Siirry suoraan sisältöön

Työelämän viestintäLaajuus (3 op)

Tunnus: ZZ00CD02

Laajuus

3 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

  • Anna Jokelainen

Osaamistavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

03.03.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus! Päiväopiskelijoille tarjolla kontaktiopetusryhmiä eri aikoina, joten jokaiselle löytyy niistä paikka.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Ajoitettu verkkototeutus intensiivitoteutuksena, työskentely projektiryhmissä

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa muutama viikko ennen kurssin alkamista. Viikkowebinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Opetus alkaa 4.3.2025 klo 18.00 - 19.00. Ensimmäisellä kerralla webinaarissa on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Muu aikataulu:
Ma 10.3. klo 17.00 - 18.30 Projektityön ryhmittely, aiheen valinta ja aloituspalaverit (pakollinen)
Ma 17.3. klo 17.00 - 18.30 Projektisuunnitelman työstämisen tilannekatsaus ja projektiesityksen alustus (pakollinen)
Väliviikko, jolloin projektiryhmät pitävät omia palavereitaan
Ma 31.3. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Ti 1.4. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Ma 7.4. klo 17.00 - 18.30 Osaprojektiryhmistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Ti 8.4. klo 17.00 - 18.30 Osaprojektiryhmistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Ma 14.4. klo 17.00 - 18.30 Info projektin lopputyöskentelystä ja varakerta esityksille (pakollinen)
Vkot 16, 17 Projektiryhmät järjestävät päätöspalaverit, joiden ajan sopivat keskenään

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Opetuksen aikataulu näkyy opetusmenetelmät kohdalla, katso Pepin kautta!
Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

27.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä

Huom! 10 paikan kiintiö avoimen AMK:n opiskelijoille. Tutkinto-opiskelijoille on tarjolla 30 paikkaa. Monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus!

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Opetus alkaa torstaina 30.1. klo 16.30–18. Zoomissa. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Huom! 10 paikan kiintiö avoimen AMK:n opiskelijoille. Tutkinto-opiskelijoille on tarjolla 30 paikkaa. Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle. Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Opetus alkaa torstaina 30.1. klo 16.30–18. Zoomissa. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

20.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Anna Jokelainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Kuten aikataulussa

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä, webinaareissa 80 % läsnäolovelvoite

Huomioithan Jamkin tutkintosäännön opiskelijoiden hyväksymisestä verkkototeutuksille: Verkkototeutuksille etusija on kuitenkin monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla.
https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/saannot-ja-periaatteet

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 22.1.2025 klo 9 - 11. Ensimmäisellä kerralla webinaarissa on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti keskiviikkoisin klo 9 - 11 Zoomissa. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (webinaareissa 80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Webinaarit keskiviikkoisin klo 9 - 11 Zoomissa
22.1.2025 / Aloituswebinaari (pakollinen, jos opintojakson aikoo aloittaa)
29.1.2025 / Aloituspalaverit
5.2.2025 / Webinaari puhe-esiintymisestä ja esiintymisjännityksestä
12.2.2025 / Webinaari asiakirjoittamisesta ja palaverikäytänteistä
5.3.2025 / Suulliset esitykset
12.3.2025 / Suulliset esitykset
26.3.2025 / Suulliset esitykset
2.4.2025 / Suulliset esitykset
9.4.2025 / Suulliset esitykset

Lisätietoja opiskelijoille

Huom! Opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille ja pidemmälle opinnoissaan ehtineille päiväopiskelijoille. Ensimmäisen ja toisen vuoden päiväopiskelijat ilmoittautuvat kontaktitoteutuksille.

Opetus alkaa 22.1.2025 klo 13 - 15. Ensimmäisellä kerralla webinaarissa on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti keskiviikkoisin klo 13 - 15 Zoomissa. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (webinaareissa 80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Webinaarit keskiviikkoisin klo 13 - 15 Zoomissa

  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Jos et palauta ennakkotehtävää ajallaan, sinut poistetaan toteutukselta.

