Siirry suoraan sisältöön

Työelämän ruotsiLaajuus (4 op)

Tunnus: ZZPC0320

Laajuus

4 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

  • Tomi Ylkänen,

Osaamistavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

13.05.2024 - 19.06.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 35

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan Moodlessa. Opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia infowebinaareja seuraavasti:

- ma 13.5. klo 16.00-17.00 Aloitusinfo, osio 0&1
- to 23.5. 6.2. klo 16.00-17.00 Info osio 2
- ma 3.6. klo 16.00-17.00 Info osio 3
- ma 10.6. klo 16.00-17.00 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opettajan tarjoama materiaali Moodlessa.

Opetusmenetelmät

Opintojakso järjestetään intensiiviverkko-opintoina Moodle-oppimisympäristössä aikavälillä 13.5.-16.6.. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa. Opintojaksolla on suullinen tentti (ryhmäkeskustelu Zoomissa) ja kirjallinen tentti (Exam-studiossa missä tahansa Suomessa).

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä. Suullinen tentti on ryhmäkeskustelu Zoomissa.

Opintojakson aikataulu:
Osio 0: ma 13.5.- ke 15.5.
Osio 1: ma 13.5.- ke 22.5.
Osio 2: to 23.5.- su 2.6.
Osio 3: ma 3.6.- su 9.6.
Tentit: ma 10.6.- su 16.6.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeinen viikko on varattu tenteille (10.6.-16.6.).
- Suullinen tentti suoritetaan Zoomissa. Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentissä edellytetään kameran käyttöä.
- Kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Opiskelija voi varata tenttiajan mistä tahansa Suomen Exam-studiosta.
- Uusintatentit järjestetään uusinta 1 ja uusinta 2 aikataulujen mukaisesti:
UUSINTA 1: 17.6.-11.8.
UUSINTA 2: 19.8.-15.9.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 10.04.2024

Ajoitus

13.05.2024 - 19.06.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 13.5.2024 ja päättyy 19.6.2024 mennessä.
Opintojakson tentit 10.-14.6.2024 välisenä aikana. Uusintoja järjestetään tarvittaessa joustavasti.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

07.02.2024 - 10.03.2024

Ajoitus

25.03.2024 - 07.06.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

  • Susanna Kananoja

Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 25.3.2024 ja päättyy pe 7.6.2024. Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä.

Kurssin laajuus on 4 opintopistettä (yht. 108 tuntia työtä). Jaettuna kurssin ajalle, kuormittavuus per viikko on 9,5 tuntia.

Maanantaina 25.3.2024 klo 11-12.15 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite on: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ti 16.4. klo 10-11.15 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ma 6.5. klo 11-12.15 (aiheena mm. kurssin tentit). Myös näihin webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista. Kaikki webinaarit tallennetaan ja linkit tallenteisiin tulevat näkyville kurssin työtilaan.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä palautustehtäviä, joista saa henkilökohtaista palautetta. Suulliset palautustehtävät ovat ryhmätöitä ja ne palautetaan videotiedostoina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 25.3.-7.6.2024. Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 25.3.-14.4.2024
- osio 2 avoinna 15.4.-5.5.2024
- osio 3 avoinna 6.5.-26.5.2024
Aikaväli 27.5.-7.6.2024 on tarkoitettu kurssin tenttien tekemiseen & niihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti suoritetaan ryhmä-/parikeskusteluna ja se pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelman välityksellä. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 26.5.2024 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- to 30.5.2024 klo 11, 11.30, 12.30 tai klo 13
- ma 3.6.2024 klo 11, 11.30 tai klo 13
- ke 5.6.2024 klo 12 tai klo 12.30
Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 26.5.2024 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Kirjallisen tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- pe 31.5.2024 klo 10 (luokka ilmoitetaan myöhemmin)
- ti 4.6. klo 12 (luokka ilmoitetaan myöhemmin)

Vaihtoehtoisesti opiskelija voi tehdä kirjallisen tentin Exam-studiossa aikavälillä 27.5.-7.6.2024. Exam-tentin voi tehdä joko Jamkin tiloissa tai tenttivierailuna jonkun muun korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/ & https://help.jamk.fi/exam/fi/opiskelijalle/exam-tenttivierailu-toisessa-korkeakoulussa/.

Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti.
- Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
- Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Sovi asiasta opettajan kanssa.
- Hyväksytyn tentin arvosanaa voi yrittää korottaa yhden kerran. Suullinen korotustentti tehdään Zoomissa ja kirjallinen korotustentti Exam-studiossa. Sovi korotustenttiin liittyvistä asioista opettajan kanssa.
- Uusintakoe/uusintakokeet & korotustentti on suoritettava 15.12.2024 mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Kurssi kestää 11 viikkoa, joten työmäärä per viikko on 9,5 tuntia.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

07.02.2024 - 10.03.2024

Ajoitus

11.03.2024 - 19.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Esim.

Flex-sarjan alakohtaiset oppikirjat (Finn Lectura), lisätietoa: https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/flex/

Jobbsnack-digikirja (Finn Lectura), lisätietoa:
https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/jobbsnack/

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3197 Työelämän ruotsi

Kurssin suoritusaika 11.3.-19.5.2024.

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi: tämä on nopeaan tahtiin etenevä itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan. ZOOM-tapaamiset tallennetaan, joten pääset katsomaan ne, jos aikataulut jostain syystä eivät sovi.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ, MITEN JA MILLOIN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Voit opiskella omaan tahtiisi, toki huomioiden kurssin aikataulun.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

AIKATAULU:

Kurssi alkaa ma 11.3. (Moodle-työtila aukeaa viimeistään ma 4.3., joten käythän hyvissä ajoin tutustumassa kurssin työtilaan). Aloituswebinaari ZOOMissa meillä on ma 11.3. klo 15.30-17.30.
ZOOM-osoite on aina sama: https://jamk.zoom.us/j/4080004364

1. OSIO 11-24.3. (2 viikkoa)
Zoom ma 11.3. klo 15.30-17.30 (aloituswebinaari + 1. osion webinaari)

TAUKO

2. OSIO 1-14.4. (2 viikkoa)
Zoom ti.2.4 klo 18.00-19.30 (2. osio)

TAUKO

3. OSIO 22.4.-5.5. (2 viikkoa)
Zoom ma 22.4. klo 16.00-17.30 (3. osio)

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään maanantaina 4.3. Käy siis jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloituswebinaarissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 11.3. klo 15.30-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

TENTIT

• Suullinen tentti
• Kirjallinen tentti
-> Ks. Moodle -> Tenttiminen

Suullinen tentti pienryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ke 8.5. klo 9.00-18.00 välisenä aikana TAI

ke 15.5. klo 9.00-18.00 välisenä aikana

Kirjallinen tentti: 29.4.-15.5. EXAMissa (tai tarvittaessa luokassa Jamkin pääkampuksella, tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin)

Uusinnat tulee olla suoritettuna viimeistään 15.5.2024.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.

• Itsearvioinnin palautus viimeistään pe 17.5.
• Arvosanat Pepissä viimeistään 26.5.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ks. Opetusmenetelmät

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Ryhmät
  • ZJA23SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Alkio-opiston opiskelijoille toteutettava opintojakso Alkio-opistolla.

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

KURSSI ON TÄYNNÄ. VALITSE JOKIN TOINEN ZZPC0320-TOTEUTUS.
************************************************************************************

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella (luokka G202) keskiviikkoisin 10.1.2024 alkaen klo 8.45-11.15. Kurssin viimeinen kontaktikerta pidetään ke 24.4.2024. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ke 10.4.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3169, ZZPC0320-3173 & ZZPC0320-3178.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ke 17.4.2024.
Kirjallinen tentti ke 24.4.2024 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ke 17.4.2024.
Kirjallinen tentti ke 24.4.2024 tai Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava syyslukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus 15.1.- 29.4.2024
Oppitunnit maanantaisin 13.15-15.45 (G202). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti. Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on kirjallinen ja suullinen tentti.

Tenteissä uusintamahdollisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5

Tämä on kontaktitoteutus

ZZPC0320-3171 Työelämän ruotsi

Kurssin toteutus- ja suoritusaika 08.01.2024 - 17.05.2024

Kontaktiopiskelua perjantaiaamuisin klo 8.00-10.30 G202 seuraavin teemoin (muutokset mahdollisia):

12.1. Information om kursen + småprat, vanliga fraser
19.1. Grammatik (frivilligt)
26.1. Åsiktsuttryck
2.2. Min profil & mina studier
9.2. Grammtik (frivilligt)
16.2. Min bransch
23.2. Kommunikation
TALVILOMA
8.3. Mejl
15.3. Söka jobb
(22.3. Söka jobb varalla)
(29.3. varalla)

KURSSIN OPPIMISTEHTÄVÄT:

10.3.2024 Kirjallinen tehtävä 1 & Suullinen tehtävä 1
24.3.2024 Kirjallinen tehtävä 2 & Suullinen tehtävä 2

KIRJALLINEN TENTTI

pe 5.4. klo 8.00-10.00 (tarvittaessa klo 8.00-10.30, jos sinulla on opon suositus lisäajasta tentin tekemiseen)

Uusintatentti pe 26.4. klo 8.00-10.00 (tarvittaessa klo 8.00-10.30, jos sinulla on opon suositus lisäajasta tentin tekemiseen)

Uusintatentti pe 3.5. klo 8.00-10.00 (tarvittaessa klo 8.00-10.30, jos sinulla on opon suositus lisäajasta tentin tekemiseen)

SUULLINEN TENTTI

3-4 osallistujaa/ryhmä

pe 12.4.
1. klo 8.00-8.20
2. klo 8.30-8.50
3. klo 9.00-9.20
4. klo 9.30-9.50
5. klo 10.00-10.20

pe 19.4. varalla:
1. klo 8.30-8.50
3. klo 9.00-9.20
4. klo 9.30-9.50
5. klo 10.00-10.20

KURSSIN ARVIOINTI:

Pääpaino kirjallisella ja suullisella tentillä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ks. Opetusmenetelmät

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme tiistaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35G202.

Opintojakso alkaa 16.1.2024 ja päättyy 30.4.2024 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella (luokka G202) torstaisin 11.1.2024 alkaen klo 13.15-15.45. Kurssin viimeinen kontaktikerta pidetään to 25.4.2024. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (to 11.4.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3169, ZZPC0320-3173 & ZZPC0320-3178.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti to 18.4.2024.
Kirjallinen tentti to 25.4.2024 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti to 18.4.2024.
Kirjallinen tentti to 25.4.2024 tai Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava syyslukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme torstaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35G202.

Opintojakso alkaa 18.1.2024 ja päättyy 2.5.2024 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus 18.1. - 25.4.2024

Oppitunnit torstaisin 12.15-15.00 (F304). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.

Tenteissä uusimismahdollisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424
Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5

20.11.2023 - 08.01.2024

Oppitunnit maanantaisin 10.30-13.00 (G202). Läsnäolovelvollisuus.

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella (luokka G202) perjantaisin 12.1.2024 alkaen klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta pidetään pe 3.5.2024. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (pe 19.4.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3169, ZZPC0320-3173 & ZZPC0320-3178.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti pe 26.4.2024.
Kirjallinen tentti pe 3.5.2024 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pe 26.4.2024.
Kirjallinen tentti pe 3.5.2024 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava & läpäistävä syyslukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 20

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan Moodlessa. Opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia infowebinaareja seuraavasti:
- ma 8.1. klo 16.00-17.00 Aloitusinfo, osio 0
- ti 16.1. klo 16.00-17.00 Info osio 1
- ti 6.2. klo 16.00-17.00 Info osio 2
- ti 12.3 klo 16.00-17.00 Info osio 3
- ti 9.4. klo 16.00-17.00 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Opintojakso järjestetään verkko-opintoihina Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6-7 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä.

Opintojakson aikataulu:
Osio 0: 8.1.-15.1.
Osio 1: 16.1- 5.2
Osio 2: 6.2-11.3
Osio 3: 12.3- 8.4.
Tentit: 9.4-21.4.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeiset viikot on varattu tenteille (9.4.-21.4.).
- Suullinen tentti suoritetaan Zoomissa. Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentissä edellytetään kameran käyttöä.
- Kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Opiskelija voi varata tenttiajan mistä tahansa Suomen Exam-studiosta.
- Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Esim.

Flex-sarjan alakohtaiset oppikirjat (Finn Lectura), lisätietoa: https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/flex/

Jobbsnack-digikirja (Finn Lectura), lisätietoa:
https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/jobbsnack/

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3180 Työelämän ruotsi

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ, MITEN JA MILLOIN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

AIKATAULU:

Kurssi alkaa ma 8.1.

1. OSIO 8-21.1. (2 viikkoa)
zoom ma 8.1. klo 18.00-20.00

TAUKO

2. OSIO 5-18.2. (2 viikkoa)
zoom ma 5.2. klo 18.00-19.30

TAUKO

3. OSIO 11-24.3. (2 viikkoa)
zoom ma 11.3. klo 18.00-19.30

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 5.1. klo 9.00. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 8.1. klo 18.00-20.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

TENTIT

• Suullinen tentti
• Kirjallinen tentti
-> Ks. Moodle -> Tenttiminen

Suullinen tentti pienryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ma 8.4. klo 8.30-18.30 välisenä aikana

Kirjallinen tentti: EXAM ma 1.4.- su 21.4.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

ARVIOINTI

Pääpaino on kirjallisella ja suullisella tentillä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ks. Opetusmenetelmät

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

KURSSI ON TÄYNNÄ. VALITSE JOKIN TOINEN ZZPC0320-TOTEUTUS.
************************************************************************************
Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 8.1.2024 ja päättyy ke 10.4.2024.
Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä osoitteessa https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=9812. Opettaja tiedottaa s-postitse, mikäli se avautuu jo aiemmin.
Toteutuksien ZZPC0320-3182 & ZZPC0320-3185 Moodle-työtila on yhteinen.

