, 1 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and exercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
Besides the exam, the course includes several assignments that contribute to the course grade. Not following the instructions and schedule lowers the mark and thus, most likely, the course grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

28.08.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 15

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 28.8. 16.00-17.00 Course-info, Info UNIT 1
- Mon 4.9. 16.00-17.00 Info UNIT 2
- Mon 25.9. 16.00-17.00 Info UNIT 3
- Mon 23.10. 16.00-17.00 Info UNIT 4
- Mon 20.11. 16.00-17.00 Info exam and group discussion

The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

NB! THE COURSE IS FULL.
This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Exams 20.11-8.12 in Exam studio. Retake possibilities in January 2024.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2023 - 25.08.2023

Timing

28.08.2023 - 19.12.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jason Stevens

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

ATTENTION: This course is full and no more registrations are being accepted.

This course will include approximately 3 webinars (Zoom meetings) of 2.5 hrs each. The meeting URL can be found on the homepage of the Moodle workspace, and the schedule for the webinars in the timetable engine (http://lukkarit.peppi.jamk.fi/). Instructions for using the timetable engine can be found at https://oppimateriaalit.jamk.fi/peppi/en/calendar/timetable-engine/ .

Project-based learning, online pedagogy

Webinars, exercises/learning assignments, various methods of online pedagogy

Exam schedules

This is not an exam-based course.

International connections

The students in this course come from diverse backgrounds and cultures, which means that their unique styles of communication will have a profound influence on how the various learning assignments are carried out as well as on the interpersonal aspects of the course.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

This course cannot be completed via skills demonstration.

Student workload

The estimated/approximate student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 9 hrs
- Familiarization with online course environment: 9 hrs
- Self-study, homework assignments: 70 hrs
- Project work with a partner: 10 hrs
- Peer review activities: 10 hrs

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 28th Aug 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either at Rajakatu campus or Exam Studio.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Timing

01.08.2023 - 31.07.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
  • Finnish
Teachers
  • Suvi Mustonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This implementation is only for the use of recognition of informal learning. No possibilities to enroll.

Evaluation scale

Pass/Fail

01.04.2023 - 30.04.2023

Timing

08.05.2023 - 21.06.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.

Course timetable:
UNIT 1 Mon 8.5. - Sun 14.5.
UNIT 2 Mon 15.5.- Sun 21.5.
UNIT 3 Mon 22.5. – Wed 30.5.
UNIT 4 Thu 1.6. – Sun 11.6.
EXAM Mon 12.6. – Fri 16.6.

Voluntary Zoom meetings:
- Mon 8.5. 16.00-17.00 Course-info, Info UNIT 1
- Mon 15.5. 16.00-17.00 Info UNIT 2
- Mon 22.5. 16.00-17.00 Info UNIT 3
- Wed 1.6. 16.00-17.00 Info UNIT 4

The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

NB! The implementation is full!

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion in UNIT 3 and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams Mon 12.6. – Fri 16.6. in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities 19.6.-20.6. or in September 2023.

This is an intensive, six week-long online implementation that is timetabled and requires the student to follow the timetable and to be able to work every week on the assignments. Please read through the following course description carefully.

The course has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 8th May 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory. There is no recording and you need to be present if you wish to start the course.

The course is in five parts, each of which is a week-long (weeks 19-23). Each part needs to be finished in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important. After this, there is a written exam that the student can sit at Rajakatu campus 14th June, 12-1.30pm or in Exam Studio during week 24.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need a web camera and a microphone. It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf), which is upper-intermediate level. The course is conducted fully in English.

The course includes several assignments that contribute to the final mark. You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. Re-requisite: Reporting Skills or similar skills in referencing otherwise acquired.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Weekly assignments on Moodle.
Exam 14th June 12-1.30 pm or Exam Studio 12-18 June
Two resit options for the assignments and the written exam. All resits (both exams and resit assignments) in autumn 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

21.04.2023 - 30.04.2023

Timing

08.05.2023 - 21.06.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 30

Teachers
  • Pekka Kousa

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Verkkototeutus 8.5.-21.6.

Teaching methods

Verkkokurssilla tarvitset tietokoneen, verkkoyhteyden, mielellään kuulokemikrofonin, ja hyvät ajankäytön hallintataidot sekä tietotekniset taidot mm. äänitteiden ja videoiden tekoon.

Opintojaksolla käsitellään seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suulliset ja kirjalliset viestintätilanteet, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeinen terminologia

Exam schedules

Kurssilla ei ole tenttiä, vaan koostuu erilaisista laajemmista osasuorituksista, jotka ovat sekä kirjallisia että suullisia.

Student workload

4op vastaa n. 110 tuntia työskentelyä. Kurssi toteutetaan varsin lyhyellä ajanjaksolla, joten on syytä varautua intensiiviseen opiskelutahtiin.

Kurssi alkaa 8.5. ja päättyy 21.6., johon sisältyy myös arviontiaika 2 viikkoa. Käytännössä aikaa opiskeluun ja kaikkien tehtävien suorittamiseen on neljä viikkoa.

Further information

Tiedostakaa heti alkuun, että kurssin lähtötaso on korkea: vähintään B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Sinulla tulee siten ideaali-tilanteessa olla esimerkiksi lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaisi osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä esim. englannin tukikurssi tai osallistua kontaktikurssille.

Arviointkriteerit:

0-5 tai hyväksytty/hylätty tutkintosäännön mukaisesti.

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Hylätty Suoritus ei ole tehtävänannon mukainen ja/tai ei yllä tasolle 1.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.04.2023 - 19.06.2023

Timing

02.05.2023 - 21.06.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jenni Riipinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

NB! This implementation is FULL, no more enrollments will be accepted.

This is an intensive, 7 week-long online implementation that requires the student to follow the timetable and to be able to work every week on the assignments. Please read through the following course description carefully.

The course is divided into five parts (UNITS), each of which lasts for 7-11 days (weeks 19-23). Each part needs to be finished in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important. After this, there is a written exam that the student can sit at Rajakatu campus 14th June, 12-1.30pm or in Exam Studio during week 24.

Detailed schedule for the UNITS:

UNIT 0 Tue 2nd May – Sun 7th May (6 days)

UNIT 1 Mon 8th May – Sun 14th May (7 days)

UNIT 2 Mon 15th May – Wed 24th May (10 days)

UNIT 3 Thu 25th May – Wed 31st May(7 days)

UNIT 4 Thu 1st June – Sun 11th June (11 days)

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need a web camera and a microphone. It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf), which is upper-intermediate level. The course is conducted fully in English.

The course includes several assignments that contribute to the final mark. You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. Re-requisite: Reporting Skills or similar skills in referencing otherwise acquired.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Weekly assignments on Moodle.
Exam 14th June 12-1.30 pm at Rajakatu or Exam Studio 12-18 June
Two resit options for the assignments and the written exam. All resits (both exams and resit assignments) in autumn 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~103 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Timing

01.05.2023 - 31.07.2024

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
  • Finnish
Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Construction Management
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Mari Kantanen
  • Maija Leena Matikainen
Groups
  • STT22KMTE
    Toimintaterapeutti (AMK)

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

06.02.2023 - 05.03.2023

Timing

13.03.2023 - 28.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

- Update Feb 16: This implementation is FULL. Enrolling/Signing up in the queue is recommended for the Language Centre's information and possible further actions. Thank you. -

Online implementation between 13 MARCH - 28 MAY 2023

Kick-off webinar on Zoom on Tue 14 MARCH 10-11am. Attendance highly recommended but not compulsory. The webinar is recorded. The address to Zoom meeting is sent to the enrolled students before the course starts.

You study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into four parts which are timetabled. It means that you need to finish each part in the given order and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics include:
- studies
- looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle.
A failed assignment can be taken again twice during the course and within 6 weeks after the implementation's deadline. Lecturer's feedback, if any, on a failed assignment or exam may lower the course grade.