Opetus alkaa ti 21.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti ti klo 10.30 - 12.30 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Tapaamiset ti klo 10.30-12.30.

Ennakkotehtävä viim. 21.1. klo 8.

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

20.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 38

Monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus!

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria keskiviikkona 11.9. Opetus alkaa tiistaina 21.1.2025 klo 16.30 - 18 Zoomissa. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus! Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle. Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Opetus alkaa tiistaina 21.1.2025 klo 16.30 - 18 Zoomissa. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

20.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Opetus alkaa perjantaina 24.1.2025 klo 14.30 - 16. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle. Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Opetus alkaa perjantaina 24.1.2025 klo 14.30 - 16. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetus järjestetään perjantaisin Zoomin välityksellä. Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

20.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00.

Jos et palauta ennakkotehtävää ajallaan, sinut poistetaan toteutukselta.

Opetus alkaa pe 24.1.2025 (huom. aloitusta siirretty viikolla 17.1. --> 24.1.). Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti pe klo 12.15 - 15.00 Rajakadulla.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Tapaamiset pe klo 12.15-15.00.

Ennakkotehtävä viim. 17.1. klo 8.

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Heidi Hjerppe

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä
Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 21.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti.

Verkkototeutus, monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus!
Päiväopiskelijoille tarjolla kontaktiopetusryhmiä eri aikoina, joten jokaiselle löytyy niistä paikka.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Opetus alkaa ma 13.1.2025 klo 17.00 - 18.30. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Yhteisiä tapaamisia on kahdeksan, noin 14 tuntia + ryhmän sopima tunti päätöspalaverin pitämiseksi. Loput 66 tuntia on itsenäistä tai ryhmän kanssa työskentelyä.

Muu aikataulu, johon on varauduttava (älä siis sovi päälle muuta tekemistä):

ma 20.1. klo 17 - 18.30 Projektityön ryhmät, aiheet sovitaan ja ryhmät pitävät aloituspalaverit
ma 27.1. klo 17.00 - 18.00 Info projektiesityksen tekemisestä
ma 3.2. ei tapaamista
ma 10.2. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
ke 12.2. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
ma 17.2. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
ke 19.2. klo 17.00 -18.30 Loput projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
hiihtoloma
ma 3.3. klo 17.00 - 18.00 Info päätöspalaveri- ja muistiotehtävästä, sovitaan päätöspalaverikäytänteistä

Huom. kahdelle esityskerralle on osallistuttava: sinä kertana, kun ryhmänä pitää esityksen ja toisella kerralla antamassa palautetta

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

HUOM.
Verkkototeutus, monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus!

Päiväopiskelijoille tarjolla kontaktiopetusryhmiä eri aikoina, joten jokaiselle löytyy niistä paikka.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus!
Päiväopiskelijoille tarjolla kontaktiopetusryhmiä eri aikoina, joten jokaiselle löytyy niistä paikka.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Opetus alkaa ti 21.1.2025 klo 17.00 - 18.30. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Yhteisiä tapaamisia on kahdeksan, noin 14 tuntia + ryhmän sopima tunti päätöspalaverin pitämiseksi. Loput 66 tuntia on itsenäistä tai ryhmän kanssa työskentelyä.

Opetus alkaa ti 21.1.2025 klo 17.00 - 18.30. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Muu aikataulu, johon on varauduttava (älä siis sovi päälle muuta tekemistä):

ti 28.1. klo 17 - 18.30 Projektityön ryhmät, aiheet sovitaan ja ryhmät pitävät aloituspalaverit
ti 4.2. klo 17.00 - 18.00 Info projektiesityksen tekemisestä
ti 11.2. ei tapaamista
ti 18.2. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
to 20.2. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
hiihtoloma
ke 5.3. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen (huom. poikkeuspäivä!)
to 6.3. klo 17.00 - 18.30 Osa projektiryhmistä pitää suullisen esityksen
ti 11.3. klo 17.00 - 18.00 Info päätöspalaveri- ja muistiotehtävästä, sovitaan päätöspalaverikäytänteistä

Huom. kahdelle esityskerralle on osallistuttava: sinä kertana, kun ryhmänä pitää esityksen ja toisella kerralla antamassa palautetta

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Jos et palauta ennakkotehtävää ajallaan, sinut poistetaan toteutukselta.