Maanantaina 8.1.2024 klo 13-14.15 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite on: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ma 5.2. klo 11.30-12.45 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ma 4.3. klo 11.30-12.45 (aiheena mm. kurssin tentit). Myös näihin webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 8.1.-10.4.2024.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 8.1.-28.1.2024
- osio 2 avoinna 29.1.-25.2.2024
- osio 3 avoinna 4.3.-24.3.2024
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne etukäteen valmiiksi.
Osion 2 jälkeisellä viikolla on hiihtoloma, osion 3 jälkeinen viikko on tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 24.3.2024 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 2.4.2024 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ke 3.4.2024 klo 12.30, 13 tai klo 13.30
- pe 5.4.2024 klo 11
- ti 9.4.2024 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ke 10.4.2024 klo 12.30 tai klo 13.30
Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella ma 8.4.2024 klo 10 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin). Vaihtoehtoisesti opiskelija voi tehdä kirjallisen tentin Exam-studiossa, joko Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.
Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 24.3.2024 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Sovi asiasta opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2024 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti. Hyväksyttyä tenttiä voi yrittää korottaa kerran.

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella ma 8.4.2024 klo 10 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin). Vaihtoehtoisesti opiskelija voi tehdä kirjallisen tentin Exam-studiossa, joko Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.
Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 24.3.2024 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Sovi asiasta opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2024 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti. Hyväksyttyä tenttiä voi yrittää korottaa kerran.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).
Kuormitus per viikko 9 h.

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3183 Työelämän ruotsi

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ, MITEN JA MILLOIN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

AIKATAULU:

Kurssi alkaa ma 8.1.

1. OSIO 8-21.1. (2 viikkoa)
zoom ma 8.1. klo 18.00-20.00 (Aloitusinfo + 1. osio)

TAUKO

2. OSIO 5-18.2. (2 viikkoa)
zoom ma 5.2. klo 18.00-19.30

TAUKO

3. OSIO 11-24.3. (2 viikkoa)
zoom ma 11.3. klo 18.00-19.30

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 5.1. klo 9.00. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 8.1. klo 18.00-20.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

TENTIT

• Suullinen tentti
• Kirjallinen tentti
-> Ks. Moodle -> Tenttiminen

Suullinen tentti pienryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ti 9.4. klo 8.30-18.30 välisenä aikana

Kirjallinen tentti: EXAM ma 1.4.- su 21.4.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

ARVIOINTI

Pääpaino kirjallisella ja suullisella tentillä.

Työmäärä per viikko 9 h.

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3186 Työelämän ruotsi

Kurssi alkaa
1. OSIO 8-21.1. (2 viikkoa)
zoom ma 8.1. klo 18.00-20.00 (Aloitusinfo + 1. osio)

TAUKO

2. OSIO 5-18.2. (2 viikkoa)
zoom ma 5.2. klo 18.00-19.30

TAUKO

3. OSIO 11-24.3. (2 viikkoa)
zoom ma 11.3. klo 18.00-19.30

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 5.1. klo 9.00. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 8.1. klo 18.00-20.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

TENTIT

• Suullinen tentti
• Kirjallinen tentti
-> Ks. Moodle -> Tenttiminen

Suullinen tentti pienryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ke 10.4. klo 8.30-18.30 välisenä aikana

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3187 Työelämän ruotsi

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.

Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ, MITEN JA MILLOIN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

AIKATAULU:

Kurssi alkaa ma 8.1.

1. OSIO 8-21.1. (2 viikkoa)
Zoom ke 10.1. klo 16.00-18.00

TAUKO

2. OSIO 5-18.2. (2 viikkoa)
Zoom ke 7.2. klo 16.00-17.30

TAUKO

3. OSIO 11-24.3. (2 viikkoa)
Zoom ke 13.3. klo 16.00-17.30

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 5.1. klo 9.00. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM keskiviikkona 10.1. klo 16.00-18.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

TENTIT

• Suullinen tentti
• Kirjallinen tentti
-> Ks. Moodle -> Tenttiminen

Suullinen tentti pienryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ma 15.4. klo 8.30-18.30 välisenä aikana

Kirjallinen tentti: EXAM ma 1.4.- su 21.4.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen.
Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3188 Työelämän ruotsi

Suullinen tentti pienryhmässä ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ti 16.4. klo 8.30-18.30 välisenä aikana

HUOM! Toteutus on täynnä! Ilmoittautumisia ei enää oteta vastaan.

Opintojakso järjestetään verkko-opintoihina Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6-7 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä.

Opintojakson aikataulu:
Osio 0: 8.1.-15.1.
Osio 1: 16.1- 5.2
Osio 2: 6.2-11.3
Osio 3: 12.3- 8.4.
Tentit: 9.4-21.4.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeiset viikot on varattu tenteille (9.4.-21.4.).
- Suullinen tentti suoritetaan Zoomissa. Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentissä edellytetään kameran käyttöä.
- Kirjallinen tentti suoritetaan Exam-studiossa. Opiskelija voi varata tenttiajan mistä tahansa Suomen Exam-studiosta.
- Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus ZZPC0320-3192 Työelämän ruotsi

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.

Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.
Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.
Tämä tarkoittaa, että
• pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa.
• ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista.
• hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen.
• sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa.
• ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ, MITEN JA MILLOIN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.
Kurssi koostuu kolmesta osiosta, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

AIKATAULU:

Kurssi alkaa ma 8.1.

1. OSIO 8-21.1. (2 viikkoa)
Zoom ke 10.1. klo 16.00-18.00
TAUKO

2. OSIO 5-18.2. (2 viikkoa)
Zoom ke 7.2. klo 16.00-17.30
TAUKO

3. OSIO 11-24.3. (2 viikkoa)
Zoom ke 13.3. klo 16.00-17.30

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään perjantaina 5.1. klo 9.00. Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM keskiviikkona 10.1. klo 16.00-18.00 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

TENTIT

• Suullinen tentti
• Kirjallinen tentti
-> Ks. Moodle -> Tenttiminen

Suullinen tentti pienryhmässä (ilmoittautumislinkki löytyy Moodle-kurssilta):

ke 17.4. klo 8.30-18.30 välisenä aikana

Kirjallinen tentti: EXAM ma 1.4.- su 21.4.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen.
Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

ARVIOINTI

Pääpaino kirjallisella ja suullisella tentillä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ks. Opetusmenetelmät

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 19.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA16 - Biotalousinstituutti

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
Ryhmät
  • LMS21KM
    Maaseutuelinkeinot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö ja opettajan laatima materiaali.

Opetusmenetelmät

Monimuotototeutus 12.1.-15.3.2024

Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti agrologiopiskelijoille.
Kontaktitunnit (4 krt) pidetään Tarvaalan biokampuksella perjantaisin 8.15-11.45 (L120).
Kontaktitunnit ovat 12.1., 26.1., 23.2., 15.3.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Kontaktitunneilla tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä työskentelyä etäjaksojen aikana.

Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen tehtävä.

.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on kirjallinen ja suullinen tentti.
Tentit ovat viimeisellä kokoontumiskerralla tai erikseen sovittuna ajankohtana.
Tentit voi uusia 2 kertaa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 4 op (108 tuntia opiskelijan työtä)

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)
Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

01.05.2023 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Mari Kantanen
  • Maija Leena Matikainen
Ryhmät
  • STT22KMTE
    Toimintaterapeutti (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

27.11.2023 - 21.01.2024

Ajoitus

29.01.2024 - 25.04.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 29.1.2024 ja päättyy ti 30.4.2024.
Moodle-työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä. Opettaja tiedottaa s-postitse, mikäli se avautuu jo aiemmin.

Tiistaina 30.1.2024 klo 12-13.15 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite on: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Kurssin muut webinaarit pidetään edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa ti 20.2. klo 12-13.15 (aiheena mm. kurssin ryhmätyöt) & ti 19.3. klo 12-13.15 (aiheena mm. kurssin tentit). Myös näihin webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.
Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä suullisessa tentissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 29.1.-26.4.2024.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 29.1.-18.2.2024
- osio 2 avoinna 19.2.-17.3.2024
- osio 3 avoinna 18.3.-7.4.2024
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne etukäteen valmiiksi.
Osion 3 jälkeinen viikko on tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 7.4.2024 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 15.4.2024 klo 11.30 tai klo 12
- ti 16.4.2024 klo 12, 12.30 tai klo 14
- ke 17.4.2024 klo 13 tai klo 13.30
- ma 22.4.2024 klo 12 tai klo 12.30
- ti 23.4.2024 klo 12, 12.30, 14 tai klo 14.30
- ke 24.4.2024 klo 13.30 tai klo 14
- to 25.4. klo 11 tai klo 11.30
Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 7.4.2024 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 24.4.2024 klo 8.45 (luokka G202)
- to 25.4. klo 13.15 (luokka G202)
Vaihtoehtoisesti opiskelija voi tehdä kirjallisen tentin Exam-studiossa, joko Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Sovi asiasta opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2024 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti. Hyväksyttyä tenttiä voi yrittää korottaa kerran.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 7.4.2024 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 15.4.2024 klo 11.30 tai klo 12
- ti 16.4.2024 klo 12, 12.30, 14
- ke 17.4.2024 klo 13 tai klo 13.30
- ma 22.4.2024 klo 12 tai klo 12.30
- ti 23.4.2024 klo 12, 12.30, 14 tai klo 14.30
- ke 24.4.2024 klo 13.30 tai klo 14
- to 25.4. klo 11 tai klo 11.30
Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Kirjalliseen tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 7.4.2024 klo 23.59. Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita yksilöllisen tuen päätöksestäsi opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Tentin Rajakadun kampuksella voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 24.4.2024 klo 8.45 (luokka G202)
- to 25.4. klo 13.15 (luokka G202)
Vaihtoehtoisesti opiskelija voi tehdä kirjallisen tentin Exam-studiossa, joko Jamkin tai jonkun muun korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Sovi asiasta opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava viimeistään syyslukukauden 2024 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Kummankin tentin saa tarvittaessa uusia kahdesti. Hyväksyttyä tenttiä voi yrittää korottaa kerran.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia). Kurssi kestää 13 viikkoa, joten työmäärä per viikko on 8 tuntia.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

17.01.2024 - 28.04.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
Ryhmät
  • LMS23S1
    Maaseutuelinkeinot (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti agrologiopiskelijoille.

Lähiopetustoteutus on Tarvaalan biotalouskampuksella
17.1. - 21.2.2024

Oppitunnit keskiviikkoisin 12.30-15.45 (L117). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.

Valitse lähiopetustoteutus, jos

• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.

Tenteissä on uusintamahdollisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)
Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 07.01.2024

Ajoitus

15.01.2024 - 28.04.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 15.1.2024 ja päättyy 28.4.2024 mennessä.

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

08.09.2023 - 19.12.2023

Kokoonnumme perjantaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35G202.

Opintojakso alkaa 8.9.2023 ja päättyy 15.12.2023.

06.09.2023 - 19.12.2023

Kokoonnumme keskiviikkoisin klo 8.00-10.30 luokassa R35G202.

Opintojakso alkaa 6.9.2023 ja päättyy 13.12.2023.

01.08.2023 - 03.09.2023

Keskiviikkoisin 12.15-15.00 pääkampuksella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksella keskiviikkoisin klo 12.15-15.00 aikavälillä 6.9. – 13.12.2022. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä. Hybridimahdollisuutta EI OLE.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä pareittain/ryhmissä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös suullinen ja kirjallinen tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

- Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa
- Uusintamahdollisuus kevätlukukaudella 2024

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu pääosin kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

05.09.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme tiistaisin klo 12.15-15.00 luokassa R35G202.

Opintojakso alkaa 5.9.2023 ja päättyy 12.12.2023.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 07.12.2023

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!
*****************************************************************************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 4.9.2023 ja päättyy to 7.12.2023.
Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä osoiteessa https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=8378§ion=0.
Huom. kurssin Moodle-työtila on yhteinen opintojakson ZZPC0320-3158 kanssa.

Tiistaina 5.9.2023 klo 13-14 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite on: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Kurssin muut webinaarit pidetään ma 25.9. klo 11-12 (aiheena mm. ryhmätyöt) & ma 23.10. klo 11-12 (aiheena mm. tentit) edellä mainitussa osoitteessa Zoomissa. Myös näihin webinaareihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä (suullisia tai kirjallisia). Suullisia harjoituksia tehdään esim. videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 4.9.-7.12.2023.
Kaikki tehtävät Moodle-oppimisympäristössä ovat pakollisia, ellei tehtävänannossa toisin mainita. Tehtävät on jaksotettu 3 osioon seuraavasti:
- osio 1 avoinna 4.9.-24.9.2023
- osio 2 avoinna 25.9.-15.10.2023
- osio 3 avoinna 23.10.-12.11.2023
Opettaja voi avata osiot 2-3 aiemminkin, mikäli saa ne valmiiksi.
Osion 3 jälkeinen viikko on tarkoitettu tentteihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 12.11.2023 klo 23.59.
Tenttiaika 30 min., tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 21.11.2023 klo 12, 12.30 tai klo 13.30
- ke 22.11.2023 klo 11, 11.30 tai klo 12
- pe 24.11.2023 klo 13, 13.30, 14.30 tai klo 15
- pe 1.12.2023 klo 13, 13.30 tai klo 14.30
Web-kameran käyttö suullisessa tentissä on pakollista.

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella tai Exam-studiossa. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 12.11.2023 klo 23.59.
Tenttiaika on 2 tuntia, yksilöllisen tuen päätöksen saaneille pidempi (ilmoita pidemmän koeajan tarpeesta opettajalle hyvissä ajoin). Tentissä ei saa käyttää apuvälineitä.
Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 28.11.2023 klo 12.15, luokkatila ilmoitetaan myöhemmin
- ma 4.12.2023 klo 13.15, luokka G202
- ti 5.12.2023 klo 8.45, luokka G202
- to 7.12.2023 klo 12.15, luokka G202
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusintakoe järjestetään Zoomissa. Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusintakoe tehdään Exam-studiossa. Sovi asiasta opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava kevätlukukauden 2024 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

21.08.2023 - 31.08.2023

Huom. kurssin Moodle-työtila on yhteinen opintojakson ZZPC0320-3157 kanssa.

04.09.2023 - 26.11.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 4.9.2023 ja päättyy 26.11.2023.