After the course has been evaluated, it is possible to attempt an upgrade during the following semester.

Student workload

The estimated student workload in this course:

- Kick-off webinar, 1 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignment: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Lecturer's feedback on the assignments, tasks and excercises on Moodle, self-assessment, peer-assessment

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final grade.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

06.02.2023 - 07.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Petteri Ruuska

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material on Moodle.
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Extra material: any school book in English. The better if it is related to the student's own field.

Teaching methods

- GROUP COMPLETE. -

Online implementation between 6FEB - 7MAY 2023.

Kick-off webinar on Zoom on Tue 7FEB 10-11am. Attendance highly recommended but not compulsory. The webinar is recorded. The address to Zoom meeting is sent to the enrolled students before the course starts.

30.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 20

Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 30.1 17.00-18.00 Course-info, Info UNIT 1 and 2
- Mon 6.3 17.00-18.00 Info UNIT 3
- Mon 3.4 17.00-18.00 Info UNIT 4
- Mon 8.5 17.00-18.00 Info exams

The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

NB! The course is full!

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English/Finnish.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion in UNIT 3 and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams 8.5-17.5 in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities in May 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

23.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jenni Riipinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

Online implementation 23rd January - 14th May 2023

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments on Moodle. Final exam will be supervised on Zoom and it will be organised during the calendar week 19 (the exact time and date will be agreed together with the group).

Two re-sit possibilities.

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Teaching methods

- GROUP COMPLETE. PLEASE FIND ANOTHER IMPLEMENTATION. -

Exam schedules

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kaikki kurssin palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti.
Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamaan määräpäivään mennessä (=uusinta).
Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Student workload

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Further information

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

- Mon 23.1 17.00-18.00 Course-info, Info UNIT 1 and 2
- Mon 20.2 17.00-18.00 Info UNIT 3
- Mon 27.3 17.00-18.00 Info UNIT 4
- Mon 24.4 17.00-18.00 Info exams

The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

NB! The course is full!

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion in UNIT 3 and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams 24.4.-5.5. in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities in May 2023.

16.01.2023 - 19.05.2023

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Fri 20th Jan 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in June 2023.

Material and assignments in Moodle

Teaching methods

This is an online implementation in Moodle (16 Jan - 19 May 2023). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (16 Jan at 12-13), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (timeslots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion and written exam during weeks 19-20. Two possibilities to re-sit in May-June 2023.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Further information

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and written exam.

- The implementation is complete. Please find another one. Thank you. -

Distance learning 23JAN - 23APR 2023

Kick-off webinar on Tue 24JAN at 10am-11am. Optional but recommended. The link is sent to the enrolled students before the kick-off.

Exam schedules

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kaikki kurssin palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti.
Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamaan määräpäivään mennessä (=uusinta).
Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Student workload

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Further information

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

16.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 30th Jan 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in June 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

16.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 16.1 17.00-18.00 Course-info, Info UNIT 1 and 2
- Mon 13.2 17.00-18.00 Info UNIT 3
- Mon 20.3 17.00-18.00 Info UNIT 4
- Mon 24.4 17.00-18.00 Info exams

The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

NB! The course is full!

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion in UNIT 3 and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams 24.4.-5.5. in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities in May 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Ryhmät
  • ZJA22SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

09.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL
This course requires weekly attendance in Zoom on Fridays, 12.15 - 15.00.The sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.
This is the right course for you if you learn by weekly interaction with others and are able to dedicate Friday afternoons to this course. It is also required to have reliable internet, working video camera and microphone. The idea is to create as much of a classroom feeling as possible and so videos are expected to be on in at least small group activities.
This is not the right course for you if you cannot come to the weekly Zoom sessions due to other responsibilities and/or you do not have the technical capabilities listed above.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

09.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 16th Jan 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in June 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

09.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Suvi Mustonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Material and assignments in Moodle

Teaching methods

This is an online implementation in Moodle (9 Jan - 19 May 2023). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (9 Jan at 12-13), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course (timeslots to be booked later).

Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.

If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.

An online implementation is suitable for you if

- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)

Independent work, group assignments, final group discussion and written exam

Exam schedules

Group discussion and written exam during weeks 19-20. Two possibilities to re-sit in May-June 2023.

Student workload

4 ECTS credits = 108h of student's work

Further information

Evaluation is based on the written and oral assignments in Moodle, group discussion and final exam.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

09.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Pirjo Hentinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

The teacher's material will be used in the course. The material is available in Moodle and additional support material can be provided if needed.

Teaching methods

THE IMPLEMENTATION IS FULL AND THE QUEUE IS LONG.

This is an online course, and you study four study units independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion in UNIT 3 and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams as group discussions on Zoom / campus. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities are scheduled separately in April-May 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours (9.1. at 4 pm, 17.1. at 4 pm, 7.2. at 4 pm, 14.3. at 4 pm)
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 80-90 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5-15 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

Assessment is based on course assignments and exam.

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2022 - 05.01.2023

Timing

09.01.2023 - 19.05.2023

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 9th Jan 12-1.30 pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does dot provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in June 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start lesson, 1.5 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Kontaktitunnit tiistaisin 14.15 - 16.45 10.1. alkaen. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista tehtävää sekä yksi arvioitava kirjallinen tehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus kesäkuussa 2023 opettajan ilmoittamana ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti Jamk:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.

Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos

- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa

- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti

- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Kontaktitunnit torstaisin 12.1. - 4.5. klo 9.00-11.15 (Rajakatu F304)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 4.5. Kaksi uusintamahdollisuutta touko-kesäkuussa 2023.

RYHMÄ ON TÄYNNÄ

Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti Jamk:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.

Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos

- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa

- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti

- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Kontaktitunnit perjantaisin 13.1. - 5.5. klo 12.15-14.30 (Rajakatu F304)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 5.5. Kaksi uusintamahdollisuutta touko-kesäkuussa 2023.

Main Campus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly classroom attendance on Mondays at 13.15 - 15.45. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.
This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 17.01.2023

Pari paikkaa vielä vapaana. Jos haluat mukaan, niin ilmoittaudu meilitse suoraan opettajalle viimeistään 25.1.2023 petteri.ruuska(at)jamk.fi

Kurssi järjestetään lähiopetuksena 20.1.-28.4.2023.
Tunnit perjantaisin klo 8:45-11:15 luokassa R35F304.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Opintojaksoon kuuluu myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä, joista opettaja antaa palautteen. Opintojaksolla on myös tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus kevätlukukaudella 2023 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 16.1.-8.5.2023
Tunnit maanantaisin klo 10.30-13 luokassa R35F304.

01.01.2023 - 21.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Englanti
  • Suomi
Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen
Ryhmät
  • LMS21KM
    Maaseutuelinkeinot

Monimuotototeutus

Tämä toteutus on suunnattu ensisijaisesti agrologiopiskelijoille, mutta muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijat ovat tervetulleita, jos ryhmään mahtuu.

Opintojakso toteutetaan monimuoto-opetuksena kevätlukukaudella 2023. Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö.

Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään kontaktiopetuksena Tarvaalan Biotalouskampuksella Saarijärvellä. Osallistuminen Zoomin kautta oppitunnille on mahdollista erikseen sovittaessa, mutta toiveena on, että pääset osallistumaan luokkahuoneessa kasvokkain. Maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelma tarkentaa tapaamisten ajankohdat myöhemmin.Tämän hetkisen tiedon mukaan tapaamiskerrat ovat:

19.01.2023 12.30 - 15.45
02.02.2023 12.30 - 15.45
16.02.2023 12.30 - 15.45
09.03.2023 12.30 - 15.45
23.03.2023 12.30 - 15.45
13.04.2023 12.30 - 15.45

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä sekä ryhmätehtäviä. Teet myös etätehtäviä Moodlessa etäopiskelujaksojen aikana. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös kirjallinen tentti.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintamahdollisuudet ovat kevätlukukauden 2023 opettajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 20 h?
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 55 - 75 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 21.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Englanti
  • Suomi
Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen
Ryhmät
  • LMS21S1
    Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • ZJAG22SLKP
    Avoin AMK,Korkeakoulupolku,Maaseutuelinkeino, Poke

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus, joka on ensisijaisesti suunnattu agrologiopiskelijoille.