Opetus alkaa to 16.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti to klo 10.30 - 12.30 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Tapaamiset to klo 10.30-12.30.

Ennakkotehtävä viim. 16.1. klo 8.

Opetus alkaa to 23.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti to klo 13.15 - 15.15 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Tapaamiset to klo 13.15-15.15.

Ennakkotehtävä viim. 23.1. klo 8.

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Jaana Koskela

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Opetusmenetelmät

Huom! Opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille ja pidemmälle opinnoissaan ehtineille päiväopiskelijoille. Ensimmäisen ja toisen vuoden päiväopiskelijat ilmoittautuvat kontaktitoteutuksille.

Opintojakso on tarkoitettu suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskeleville opiskelijoille. Opetus- ja suorituskieli on suomi.

Verkkototeutus, projektiryhmittäin työskentely.

Työtila Moodlessa avautuu viimeistään kurssin alkaessa. Myös Zoom-linkki toimitetaan ennen aloituswebinaaria sähköpostilla/työtilassa.

Tapaamiset ovat maanantaisin Zoomissa (läsnäolovelvoite):

- 13.1. klo 16.00 - 16.45: Aloitus ja kurssi-info
- 20.1. klo 16.00 - 18.00: Aloituspalaverit ja projektiryhmien järjestäytyminen
- 3.2. klo 16.00 - 17.30: Tietoa ja harjoitusta esiintymisestä, projektin seuranta
- 17.2. klo 16.00 - 16.45 Tietoa palavereista ja työelämän teksteistä, projektin seuranta

Esityspäivät Zoomissa (varaa ko. ajankohdat, aikataulu tarkentuu kurssilla)
- 10.3. klo 16.00 - 18.00
- 17.3. klo 16.00 - 18.00
- 24.3. klo 16.00 - 18.00
- 31.3. klo 16.00 - 18.00

Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:

Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h

Yhteensä 81 h

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 13.01.2025 . Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Anna Jokelainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Kuten aikataulussa

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus: lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 17.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti perjantaisin klo 8 - 10.30 luokassa F304. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Tapaamiset perjantaisin klo 8 - 10.30
17.1.2025 / Aloitustapaaminen (pakollinen, jos opintojakson aikoo aloittaa)
24.1.2025 / Projektityöskentelyn aloitus
31.1.2025 / Puhe-esitys ja esiintymisjännitys, asiakirjoittaminen
7.2.2025 / Havainnollistaminen ja yleisön kohtaaminen, asiakirjoittaminen
14.2.2025 / EI KONTAKTITUNTIA, mutta luokka auki itsenäistä työskentelyä varten
21.2.2025 / Suulliset esitykset
7.3.2025 / Suulliset esitykset
14.3.2025 / Suulliset esitykset
28.3.2025 / Suulliset esitykset
4.4.2025 / Suulliset esitykset
11.4.2025 / Päätöstapaaminen

Opetus alkaa 14.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti tiistaisin klo 12.15 - 14.45 luokassa F304. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Tapaamiset tiistaisin klo 12.15 - 14.45
14.1.2025 / Aloitustapaaminen (pakollinen, jos opintojakson aikoo aloittaa)
21.1.2025 / Projektityöskentelyn aloitus
28.1.2025 / Puhe-esitys ja esiintymisjännitys, asiakirjoittaminen
4.2.2025 / Havainnollistaminen ja yleisön kohtaaminen, asiakirjoittaminen
11.2.2025 / EI KONTAKTITUNTIA, mutta luokka auki itsenäistä työskentelyä varten
18.2.2025 / Suulliset esitykset
4.3.2025 / Suulliset esitykset
11.3.2025 / Suulliset esitykset
25.3.2025 / Suulliset esitykset
1.4.2025 / Suulliset esitykset
8.4.2025 / Päätöstapaaminen