01.09.2023 - 19.12.2023

  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Lähiopetustoteutus
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksella perjantaisin klo 12.15 -15.00 aikavälillä 1.9. – 15.12.2023. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös suullinen ja kirjallinen tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

- Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa
- Uusintamahdollisuus kevätlukukaudella 2024

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu pääosin kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

31.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 31.8.2023 alkaen torstaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 7.12.2023. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (to 23.11.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 4 eri toteutukselle: ZZPC0320-3147, ZZPC0320-3151, ZZPC0320-3154 & ZZPC0320-3156.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti to 30.11.2023.
Kirjallinen tentti to 7.12.2023 tai tarvittaessa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä kevätlukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti to 30.11.2023.
Kirjallinen tentti to 7.12.2023 tai Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

31.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Hanna Syvälahti
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla sähköisenä. Voit myös tulostaa materiaalin halutessasi.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksella torstaisin klo 8.45-11.15 aikavälillä 31.8. – 14.12.2022. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös suullinen ja kirjallinen tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

- Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa
- Uusintamahdollisuus kevätlukukaudella 2024

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu pääosin kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

30.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 30.8.2023 alkaen keskiviikkoisin klo 13.15-15.45.
Kurssin viimeinen kontaktikerta osuisi itsenäisyyspäivälle, joten viimeinen lukujärjestyksessä näkyvä kontakti pidetään ke 29.11.2023, jonka jälkeen opiskelija tekee vielä kirjallisen kokeen itselleen parhaiten sopivana ajankohtana (vaihtoehdot ma 4.12., ti 5.12., to 7.12. tai Exam-studio).

Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %. Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ke 22.11.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 4 eri toteutukselle: ZZPC0320-3147, ZZPC0320-3151, ZZPC0320-3154 & ZZPC0320-3156.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ke 29.11.2023.
Kirjallinen tentti ma 4.12. klo 13.15, ti 5.12. klo 8.45, to 7.12. klo 12.15 tai Exam-studiossa. Lisätietoa tenttimisestä Exam-studiossa saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä kevätlukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ke 29.11.2023.
Kirjallinen tentti ma 4.12. klo 13.15, ti 5.12. klo 8.45, to 7.12. klo 12.15 tai Exam-studiossa. Lisätietoa tenttimisestä Exam-studiossa saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

29.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 29.8.2023 alkaen tiistaisin klo 8.45-11.15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 5.12.2023. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ti 21.11.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 4 eri toteutukselle: ZZPC0320-3147, ZZPC0320-3151, ZZPC0320-3154 & ZZPC0320-3156.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ti 28.11.2023.
Kirjallinen tentti ti 5.12.2023 tai tarvittaessa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä kevätlukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ti 28.11.2023.
Kirjallinen tentti ti 5.12.2023 tai Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Suositeltavat oppikirjat: ReFlex-Uppdatera din svenska (perusteiden kertaus), Jobbsnack (digimateriaali työelämätilanteisiin), FlexHandel (liiketalous), FlexService (palvelualat), FlexVård (hoitoala), FlexSocial (sosiaaliala) & Flexteknik (tekniikan alat).

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 28.8.2023 alkaen maanantaisin klo 13.15-15.45. Kurssin viimeinen kontaktikerta 4.12.2023. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.

Opintojaksoon sisältyy itsenäisiä & aikataulutettuja harjoitustehtäviä Moodlessa sekä vähintään yksi kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitys (ma 20.11.), jota ei valmistella oppitunneilla.

Kurssin työtila Moodlessa avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 4 eri toteutukselle: ZZPC0320-3147, ZZPC0320-3151, ZZPC0320-3154 & ZZPC0320-3156.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ma 27.11.2023.
Kirjallinen tentti ma 4.12.2023 tai tarvittaesa Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Uusinnat suoritettava & läpäistävä kevätlukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ma 27.11.2023.
Kirjallinen tentti ma 4.12.2023 tai Exam-studiossa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätukukauden 2024 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 25.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Esim.

Flex-sarjan alakohtaiset oppikirjat (Finn Lectura), lisätietoa: https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/flex/

Jobbsnack-digikirja (Finn Lectura), lisätietoa:
https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/jobbsnack/

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus.

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.

Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 28.8.-19.12.2023.

Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.

Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa sinulla on mahdollisuus harjoitella ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Aikataulun ZOOM-tapaamisille näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan pitää enemmänkin.

ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla.

ZOOM-tapaamistehtävät löydät kunkin moduulin yhteydestä. Vaikka et osallistuisi ZOOMiin, huomioi, että ZOOM-tehtävät ovat osa kurssin sisältöä ja opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSON TEHTÄVÄT

Opintojakso koostuu kolmesta moduulista.

Aluksi tutustut video-ohjeistuksen avulla moduulin sisältöön ja opiskelet opiskelumateriaalin avulla perusasiat kyseessä olevista aiheista. ZOOM-tapaamisessa käymme myös läpi moduulin sisältöä ja aiheita.

Tämän jälkeen teet harjoituksia ja sitten palautustehtävät.

Opintojaksolla tuotat sekä videomuotoisia että kirjallisia palautustehtäviä.

Palautustehtävistä saat halutessasi palautetta ja/tai mahdollisesti korjatun version. Tarkempaa tietoa Moodlessa.

Kirjalliset palautustehtävät arvioidaan asteikolla Hyväksytty/Täydennettävä. Videopalautustehtävät arvioidaan asteikolla 1-5.

ZOOM-tehtävät liittyvät ZOOM-tapaamisiin. Tutustu tehtäviin etukäteen ennen ZOOM-tapaamista. Näin saat enemmän irti ZOOMista.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään maanantaina 28.8. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 28.8. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

MODUULI 1 Småprat & Profil 28.8.-10.9. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 30.8. klo 16-17.30
(Tauko 11-24.9.)

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 25.9.-8.10. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 27.9. klo 16-17.30
(Tauko 9-29.10.)

SYYSTAUKO vk 42

MODUULI 3 Jobb 30.10.-12.11. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 1.11. klo 16-17.30
(Tauko 13-26.11.)

TENTIT

Suullinen tentti:

Moodle -> Tenttiminen -> Ajanvaraus suulliseen tenttiin

Kirjallinen tentti:

JOKO

A) Live-tentti paikan päällä Jamkin pääkampuksella Jyväskylässä, Rajakatu 35 to 23.11. klo 17.00-18.30 tai pe 24.11. klo 15.00-16.30. Luokkatila ilmoitetaan myöhemmin. Jos osallistut live-tenttiin, ilmoittaudu opettajalle maria.rautamo@jamk.fi viimeistään sunnuntaina 19.11.

TAI

B) Exam-tentti tai -tenttivierailu 13.11.-10.12. välisenä aikana. Ilmoittautuminen aukeaa ma 6.11.

2 kpl uusintamahdollisuuksia. Uusinnat tehtävä viimeistään ma 18.12.

Itsearviointi on palautettava viimeistään ma 18.12.

2 kpl uusintamahdollisuuksia. Uusinnat tehtävä viimeistään ti 19.12.

Itsearviointi on palautettava viimeistään ti 19.12.

12 - 25

Aloitus-ZOOM maanantaina 28.8. klo 18.00-19.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

MODUULI 1 Småprat & Profil 28.8.-10.9. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 30.8. klo 18.00-19.30
(Tauko 11-24.9.)

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 25.9.-8.10. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 27.9. klo 18.00-19.30
(Tauko 9-29.10.)

SYYSTAUKO vk 42

MODUULI 3 Jobb 30.10.-12.11. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 1.11. klo 18.00-19.30
(Tauko 13-26.11.)

TENTIT

Suullinen tentti:

Moodle -> Tenttiminen -> Ajanvaraus suulliseen tenttiin

Kirjallinen tentti:

A) Live-tentti paikan päällä Jamkin pääkampuksella Jyväskylässä, Rajakatu 35 to 23.11. klo 17.00-18.30 tai pe 24.11. klo 15.00-16.30. Luokkatila ilmoitetaan myöhemmin. Jos osallistut live-tenttiin, ilmoittaudu opettajalle maria.rautamo@jamk.fi viimeistään sunnuntaina 12.11.

Käytämme opintojaksolla digikirjaa:

Jobbsnack-digikirja (Finn Lectura), lisätietoa:
https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/jobbsnack/

Jobbsnack digikirja 6 kk ONL
ISBN/GTIN: 978-951-1-39098-5
Hinta: 23,18€ alv. 0%
Hinta: 25,50€ alv. 10%

Halutessasi hyödynnyä lisäoppimateriaaleja, esim.
Flex-sarjan alakohtaiset oppikirjat (Finn Lectura), lisätietoa: https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/flex/
-> näitä löytyy kirjastoista myös

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus.

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Verkkototeutuksella opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos koet tarvitsevasi enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on sinun syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Jobbsnack-digikirjaa hyödyntäen ja Moodle-oppimisympäristö meillä myös mukana kurssilla. Kirjan avulla opit viestimään ruotsiksi työpaikallasi eri tilanteissa sekä omaan alaasi liittyvää sanastoa (digikirjassa on alakohtaisia harjoituksia ja sanastoja perussanaston lisäksi). Digikirjan lyhyet videot innostavat käyttämään ruotsia työpaikalla! Tulet huomaamaan, että keskustelu ruotsiksi onnistuu hienosti yksinkertaisten esimerkkivideoiden ja runsaiden & monipuolisten harjoitusten sekä toiston kautta.

Hanki siis itsellesi digikirja ennen opintojakson alkua. Lisätietoja:

Jobbsnack-digikirja (Finn Lectura), lisätietoa:

https://finnlectura.fi/oppimateriaalit/ruotsi/jobbsnack/

Jobbsnack digikirja 6 kk ONL
ISBN/GTIN: 978-951-1-39098-5
Hinta: 23,18€ alv. 0%
Hinta: 25,50€ alv. 10%

Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 28.8.-19.12.2023.

Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.

Kurssi koostuu ZOOM-tapaamisista, joissa käydään läpi Jobbsnack-kirjan teemoja järjestyksessä. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi. Voit toki halutessasi työskennellä myös oman aikataulusi mukaan. Huomioi kuitenkin esim. aloitustapaaminen (pakollinen), ZOOM-tapaamiset (vapaaehtoiset, mutta suositeltavat kurssin suorittamisen kannalta), palautustehtävien päivämäärät ja tenttiaikataulut.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, joista sinun tulee osallistua vähintään viidelle (5) kerralle. ZOOM-tapaamisissa käymme yhdessä läpi Jobbsnack-digikirjan sisältöä ja sinulla on mahdollisuus harjoitella ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Aikataulun ZOOM-tapaamisille näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan pitää enemmänkin.

OPINTOJAKSON TEHTÄVÄT

Jobbsnack-digikirjassa on runsaasti harjoituksia sinulle itsenäisesti tehtäväksi. Näet myös palautteen saman tien.

Opintojaksolla tuotat palautustehtävinä sekä videomuotoisia että kirjallisia tehtäviä.

Palautustehtävistä saat halutessasi palautetta ja/tai mahdollisesti korjatun version. Tarkempaa tietoa Moodlessa.

Kirjalliset palautustehtävät arvioidaan asteikolla Hyväksytty/Täydennettävä. Videopalautustehtävät arvioidaan asteikolla 1-5.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Digikirja Jobbsnack. Ks. tarkemmin kohta Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus.

Web-kameran käyttöä edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa. Osan tehtävistä palautat myös verkkotekstinä tai suoraan Jobbsnack-digikirjaan.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa viimeistään maanantaina 28.8. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM tiistaina 29.8. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

1. ZOOM to 31.8. klo 16-17.30
2. ZOOM to 7.9. klo 16-17.30
3. ZOOM to 14.9. klo 16-17.30
4. ZOOM to 21.9. klo 16-17.30
5. ZOOM to 28.9. klo 16-17.30
Itsenäistä työskentelyä to 5.10. -> ks. ohjeet Moodlesta
6. ZOOM to 12.10. klo 16-17.30
Syysloma to 19.10. ei opetusta
7. ZOOM to 26.10. klo 16-17.30
8. ZOOM to 2.11. klo 16-17.30
9. ZOOM to 9.11. klo 16-17.30
10. ZOOM to 16.11. klo 16-17.30

TENTIT

Suullinen tentti:

Moodle -> Tenttiminen -> Ajanvaraus suulliseen tenttiin

Kirjallinen tentti:

JOKO

A) Live-tentti paikan päällä Jamkin pääkampuksella Jyväskylässä, Rajakatu 35 ke 22.11. klo 17.00-18.30. Luokkatila ilmoitetaan myöhemmin. Jos osallistut live-tenttiin, ilmoittaudu opettajalle maria.rautamo@jamk.fi viimeistään sunnuntaina 19.11.

TAI

B) Exam-tentti tai -tenttivierailu 13.11.-10.12. välisenä aikana. Ilmoittautuminen aukeaa ma 6.11.

2 kpl uusintamahdollisuuksia. Uusinnat tehtävä viimeistään ma 18.12.

Itsearviointi on palautettava viimeistään ma 18.12.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

Suullinen tentti:

Moodle -> Tenttiminen -> Ajanvaraus suulliseen tenttiin

Kirjallinen tentti:

JOKO

A) Live-tentti paikan päällä Jamkin pääkampuksella Jyväskylässä, Rajakatu 35 ke 22.11. klo 17.00-18.30. Luokkatila ilmoitetaan myöhemmin. Jos osallistut live-tenttiin, ilmoittaudu opettajalle maria.rautamo@jamk.fi viimeistään sunnuntaina 19.11.

TAI

B) Exam-tentti tai -tenttivierailu 13.11.-10.12. välisenä aikana. Ilmoittautuminen aukeaa ma 6.11.

2 kpl uusintamahdollisuuksia. Uusinnat tehtävä viimeistään ma 18.12.

Itsearviointi on palautettava viimeistään ma 18.12.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.04.2023 - 30.04.2023

Ajoitus

08.05.2023 - 21.06.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

' ' ' ' ' ' ' ' ' ' HUOM! Tämä toteutus on täynnä! ' ' ' ' ' ' ' ' ' '

Tämä on verkkototeutus.