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään Biotalouskampuksen tiloissa Saarijärvellä torstaisin klo 8.30 – 11.30 aikavälillä 12.1. – 23.3.2023. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista tehtävää sekä yksi arvioitava kirjallinen tehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa. Uusintoja on kaksi kevätlukukaudella 2023 opettajan kanssa erikseen sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 8-10 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ajoitus

26.09.2022 - 22.01.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

HUOM! Päivitys 19.9.2023: Osallistujamäärä tälle toteutukselle on tullut täyteen. Voit halutessasi ilmoittautua jonoon.

Etätoteutus 26.9.2022-22.1.2023.

Kick-off eli aloituswebinaari ti 27.09.2022 10.00 - 11.00. Linkki lähetetään kurssille ilmoittautuneille ennen kurssin alkua. Webinaarista tehdään tallenne.

Huom! Toteutuksen opettaja on vapaalla 24.10.2022 - 3.1.2023. Opiskelija voi edetä ja tehdä kurssin etätehtäviä myös tuona aikana. Toteutuksen arvioinnit tammi-helmikuussa 2023.
---------
Opiskelu tapahtuu pääasiassa itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila aukeaa viimeistään. Kurssilla voi olla yksittäisiä webinaareja tai tutor-tunteja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta kurssin alettua.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu osiin, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, jota tulee hyödyntää oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Kurssin sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä. Näistä tehtävistä saat kirjallisen tai suullisen palautteen ja arvosanan. Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamaan määräpäivään mennessä. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

21.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jenni Riipinen
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Opetusmenetelmät

Keskiviikkoisin 12:15-15:00, 21.9.2022 alkaen.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Opintojaksoon kuuluu myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä, joista opettaja antaa palautteen. Opintojaksolla on myös tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

19.09.2022 - 21.12.2022

Aika ja paikka

Verkkototeutus 19.9. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Aloituswebinaari joko ma 19.9. klo 12-13

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Verkkototeutus 19.9. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Aloituswebinaari ma 19.9. klo 12-13. Aloituswebinaarissa tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Aloituswebinaarissa opiskelijat tekevät ensimmäisen puhetehtävän, joten valmistaudu osallistumaan siihen tilassa, jossa voit pitää web-kameraa päällä ja pystyt puhumaan vapaasti ja kuuntelemaan muita häiriöttä. Tämän jälkeen työskennellään itsenäisesti Moodlessa.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin zoom-osoite aloituswebinaariin.
Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

HUOM! Koska kurssiin ei sisälly kontaktiopetusta (pl. aloituswebinaari), sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.
Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua verkkokurssia paremmin opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa ei täysin yllä B2-tasolle, mutta on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä mainituilla hakusanoilla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Suositeltavaa on varata muutamalle päivälle viikossa useampi tunti aikaa työskentelyä varten.

Verkkoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta siihen sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 1 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

19.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaali ja tehtävät Moodle-oppimisympäristössä

Opetusmenetelmät

TÄMÄ RYHMÄ ON TÄYNNÄ.

Tämä toteutus järjestetään Moodle-oppimisympäristössä 5.9. - 16.12.2022, ja se perustuu pitkälti itsenäiseen työskentelyyn, kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Toteutuksen ainoat aikatauluun sidotut läsnäolot ovat yksi ryhmäkeskustelu opintojakson alkupuolella (osallistujat sopivat ajan keskenään) ja toinen ryhmäkeskustelu tentin yhteydessä (ajat varattavissa myöhemmin). Muuten opiskelu tapahtuu itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaisesti.

Huomioi, että verkkokursseillakin voi olla eroja suhteessa tehtävämäärään ja tentteihin. Opintojaksoilla, joilla tenttejä ei järjestetä, on palautettava tehtävämäärä suurempi.

Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun tulee seurata Moodlessa annettuja ohjeita ja annettuja deadlineja ilman erillisiä muistutuksia.

Verkkototeutusta suositellaan erityisesti sinulle, jos

- kielitaitosi on riittävän hyvällä tasolla, jotta suoriudut kurssin tehtävistä itsenäisesti

- opiskelutaitosi ovat riittävän hyvällä tasolla, jotta ymmärrät, mitä itsenäinen opiskelu sinulta vaatii

- omaat riittävät tietotekniset taidot (esim. osaat tehdä ruudunkaappausvideoita ja jakaa niitä pilvipalvelun tai muun kolmannen osapuolen lähteen kautta)

Itsenäiset tehtävät, ryhmätehtävät, loppukeskustelu ja kirjallinen tentti

Ryhmäkeskustelu ja kirjallinen tentti viikoilla 49-50. Kaksi uusintamahdollisuutta tammikuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4op = 108h

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu Moodlen arvioitaviin suullisiin ja kirjallisiin tehtäviin, ryhmäkeskusteluun ja kirjalliseen tenttiin.

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

KURSSI ON TÄYNNÄ

Verkko-opintojakso, joka alkaa 19.9.2022 ja loppuu 21.12.2022.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu neljään osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 3-4 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 19.9. klo 16.00.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on arvioitavia suullisia ja kirjallisia palautustehtäviä. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina itsenäisesti tai ryhmissä ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentti on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B2-kielitaitotaso englannin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan suullisena verkkotenttinä, joka on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentti on sovittaessa myös mahdollista suorittaa pääkampuksella.

Uusintamahdollisuudet ovat tammikuussa 2023 opettajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 80 - 90 h
- tenttiin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h/ vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

19.09.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 19.9 16.00-16.45 Course-info, Info part 0&1
- Fri 14.10 11.30-12.00 Info part 2
- Mon 14.11 16.00-16.45 Info part 3
- Mon 5.12 16.00-16.45 Info exams

The meetings are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams 5.12-16.12 in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities in January and February 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

08.09.2022 - 15.09.2022

Timing

16.09.2022 - 16.12.2022

on ZOOM on Fri 16th Sept 12-1.30 pm
+ Moodle implementation

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL
This is an online implementation that only has ONE compulsory start webinar on ZOOM on Fri 16th Sept 12-1.30 pm. The attendance is compulsory and you need to be able to participate in speaking activities and have a webcam.

After that, you study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in January 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start webinar, 1 hour

12.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Itsenäistä opiskelua Moodle-oppimisympäristössä.
Vapaaehtoisia info-webinaareja:
- ma 12.9 klo 18.00-18.45 Aloitusinfo
- ma 10.10 klo 18.00-18.45 Info osio 2
- ma 7.11 klo 18.00-18.45 Info osio 3
- ma 5.12 klo 18.00-18.45 Koeinfo

Webinaarit tallennetaan ja tallenteen voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakosolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Tämä on avoimen amkin kautta tarjottava opintojaksototeutus.

Etäopetusjaksolla työskentely on pääosin itsenäistä. Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videoina. Opintojaksolla on ryhmässä tehtävä keskustelu sekä opintojakson lopussa oleva ryhmässä tehtävä suullinen tentti. Tentti suoritetaan valvotusti ZOOMissa.

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentit aikavälillä 5.12-16.12. Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan tenttiajan monesta vaihtoehdosta. Moodle-tentti suoritetaan ZOOMissa pienissä ryhmissä. Uusinnat joulukuussa tai tammikuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Vapaaehtoisia verkkotapaamisia etäopetusjaksoilla n. 5 tuntia.
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, arvioitavat palautustehtävät 75-85 tuntia.
- Tenttiin valmistautuminen 5-10 tuntia.
- Opintojakson laajuus on yhteensä 4 opintopistettä, mikä tarkoittaa noin 108 tuntia työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

VAPAAEHTOISIA info-webinaareja:

01.08.2022 - 04.09.2022

Timing

09.09.2022 - 16.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly attendance in Zoom on Fridays, 8.45-11.15.The sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.
This is the right course for you if you learn by weekly interaction with others and are able to dedicate Friday mornings to this course.
This is not the right course for you if you cannot come to the weekly Zoom sessions due to other responsibilities.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaali ja tehtävät Moodle-oppimisympäristössä

Opetusmenetelmät

TÄMÄ RYHMÄ ON TÄYNNÄ.