Opetus alkaa ti 14.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti klo 8.00 - 10.30 luokassa FK14.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 16.1. 2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti klo 8.45 - 11.15 luokassa F305.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee), joka palautetaan Moodleen ennen ensimmäistä tapaamista. Opetus alkaa keskiviikkona 15.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti keskiviikkoisi klo 8.15 - 10.30 luokassa F304.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle. Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee), joka palautetaan Moodleen ennen ensimmäistä tapaamista. Opetus alkaa keskiviikkona 15.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti keskiviikkoisin klo 8.15 - 10.30 luokassa F304. Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee), joka palautetaan Moodleen ennen ensimmäistä tapaamista. Opetus alkaa torstaina 16.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti torstaisin klo 12.15 - 15 luokassa F305.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle. Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee), joka palautetaan Moodleen ennen ensimmäistä tapaamista. Opetus alkaa torstaina 16.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti torstaisin klo 12.15 - 15 luokassa F305. Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

19.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00.

Jos et palauta ennakkotehtävää ajallaan, sinut poistetaan toteutukselta.

Opetus alkaa ma 13.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti ma klo 13.15 - 15.45 Rajakadulla.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Tapaamiset ma klo 13.15-15.45.

Ennakkotehtävä viim. 13.1. klo 8.

Opetus alkaa ke 15.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti ke klo 13.15 - 15.45 Rajakadulla.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Tapaamiset ke klo 13.15-15.45.

Ennakkotehtävä viim. 15.1. klo 8.

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Biotalousinstituutti

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Anna Jokelainen
Ryhmät
  • LMS24SM
    Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • ZJAG24SLKP
    Avoin AMK,Korkeakoulupolku,Maaseutuelinkeino, Poke

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Kuten aikataulussa

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus: lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä, jonka palautus on sunnuntaihin 19.1.2025 mennessä, ennen ensimmäistä tapaamista. Tehtävän ohjeistus ilmoitetaan Moodlen työtilassa. Opetus alkaa 23.1.2025. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti torstaisin klo 12.45 - 16 luokassa TU17L117. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään viikolla 3. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Ennakkotehtävä, tehtävä 1: Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2: Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3: Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4: Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5: Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6: Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7: Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Tapaamiset torstaisin klo 12.45 - 16
23.1.2025 / Aloitustapaaminen ja projektityöskentelyn aloitus
13.2.2025 / Suulliset esitykset
13.3.2025 / Suulliset esitykset
10.4.2025 / Suulliset esitykset
su 19.1. klo 23.59 / Ennakkotehtävän (tehtävä 1) palautus Moodleen

Lisätietoja opiskelijoille

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Tapaamiset torstaisin klo 12.45 - 16
23.1.2025 / Aloitustapaaminen ja projektityöskentelyn aloitus
13.2.2025 / Suulliset esitykset
13.3.2025 / Suulliset esitykset
10.4.2025 / Suulliset esitykset
su 19.1. klo 23.59 / Ennakkotehtävän (tehtävä 1) palautus Moodleen

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 10.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 18.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Lutakon kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Anna Jokelainen
Ryhmät
  • SAR24S2
    Sairaanhoitaja (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Kuten aikataulussa

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Huom. Tämä opintojakso on vain ryhmälle SAR24S2!

Kontaktitoteutus: lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 4.3.2025. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään opintojakson alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Lisätietoja opiskelijoille

Huom. Tämä opintojakso on vain ryhmälle SAR24S2!