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus.
Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti.
Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat.
Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.

Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 8.5.-21.6.2023.

Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa.

Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Aikataulun ZOOM-tapaamisille näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan pitää enemmänkin.

ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla.

ZOOM-tapaamistehtävät löydät kunkin moduulin yhteydestä. Vaikka et osallistuisi ZOOMiin, huomioi, että ZOOM-tehtävät ovat osa kurssin sisältöä ja opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSON TEHTÄVÄT

Opintojakso koostuu kolmesta moduulista.

Aluksi tutustut video-ohjeistuksen avulla moduulin sisältöön ja opiskelet opiskelumateriaalin avulla perusasiat kyseessä olevista aiheista. ZOOM-tapaamisessa käymme myös läpi moduulin sisältöä ja aiheita.

Tämän jälkeen teet harjoituksia ja sitten palautustehtävät.

Opintojaksolla tuotat sekä videomuotoisia että kirjallisia palautustehtäviä.

Palautustehtävistä saat palautetta ja/tai mahdollisesti korjatun version. Tarkempaa tietoa Moodlessa.

Kirjalliset palautustehtävät arvioidaan asteikolla Hyväksytty/Täydennettävä. Videopalautustehtävät arvioidaan asteikolla 1-5.

ZOOM-tehtävät liittyvät ZOOM-tapaamisiin. Tutustu tehtäviin etukäteen ennen ZOOM-tapaamista. Näin saat enemmän irti ZOOMista.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä siis edellytetään videotehtävissä ja suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa perjantaina 5.5. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 8.5. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

MODUULI 1 Småprat & Profil 8-21.5. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 10.5. klo 17-18.30

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 22.5.-4.6. (2 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ke 24.5. klo 17-18.30

MODUULI 3 Jobb 5-14.6. (1 vk)
Vapaaehtoinen ZOOM-tapaaminen ma 5.6. klo 17-18.30

TENTIT

Suullisen tentin palautus ke 14.6. mennessä

Kirjallinen tentti

A) Livetentti paikan päällä Jamkin pääkampus Jyväskylässä, Rajakatu 35 torstaina 15.6. klo 17.00-18.30. Luokkatila ilmoitetaan myöhemmin. Jos osallistut live-tenttiin, ilmoittaudu opettajalle maria.rautamo@jamk.fi viimeistään sunnuntaina 11.6.

TAI

B) Exam-tentti tai -tenttivierailu 5-16.6. välisenä aikana. Ilmoittautuminen aukeaa 1.6.

2 kpl uusintamahdollisuuksia. Uusinnat tehtävä viimeistään ti 20.6.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TENTIT

Suullisen tentin palautus viimeistään keskiviikkona 14.6. Suullinen tentti -palautusboksiin.

Kirjallinen tentti

A) Livetentti paikan päällä Jamkin pääkampus Jyväskylässä, Rajakatu 35 torstaina 15.6. klo 17.00-18.30. Luokkatila ilmoitetaan myöhemmin. Jos osallistut live-tenttiin, ilmoittaudu opettajalle maria.rautamo@jamk.fi viimeistään sunnuntaina 11.6.

TAI

B) Exam-tentti tai -tenttivierailu 5-16.6. välisenä aikana. Ilmoittautuminen aukeaa 1.6.

2 kpl uusintamahdollisuuksia. Uusinnat tehtävä viimeistään ti 20.6.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.04.2023 - 30.04.2023

Ajoitus

08.05.2023 - 21.06.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 8.5.2023 ja päättyy 21.6.2023 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.04.2023 - 30.04.2023

Ajoitus

08.05.2023 - 21.06.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 8.5.2023 ja päättyy 21.6.2023 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

01.02.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 20

Tämä on verkkototeutus ajalla 1.2-21.5.2023

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 1.2.-21.5.2023.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Aikataulun ZOOM-tapaamisille näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan pitää enemmänkin. ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. ZOOM-tapaamistehtävät löydät kunkin moduulin yhteydestä. Vaikka et osallistuisi ZOOMiin, huomioi, että ZOOM-tehtävät ovat osa kurssin sisältöä ja opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSON TEHTÄVÄT

Opintojaksolla koostuu kolmesta moduulista. Aluksi tutustut video-ohjeistuksen avulla moduulin sisältöön ja opiskelet opiskelumateriaalin avulla perusasiat kyseessä olevista aiheista. Tämän jälkeen teet harjoituksia ja sitten palautustehtävät.
Opintojaksolla tuotat sekä videomuotoisia että kirjallisia palautustehtäviä. Palautustehtävistä saat palautetta ja/tai mahdollisesti korjatun version. Palautustehtävät arvioidaan asteikolla Hyväksytty/Täydennettävä.

Kurssin lopuksi kirjoitat lyhyen itsearvioinnin. Tässä apuna toimii esim. oman oppimispäiväkirjan pitäminen moduulikohtaisesti koko kurssin ajan.

ZOOM-tehtävät liittyvät ZOOM-tapaamisiin. Tutustu tehtäviin etukäteen ennen ZOOM-tapaamista. Näin saat enemmän irti ZOOMista. Tutustu ohjeisiin. ZOOM-tapaamisen ohjeet ja tehtävät löydät kunkin moduulin harjoitusten ja palautustehtävien alapuolelta.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa, ei siis pdf-muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa maanantaina 30.1. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM torstaina 2.2. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

MODUULI 1 Småprat & Profil 6-19.2.
1. Zoom torstaina 9.2. klo 16.00-17.30

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 6-19.3.
2. Zoom torstaina 9.3. klo 17.00-18.30

MODUULI 3 Jobb 27.3.-9.4.
3. Zoom torstaina 30.3. klo 16.00-17.30 (HUOM!)

TENTIT

Suullisen tentin palautus su 23.4. mennessä

Kirjallinen tentti

Huom! Exam-tentti (lisätietoa tulossa myöhemmin) tai
paikan päällä Rajakatu 35:ssä (pääkampus, paikat ja ajat ilmoitetaan myöhemmin)

2 kpl uusintamahdollisuuksia

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

23.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 23.1.2023 ja päättyy 28.4.2023 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

23.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Verkko-opintojakso, joka alkaa 23.1.2023 ja loppuu 19.5.2023

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 4 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 23.1.2023. klo 16.00.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti toukokuussa 2023 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa ajanvaraus, jonka kautta voit ilmoittautua sinulle sopivaan tenttiajankohtaan.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan valvotusti Moodle-tenttinä Zoomin breakouthuoneissa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana touko-kesäkuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 6-8 h/ vko).

- ma 23.1 klo 16.00-17.00 Aloitusinfo, osio 1
- ma 20.2 klo 16.00-17.00 Info osio 2
- ma 27.3 klo 16.00-17.00 Info osio 3
- ma 24.4 klo 16.00-17.00 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Opintojakso järjestetään verkko-opintoihina Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6-7 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä.

Opintojakson aikataulu:
Osio 1: 23.1- 19.2
Osio 2: 20.2-26.3
Osio 3: 27.3-23.4
Tentit: 24.4-5.5

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeiset viikot on varattu tenteille (24.4-5.5). Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentit suoritetaan ZOOMissa reaaliaikaisesti valvotusti. Tenteissä edellytetään kameran käyttöä.
Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

23.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
  • Karoliina Peltomäki

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 23.1.2023 ja päättyy su 30.4.2023.
Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä osoiteessa https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=6578. Huom. kurssin Moodle-työtila on yhteinen opintojakson ZZPC0320-3131 kanssa.

Maanantaina 23.1.2023 klo 14-15 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo vielä kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite tässä: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Mahdollisten muiden, vapaaehtoisten webinaarien ajankohta kerrotaan kurssin alussa.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 23.1.-30.4.2023.
Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 23.1.-12.2.2023
- osio 2 avoinna 20.2.-19.3.2023
- osio 3 avoinna 20.3.-9.4.2023
Väliviikkojen aikana opiskelija saa palautetta tehtävistään. Osion 3 jälkeinen viikko tarkoitettu lisäksi tentteihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 9.4.2023 klo 23.59.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 18.4.2023 klo 13, 13.30 tai klo 14.30
- ke 19.4.2023 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 25.4.2023 klo 12, 12.30 tai klo 13.30
- ke 26.4.2023 klo 13, 13.30, 14.30 tai klo 15

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 9.4.2023 klo 23.59.
Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 24.4.2023 klo 10.30-12.45, luokka G202
- to 27.4.2023 klo 12.15-14.30, luokka G202
- pe 28.4.2023 klo 12.15-14.30, luokka G202
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava syyslukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

16.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 16.1.2023 ja päättyy 28.4.2023 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 90

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus.

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 16.1.-21.5.2023.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Aikataulun ZOOM-tapaamisille näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan pitää enemmänkin. ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. ZOOM-tapaamistehtävät löydät kunkin moduulin yhteydestä. Vaikka et osallistuisi ZOOMiin, huomioi, että ZOOM-tehtävät ovat osa kurssin sisältöä ja opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSON TEHTÄVÄT

Opintojaksolla koostuu kolmesta moduulista. Aluksi tutustut video-ohjeistuksen avulla moduulin sisältöön ja opiskelet opiskelumateriaalin avulla perusasiat kyseessä olevista aiheista. Tämän jälkeen teet harjoituksia ja sitten palautustehtävät.
Opintojaksolla tuotat sekä videomuotoisia että kirjallisia palautustehtäviä. Palautustehtävistä saat palautetta ja/tai mahdollisesti korjatun version. Palautustehtävät arvioidaan asteikolla Hyväksytty/Täydennettävä.

ZOOM-tehtävät liittyvät ZOOM-tapaamisiin. Tutustu tehtäviin etukäteen ennen ZOOM-tapaamista. Näin saat enemmän irti ZOOMista.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa perjantaina 13.1. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 16.1. klo 18.00-19.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

MODUULI 1 Småprat & Profil 16-29.1.
1. Zoom maanantaina 23.1. klo 18.00-19.30
Tauko 30.1.-12.2.

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 13.2.-26.2.
2. Zoom maanantaina 20.2. klo 18.00-19.30
Tauko 27.2.-19.3. (talviloma + 2 viikkoa)

MODUULI 3 Jobb 20.3.-2.4.
3. Zoom maanantaina 27.3. klo 18.00-19.30
Tauko 3-16.4.

TENTIT

Suullisen tentin palautus su 23.4. mennessä

Kirjallinen tentti Huom! Exam-tentti (lisätietoa tulossa myöhemmin) tai
paikan päällä Rajakatu 35:ssä (pääkampus, paikat ja ajat ilmoitetaan myöhemmin)

2 kpl uusintamahdollisuuksia

UUSINNAT

Uusinta 1 pe 5.5. klo 15-16
Uusinta 2 pe 12.5. 15-16

Verkko-opintojakso, joka alkaa 16.1.2023 ja loppuu 19.5.2023

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 4 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 16.1. klo 16.00.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti toukokuussa 2023 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa ajanvaraus, jonka kautta voit ilmoittautua sinulle sopivaan tenttiajankohtaan.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan valvotusti Moodle-tenttinä Zoomin breakouthuoneissa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana touko-kesäkuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 6-8 h/ vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
  • Karoliina Peltomäki

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ma 23.1.2023 ja päättyy su 30.4.2023.
Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä osoiteessa https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=6578.

Maanantaina 23.1.2023 klo 14-15 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo vielä kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite tässä: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Mahdollisten muiden, vapaaehtoisten webinaarien ajankohta kerrotaan kurssin alussa.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 23.1.-30.4.2023.
Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 23.1.-12.2.2023
- osio 2 avoinna 20.2.-19.3.2023
- osio 3 avoinna 20.3.-9.4.2023
Väliviikkojen aikana opiskelija saa palautetta tehtävistään. Osion 3 jälkeinen viikko tarkoitettu lisäksi tentteihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 9.4.2023 klo 23.59.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 18.4.2023 klo 13, 13.30 tai klo 14.30
- ke 19.4.2023 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 25.4.2023 klo 12, 12.30 tai klo 13.30
- ke 26.4.2023 klo 13, 13.30, 14.30 tai klo 15

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 9.4.2023 klo 23.59.
Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 24.4.2023 klo 10.30-12.45, luokka G202
- to 27.4.2023 klo 12.15-14.30, luokka G202
- pe 28.4.2023 klo 12.15-14.30, luokka G202
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava syyslukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 9.4.2023 klo 23.59.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 18.4.2023 klo 13, 13.30 tai klo 14.30
- ke 19.4.2023 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 25.4.2023 klo 12, 12.30 tai klo 13.30
- ke 26.4.2023 klo 13, 13.30, 14.30 tai klo 15

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 9.4.2023 klo 23.59.
Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 24.4.2023 klo 10.30-12.45, luokka G202
- to 27.4.2023 klo 12.15-14.30, luokka G202
- pe 28.4.2023 klo 12.15-14.30, luokka G202
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava syyslukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan Moodlessa. Opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia infowebinaareja seuraavasti:
- ma 16.1 klo 16.00-17.00 Aloitusinfo, osio 1
- ma 13.2.2 klo 16.00-17.00 Info osio 2
- ma 20.3 klo 16.00-17.00 Info osio 3
- ma 17.4 klo 16.00-17.00 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

HUOM! TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Opintojakso järjestetään verkko-opintoihina Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6-7 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä.

Opintojakson aikataulu:
Osio 1: 16.1- 12.2
Osio 2: 13.2-19.3
Osio 3: 20.3-16.4
Tentit: 17.4-28.4

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeiset viikot on varattu tenteille (17.4-28.4). Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentit suoritetaan ZOOMissa reaaliaikaisesti valvotusti. Tenteissä edellytetään kameran käyttöä.
Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Ryhmät
  • ZJA22SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 16.1.2023 ja päättyy 28.4.2023 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 90

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Tämä on verkkototeutus.