Tämä toteutus järjestetään Moodle-oppimisympäristössä 5.9. - 16.12.2022, ja se perustuu pitkälti itsenäiseen työskentelyyn, kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Toteutuksen ainoat aikatauluun sidotut läsnäolot ovat yksi ryhmäkeskustelu opintojakson alkupuolella (osallistujat sopivat ajan keskenään) ja toinen ryhmäkeskustelu tentin yhteydessä (ajat varattavissa myöhemmin). Muuten opiskelu tapahtuu itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaisesti.

Huomioi, että verkkokursseillakin voi olla eroja suhteessa tehtävämäärään ja tentteihin. Opintojaksoilla, joilla tenttejä ei järjestetä, on palautettava tehtävämäärä suurempi.

Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun tulee seurata Moodlessa annettuja ohjeita ja annettuja deadlineja ilman erillisiä muistutuksia.

Verkkototeutusta suositellaan erityisesti sinulle, jos

- kielitaitosi on riittävän hyvällä tasolla, jotta suoriudut kurssin tehtävistä itsenäisesti

- opiskelutaitosi ovat riittävän hyvällä tasolla, jotta ymmärrät, mitä itsenäinen opiskelu sinulta vaatii

- omaat riittävät tietotekniset taidot (esim. osaat tehdä ruudunkaappausvideoita ja jakaa niitä pilvipalvelun tai muun kolmannen osapuolen lähteen kautta)

Itsenäiset tehtävät, ryhmätehtävät, loppukeskustelu ja kirjallinen tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ryhmäkeskustelu ja kirjallinen tentti viikoilla 49-50. Kaksi uusintamahdollisuutta tammikuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h tuntia opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu Moodlen arvioitaviin suullisiin ja kirjallisiin tehtäviin, ryhmäkeskusteluun ja kirjalliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2022 - 31.08.2022

Timing

05.09.2022 - 19.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly classroom attendance on Mondays at 13.15 - 15.45. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.
This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Verkkototeutus 12.9. alkaen. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Aloituswebinaari ma 12.9. klo 12-13,
Kurssiin ei sisälly muuta kontaktiopetusta. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12.00-13.00.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Verkkototeutus 12.9. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Aloituswebinaari ma 12.9. klo 12. Aloituswebinaarissa tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Aloituswebinaarissa opiskelijat tekevät ensimmäisen puhetehtävän, joten valmistaudu osallistumaan siihen tilassa, jossa voit pitää web-kameraa päällä ja pystyt puhumaan vapaasti ja kuuntelemaan muita häiriöttä. Tämän jälkeen työskennellään itsenäisesti Moodlessa.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin zoom-osoite aloituswebinaariin.
Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

HUOM! Koska kurssiin ei sisälly kontaktiopetusta (pl. aloituswebinaari), sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.
Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua verkkokurssia paremmin opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa ei täysin yllä B2-tasolle, mutta on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä mainituilla hakusanoilla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Suositeltavaa on varata muutamalle päivälle viikossa useampi tunti aikaa työskentelyä varten.

Verkkoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta siihen sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 1 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.

Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Verkko-opintojakso, joka alkaa 5.9.2022 ja loppuu 21.12.2022.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu neljään osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 3-4 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 5.9. klo 16.00.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on arvioitavia suullisia ja kirjallisia palautustehtäviä. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina itsenäisesti tai ryhmissä ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Kurssiin sisältyy suullinen tentti. Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentti on suoritettu hyväksytysti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B2-kielitaitotaso englannin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan suullisena verkkotenttinä, joka on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentti on sovittaessa myös mahdollista suorittaa pääkampuksella.

Uusintamahdollisuudet ovat tammikuussa 2023 opettajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 80 - 90 h
- tenttiin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h/ vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

05.09.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 5.9 16.00-16.45 Course-info, Info part 0&1
- Mon 3.10 16.00-16.45 Info part 2
- Mon 7.11 16.00-16.45 Info part 3
- Mon 5.12 16.00-16.45 Info exams

The meetings are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

COURSE IS FULL!

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams 5.12-16.12 in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities in January and February 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

05.09.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Compulsory start webinar on ZOOM on Fri 9th Sept 12-1 pm.
Self-study on Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start webinar on ZOOM on Fri 9th Sept 12-1 pm. The attendance is compulsory and you need to be able to participate in speaking activities and have a webcam.

After that, you study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in January 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start webinar, 1 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti Jamk:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.

Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos

- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa

- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti

- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Kontaktitunnit keskiviikkoisin 7.9. - 14.12. klo 12.15-14.30 (Rajakatu F304)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 14.12. Kaksi uusintamahdollisuutta tammikuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tilassa F304 torstaisin klo 12:15 – 15.00 aikavälillä 8.9. – 8.12.2022. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on vähintään 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista tehtävää sekä yksi arvioitava kirjallinen tehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus tammikuussa 2023 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50 - 65 h
- tenttiin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 13

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän jomaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
Kontaktitunnit perjantaisin 9.9. alkaen. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista tehtävää sekä yksi arvioitava kirjallinen tehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus tammikuussa 2023 opettajan ilmoittamana ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tilassa F304 torstaisin klo 8.00 – 10.30 aikavälillä 1.9. – 15.12.2022. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Kontaktitunnit perjantaisin 9.9. - 16.12. klo 12.15-14.30 (Rajakatu F304)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 16.12. Kaksi uusintamahdollisuutta tammikuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

29.08.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Rajakatu Campus. Wednesday mornings, 8.15-10.30 am
starting Sept 7th

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher's material
Moodle
Students also need to search for information and material relevant to their field of studies.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This course is a contact implementation that requires weekly attendance. The course starts on Wed 7th Sept.
Please note that this course is implemented fully in English.

This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.
In addition, there are written and oral learning assignments. There is an exam at the end of the course.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Exam at the end of the course. Resit exams in JAnuary 2023.

Student workload

contact lessons ~ 35 h
study material, assignments 40 - 60 h
exam preparation 10 - 15 h

108 hours in total (~7-8 h / week).

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
This is not an exam-based course but there are several assignments or projects during the course that contribute to he mark.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

29.08.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Rajakatu Campus. Thursday afternoons, 1.15-3.30 pm
starting Sept 8th.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher's material
Moodle
Students also need to search for information and material relevant to their field of studies.

Teaching methods

This course is a contact implementation that requires weekly attendance. The course starts on Thu 8th Sept.

29.08.2022 - 14.10.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Intensiivinen verkkototeutus. Soveltuu parhaiten vahvoille englannin osaajille. Työmäärä 12 - 20 tuntia viikossa.

Aloitus- ja päättymispäivämäärä: ma 29.8. - ti 11.10.2022

'Kick-off' eli aloituswebinaari pidetään Zoomissa ti 30.8.2022 klo 10:00 - 11:00. Osallistuminen siihen on erittäin suositeltavaa. Mahdollisten välttämättömien poissaolojen varalta webinaarista tehdään videotallenne, joka tulee katsoa viimeistään webinaarin jälkeisenä päivänä.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja ilmoittautuneille opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin Zoom-osoite aloituswebinaariin.