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti (80 % läsnäolovelvoite). Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

06.09.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Anna Jokelainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Kuten aikataulussa

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä, webinaareissa 80 % läsnäolovelvoite

Huomioithan Jamkin tutkintosäännön opiskelijoiden hyväksymisestä verkkototeutuksille: Verkkototeutuksille etusija on kuitenkin monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla.
https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/saannot-ja-periaatteet

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 19.9.2024 klo 9 - 11. Ensimmäisellä kerralla webinaarissa on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti torstaisin klo 9 - 11 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

-

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Webinaareissa 80 % läsnäolovelvoite

Webinaarit
19.9.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 38)
26.9.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 39)
3.10.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 40)
24.10.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 43)
31.10.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 44)
14.11.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 46)
21.11.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 47)
28.11.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 48)
5.12.2024 klo 13 - 15 Ulkopuolinen tila : Zoom (vk 49)

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

26.08.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Opetus alkaa viikolla 39. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti tiistaisin klo17.00 - 19.00 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Verkkototeutus on tarkoitettu ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille. Päiväopiskelijoille on tarjolla kontaktiopetusta.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

12.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä.

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään vk 34. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria keskiviikkona 11.9.

Opetus alkaa torstaina 12.9. klo 16.30–18.00 Zoomissa. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 (Ennakkotehtävä) Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Silja Heikinheimo

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Huomioithan JAMKin tutkintosäännön opiskelijoiden hyväksymisestä verkkototeutuksille: Verkkototeutuksille etusija on kuitenkin monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla.
https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/saannot-ja-periaatteet

Jos olet ensimmäisen tai toisen vuoden opiskelija, ilmoittaudu kontaktitoteutukselle.

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä
Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Opetus alkaa torstaina 12.9.2024 klo 9-10.30. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, Zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

OPINTOJAKSO ON TÄYNNÄ

Huom! Opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille ja pidemmälle opinnoissaan ehtineille päiväopiskelijoille. Ensimmäisen ja toisen vuoden päiväopiskelijat ilmoittautuvat kontaktitoteutuksille.

Opintojakso on tarkoitettu suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskeleville opiskelijoille. Opetus- ja suorituskieli on suomi.

Verkkototeutus, projektiryhmittäin työskentely.

Työtila Moodlessa avautuu viimeistään kurssin alkaessa. Myös Zoom-linkki toimitetaan ennen aloituswebinaaria sähköpostilla/työtilassa.

Tapaamiset ovat tiistai-iltaisin Zoomissa (läsnäolovelvoite):

- 3.9. klo 16.30 - 17.15: Aloitus ja kurssi-info
- 10.9. klo 16.30 - 18.30: Aloituspalaverit ja projektiryhmien järjestäytyminen
- 24.9. klo 16.30 - 18: Tietoa ja harjoitusta esiintymisestä, projektin seuranta
- 8.10. klo 16.30 - 17.15 Tietoa palavereista ja työelämän teksteistä, projektin seuranta

Esityspäivät Zoomissa (varaa ko. ajankohdat, aikataulu tarkentuu kurssilla)
- 22.10. klo 16.15 - 19
- 29.10. klo 16.15 - 19
- 5.11. klo 16.15 - 19
- 12.11. klo 16.15 - 19

Lisäksi projektiryhmillä on omia tapaamisia, jotka sovitaan ryhmässä opintojakson alussa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:

Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h

Yhteensä 81 h

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Opetus alkaa 3.9.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti ti klo 10.30 - 13.00 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Verkkototeutus on tarkoitettu ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille. Päiväopiskelijoille on tarjolla kontaktiopetusta.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

12.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä.

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään vk 34. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee). Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria ma 9.9.

Opetus alkaa tiistaina 10.9. klo 16.30–18.00 Zoomissa. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 (Ennakkotehtävä) Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Heidi Hjerppe

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Huomioithan JAMKin tutkintosäännön opiskelijoiden hyväksymisestä verkkototeutuksille: Verkkototeutuksille etusija on kuitenkin monimuoto-opiskelijoilla, kolmannen tai useamman vuoden opiskelijoilla sekä lisäajalla opiskelevilla.
https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle/tutkinto-opiskelija/saannot-ja-periaatteet

Jos olet ensimmäisen tai toisen vuoden opiskelija, ilmoittaudu kontaktitoteutukselle.

WEBINAAREISSA 80 % LÄSNÄOLOVELVOITE.