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit) ovat sinulle sopivat. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 16.1.-21.5.2023.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Aikataulun ZOOM-tapaamisille näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan pitää enemmänkin. ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. ZOOM-tapaamistehtävät löydät kunkin moduulin yhteydestä. Vaikka et osallistuisi ZOOMiin, huomioi, että ZOOM-tehtävät ovat osa kurssin sisältöä ja opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSON TEHTÄVÄT

Opintojaksolla koostuu kolmesta moduulista. Aluksi tutustut video-ohjeistuksen avulla moduulin sisältöön ja opiskelet opiskelumateriaalin avulla perusasiat kyseessä olevista aiheista. Tämän jälkeen teet harjoituksia ja sitten palautustehtävät.
Opintojaksolla tuotat sekä videomuotoisia että kirjallisia palautustehtäviä. Palautustehtävistä saat palautetta ja/tai mahdollisesti korjatun version. Palautustehtävät arvioidaan asteikolla Hyväksytty/Täydennettävä.

ZOOM-tehtävät liittyvät ZOOM-tapaamisiin. Tutustu tehtäviin etukäteen ennen ZOOM-tapaamista. Näin saat enemmän irti ZOOMista.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.

Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä ja helppo vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen.

Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa perjantaina 13.1. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 16.1. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

MODUULI 1 Småprat & Profil 16-29.1.
1. Zoom maanantaina 23.1. klo 16.00-17.30
Tauko 30.1.-12.2.

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 13.2.-26.2.
2. Zoom maanantaina 20.2. klo 16.00-17.30
Tauko 27.2.-19.3. (talviloma + 2 viikkoa)

MODUULI 3 Jobb 20.3.-2.4.
3. Zoom maanantaina 27.3. klo 16.00-17.30
Tauko 3-16.4.

TENTIT

Suullisen tentin palautus su 23.4. mennessä

Kirjallinen tentti

Huom! Exam-tentti (lisätietoa tulossa myöhemmin) tai
paikan päällä Rajakatu 35:ssä (pääkampus, paikat ja ajat ilmoitetaan myöhemmin)

2 kpl uusintamahdollisuuksia

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 16.1.2023 ja päättyy 28.4.2023 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
  • Karoliina Peltomäki

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ RYHMÄ ON TÄYNNÄ!
Ilmoittaudu jollekin toiselle toteutukselle.
************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Kurssi alkaa ti 10.1.2023 ja päättyy su 16.4.2023.
Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä osoiteessa https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=6576.

Tiistaina 10.1. klo 10-11 pidetään kurssin aloituswebinaari Zoomin välityksellä, jossa opettaja kertoo vielä kurssin sisällöstä, tehtävistä jne. ja jonka aikana myös opiskelijat voit kysyä opettajalta asioista, jotka mahdollisesti mietityttävät. Aloituswebinaariin osallistuminen on vapaaehtoista. Aloituswebinaarin osoite tässä: https://jamk.zoom.us/j/6664089196. Mahdollisten muiden, vapaaehtoisten webinaarien ajankohdat kerrotaan kurssin alussa.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on suoritettava aikavälillä 9.1.-16.4.2023.
Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 10.1.-29.1.2023
- osio 2 avoinna 6.2.-26.2.2023
- osio 3 avoinna 6.3.-26.3.2023
Väliviikkojen aikana opiskelija saa palautetta tehtävistään. Osion 3 jälkeinen viikko tarkoitettu lisäksi tentteihin valmistautumiseen.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 26.3.2023 klo 23.59.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 4.4.2023 klo 14 tai klo 14.30
- ke 5.4.2023 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 11.4.2023 klo 14.30 tai klo 15

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 26.3.2023 klo 23.59.
Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 11.4.2023 klo 11.30-13.45 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ke 12.4.2023 klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava syyslukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 26.3.2023 klo 23.59.
Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 4.4.2023 klo 14 tai klo 14.30
- ke 5.4.2023 klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 11.4.2023 klo 14.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 26.3.2023 klo 23.59.
Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ti 11.4.2023 klo 11.30-13.45 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ke 12.4.2023 klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava syyslukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan Moodlessa. Opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia infowebinaareja seuraavasti:
- ma 9.1 klo 16.00-17.00 Aloitusinfo, osio 1
- ma 6.2 klo 16.00-17.00 Info osio 2
- ma 13.3 klo 16.00-17.00 Info osio 3
- ma 17.4 klo 16.00-17.00 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

Opintojakso järjestetään verkko-opintoihina Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6-7 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä.

Opintojakson aikataulu:
Osio 1: 9.1- 5.2
Osio 2: 6.2-12.3
Osio 3: 13.3-16.4
Tentit: 17.4-28.4

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeiset viikot on varattu tenteille (17.4-28.4). Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentit suoritetaan ZOOMissa reaaliaikaisesti valvotusti. Tenteissä edellytetään kameran käyttöä.
Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
  • Karoliina Peltomäki

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 16.1.2023 alkaen maanantaisin klo 10.30-13. Kurssin viimeinen kontaktikerta 24.4.2023. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitelmä (3. viimeinen kontaktikerta).

Kurssilla on oma työtila Moodlessa, joka sisältää kurssin kotitehtävät. Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3117, ZZPC0320-3120 & ZZPC0320-3123. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=6575.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suullinen tentti ma 17.4.2023.
Kirjallinen tentti ma 24.4.2023 tai Exam-studiossa (valitse & varaa itsellesi sopivin tenttiajankohta). Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava syyslukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat kokeet saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ma 17.4.2023.
Kirjallinen tentti ma 24.4.2023 tai Exam-studiossa (valitse & varaa itsellesi sopivin tenttiajankohta). Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava syyslukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Suvi Mustonen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti Jamk:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.

Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos

- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa

- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti

- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Kontaktitunnit tiistaisin 10.1. - 9.5. klo 12.15-14.30 (Rajakatu G202)

Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lopputentti 9.5. Kaksi uusintamahdollisuutta touko-kesäkuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op = 108h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
  • Karoliina Peltomäki

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ RYHMÄ ON TÄYNNÄ!
Ilmoittaudu jollekin toiselle toteutukselle.
************************************************************

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 19.1.2023 alkaen torstaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 27.4.2023.
Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitelmä (3. viimeinen kontaktikerta).

Kurssilla on oma työtila Moodlessa, joka sisältää kurssin kotitehtävät. Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3117, ZZPC0320-3120 & ZZPC0320-3123. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=6575.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.
Suomeksi
Suullinen tentti to 20.4.2023.
Kirjallinen tentti to 27.4.2023 tai tarvittaessa Exam-studiossa (valitse & varaa itsellesi sopivin tenttiajankohta). Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Lähiopetustoteutus pääkampuksen tiloissa

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään pääkampuksen tilassa G202 keskiviikkoisin klo 8.45 – 11.15 aikavälillä 11.1. – 10.5.2023. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista tehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös suullinen ja kirjallinen tentti.

Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

- Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa toukokuussa 2023
- Uusintamahdollisuus esim. 17.5.2023 + muut opettajan kanssa sovitut ajankohdat

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tenttiin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 6-7 h / vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme tiistaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35G202.

Opintojakso alkaa 17.1.2023 ja päättyy 9.5.2023 mennessä

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
  • Karoliina Peltomäki

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Monisteet jaetaan ensimmäisellä kontaktikerralla.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ RYHMÄ ON TÄYNNÄ!
Ilmoittaudu jollekin toiselle toteutukselle.
************************************************************

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 13.1.2023 alkaen perjantaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 28.4.2023.
Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitelmä (3. viimeinen kontaktikerta).

Kurssilla on oma työtila Moodlessa, joka sisältää kurssin kotitehtävät. Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3117, ZZPC0320-3120 & ZZPC0320-3123. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=6575.

Opintojaksolla on kirjallinen ja suullinen tentti.

Suullinen tentti pe 21.4.2023.
Kirjallinen tentti pe 28.4.2023 tai Exam-studiossa (valitse & varaa itsellesi sopivin tenttiajankohta). Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava syyslukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pe 21.4.2023.
Kirjallinen tentti pe 28.4.2023 tai Exam-studiossa (valitse & varaa itsellesi sopivin tenttiajankohta). Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta ja näiltä sivuilta: https://oppimateriaalit.jamk.fi/examstudio/ & https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava syyslukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 21.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen
Ryhmät
  • LMS22S1
    Maaseutuelinkeinot (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Opintojaksolla käytettävä materiaali on myös saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus Biotalouskampuksella Saarijärvellä

Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena aikavälillä 12.1- 13.4.2023. Lähiopetuskertojen välissä on etäopiskelujaksoja Moodle-oppimisympäristössä.

Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään kontaktiopetuksena torstaina klo 12.30 - 15.30 Tarvaalan Biotalouskampuksella. Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä sekä ryhmätehtäviä. Teet myös etätehtäviä Moodlessa kontaktikertojen välisen ajan. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Uusintamahdollisuus huhti-toukokuussa 2023 opettajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 24h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50- 70h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Peppiin merkataan S-merkintä.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

19.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ KURSSI ON TÄYNNÄ!
ILMOITTAUDU JOLLEKIN TOISELLE TYÖELÄMÄN RUOTSIN TOTEUTUKSELLE.
************************************************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä.
Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=5239.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Opintojakso alkaa 19.9.2022 ja päättyy 16.12.2022. Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on tehtävä em. aikavälillä.

Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 19.9.-16.10.2022
- osio 2 avoinna 24.10.-13.11.2022
- osio 3 avoinna 14.11.-4.12.2022

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 4.12. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 12.12. klo 11, 11.30 tai klo 12
- ke 14.12. klo 12.30 tai klo 13
- pe 16.12. klo 14 tai klo 14.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su su 4.12. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 14.12. klo 9-11.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- to 15.12. klo 12.15-14.30 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava kevätlukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

-to 15.12. klo 16-18.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava kevätlukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

19.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttävät läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 19.9.2022 ja päättyy 9.12.2022 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

19.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Verkko-opintojakso, joka alkaa 19.9.2022 ja loppuu 21.12.2022.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 4 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 19.9. klo 17.15.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti joulukuussa 2022 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa ajanvaraus, jonka kautta voit ilmoittautua sinulle sopivaan tenttiajankohtaan.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan valvotusti Moodle-tenttinä Zoomin breakouthuoneissa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana, aikaisintaan tammikuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h/ vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424) Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

15.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit). Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 15.9.-21.12.2022.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Koska jokainen opiskelee omaan tahtiin, on ZOOM-tapaamisia vain muutama. Aikataulun näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa Zoom-tapaamisia voidaan kuitenkin pitää enemmänkin. ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. ZOOM-tapaamistehtävät löydät omalta sivultaan Moodle-kurssillamme. Jos et osallistu ZOOMin, on oletuksena kuitenkin aina, että käyt ZOOM-tehtävät läpi itsenäisesti. Nämä ovat siis osa opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

- Kurssilla annat näyttöjä osaamisestasi mm. ruudunkaappausvideoita tehden. Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä että tenteissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.
- Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen. Toki myös
- Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa maanantaina 12.9. klo 9.00 Käy jo silloin mahdollisuuksiesi mukaan tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM torstaina 15.9. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

Kielioppikertaus-ZOOM (vapaaehtoinen) torstaina 15.9. klo 17.30-19.00

MODUULI 1 Småprat & Profil 15-25.9.
1. Zoom keskiviikkona 21.9. klo 18.00-19.30
Tauko 26.9.-2.10.

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 3-16.10.
2. Zoom keskiviikkona 12.10. klo 17-18.30
Tauko 17.10.-6.11.

MODUULI 3 Jobb 7-20.11.
3. Zoom keskiviikkona 16.11. klo 17.00-18.30
Tauko 21.11.-4.12.

TENTIT (suullinen ja kirjallinen)

Suullisen tentin palautus su 11.12. mennessä
Kirjallinen tentti keskiviikkona 7.12.

joko
1) klo 16.30-17.30
tai
2) klo 18.00-19.00

Uusinta 1 ma 12.12. klo 16-17
Uusinta 2 pe 16.12. 15-16

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Avoin AMK 30

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

08.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme torstaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35G202 .

Opintojakso alkaa 7.9.2022 ja päättyy 8.12.2022 mennessä

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

07.09.2022 - 21.12.2022

Kokoonnumme keskiviikkoisin klo 12.15-15.00 luokassa R35G202 .

Opintojakso alkaa 7.9.2022 ja päättyy 7.12.2022 mennessä

05.09.2022 - 21.12.2022

Kokoonnumme maanantaisin klo 10.30-13.00 luokassa R35G202 .

Opintojakso alkaa 5.9.2022 ja päättyy 5.12.2022 mennessä

Opintojakso alkaa 12.9.2022 ja päättyy 2.12.2022 mennessä.

***********************************************************************

************ HUOM! Tämä toteutus on täynnä! *******************

***********************************************************************

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit). Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 5.9.-18.12.2022.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Koska jokainen opiskelee omaan tahtiin, on ZOOM-tapaamisia vain muutama. Aikataulun näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa Zoom-tapaamisia voidaan kuitenkin pitää enemmänkin. ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. ZOOM-tapaamistehtävät löydät omalta sivultaan Moodle-kurssillamme. Jos et osallistu ZOOMin, on oletuksena kuitenkin aina, että käyt ZOOM-tehtävät läpi itsenäisesti. Nämä ovat siis osa opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

- Kurssilla annat näyttöjä osaamisestasi mm. ruudunkaappausvideoita tehden. Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä että tenteissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.
- Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen. Toki myös
- Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa perjantaina 2.9. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 5.9. klo 18.00-19.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

Kielioppikertaus-ZOOM (vapaaehtoinen) tiistaina 6.9. klo 16-17.30

MODUULI 1 Småprat & Profil 5-18.9.
1. Zoom keskiviikkona 14.9. klo 16.00-17.30
Tauko 19.9.-2.10.

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 3-16.10.
2. Zoom keskiviikkona 12.10. klo 15-16.30
Tauko 17.10.-6.11.

MODUULI 3 Jobb 7-20.11.
3. Zoom keskiviikkona 16.11. klo 15-16.30
Tauko 21.11.-4.12.

TENTIT

Suullisen tentin palautus su 11.12. mennessä
Kirjallinen tentti

maanantaina 5.12.

1) klo 14.30-15.30,
2) klo 16-17 tai
3) klo 17.30-18.30 tai

keskiviikkona 7.12.