HUOM! Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä esim. hakusanoilla "CEFR itsearviointilokerikko".
---------
Opiskelu tapahtuu pääasiassa itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila aukeaa viimeistään. Kurssilla voi olla yksittäisiä webinaareja tai tutor-tunteja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta kurssin alettua.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu osiin, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, jota tulee hyödyntää oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Kurssin sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä. Näistä tehtävistä saat kirjallisen tai suullisen palautteen ja arvosanan. Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamaan määräpäivään mennessä. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

HUOM! Intensiivikurssilla opiskeluun ja tehtävien tekoon tulee siten varata noin 12-20 tuntia/viikko.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Verkkototeutus 29.8. alkaen. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Aloituswebinaari joko ma 29.8. klo 10-11 tai ma 29.8. klo 15-16.
Kurssiin ei sisälly muuta kontaktiopetusta. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12.00-13.00.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Verkkototeutus 29.8. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Aloituswebinaari joko ma 29.8. klo 10-11 tai ma 29.8. klo 15-16. Valitse toinen näistä vaihtoehdoista. Aloituswebinaarissa tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Aloituswebinaarissa opiskelijat tekevät ensimmäisen puhetehtävän, joten valmistaudu osallistumaan siihen tilassa, jossa voit pitää web-kameraa päällä ja pystyt puhumaan vapaasti ja kuuntelemaan muita häiriöttä. Tämän jälkeen työskennellään itsenäisesti Moodlessa.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin zoom-osoite aloituswebinaariin.
Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

HUOM! Koska kurssiin ei sisälly kontaktiopetusta (pl. aloituswebinaari), sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.
Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua verkkokurssia paremmin opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa ei täysin yllä B2-tasolle, mutta on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä mainituilla hakusanoilla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Suositeltavaa on varata muutamalle päivälle viikossa useampi tunti aikaa työskentelyä varten.

Verkkoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta siihen sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 1 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jenni Riipinen
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.

Jamkin raportointiohje.

Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.

Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus 5.9.-11.12.2022. Kurssin yhteinen aloitusinfo Zoomissa 5.9.2022 klo 9-9.30. (tilaisuus tallennetaan ja on jälkeenpäin nähtävissä Moodlessa, mutta läsnäolo on ehdottoman suositeltavaa mahdollisten kysymysten varalta).

Opiskelu tapahtuu pääasiassa itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti (ei yhteisiä webinaareja aloitusinfoa lukuunottamatta). Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo vahva B2-kielitaitotaso. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila aukeaa.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu osiin, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, jota hyödynnät oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Kurssin sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä. Näistä tehtävistä saat kirjallisen tai suullisen palautteen ja arvosanan. Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy kirjallinen lopputentti, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa kurssin alettua (tentti kalenteriviikolla 49). Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Mikäli olet käyttänyt englantia aktiivisesti esimerkiksi työelämässä ja koet hallitsevasi opintojakson sisältöihin kuuluvat asiat tai olet suorittanut vastaavan korkeakoulutasoisen opintojakson, voit hakea opintojakson hyväksilukua.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Verkkotapaamisia 0 - 12 h

Ryhmä- tai parityöskentelyä 1h-20h. Osa työskentelystä vaatii samanaikaistyöskentelyä ryhmän tai parin kanssa.

Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen sekä itsenäinen työskentely 76-107h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

29.08.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Paula Vuorinen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Compulsory start webinar on ZOOM on Fri 2nd Sept 12-1 pm.
Self-study on Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.

Teaching methods

THIS IMPLEMENTATION IS FULL

This is an online implementation that only has ONE compulsory start webinar on ZOOM on Fri 2nd Sept 12-1 pm. The attendance is compulsory and you need to be able to participate in speaking activities and have a webcam.

After that, you study independently on Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part.

You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam.

The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations

Exam schedules

Assignments and exam on Moodle. Resits in January 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Start webinar, 1 hour
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~100 hours
- Group assignments: 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments that contribute to the final mark.

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.08.2022 - 25.08.2022

Timing

29.08.2022 - 21.12.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Piia Anttonen

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Location and time

Self-study in Moodle.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 29.8 16.00-16.45 Course-info, Info part 0&1
- Mon 26.9 16.00-16.45 Info part 2
- Mon 31.10 16.00-16.45 Info part 3
- Mon 5.12 16.00-16.45 Info exams

The meetings are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Teacher’s material will be used in the course.

Teaching methods

THE COURSE IS FULL!

This is an online course, and you study independently in Moodle. You need basic computing skills, web camera and microphone.

You do written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also two group assignments: one group discussion and an oral exam at the end of the course. The oral exam is in Zoom.

The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions

Exam schedules

Oral exams 5.12-16.12 in Zoom. The students can choose a suitable time for the exam from many options. Retake possibilities in January and February 2023.

Student workload

The estimated student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours

Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)

Further information

The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

01.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

23.05.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Kesäopintojakso. Verkkototeutus 23.5. alkaen. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Valitse itsellesi YKSI seuraavista ajankohdista: ke 18.5. klo 16-17.30, to 19.5. klo 11-12.30 tai ti 24.5. klo 9.30-11
Kurssiin ei sisälly muuta kontaktiopetusta. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12.00-13.00 22.6. saakka.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Kesäopintojakso. Verkkototeutus 23.5. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Valitse itsellesi YKSI seuraavista ajankohdista: to 19.5. klo 11-12.30, ke 18.5. klo 16-17.30 tai ti 24.5. klo 9.30-11. Aloituswebinaarissa tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Aloituswebinaarissa opiskelijat tekevät ensimmäisen puhetehtävän, joten valmistaudu osallistumaan siihen tilassa, jossa voit pitää web-kameraa päällä ja pystyt puhumaan vapaasti ja kuuntelemaan muita häiriöttä. Tämän jälkeen työskennellään itsenäisesti Moodlessa.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin zoom-osoite aloituswebinaariin.
Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13 juhannukseen saakka.

HUOM! Koska kurssiin ei sisälly kontaktiopetusta (pl. aloituswebinaari), sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.
Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua verkkokurssia paremmin opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa ei täysin yllä B2-tasolle, mutta on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä mainituilla hakusanoilla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Kesäopintojakso on melko tiivis, joten valmistaudu työskentelemään jo ensimmäisistä päivistä alkaen ja useita tunteja viikottain. Suositeltavaa on varata muutamalle päivälle viikossa useampi tunti aikaa työskentelyä varten.

Verkkoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta siihen sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 1 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

HUOM! Kesäkurssilla opiskeluun ja tehtävien tekoon tulee siten varata noin 20-30 tuntia/viikko.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

23.05.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Kesäopintojakso. Verkkototeutus 23.5. alkaen. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Valitse itsellesi YKSI seuraavista ajankohdista: ke 18.5. klo 16-17.30, to 19.5. klo 11-12.30 tai ti 24.5. klo 9.30-11
Kurssiin ei sisälly muuta kontaktiopetusta. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12.00-13.00 22.6. saakka.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Kesäopintojakso. Verkkototeutus 23.5. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Kurssilla on pakollinen aloituswebinaari, johon pitää osallistua. Valitse itsellesi YKSI seuraavista ajankohdista: to 19.5. klo 11-12.30, ke 18.5. klo 16-17.30 tai ti 24.5. klo 9.30-11 Aloituswebinaarissa tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Aloituswebinaarissa opiskelijat tekevät ensimmäisen puhetehtävän, joten valmistaudu osallistumaan siihen tilassa, jossa voit pitää web-kameraa päällä ja pystyt puhumaan vapaasti ja kuuntelemaan muita häiriöttä. Tämän jälkeen työskennellään itsenäisesti Moodlessa.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin zoom-osoite aloituswebinaariin.
Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin klo12-13 juhannukseen saakka.

HUOM! Koska kurssiin ei sisälly kontaktiopetusta (pl. aloituswebinaari), sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.
Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua verkkokurssia paremmin opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa ei täysin yllä B2-tasolle, mutta on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä mainituilla hakusanoilla.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Kesäopintojakso on melko tiivis, joten valmistaudu työskentelemään jo ensimmäisistä päivistä alkaen ja useita tunteja viikottain. Suositeltavaa on varata muutamalle päivälle viikossa useampi tunti aikaa työskentelyä varten.

Verkkoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta siihen sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 1 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

HUOM! Kesäkurssilla opiskeluun ja tehtävien tekoon tulee siten varata noin 20-30 tuntia/viikko.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

19.05.2022 - 20.06.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä intensiivitoteutus on täysi. (Päivitetty 31.3.)

Kesäopintojakso. Intensiivinen verkkototeutus.

Aloitus- ja päättymispäivämäärä: to 19.5. - ma 20.6.2022

'Kick-off' eli aloituswebinaari Zoomissa to 19.5.2022 klo 15:15 - 16:15. Osallistuminen siihen on erittäin suositeltavaa. Mahdollisten välttämättömien poissaolojen varalta webinaarista tehdään videotallenne, joka tulee katsoa viimeistään webinaarin jälkeisenä päivänä.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja ilmoittautuneille opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin osoite zoom-osoite aloituswebinaariin.

HUOM! Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa soveltua opiskelijalle, jos hänen kielitaitonsa on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä mainituilla hakusanoilla.
---------
Opiskelu tapahtuu pääasiassa itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila aukeaa viimeistään. Kurssilla voi olla yksittäisiä webinaareja tai tutor-tunteja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta kurssin alettua.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu osiin, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, jota tulee hyödyntää oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Kurssin sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä. Näistä tehtävistä saat kirjallisen tai suullisen palautteen ja arvosanan. Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo vahva B2-kielitaitotaso, esimerkiksi ylioppilaskirjoituksista A-kielen eli "pitkän englannin" arvosana vähintään B (Lubenter aprobatur) tai kielen aktiivinen suullinen ja kirjallinen käyttö viimeisen vuoden aikana. Kielitaidon ollessa heikompi on paras suorittaa esimerkiksi englannin tukiopinnot ennen tätä pakollista Työelämän englanti -kurssia. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

HUOM! Kesäkurssilla opiskeluun ja tehtävien tekoon tulee siten varata noin 20-30 tuntia/viikko.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.03.2022 - 10.04.2022

Ajoitus

19.05.2022 - 20.06.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Jamkin raportointiohje.
Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.
Opettaja voi antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

- Tämä toteutus on täynnä. Päiv. 25.4. -

Kesäopintojakso. Intensiivinen verkkototeutus, työmäärä noin.20-30h/vko.

Aloitus- ja päättymispäivämäärä: to 19.5. - ma 20.6.2022

'Kick-off' eli aloituswebinaari Zoomissa to 19.5.2022 klo 15:15 - 16:15. Osallistuminen siihen on erittäin suositeltavaa. Mahdollisten välttämättömien poissaolojen varalta webinaarista tehdään videotallenne, joka tulee katsoa viimeistään webinaarin jälkeisenä päivänä.

Työtila Moodlessa avataan vähän ennen kurssin alkua, ja ilmoittautuneille opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin osoite zoom-osoite aloituswebinaariin.

HUOM! Opiskelijalta vaaditaan varsin korkea lähtötaso englannin kielessä: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä ensin esimerkiksi englannin tukiopinnot tai muu vastaava kurssi. Myös lähitoteutus saattaa olla mahdollinen, jos opiskelijan kielitaito on vahvaa B1-tasoa. Itsearviointitaulukko oman kielitaidon arvioimiseen löytyy netistä.
---------
Opiskelu tapahtuu pääasiassa itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila aukeaa viimeistään. Kurssilla voi olla yksittäisiä webinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta. Tarkista toteutuksen kuvauksesta webinaarien pakollisuus.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu osiin, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, jota hyödynnät oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Kurssin sisältyy myös ryhmä- tai paritehtäviä. Näistä tehtävistä saat kirjallisen tai suullisen palautteen ja arvosanan. Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo vahva B2-kielitaitotaso, esimerkiksi ylioppilaskirjoituksista A-kielen eli "pitkän englannin" arvosana vähintään B (Lubenter aprobatur) tai kielen aktiivinen suullinen ja kirjallinen käyttö viimeisen vuoden aikana. Kielitaidon ollessa heikompi on paras suorittaa esimerkiksi englannin tukiopinnot ennen tätä pakollista Työelämän englanti -kurssia. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Hylätyn tehtävän tai tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan ilmoittamina ajankohtina. Uusintayritykset saattavat alentaa tehtävän ja siten kurssin arvosanaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

HUOM! Kesäkurssilla opiskeluun ja tehtävien tekoon tulee siten varata noin 20-30 tuntia/viikko.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin. Kursseilla voidaan hyödyntää vertais- ja itsearviointia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 22.02.2022

Ajoitus

07.03.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Verkkototeutus 7.3. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Aloituswebinaari ma 7.3. Klo 12-13.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Verkossa.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus on täynnä.

Verkkototeutus 7.3. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Pakollinen aloituswebinaari ma 7.3. Klo 12-13. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

Koska kurssiin ei sisälly lähiopetusta, sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta kurssilla työskennellään myös ryhmissä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

01.11.2021 - 05.01.2022

Timing

16.02.2022 - 20.05.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly classroom attendance on Wednesdays at 12:15-15:00. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.
This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

28.01.2022 - 09.02.2022

Ajoitus

15.02.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa ja opiskelijoiden itse hankkimaa materiaalia.
JAMKin raportointiohje.

Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.

Opetusmenetelmät

Huom! Katso muistutus kurssilla vaadittavasta kielitaidosta eli lähtötaso Arviointimenetelmät-kohdasta.

Verkkototeutus 15.2. - 15.5.2022
Aloituswebinaari Zoomissa keskiviikkona 16.2.2022 klo 17:15-18:00. Osallistuminen webinaariin on suositeltavaa mutta vapaaehtoista; siitä tehdään tallenne.
Työtila Moodlessa avataan hiukan ennen kurssin alkua, ja ilmoittautuneille opiskelijoille lähetetään siitä tiedote samoin kuin osoite zoom-osoite aloituswebinaariin. Kiitos kärsivällisyydestäsi.

Verkko-opintojakson suorittaminen vaatii hyvän internet-yhteyden, web-kameran sekä mikrofonin/headsetin sekä riittävät tietotekniset taidot ja valmiudet (esim. videoiden teko ja jako, Zoom-tapaamiset).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Etätehtävät aikataulun mukaisesti. Ei kirjallista tenttiä.
Ryhmäkeskustelu.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi:
Jatkuva palaute, itsearviointi, vertaisarviointi.
Oppimisen arviointi on ns. kehittävää arviointia.

Muistutus vaadittavasta englannin kielitaidosta: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä esimerkiksi englannin tukikurssi ennen tätä pakollista työelämän englanti -kurssia.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 16.01.2022

Ajoitus

14.02.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Verkkototeutus 14.2. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Aloituswebinaari ma 14.2. Klo 12-13.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Verkossa.

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus 14.2. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Pakollinen aloituswebinaari ma 14.2. Klo 12-13. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

Koska kurssiin ei sisälly lähiopetusta, sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta kurssilla työskennellään myös ryhmissä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Enrollment

25.01.2022 - 11.02.2022

Timing

14.02.2022 - 20.05.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert
Groups
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This is an online implementation of English for Working Life that begins with a mandatory Zoom Kick-off on Tuesday 15.2 at 12.00 – 13.00. Students complete weekly minor tasks independently. Major tasks include a group project and a meeting simulation. Weekly updates on Zoom will be held on Tuesdays at 12.00. This is a time when students will be able to ask questions that arise in the course. Recordings of the weekly update will be available.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ilmoittautumisaika

20.12.2021 - 23.01.2022

Ajoitus

31.01.2022 - 08.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jenni Riipinen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus 31.1.-8.5.2022

Opiskelu tapahtuu pääasiassa itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä (ei yhteisiä webinaareja). Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin aloituksen yhteydessä. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, jota hyödynnät oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta siihen sisältyy myös ryhmätehtäviä.

Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Kurssiin ei sisälly kirjallista lopputenttiä.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Mikäli olet käyttänyt englantia aktiivisesti esimerkiksi työelämässä ja koet hallitsevasi opintojakson sisältöihin kuuluvat asiat tai olet suorittanut vastaavan korkeakoulutasoisen opintojakson, voit hakea opintojakson hyväksilukua.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, sekä arvioitaviin palautustehtäviin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 23.01.2022

Ajoitus

31.01.2022 - 20.05.2022

Verkkototeutus 31.1. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Aloituswebinaari ma 31.1. Klo 12-13.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Verkossa.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ
Verkkototeutus 31.1. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Pakollinen aloituswebinaari ma 31.1. Klo 12-13. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

Koska kurssiin ei sisälly lähiopetusta, sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta kurssilla työskennellään myös ryhmissä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

20.12.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

24.01.2022 - 24.04.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa ja opiskelijoiden itse hankkimaa materiaalia.
JAMKin raportointiohje.

Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.

Opetusmenetelmät

- Päivitys 13.1.2022 Ryhmään ei mahdu enää uusia opiskelijoita. -

Verkkototeutus 24.1. - 24.4.2022

Työtila Moodlessa avataan kurssin alkuun mennessä, olethan kärsivällinen.
Aloituswebinaari zoomissa tiistaina 25.1.2022 klo 10:00-10:45. Webinaari ei ole pakollinen mutta osallistumista suositellaan.

Verkko-opintojakson suorittaminen vaatii hyvän internet-yhteyden, web-kameran sekä mikrofonin/headsetin sekä riittävät tietotekniset taidot ja valmiudet (esim. videoiden teko ja jako, Zoom-tapaamiset).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Etätehtävät aikataulun mukaisesti. Ei kirjallista tenttiä.
Ryhmäkeskustelu.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi:
Jatkuva palaute, itsearviointi, vertaisarviointi.
Oppimisen arviointi on ns. kehittävää arviointia.

Muistutus vaadittavasta englannin kielitaidosta: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä esimerkiksi englannin tukikurssi tai osallistua kontaktikurssille sitten, kun niitä järjestetään.

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

21.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jenni Riipinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 21.1.-20.5.2022
Tunnit perjantaisin klo 8:00-10.30 luokassa R35F304. (Huom! Opetus vaihtoehtoisesti Zoomissa koronatilanteen mukaan)

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Opintojaksoon kuuluu myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä, joista opettaja antaa palautteen. Opintojaksolla on myös tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus kevätlukukaudella 2022 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

01.11.2021 - 12.01.2022

Ajoitus

19.01.2022 - 18.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään kontaktiopetuksena tilassa F304 keskiviikkoisin klo 12.15 - 15.00 aikavälillä 19.1. - 18.5.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti. Tentissä on kirjallinen ja suullinen osio.

Uusintatenttimahdollisuus toukokuussa 2022 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

17.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Verkkototeutus 17.1. alkaen. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Aloituswebinaari ma 17.1. Klo 12-13.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Verkossa.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Verkkototeutus 17.1.-27.3. Kurssiin ei sisälly lähiopetusta. Pakollinen aloituswebinaari ma 17.1. Klo 12-13. Jatkossa opettajan verkkopäivystys maanantaisin 12-13.

Koska kurssiin ei sisälly lähiopetusta, sopii se parhaiten itsenäiseen työskentelyyn tottuneelle opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu viiteen osaan, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Saat jokaisesta osiosta opettajalta palautetta, joko yksilöllistä tai ryhmäpalautetta ja hyödynnät palautetta oppimisen tukena ja seuraavan osion tekemisessä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta kurssilla työskennellään myös ryhmissä.

Verkkototeutuksella edellytetään päätelaitteesi ja oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyttä. Kurssiin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

17.01.2022 - 17.04.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa ja opiskelijoiden itse hankkimaa materiaalia.
JAMKin raportointiohje.

Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.

Opetusmenetelmät

- Ryhmässä ei ole enää tilaa. Sinun tulee etsiä muu toteutus eli ryhmä. -

Verkkototeutus 17.1. - 17.4.2022

Työtila Moodlessa avataan kurssin alkuun mennessä, olethan kärsivällinen.
Aloituswebinaari zoomissa tiistaina 18.1.2022 klo 10:00-10:45. Webinaari ei ole pakollinen mutta osallistumista suositellaan.

Verkko-opintojakson suorittaminen vaatii hyvän internet-yhteyden, web-kameran sekä mikrofonin/headsetin sekä riittävät tietotekniset taidot ja valmiudet (esim. videoiden teko ja jako, Zoom-tapaamiset).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Etätehtävät aikataulun mukaisesti. Ei kirjallista tenttiä.
Ryhmäkeskustelu.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Verkkotapaamisia 0,5 - 8 h
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 100 - 107,5 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi:
Jatkuva palaute, itsearviointi, vertaisarviointi.
Oppimisen arviointi on ns. kehittävää arviointia.

Muistutus vaadittavasta englannin kielitaidosta: B2 eurooppalaisen kielitaitotasoasteikon CEFR:n mukaan. Opiskelijalla tulee siten olla lukion "pitkää" eli A-englantia vastaavat pohjatiedot ja -taidot, jotta verkkokurssille kannattaa osallistua. Muussa tapauksessa on paras käydä esimerkiksi englannin tukikurssi tai osallistua kontaktikurssille sitten, kun niitä järjestetään.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jenni Riipinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 13.1.-5.5.2022
Tunnit torstaisin klo 12.15-15 luokassa R35F304. (Huom! Opetus vaihtoehtoisesti Zoomissa koronatilanteen mukaan)

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Opintojaksoon kuuluu myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä, joista opettaja antaa palautteen. Opintojaksolla on myös tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.

Uusintatenttimahdollisuus kevätlukukaudella 2022 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Paula Vuorinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
Kontaktitunnit keskiviikkoisin 8.45-11-15 ZOOMISSA
Opiskelijalla tulee olla kamera päällä verkkotunneilla. Myös kuulokkeiden käyttö suositeltavaa.
Aloitus 19.1.2022

TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ.

Teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia palautustehtävä, joista saat palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Petteri Ruuska

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa ja opiskelijoiden itse hankkimaa materiaalia.
JAMKin raportointiohje.

Opiskelijoita suositellaan hankkimaan tai lainaamaan omaan alaan liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta, esimerkiksi oppikirja.

Opetusmenetelmät

- Ryhmä on täynnä. -

This course requires weekly attendance on Fridays from 12:15 - 15:00, altogether 12 contact lessons between 14JAN-22APRIL.

The goal is to be in the classroom, but Zoom will be used when necessary. The weekly sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Itsenäistä opiskelua Moodle-oppimisympäristössä.
Vapaaehtoisia info-webinaareja:
- ma 10.1 klo 17.30-18.15 Aloitusinfo
- ma 7.2 klo 17.30-18.15 Info osio 2
- ma 14.3 klo 17.30-18.15 Info osio 3
- ma 18.4 klo 17.30-18.15 Koeinfo

Webinaarit tallennetaan ja tallenteen voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakosolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

HUOM! TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Etäopetusjaksolla työskentely on pääosin itsenäistä. Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina. Opintojaksolla on tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Tentti suoritetaan valvotusti ZOOMissa.

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentit aikavälillä 18.4-29.4. Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan tenttiajan monesta vaihtoehdosta. Moodle-tentti suoritetaan realiaikaisella valvonnalla ZOOMissa. Uusinnat toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Vapaaehtoisia verkkotapaamisia etäopetusjaksoilla n. 5 tuntia.
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, arvioitavat palautustehtävät 75-85 tuntia.
- Tenttiin valmistautuminen 5-10 tuntia.
- Opintojakson laajuus on yhteensä 4 opintopistettä, mikä tarkoittaa noin 108 tuntia työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Aleksi Ahonen

Verkossa itsenäisesti Moodle-työalustalla - kuten todettua, ei säännöllisiä luentoja mutta tentit tehdään livenä. Sen verran on valmistauduttava varaamaan määrättyä aikaa läsnäoloon verkossa.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaali toimitetaan kurssin alussa yhteiseen Moodle-verkkotyötilaan.