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä
Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 4.9.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti keskiviikkoisin klo 8.00 - 10.30 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

WEBINAAREISSA 80 % LÄSNÄOLOVELVOITE.

Webinaarit
04.09.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
11.09.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
02.10.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
09.10.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
23.10.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
30.10.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
06.11.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom
13.11.2024 08.00 - 10.30 Ulkopuolinen tila : Zoom

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa. Webinaareihin osallistuminen edellyttää toimivaa kameraa, kuulokkeita ja mikrofonia.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Opetus alkaa 4.9.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti ke klo 10.30 - 13.00 Zoomissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Verkkototeutus on tarkoitettu ensisijaisesti monimuoto-opiskelijoille. Päiväopiskelijoille on tarjolla kontaktiopetusta.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

12.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus! Päiväopiskelijoille tarjolla kontaktiopetusryhmiä eri aikoina, joten jokaiselle löytyy niistä paikka.

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä

Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Opetus alkaa 26.8.2024 klo 17.00 - 18.30. Ensimmäisellä kerralla webinaarissa on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Muu aikataulu:
Projektityön aloituspalaverit ma 2.9. klo 17.00 - 18.00 (pakollinen)
Ti 22.10. klo 17.00 - 19.30 Osa projektirymistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Ke 23.10. klo 17.00 - 19.30 Osa projektirymistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
to 24.10. klo 17.00 - 19.30 Loput projektirymistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Projektin päätöspalaverit vko 44 ajoitettuna to ja pe, vk 45 ma (ei klo 16 - 17.15) ja ti klo 11 jälkeen), sekä to ja pe

Lisäksi on muutama infokerta, joista sovitaan opintojakson alettu (tallenne tulee näistä).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

12.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Verkkototeutus, monimuoto-opiskelijoille erityisesti tarkoitettu iltaan painottuva toteutus!

HUOM. Päiväopiskelijoille tarjolla kontaktiopetusryhmiä eri aikoina, joten jokaiselle löytyy niistä paikka.

Ajoitettu verkkototeutus, työskentely projektiryhmissä
Verkkototeutuksella työskennellään projektiryhmissä opintojakson yhteisen aikataulun mukaisesti. Kyseessä ei ole täysin itsenäinen kurssi eikä webinaareista tule pääasiassa tallenteita. Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Webinaarit pidetään lukujärjestyksen mukaisesti Zoomissa, jonka linkki ilmoitetaan Moodlessa.

Opetus alkaa ti 3.9.2024 klo 17.00 - 18.30. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa.
Muu aikataulu, johon on varauduttava:
Projektityön aloituspalaverit pe 6.9. klo 17 - 18.00 (pakollinen)
Ti 29.10. klo 17.00 - 19.30 Osa projektirymistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Ke 30.10. klo 17.00 - 19.30 Osa projektirymistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
to 31.10. klo 17.00 - 19.30 Loput projektirymistä pitää suullisen esityksen (pakollinen)
Lisäksi on muutama infokerta, joista sovitaan tunneilla.

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Silja Heikinheimo

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Toteutus on täynnä. Ilmoittaudu toiselle toteutukselle.

Gradia 14 paikkaa

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 30.8.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti perjantaisin klo 12.15-15.00.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

TUNNEILLA 80 % LÄSNÄOLOVELVOITE.

30.08.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
06.09.2024 12.15 - 15.00 R35B117
13.09.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
04.10.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
11.10.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
25.10.2024 12.15 - 15.00 Luokka ilmoitetaan myöhemmin.
01.11.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
08.11.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
15.11.2024 12.15 - 15.00 R35FK14
22.11.2024 12.15 - 15.00 R35FK14

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 27.8.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti klo 8.00 - 10.30 luokassa F305

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Sisko Riihiaho

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 28.9.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti klo 12.15 - 15.00 luokassa F405. Aiemmasta tiedosta poiketen, olemme siis luokassa F405.

17 - 30

Opettaja
  • Heidi Hjerppe

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opetus alkaa 27.8.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti tiistaisin klo 14.15 - 16.45.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

TUNNEILLA 80 % LÄSNÄOLOVELVOITE.