4) klo 8.30-9.30,
5) klo 10-11 tai
6) klo 11.30-12.30

Uusinta 1 ma 12.12. klo 16-17
Uusinta 2 pe 16.12. 15-16

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ KURSSI ON TÄYNNÄ!
ILMOITTAUDU JOLLEKIN TOISELLE TYÖELÄMÄN RUOTSIN TOTEUTUKSELLE.
************************************************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä.
TYÖTILA ON YHTEINEN 2 ERI TOTEUTUKSELLE: ZZPC0320-3105 & ZZPC0320-3109.
Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=5229.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Opintojakso alkaa 5.9.2022 ja päättyy 9.12.2022. Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on tehtävä em. aikavälillä.

Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 5.9.-25.9.2022
- osio 2 avoinna 3.10.-23.10.2022
- osio 3 avoinna 31.10.-20.11.2022

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 20.11. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.11. klo 13, 13.30 tai klo 14
- ti 29.11. klo 10, 10.30 tai klo 11
- ke 30.11. klo 13, 13.30 tai klo 14
- ma 5.12. klo 10, 10.30, 11.30, 12, 13 tai klo 13.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 20.11. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.11. klo 10-12.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ke 7.12. klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)

29.08.2022 - 21.12.2022

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 7.9.2022 alkaen keskiviikkoisin klo 8.45-11.15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 14.12.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitelmä.

Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Kurssilla on oma työtila Moodlessa, joka sisältää kurssin kotitehtävät. Työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3098, ZZPC0320-3099 & ZZPC0320-3101. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=5228.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ke 7.12.2022.
Kirjallinen tentti ke 14.12. klo 9-11.15.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätlukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 8.9.2022 alkaen torstaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 15.12.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitelmä.

Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Kurssilla on oma työtila Moodlessa, joka sisältää kurssin kotitehtävät. Työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3098, ZZPC0320-3099 & ZZPC0320-3101. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=5228.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti to 8.12.2022.
Kirjallinen tentti to 15.12. klo 12.15-14.30.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätlukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 90

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

***********************************************************************

************ HUOM! Tämä toteutus on täynnä! *******************

***********************************************************************

MITÄ JA KENELLE?

Huomioi tätä toteutusta harkitessasi, että tämä on itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus. Opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Jos tarvitset enemmän ohjausta ja välitöntä palautetta opiskelussasi, on syytä valita esim. kontaktitoteutus.

Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että pääsääntöisesti itsenäinen työskentely sopii sinulle ja kurssiin sisältyvät aikataulut (aloitustapaaminen, muut Zoom-tapaamiset ja tentit). Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 5.9.-18.12.2022.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

ZOOM-TAPAAMISET

Meillä on muutamia ZOOM-tapaamisia, jotka ovat vapaaehtoisia. ZOOM-tapaamisissa pääset toki harjoittelemaan ennen kaikkea ruotsin puhumista ja saat lisäksi vinkkejä opiskeluusi.

Koska jokainen opiskelee omaan tahtiin, on ZOOM-tapaamisia vain muutama. Aikataulun näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa ZOOM-tapaamisia voidaan kuitenkin pitää enemmänkin. ZOOMeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. ZOOM-tapaamistehtävät löydät omalta sivultaan Moodle-kurssillamme. Jos et osallistu ZOOMin, on oletuksena kuitenkin aina, että käyt ZOOM-tehtävät läpi itsenäisesti. Nämä ovat siis osa opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

- Kurssilla annat näyttöjä osaamisestasi mm. ruudunkaappausvideoita tehden. Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä että tenteissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.
- Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen. Toki myös
- Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa perjantaina 2.9. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM maanantaina 5.9. klo 16.00-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

Kielioppikertaus-ZOOM (vapaaehtoinen) tiistaina 6.9. klo 16-17.30

MODUULI 1 Småprat & Profil 5-18.9.
1. Zoom maanantaina 12.9. klo 15.00-16.30
Tauko 19.9.-2.10.

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 3-16.10.
2. Zoom maanantaina 10.10. klo 17.30-19.00
Tauko 17.10.-6.11.

MODUULI 3 Jobb 7-20.11.
3. Zoom maanantaina 14.11. klo 16.30-18.00
Tauko 21.11.-4.12.

TENTIT

Suullisen tentin palautus su 11.12. mennessä
Kirjallinen tentti

maanantaina 5.12.

1) klo 8.30-9.30,
2) klo 10.30-11.30 tai
3) klo 12.30-13.30 tai

keskiviikkona 7.12.

4) klo 14-15,
5) klo 16-17 tai
6) klo 18-19

Uusinta 1 ma 12.12. klo 16-17
Uusinta 2 pe 16.12. 15-16

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TÄMÄ KURSSI ON TÄYNNÄ!
ILMOITTAUDU JOLLEKIN TOISELLE TYÖELÄMÄN RUOTSIN TOTEUTUKSELLE.
************************************************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Työtila on yhteinen 2 toteutukselle: ZZPC0320-3105 & ZZPC0320-3109. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=5229.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Opintojakso alkaa 5.9.2022 ja päättyy 9.12.2022. Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on tehtävä em. aikavälillä.

Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 5.9.-25.9.2022
- osio 2 avoinna 3.10.-23.10.2022
- osio 3 avoinna 31.10.-20.11.2022

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 20.11. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.11. klo 13, 13.30 tai klo 14
- ti 29.11. klo 10, 10.30 tai klo 11
- ke 30.11. klo 13, 13.30 tai klo 14
- ma 5.12. klo 10, 10.30, 11.30, 12, 13 tai klo 13.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 20.11. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.11. klo 10-12.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ke 7.12. klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava kevätlukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 20.11. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.11. klo 13, 13.30 tai klo 14
- ti 29.11. klo 10, 10.30 tai klo 11
- ke 30.11. klo 13, 13.30 tai klo 14
- ma 5.12. klo 10, 10.30, 11.30, 12, 13 tai klo 13.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 20.11. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.11. klo 10-12.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ke 7.12. klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
Jos yllä mainitut kirjallisen tentin ajat eivät olet opiskelijalle sopivia, kokeen voi tarvittaessa tehdä Exam-studiossa joko Jamkin tiloissa tai Exam-tenttivierailuna jonkun toisen korkeakoulun tiloissa. Lisätietoa Exam-tentistä saa opettajalta.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle ja/tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.
Uusintakoe/uusintakokeet on suoritettava kevätlukukauden 2023 aikana, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.
Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.

Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ

Verkko-opintojakso, joka alkaa 29.8.2022 ja loppuu 21.12.2022.

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 4 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 29.8. klo 16.00.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti joulukuussa 2022 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa ajanvaraus, jonka kautta voit ilmoittautua sinulle sopivaan tenttiajankohtaan.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan valvotusti Moodle-tenttinä Zoomin breakouthuoneissa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana, aikaisintaan tammikuussa 2023.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h/ vko).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 6.9.2022 alkaen tiistaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 13.12.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi parityönä toteutettava suullinen esitelmä.

Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Kurssilla on oma työtila Moodlessa, joka sisältää kurssin kotitehtävät. Työtila avautuu viimeistään kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3098, ZZPC0320-3099 & ZZPC0320-3101. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=5228.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti ti 13.12.2022.
Kirjallinen tentti joko ke 14.12. klo 9-11.15, to 15.12. klo 12.15-14.30, to 15.12. klo 16-18.15 tai Exam-studiossa aikavälillä 12.12.2022-13.1.2023 (valitse & varaa itsellesi sopivin tenttiajankohta).

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava kevätlukukauden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta 30 - 40 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitus- ja palautustehtävät Moodlessa sekä suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Vastuuopettaja

Sonja Salonen

Ryhmät
  • ZJA22SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Alkio-opiston opiskelijoille toteutettava opintojakso Alkio-opistolla. Opettaja Kirsi Toivonen.

01.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

16.05.2022 - 22.06.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan Moodlessa. Opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia infowebinaareja seuraavasti:
- ma 16.5 klo 17.30-18.15 Aloitusinfo
- to 26.5 klo 17.30-18.15 Info osio 2
- ma 6.6 klo 17.30-18.15 Info osio 3
- ma 13.6 klo 17.30-18.15 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

HUOM! TOTEUTUS TÄYNNÄ.

Opintojakso järjestetään verkko-opintoihina Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksoon ei sisälly lähiopetusta, mutta vapaaehtoisia infowebinaareja järjestetään. Työskentely on itsenäistä opiskelua Moodlessa.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Opintojaksoon sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä (yht 6-7 kpl). Suulliset arvioitavat palautustehtävät tehdään videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään kameran käyttöä.

Opintojakson aikataulu:
Osio 1: ma 16.5 – ke 25.5
Osio 2: to 26.5 – su 5.6
Osio 3: ma 6.6 – ke 15.6
Tentit: ma 13.6-ma 20.6

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson viimeinen viikko on varattu tenteille (13.6-20.6). Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentit suoritetaan ZOOMissa reaaliaikaisesti valvotusti. Tenteissä edellytetään kameran käyttöä.
Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana ennen juhannusta tai elokuun lopussa.

16.5. - 22.6.2022 Moodle-oppimisympäristö

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytettävä materiaali on saatavilla Moodlessa, ja se voi sisältää myös linkkejä ulkoisiin materiaaleihin.

Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ.

Kesäopintojakso, joka alkaa 16.5.2022 ja loppuu 22.6.2022 (kurssin kesto n. 5 viikkoa)

Opiskelu tapahtuu itsenäisesti Moodle-oppimisympäristössä annetun kurssiaikataulun mukaisesti. Kurssi alkaa Pepissä mainittuna aloituspäivänä, jolloin kurssin työtila viimeistään aukeaa. Kurssilla vapaaehtoisia opiskeluosioiden esittelywebinaareja, joiden aikataulun näet erikseen toteutuksen kuvauksesta.

Kurssi on aikataulutettu ja jakaantuu kolmeen osioon, jotka tulee suorittaa järjestyksessä kurssin alussa annetun aikataulutuksen mukaisesti. Yhden osion pituus on noin 1,5 viikkoa. Tarkemmat aikataulut ja kurssin ohjeet käydään läpi kurssin vapaaehtoisessa Zoom-aloituswebinaarissa ma 16.5. klo 17.00.

Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia, jotka auttavat kurssin palautustehtävien suorituksessa. Kurssilla on kolme arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävää. Suullisia palautustehtäviä tehdään videotiedostoina ja kirjallisia tehtäviä joko docx-tiedostoina ja keskustelufoorumikirjoituksina. Saat palautustehtävistä arvosanan ja halutessasi palautteen.

Hyväksytty kurssisuoritus edellyttää, että kurssin kaikki palautettavat tehtävät ja tentit on suoritettu hyväksytysti. Kurssiin sisältyy suullinen ja kirjallinen tentti. Kurssiarvosanaan vaikuttavat palautettavien tehtävien sekä tentin arvosanat. Moodle-oppimisympäristössä on täsmennetty arvioitavien tehtävien ja tentin vaatimukset.

Verkkototeutus soveltuu parhaiten itsenäiseen työskentelyyn kykenevälle, jolla on jo toimiva B1-kielitaitotaso ruotsin kielessä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta, sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset (kuuloke)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja tarvittaessa henkilöllisyyden todistamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssilla on kirjallinen ja suullinen tentti kesäkuussa 2022 ennen kurssin loppua. Kummallekin tentille on Moodlessa ajanvaraus, jonka kautta voit ilmoittautua sinulle sopivaan tenttiajankohtaan.

Kurssin kirjallinen tentti suoritetaan valvotusti Moodle-tenttinä Zoomin breakouthuoneissa. Suullinen tentti on Zoomissa toteutettava ryhmäkeskustelu. Tentit on sovittaessa myös mahdollista suorittaa kampuksella.

Hylätyn tentin voi uusia korkeintaan kaksi kertaa opettajan kanssa sovittuna ajankohtana, aikaisintaan elokuussa 2022.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Toteutuksella opiskelijan on hyvä varata opiskeluun 20-30 h viikossa, koska kyseessä on intensiivikurssi.

Vapaaehtoisia verkkotapaamisia 4 h

Ohjeisiin ja materiaaleihin perehtyminen, itsenäinen työskentely ja tehtävien tekeminen sekä tentteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen 104-108 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

02.05.2022 - 22.06.2022

Opettajan koostama materiaali Moodlessa.

Opetusmenetelmät

************************************************************************

*** H U O M ! Tämä toteutus on täynnä! ***

************************************************************************

MITÄ JA KENELLE?

Tämä on niin sanottu itsenäiseen työskentelyyn painottuva verkkototeutus, jossa opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille. Huom! Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että se sopii omaan kalenteriisi. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelu verkkototeutuksella edellyttää sinulta oman työskentelysi aikatauluttamista, oma-aloitteisuutta sekä vastuun ottamista omasta opiskelustasi. Opettaja toki ohjaa ja auttaa sinua tässä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 2.5.-22.6.2022.
Sinulla on mahdollisuus opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata siis aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

Koska jokainen opiskelee omaan tahtiin, on Zoom-tapaamisia vain muutama. Aikataulun näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa Zoom-tapaamisia voidaan kuitenkin pitää enemmänkin. Zoomeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. Zoom-tapaamistehtävät löydät omalta sivultaan Moodle-kurssillamme. Jos et pääse Zoomiin, on oletuksena kuitenkin aina, että käyt Zoom-tehtävät läpi itsenäisesti. Nämä ovat siis osa opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

- Kurssilla annat näyttöjä osaamisestasi mm. ruudunkaappausvideoita tehden. Web-kameran käyttöä siis edellytetään sekä videotehtävissä että tenteissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.
- Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Joissakin tehtävissä älypuhelin riittää tai ilmainen Screencastomatic-sovellus on myös hyvä vaihtoehto ruudunkaappausvideoiden tallentamiseen. Zoomilla tai Teamsilla voi toki tehdä videoita myös. JAMKilla tarjolla Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen ja editoimiseen. Toki myös
- Tekstinkäsittelyohjelmasuositus on Word, sillä palautat kirjalliset tehtävät docx- tai rtf -muodossa.