Opetusmenetelmät

PÄIVITYS 8.11.2021, klo 11:25: Tämä on kurssitoteutus on nyt täynnä. Kaikki paikat varattu. Ole hyvä ja etsi toinen ryhmä, jos et ole vielä ilmoittautunut.

Tämä kurssi on itsenäinen verkkototeutus (sisältää suullisia ja kirjallisia tehtäviä verkkotyötilassa, suullisen pienryhmätentin, sekä kirjallisen yksilötentin) Huomioikaa siis, että kurssi ei sisällä luentoja, mutta suullinen ja kirjallinen tentti tehdään livenä Zoomin kautta kokoontuen kurssin lopussa.

Verkko-opintojakson suorittaminen vaatii hyvän internet-yhteyden, web-kameran sekä mikrofonin/headsetin sekä riittävät tietotekniset taidot ja valmiudet (esim. ääni- ja videotiedostojen tekeminen, Zoom-tapaamiset).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Itse tentit kurssin lopussa toukokuussa 2021 / Uusinnat tarvittaessa elo-/syyskuussa 2022.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan itsenäinen työskentely + tentit = 108 h laskennallista työaikaa (perusteena normi 1 op = 27 h laskennallista työaikaa).

Sisällön jaksotus

- oman alan keskeiset käsitteet
- työnhaku
- työelämän suullisia tilanteita
- asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
- alakohtaisia syventäviä osioita, joissa opit vuorovaikutustilanteita itseäsi ja alaasi koskien

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Aika ja paikka

Itsenäistä opiskelua Moodle-oppimisympäristössä.
Vapaaehtoisia info-webinaareja:
- ma 10.1 klo 17.30-18.15 Aloitusinfo
- ma 7.2 klo 17.30-18.15 Info osio 2
- ma 14.3 klo 17.30-18.15 Info osio 3
- ma 18.4 klo 17.30-18.15 Koeinfo

Webinaarit tallennetaan ja tallenteen voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakosolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

HUOM! TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Etäopetusjaksolla työskentely on pääosin itsenäistä. Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina. Opintojaksolla on tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Tentti suoritetaan valvotusti ZOOMissa.

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentit aikavälillä 18.4-29.4. Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan tenttiajan monesta vaihtoehdosta. Moodle-tentti suoritetaan realiaikaisella valvonnalla ZOOMissa. Uusinnat toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Vapaaehtoisia verkkotapaamisia etäopetusjaksoilla n. 5 tuntia.
- Opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, arvioitavat palautustehtävät 75-85 tuntia.
- Tenttiin valmistautuminen 5-10 tuntia.
- Opintojakson laajuus on yhteensä 4 opintopistettä, mikä tarkoittaa noin 108 tuntia työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 80

Verkossa itsenäisesti - ei säännöllisiä luentoja.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Toimitetaan kurssin alussa yhteiseen Moodle-verkkotyötilaan.

Opetusmenetelmät

PÄIVITYS 11.11.2021, klo 17:04: Tämä on kurssitoteutus on nyt täynnä. Kaikki paikat varattu. Ole hyvä ja etsi toinen ryhmä, jos et ole vielä ilmoittautunut.

Tämä kurssi on itsenäinen verkkototeutus, joka sisältää suullisia ja kirjallisia tehtäviä verkkotyötilassa. Kurssilla ei ole tenttejä, vaan tehtävämäärä sekä niiden haastetaso on mitoitettu korvaamaan tentit. Kurssin alkuun toimitetaan Moodle-työtilaan infovideo, jolla käydään läpi kurssin muut perusseikat.

Verkko-opintojakson suorittaminen vaatii hyvän internet-yhteyden, web-kameran sekä mikrofonin/headsetin sekä riittävät tietotekniset taidot ja valmiudet (esim. ääni- ja videotiedostojen tekemiseen).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

01.11.2021 - 24.11.2021

Timing

10.01.2022 - 20.05.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly classroom attendance on Tuesdays from 8.00-10.30. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.
This is the right course for you if you learn by weekly, face-to-face interaction with others and are able to come to the Rajakatu campus.
This is not the right course for you if you cannot come weekly to the Rajakatu campus and/or you have another course at the same time.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2021 - 24.11.2021

Timing

10.01.2022 - 20.05.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Diane Ruppert
Groups
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

This course requires weekly Zoom attendance on Fridays from 12.15-15.00. The online sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded.

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Enrollment

01.11.2021 - 09.01.2022

Timing

10.01.2022 - 20.05.2022

Number of ECTS credits allocated

4 op

Virtual portion

4 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

TA94 - Kielikeskus

Teaching languages
  • English
Seats

12 - 30

Degree programmes
  • Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue
  • Bachelor's Degree Programme in Logistics
  • Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
  • Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
  • Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Service Business
  • Bachelor's Degree Programme in Team Academy
  • Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
  • Degree Programme in Midwifery
  • Bachelor's Degree Programme in Social Services
  • Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
  • Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
  • Bachelor's Degree Programme in Business Management
  • Degree Programme in Nursing
  • Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
  • Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
Teachers
  • Jason Stevens
Groups
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Objective

In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.

You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.

After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.

Communication and Team-working: You are able to function effectively in a national and international context and you are able to cooperate effectively with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.

Content

The central contents of the course are:
- telling about your studies and looking for employment
- oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
- producing formal text, such as reports, instructions or summaries
- field-specific terminology
- presentations, workshops, group discussions

Teaching methods

ATTENTION: This course is full and no more registrations are being accepted.

This course will include approximately 3 webinars (Zoom meetings) of 2.5 hrs each. The meeting URL can be found on the homepage of the Moodle workspace, and the schedule for the webinars in the timetable engine (http://lukkarit.peppi.jamk.fi/). Instructions for using the timetable engine can be found at https://oppimateriaalit.jamk.fi/peppi/en/calendar/timetable-engine/ .

Project-based learning, online pedagogy

Webinars, exercises/learning assignments, various methods of online pedagogy

Exam schedules

This is not an exam-based course.

International connections

The students in this course come from diverse backgrounds and cultures, which means that their unique styles of communication will have a profound influence on how the various learning assignments are carried out as well as on the interpersonal aspects of the course.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

This course cannot be completed via skills demonstration.

Student workload

The estimated/approximate student workload in this course is as follows:

- Online lessons/meetings: 9 hrs
- Familiarization with online course environment: 9 hrs
- Self-study, homework assignments: 70 hrs
- Project work with a partner: 10 hrs
- Peer review activities: 10 hrs

Evaluation scale

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.

2 The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.

4 The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.

Assessment criteria, excellent (5)

5 The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.

Qualifications

The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.

In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Vastuuopettaja

Sonja Salonen

Ryhmät
  • ZJA21SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Opetusmenetelmät

Alkio-opiston toteutus Alkio-opistolla opiskeleville.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 15.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Englanti
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen
Ryhmät
  • LMS20S1
    Maaseutuelinkeinot

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Tämä toteutus on suunnattu ensisijaisesti agrologiopiskelijoille.

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään kontaktiopetuksena tilassa L118 Biotaloukampuksella torstaisin klo 8.30 - 11.45 aikavälillä 13.1. - 24.3.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös tentti, jossa on kirjallinen ja suullinen osio. Läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa. Tentissä on kirjallinen ja suullinen osio.

Uusintatenttimahdollisuus huhti-toukokuussa 2022 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.

Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.

Ilmoittautumisaika

17.09.2021 - 24.09.2021

Ajoitus

04.10.2021 - 02.01.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jenni Riipinen

Tavoitteet

Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.

Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.

Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus 4.10.2021-2.1.2022.