27.08.2024 14.15 - 16.45 R35F305
03.09.2024 14.15 - 16.45 R35F305
10.09.2024 14.15 - 16.45 R35F305
01.10.2024 14.15 - 16.45 R35F305
08.10.2024 14.15 - 16.45 R35F305
22.10.2024 14.15 - 16.45 R35F305
29.10.2024 14.15 - 16.45 R35F305
05.11.2024 14.15 - 16.45 R35F305
12.11.2024 14.15 - 16.45 R35F305
19.11.2024 14.15 - 16.45 R35F305

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 22.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00. --> Huom. ennakkotehtävälle lisäaikaa ke 28.8. klo 8 asti.

Opetus alkaa ma 26.8.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti ma klo 10.30 - 13.00 Rajakadulla.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Marjaana Häkkinen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Aika ja paikka

Ei täytetä

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Merkitse aikataulut kalenteriisi, sillä opintojakson suorittaminen edellyttää yhteisiin tapaamisiin osallistumista. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävän palautus on ennen aloituswebinaaria: ennakkotehtävä tulee palauttaa viimeistään aloituspäivän aamuna klo 8.00, jos opintojakson aikoo aloittaa.

Opetus alkaa 12.9.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta lukujärjestyksen mukaisesti to klo 13.15 - 15.45 Rajakadulla.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei täytetä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Kansainvälisyys

Ei täytetä

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 t
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 t
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 t
Projektityöskentely 30 - 35 t
yhteensä 81 t

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 22.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee), joka palautetaan Moodleen ennen ensimmäistä tapaamista.

Opetus alkaa 26.8.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta on lukujärjestyksen mukaisesti maanantaisin klo 13.15–15.45 Rajakadulla luokassa F305.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään viikolla 34. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 (Ennakkotehtävä) Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 18.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

17 - 30

Opettaja
  • Joonas Komulainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Liukko, S. & Perttula, S. 2019. Opinnäytetyön raportointi. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ohjetta päivitetään vuosittain. https://help.jamk.fi/raportointiohje/fi/

Opetusmenetelmät

13 paikkaa Gradia.

Kontaktitoteutus

Lähiopetus, työskentely projektiryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäoloa (80 %).

Jos haet opintojaksosta hyväksilukua tai odotat siitä päätöstä, älä ilmoittaudu opintojaksolle.

Opintojakso alkaa ennakkotehtävällä (Minä viestijänä -essee), joka palautetaan Moodleen ennen ensimmäistä tapaamista.

Opetus alkaa 30.8.2024. Ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla, jos opintojakson aikoo aloittaa. Opetusta on lukujärjestyksen mukaisesti perjantaisin klo 9–11.30 Rajakadulla luokassa F304.

Oppimisympäristönä on Moodlen työtila, joka aukeaa viimeistään kurssin alkaessa. Muutama kerta opetusta saatetaan pitää etäyhteyksin (esim. projektiryhmän päätöspalaveri).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautusajat ja uusinnan ajat näkyvät Moodlen työtilassa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Opinnollistaminen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Oppimistehtäviä on seitsemän:
Tehtävä 1 (Ennakkotehtävä) Minä viestijänä -essee (yksilö)
Tehtävä 2 Projektiryhmän aloituspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 3 Projektisuunnitelma (ryhmä)
Tehtävä 4 Suullinen esitys (ryhmä)
Tehtävä 5 Projektiryhmän päätöspalaveri (ryhmä)
Tehtävä 6 Päätöspalaverin muistio (ryhmä)
Tehtävä 7 Itsearviointi (yksilö)

Opintojaksoon ja työtilaan tutustuminen, ryhmäytyminen 5 h
Kontaktitunnit, zoomissa tapaamiset, palaverit 20 - 30 h
Itsenäinen työskentely, tehtävien tekeminen 15 - 25 h
Projektityöskentely 30 - 35 h
yhteensä 81 h