KURSSIN AIKATAULU

Moodle-kurssi aukeaa perjantaina 29.4. klo 9.00 Käy jo silloin tutustumassa kurssin sisältöön ja kurssi-infoon. Jos jokin on epäselvää, kysy asiasta aloitus-ZOOMissamme.

Aloitus-ZOOM tiistaina 3.5. klo 16-17.30 -> Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

Kielioppikertaus-ZOOM (vapaaehtoinen) keskiviikkona 4.5. klo 18.15-19.45

MODUULI 1 Småprat & Profil 2-15.5.
1. Zoom ma 9.5. klo 16-17.30

MODUULI 2 Min bransch & Kommunikation 16-29.5.
2. Zoom ma 23.5. klo 16-17.30

MODUULI 3 Jobb 30.5.-12.6.
3. Zoom ma 6.6. klo 16-17.30

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kirjallisen tentin voit tehdä jonakin seuraavista ajankohdasta:

Torstaina 16.6.

RYHMÄ 1) klo 14-15
RYHMÄ 2) klo 16-17
RYHMÄ 3) klo 18-19

-> Tenttituloksen näet Itsearviointitehtävän palautekohdasta.

Uusintakerta maanantaina 20.6. klo 16-17

Suullisen tentin videotallenteen palautus viimeistään keskiviikkona 15.6. klo 16.00.

Itsearviointitehtävän palautus maanantaihin 20.6. mennessä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 4 op (= 108 tuntia työtä opiskelijalle):

Zoom-tapaamiset, opiskelumateriaaliin tutustuminen + harjoitukset & palautustehtävät n. 90 t
Suullinen ja kirjallinen tentti + niihin valmistautuminen n. 17 t
Itsearviointi n. 1 t

Opintojakson kuormittavuus riippuu täysin opiskelijan lähtötasosta ruotsin kielessä.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, sekä kirjalliseen & suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

06.01.2022 - 09.02.2022

Ajoitus

15.02.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

20.12.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

24.01.2022 - 17.04.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Moodle 24.1.2022-17.4.2022

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

RYHMÄ ON TÄYNNÄ!

ILMOITTAUDU JOHONKIN TOISEEN TYÖELÄMÄN RUOTSIN VERKKOTOTEUTUKSEEN.
************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä. Työtila on yhteinen 2 toteutukselle: ZZPC0320-3080 & ZZPC0320-3082. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=4407.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Opintojakso alkaa 24.1.2022 ja päättyy 17.4.2022. Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on tehtävä em. aikavälillä.

Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 24.1.-6.2.
- osio 2 avoinna 14.2.-27.2.
- osio 3 avoinna 14.3.-27.3.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 27.3. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 4.4. klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 5.4. klo 10, 10.30, 15 tai klo 15.30
- ma 11.4. klo 13.30, 14 tai klo 15

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 27.3. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ke 6.4. klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ma 11.4. klo 10-12.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)

Mikäli tarjotut tenttiajat suulliseen ja/tai kirjalliseen kokeeseen eivät sovi opiskelijalle, hän voi tiedustella opettajalta mahdollisuutta tenttiä jonain muuna aikana.
Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.

Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti. Uusintatentit suoritettava vuoden 2022 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424)

KURSSI ON TÄYNNÄ, EIKÄ YLIMÄÄRÄISIÄ OPISKELIJOITA ENÄÄ MAHDU MUKAAN!
ÄLÄ SIIS ILMOITTAUDU TÄHÄN VAAN VALITSE JOKU TOINEN TYÖELÄMÄN RUOTSIN TOTEUTUS.
**********************************************************************************************************************************

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

20.01.2022 - 21.04.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologiayksikkö

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen
Ryhmät
  • LMS21S1
    Maaseutuelinkeinot (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena aikavälillä 20.1- 21.4.2022. Lähiopetuskertojen välissä on etäopiskelujaksoja Moodle-oppimisympäristössä.

Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään kontaktiopetuksena torstaina klo 12.30 - 15.45 Tarvaalan Biotalouskampuksella. Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä sekä ryhmätehtäviä. Teet myös etätehtäviä Moodlessa kontaktikertojen välisen ajan. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa suullista ja kirjallista palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti.

Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Uusintamahdollisuus huhti-toukokuussa 2022 opettajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Peppiin merkataan S-merkintä.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 12.01.2022

Ajoitus

17.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Verkko-opintojakso Moodlessa 17.1.2022 alkaen.

10.01.2022 - 20.05.2022

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 19.1.2022 alkaen keskiviikkoisin klo 8.45-11.15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 27.4.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä.

Opintojaksoon sisältyy myös itsenäisiä harjoitustehtäviä Moodlessa sekä muutama arvioitava kirjallinen ja/tai suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja.

Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Kurssilla on oma työtila Moodlessa. Työtila avautuu kurssin aloituspäivänä. Työtila on yhteinen 3 eri toteutukselle: ZZPC0320-3068, ZZPC0320-3070 & ZZPC0320-3073. Työtilan osoite: https://moodle.jamk.fi/course/view.php?id=4405.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kirjallinen ja suullinen tentti kurssin lopussa viikoilla 16 & 17.

Suullisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.
Kirjallisen tentin uusinta: Sovi aika yhdessä opettajan kanssa.

Uusinnat suoritettava vuoden 2022 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

HUOM! Opintojakson aloitusta siirretty viikolla eteenpäin.

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, jos koronatilanne sen sallii. Myös ZOOM-opetus on mahdollista, mikäli emme voi kokoontua luokassa. Tämä opintojakso on joka tapauksessa kontaktiopetukseen pohjautuva, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme maanantaisin klo 10.30-13.00 luokassa R35G202 .

Opintojakso alkaa 17.1.2022 ja päättyy 25.4.2022 mennessä

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä. Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava kirjallinen ja suullinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksoon sisältyy näiden lisäksi yleensä ryhmätyönä toteutettava suullinen esitelmä tai työpaja. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Lähiopetustoteutuksissa läsnäolovelvollisuus on 80 %.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

-

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 20.1.2022 alkaen torstaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 28.4.2022.

HUOM! Opintojakson aloitusta siirretty viikolla eteenpäin koronarajoitusten vuoksi.

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, jos koronatilanne sen sallii. Myös ZOOM-opetus on mahdollista, mikäli emme voi kokoontua luokassa. Tämä opintojakso on joka tapauksessa kontaktiopetukseen pohjautuva, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme keskiviikkoisin klo 12.15-15.00 luokassa R35G202 .

Opintojakso alkaa 19.1.2022 ja päättyy 27.4.2022 mennessä

KURSSI ON TÄYNNÄ!

ILMOITTAUDU JOHONKIN TOISEEN TYÖELÄMÄN RUOTSIN TOTEUTUKSEEN.
************************************************************************************************

Tämä opintojakso toteutetaan kontaktiopetuksena Rajakadun kampuksella 21.1.2022 alkaen perjantaisin klo 12.15-15. Kurssin viimeinen kontaktikerta 29.4.2022.

HUOM! Opintojakson aloitusta on siirretty viikolla eteenpäin koronarajoitusten vuoksi.

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena, jos koronatilanne sen sallii. Myös ZOOM-opetus on mahdollista, mikäli emme voi kokoontua luokassa. Tämä opintojakso on joka tapauksessa kontaktiopetukseen pohjautuva, eli opetuksella on lukujärjestykseen varattu aika ja paikka ja läsnäolovelvollisuus on 80%.

Kokoonnumme perjantaisin klo 8.45-11.15 luokassa R35G202 .

Opintojakso alkaa 21.1.2022 ja päättyy 29.4.2022 mennessä

Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö. Lähiopetuksen tapaamiset järjestetään kontaktiopetuksena tilassa G201 perjantaisin klo 8:45-11:15 aikavälillä 14.1. - 20.5.2022.

Lähiopetuksessa teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä. Opintojaksoon sisältyy kaksi arvioitavaa kirjallista ja suullista palautustehtävää. Näistä tehtävistä saat opettajalta kirjallisen tai suullisen palautteen. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Läsnäolovelvollisuus on 80 %.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson tentit suoritetaan valvotusti
- Kirjallinen välitentti lukukauden puolivälissä
- Kirjallinen lopputentti ja suullinen tentti opintojakson lopussa
- Uusintamahdollisuus toukokuussa 2022

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Peppiin S-merkintä.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 90

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Maria Rautamo
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opettajan koostama materiaali Moodlessa.

Opetusmenetelmät

*** Huom! Tätä toteutus on täynnä!***

MITÄ JA KENELLE?

Tämä on itsenäisesti suoritettava verkkokurssi, jossa opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille. Huom! Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että se sopii omaan kalenteriisi. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 10.1.-20.5.2022 ja saat opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

Koska jokainen opiskelee omaan tahtiin, on Zoom-tapaamisia vain muutama. Aikataulun näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa Zoom-tapaamisia voidaan kuitenkin pitää enemmänkin. Zoomeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. Zoom-tapaamistehtävät löydät omalta välilehdeltään Moodle-kurssillamme. Jos et pääse Zoomiin, on oletuksena kuitenkin aina, että käyt Zoom-tehtävät läpi itsenäisesti. Nämä ovat siis osa opiskelumateriaalia.
OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

- Web-kameran käyttöä edellytetään sekä videotehtävissä että suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.
- Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Älypuhelin tai ilmainen Screencastomatic-sovellus toimii hyvin videoiden nauhoittamiseen. JAMKilla tarjolla myös yksinkertainen Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen. Toki myös Zoomilla tai Teamsilla voi videoita tehdä.
- Tekstinkäsittelyohjelma (suositus WORD)

KURSSIN AIKATAULU:

Aloitustapaaminen Zoomissa ma 10.1. klo 15-16.30. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

Aikataulu koottuna:

Aloituszoom ma 10.1. klo 15-16.30

Kielioppikertaus (vapaaehtoinen) ma 10.1. klo 17-18.30

Moduuli 1 Småprat & Profil 17-30.1.

1. Zoom ma 24.1. klo 15-16.30
Tauko 31.1.-13.2.

Moduuli 2 Min bransch & Kommunikation 14-27.2.

2. Zoom ma 21.2. klo 15-16.30
Tauko 28.2.-13.3. (välissä talviloma, viikko 9)

3 Jobb 14-27.3.

3. Zoom ma 21.3. klo 15-16.30
Tauko 28.3.-10.4.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kirjallisen tentin voit tehdä jonakin seuraavista kuudesta ajankohdasta:

ma 2.5.

1) 14-15
2) 16-17
3) 18-19

ti 3.5.

4) 9-10
5) 11-12
6) 13-14

Uusintakerrat:

1. uusintakerta ke 11.5. klo 9-10
2. uusintakerta ke 18.5. klo 15-16

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 4 op (= 108 tuntia työtä opiskelijalle):

Zoom-tapaamiset, opiskelumateriaaliin tutustuminen + harjoitukset & palautustehtävät n. 90 t
Suullinen ja kirjallinen tentti + niihin valmistautuminen n. 17 t
Itsearviointi n. 1 t

Opintojakson kuormittavuus riippuu täysin opiskelijan lähtötasosta ruotsin kielessä.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 03.04.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Susanna Kananoja
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Moodle 10.1.2022 - 3.4.2022

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

KURSSI ON TÄYNNÄ!

ILMOITTAUDU JOHONKIN TOISEEN TYÖELÄMÄN RUOTSIN VERKKOTOTEUTUKSEEN.
**********************************************************************************************************

Tämä on verkko-opintojakso Moodle-oppimisympäristössä.

Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä mutta teet opintojaksolla myös ryhmätöitä. Ryhmätöitä ei voi tehdä yksin.

Etäopetustoteutuksella edellytetään Moodle-oppimisympäristön ja esitystyökalujen sujuvaa hallintaa, Zoom-ohjelman käyttöä sekä päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta. Tarvitset opintojaksolla ehdottomasti (kuuloke-)mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Etäopetustoteutukseen sisältyy kirjallisia ja suullisia harjoituksia sekä arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia harjoituksia tehdään esim. äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Suullisissa tehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

Opintojakso alkaa 10.1.2022 ja päättyy 3.4.2022. Kaikki kurssin suoritukset (mahdollinen uusintatentti pois lukien) on tehtävä em. aikavälillä.

Moodle-oppimisympäristössä suoritettavat tehtävät on jaksotettu seuraavasti:
- osio 1 avoinna 10.1.-23.1.
- osio 2 avoinna 31.1.-13.2.
- osio 3 avoinna 21.2.-13.3.

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 13.3. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 21.3. klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 22.3. klo 10, 10.30, 15 tai klo 15.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 13.3. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.3. klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ti 29.3. klo 10-12.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)

Mikäli tarjotut tenttiajat suulliseen ja/tai kirjalliseen kokeeseen eivät sovi opiskelijalle, hän voi tiedustella opettajalta mahdollisuutta tenttiä jonain muuna aikana.
Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Suullinen tentti pidetään Zoom-videoneuvotteluohjelmaa hyödyntäen. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään su 13.3. klo 23.59.

Suullisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 21.3. klo 12, 12.30, 13.30 tai klo 14
- ti 22.3. klo 10, 10.30, 15 tai klo 15.30

Kirjallinen tentti pidetään kontaktitenttinä Rajakadun kampuksella. Tenttiin ilmoittaudutaan Moodle-oppimisympäristössä viimeistään viimeistään su 13.3. klo 23.59.

Kirjallisen tentin voi tehdä seuraavina ajankohtina:
- ma 28.3. klo 13-15.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)
- ti 29.3. klo 10-12.15 (luokkatila ilmoitetaan myöhemmin)

Mikäli tarjotut tenttiajat suulliseen ja/tai kirjalliseen kokeeseen eivät sovi opiskelijalle, hän voi tiedustella opettajalta mahdollisuutta tenttiä jonain muuna aikana.

Aika mahdolliselle uusintakokeelle (suulliselle tai kirjalliselle) sovitaan yhdessä opettajan kanssa.