Sisällön jaksotus

Tapaamiset pidetään lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakson tehtävät jaksottuvat yhteisten tapaamisten lomaan Moodlessa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Jatkuva arviointi, yhteispalaute, vertaispalaute, yksilöllinen palaute ja itsearviointi. Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ajoitus

01.08.2024 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TA94 - Kielikeskus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Anna Jokelainen

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Opetusmenetelmät

Tälle toteutukselle vain osaamiseen perustuvat hyväksilukuarvioinnit.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa. Osaat eritellä omia viestintätaitojasi ja hyödyntää saamaasi palautetta sekä osaat antaa muille rakentavaa palautetta. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Osaat toimia työkeskustelujen menettelytapoja noudattaen ja osaat arvioida niitä ja hyvän keskustelutaidon piirteitä, kuten läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Osaat pitää tehtävänannon mukaisen asiantuntijaesityksen (tyylilaji) ja havainnollistaa sitä. Osaat kohdentaa viestisi ja pyrit olemaan vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan ja asiatyylillä. Osaat toimia projektiryhmässä aktiivisesti ja vastuullisesti ja osallistut opetuskeskusteluihin.

Lisätiedot

Jos opiskelijan koulusivistyskieli on ruotsi, hän suorittaa opintojakson yhteydessä virkamiessuomen eli saa arvioinnin suomen kielen suullisesta ja kirjallisesta kielitaidosta.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 6.6.2003/424.

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Logistiikka (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
  • Palveluliiketoiminta (AMK)
  • Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Konetekniikka (AMK)
  • Tietojenkäsittely (AMK)
  • Rakennusmestari (AMK)
  • Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
  • Sairaanhoitaja (AMK)
  • Maaseutuelinkeinot (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
  • Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
  • Sonja Salonen
Ryhmät
  • ZJA24SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
• Saat valmiuksia viestiä oman alasi asiantuntijatehtävissä.

Opintojakson osaamiset
• Oppimaan oppiminen
• Työelämässä toimiminen
• Eettisyys
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Opintojakson osaamistavoite
• Ymmärrät viestinnän merkityksen työyhteisössä ja osana ammattitaitoasi. Olet tietoinen viestinnän onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sinulla on valmiuksia kehittää viestintätaitojasi työkeskusteluissa, puheenvuoron pitämisessä ja asiatyylisessä kirjoittamisessa.
• Lisäksi opit projektityötaitoja, yhteiskirjoittamista ja sovellat Office365-työkaluja.
• Osaat pitää asiantuntijaesityksen ja havainnollistaa sitä. Osaat perustella näkemyksesi ja antaa ja ottaa vastaan palautetta. Tunnistat tyypillisten työkeskustelujen keskeiset menettelytavat. Osaat toimia keskustelun osallistujana menettelytapojen mukaisesti. Osaat tuottaa asiakirjoja ja muita asiatekstejä ohjeiden ja mallien mukaan. Osaat kirjoittaa hyvän asiantyylin mukaista tekstiä. Osaat tarkastella omia viestintätaitojasi. Olet tietoinen oman viestintätyylisi vaikutuksesta viestintätilanteessa. Tunnistat viestintäprosessin osatekijät ja viestinnän roolin osana ammattitaitoa.
• Viestintä ja tiimityö: Osaat kommunikoida tehokkaasti yksilönä ja tiimin jäsenenä työyhteisössä ja eri sidosryhmissä.

Sisältö

Työkeskustelut, niiden järjestäminen, johtaminen ja dokumentoiminen myös virtuaalisesti. Projektityötaidot.

Asiantuntijapuheenvuorot ja -esitykset.

Viestintätaitojen kehittäminen, viestintätilanteiden ja -taitojen havainnointi, analysointi ja reflektointi. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Eri kulttuurien merkitys viestintätilanteissa. Verkkovälitteinen viestintä työelämässä.

Asiatyylinen kirjoittaminen. Yhteiskirjoittaminen.

Lisätietoja opiskelijoille

Alkion toteutus. Opetus Alkiolta.

Arviointiasteikko

0-5