Molemmat tentit saa tarvittaessa uusia kahdesti. Uusintatentit suoritettava vuoden 2022 loppuun mennessä, jonka jälkeen kurssisuoritus vanhenee.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- verkkotapaamisia 0 - 10 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyöskentely 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Sisällön jaksotus

-

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Jaana Ritsilä
  • Tomi Ylkänen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

OPINTOJAKSON TOTEUTUSTAPA JA AJANKOHTA
Tämä opintojakso on verkkototeutus. Opintojakso toteutetaan kokonaan verkossa. Suurin osa työskentelystä on ajasta ja paikasta riippumatonta. Mutta opintojaksoon sisältyy muutamia tehtäviä, jotka toteutetaan ryhmissä, jolloin on pystyttävä sopimaan ja sitoutumaan yhteiseen tapaamiseen ryhmän kanssa. Lisäksi opintojakson kirjallinen ja suullinen tentti edellyttää läsnäoloa tiettynä myöhemmin sovittavana aikana.

Opintojakso alkaa 17.1.2022 ja päättyy 6.5.2022 mennessä.

OPINTOJAKSON TARKOITUS
Kun olet käynyt tämän opintojakson, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

OPINTOJAKSON OSAAMISTAVOITE
Kun olet käynyt tämän opintojakson, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

OPINTOJAKSON SISÄLTÖ
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

OPPIMATERIAALIT
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen opintojaksolle osallistumista.

OPETUSMENETELMÄT
Etäopetustoteutukset järjestetään Optima tai Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä voidaan edellyttää verkkotapaamisiin osallistumista. Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta sinun on hyvä varautua myös ryhmätyöskentelyyn. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Optima tai Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina, videotiedostoina ja videotapaamisina. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä ja henkilöllisyyden todistamista.

OPISKELIJAN AJANKÄYTTÖ JA KUORMITUS
- lähiopetustoteutuksessa lähiopetusta 30 - 40 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa lähiopetusta 0 - 20 h
- etäopetustoteutuksessa verkkotapaamisia 0 - 10 h
- lähiopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 50 h
- lähi- ja etäopetustoteutuksessa sekä etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen 5 - 10 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

ARVIOINTIMENETELMÄT
Työelämän ruotsi on virkamiesruotsin opintojakso (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424)

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tomi Ylkänen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

HUOM! Tämä opintojakso on täynnä. En valitettavasti voi ottaa enempää osallistujia tälle toteutukselle. Osoitteesta kielikeskus@jamk.fi voit tiedustella onko muilla verkkototeutuksilla vielä tilaa.

KURSSI ON TÄYNNÄ

Verkkototeutus

Opintojakso järjestetään aikavälillä 10.1. - 20.5.2022 Moodle-oppimisympäristössä. Toteutukseen ei sisälly lähiopetusta, mutta sinulla on mahdollisuus osallistua vapaaehtoisiin Zoom-verkkotapaamisiin, joiden tallenteet ovat katsottavissa oppimisympäristössä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta mukana on myös pari- tai ryhmätyöskentelyä. Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Opintojakso koostuu kolmesta opiskeluosiosta, joihin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia. Opintojaksolla on kolme kirjallista ja kolme suullista arvioitavaa tehtävää. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä, ja henkilöllisyyden todistamista tarvitaessa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on suullinen ja kirjallinen tenttti. Tentit suoritetaan verkkotentteinä valvotusti.

Kirjallinen tentti suoritetaan opiskelijan valitsemana ajankohtana opintojakson lopussa.
Suullinen tentti suoritetaan ryhmäkeskusteluna toukokuussa 2022 opintojakson lopussa opettajan kanssa sovittuna aikana.
Tenttiuusinnat järjestetään toukokuussa 2022 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. S-merkintä Peppiin.

***** TÄMÄ TOTEUTUS ON TÄYNNÄ! *****

MITÄ JA KENELLE?

Tämä on itsenäisesti suoritettava verkkokurssi, jossa opiskelu tapahtuu pitkälti itsenäisesti, mutta kuitenkin ohjatusti ja aikataulutetusti. Tämä toteutus sopii eri alojen opiskelijoille. Huom! Tutustu aikatauluun (alla) ja valitse tämä toteutus vain siinä tapauksessa, että se sopii omaan kalenteriisi. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää, jotta tiedät, miten kurssilla toimitaan.

EDELTÄVÄ OSAAMINEN?

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.
Jos edellä mainituissa osa-alueissa on puutteita, suosittelen Ruotsin tukiopinnot -opintojakson suorittamista ennen tätä opintojaksoa.

MISSÄ JA MITEN OPISKELLAAN?

Opiskelemme Moodle-oppimisympäristössä.

Koko kurssi on Moodlessa avoimena koko opintojakson suoritusajan eli 10.1.-20.5.2022 ja saat opiskella omaan tahtiisi annetun aikataulun puitteissa. Kurssi koostuu kolmesta moduulista, joita opiskellaan annetun aikataulun mukaisesti. Tämä auttaa sinua opiskelemaan sopivassa tahdissa. Noudata aikataulua opiskelusi sujuvoittamiseksi.

Koska jokainen opiskelee omaan tahtiin, on Zoom-tapaamisia vain muutama. Aikataulun näille näet alla kohdassa "Kurssin aikataulu". Tarvittaessa Zoom-tapaamisia voidaan kuitenkin pitää enemmänkin. Zoomeissa käydään läpi kunkin moduulin keskeisiä asioita ja pääset harjoittelemaan ruotsia suullisesti pienellä porukalla. Zoom-tapaamistehtävät löydät omalta välilehdeltään Moodle-kurssillamme. Jos et pääse Zoomiin, on oletuksena kuitenkin aina, että käyt Zoom-tehtävät läpi itsenäisesti. Nämä ovat siis osa opiskelumateriaalia.

OPINTOJAKSOLLA TARVITTAVAT VÄLINEET

- Web-kameran käyttöä edellytetään sekä videotehtävissä että suullisessa tentissä. Todistat myös tarvittaessa henkilöllisyytesi web-kameran avulla.
- Sinulla tulee olla mahdollisuus tallentaa ja jakaa videotiedostoja. Älypuhelin tai ilmainen Screencastomatic-sovellus toimii hyvin videoiden nauhoittamiseen. JAMKilla tarjolla myös yksinkertainen Panopto-ohjelma videoiden tekemiseen. Toki myös Zoomilla tai Teamsilla voi videoita tehdä.
- Tekstinkäsittelyohjelma (suositus WORD)

KURSSIN AIKATAULU:

Aloitustapaaminen Zoomissa ti 11.1. klo 15-16.30. Aloitustapaamiseen osallistuminen on erittäin tärkeää. Se käynnistää opiskelusi hyvin ja tiedät miten toimia juuri tällä toteutuksella.

Aikataulua koottuna:

Aloituszoom ti 11.1. klo 15-16.30

Kielioppikertaus (vapaaehtoinen) ti 11.1. klo 17-18.30

Moduuli 1 Småprat & Profil 17-30.1.

1. Zoomt ti 25.1. klo 15-16.30
Tauko 31.1.-13.2.

Moduuli 2 Min bransch & Kommunikation 14-27.2.

2. Zoom ti 22.2. klo 15-16.30
Tauko 28.2.-13.3. (välissä talviloma, viikko 9)

Moduuli 3 Jobb 14-27.3.

3. Zoom ti 22.3. klo 15-16.30
Tauko 28.3.-10.4.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti jonain seuraavista ajankohdista:

ke 4.5.

1) 9-10
2) 11-12
3) 13-14

to 5.5.

4) 14-15
5) 16-17
6) 18-19

Uusintamahdollisuudet:

1. uusintakerta ke 11.5. klo 9-10
2. uusintakerta ke 18.5. klo 15-16

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 4 op (= 108 tuntia työtä opiskelijalle):

Zoom-tapaamiset, opiskelumateriaaliin tutustuminen + harjoitukset & palautustehtävät n. 90 t
Suullinen ja kirjallinen tentti + niihin valmistautuminen n. 17 t
Itsearviointi n. 1 t

Opintojakson kuormittavuus riippuu täysin opiskelijan lähtötasosta ruotsin kielessä.

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Pirjo Hentinen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.

Opetusmenetelmät

KURSSI ON TÄYNNÄ

Verkkototeutus

Opintojakso järjestetään aikavälillä 10.1. - 20.5.2022 Moodle-oppimisympäristössä. Toteutukseen ei sisälly lähiopetusta, mutta sinulla on mahdollisuus osallistua vapaaehtoisiin Zoom-verkkotapaamisiin, joiden tallenteet ovat katsottavissa oppimisympäristössä.

Työskentely on pääosin itsenäistä, mutta mukana on myös pari- tai ryhmätyöskentelyä. Opintojaksolla edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset mikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden.

Opintojakso koostuu kolmesta opiskeluosiosta, joihin sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia. Opintojaksolla on kolme kirjallista ja kolme suullista arvioitavaa tehtävää. Suullisia tehtäviä tehdään videotiedostoina ja videotapaamisina. Opintojaksolla on myös kirjallinen ja suullinen tentti. Sinulta edellytetään web-kameran käyttöä, ja henkilöllisyyden todistamista tarvitaessa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksolla on suullinen ja kirjallinen tenttti. Tentit suoritetaan verkkotentteinä valvotusti.

Kirjallinen tentti suoritetaan opiskelijan valitsemana ajankohtana opintojakson lopussa.
Suullinen tentti suoritetaan ryhmäkeskusteluna toukokuussa 2022 opintojakson lopussa opettajan kanssa sovittuna aikana.
Tenttiuusinnat järjestetään toukokuussa 2022 opettajan kanssa sovittuna ajankohtana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- vapaaehtoisia verkkotapaamisia n. 5 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 80 - 90 h
- tentteihin valmistautuminen 10 -15 h

Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (6.6.2003/424).

Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5. S-merkintä Peppiin.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin, suulliseen ryhmätyöhön sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Musiikkipedagogi (AMK)
  • Logistiikka (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Piia Anttonen
Ryhmät
  • KIEVE
    Kielikeskuksen verkko-opinnot

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan Moodlessa. Opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia infowebinaareja seuraavasti:
- ma 17.1 klo 17.30-18.15 Aloitusinfo
- ma 14.2 klo 17.30-18.15 Info osio 2
- ma 21.3 klo 17.30-18.15 Info osio 3
- ma 25.4 klo 17.30-18.15 Koeinfo

Webinaarit ovat vapaaehtoisia ja ne tallennetaan. Talleenteet voi katsoa Moodlesta.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.

Opetusmenetelmät

HUOM! TOTEUTUS ON TÄYNNÄ!

Etäopetustoteutukset järjestetään Moodle-oppimisympäristössä. Etäopetustoteutuksiin ei sisälly lähiopetusta, mutta niillä on vapaaehtoisia infowebinaareja. Työskentely on pääosin itsenäistä. Etäopetustoteutuksella edellytetään päätelaitteesi ja Moodle-oppimisympäristön yhteensopivuutta sekä oppimisympäristön että esitystyökalujen sujuvaa hallintaa. Tarvitset kuulokemikrofonin, web-kameran ja toimivan verkkoyhteyden. Etäopetustoteutukseen sisältyy sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia ja arvioitavia palautustehtäviä. Suullisia tehtäviä tehdään äänitiedostoina sekä videotiedostoina. Toteutuksen suullisissa palautustehtävissä sekä tenteissä sinulta edellytetään web-kameran käyttöä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson kaksi viimeistä viikkoa on varattu tenteille (25.4-6.5). Opiskelijat voivat varata itselleen sopivan ajan monesta vaihtoehdosta. Tentit suoritetaan ZOOMissa reaaliaikaisesti valvotusti.
Uusintatentit järjestetään opettajan kanssa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- etäopetustoteutuksessa vapaaehtoisia verkkotapaamisia 3 h
etäopetustoteutuksessa opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 70 - 80 h
- tentteihin valmistautuminen ja tentit 10 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Lisätietoja opiskelijoille

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424). Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty. Suullinen ja kirjallinen kielitaitosi arvioidaan erikseen arviointiasteikolla 0 - 5.

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

1 Pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hallitset riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Ääntämisesi taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

2 Pystyt ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hallitset kielen perusrakenteet. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

3 Selviät hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissäsi sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Pystyt kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Ymmärrät normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa sinulle vaikeuksia. Ymmärrät jo oman alasi vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Osaat käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Sanavarastosi riittää viestimään keskeiset asiat erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Äännät ymmärrettävästi. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

4 Osaat viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Ymmärrät ja tuotat vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Hallitset hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

5 Osaat viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaasi monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Ymmärrät vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Ymmärrät ja tuotat sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Kielen käytössäsi ei ole juurikaan puutteita. Toimit vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso A2 tai B1 ruotsin kielessä.

Tämä tarkoittaa, että pystyt opintojakson alkaessa ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa tilanteissa. Ymmärrät selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita, kuten henkilön esittäytymistä, opinnoista keskustelua ja työstä kertomista. Hallitset pääosin ruotsin perusrakenteet, kuten persoonapronominien käytön, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen ja käytön, verbien aikamuodot sekä pää- ja sivulauseen sanajärjestyksen. Sanavarastosi riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa. Ääntämisesi taso riittää viestin välittymiseen.

Lisätiedot

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen.

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Kätilö (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Vastuuopettaja

Sonja Salonen

Ryhmät
  • ZJA21SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuasi, pystyt pääosin ymmärrettävästi viestimään ruotsiksi suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa.

Opintojakson suoritettuasi, hallitset itsestäsi ja osaamisestasi kertomisen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Osaat toimia ruotsiksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja keskeisissä oman alasi työtehtävissä, kuten tapaamiset, opastamis- ja neuvomistilanteet, oman alan työsähköpostin kirjoittaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Osaat arvioida ruotsin kielen osaamistasi ja olet motivoitunut kehittämään sitä elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Otat vastuuta omasta oppimisestasi ja toimit sovittujen toimintatapojen mukaisesti.

Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia tehokkaasti kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä tehokkaasti yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.

Sisältö

Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
- opinnot ja työnhaku
- työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
- asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
- oman alan keskeistä terminologiaa
- alakohtainen syventävä osio, jonka voit toteuttaa esimerkiksi workshop-työskentelynä, projektina, työelämään tutustumisena, portfoliona tai raporttina

Opetusmenetelmät

Alkio-opiston toteutus Alkio-opistolla opiskeleville.