Siirry suoraan sisältöön

Asiakaskeskeinen ohjausLaajuus (10 op)

Tunnus: AO00BC95

Laajuus

10 op

Osaamistavoitteet

Opintojakson tarkoitus:

Tällä opintojaksolla perehdyt asiakkaiden yksilöllisiin ohjaustarpeisiin, ohjaussuhteen rakentamiseen ja erilaisiin ohjauksen menetelmiin. Lisäät myös osaamistasi ohjauksen moninaisista asiakasryhmistä.

Opintojakson osaamiset:

Tällä opintojaksolla kehität

ohjausosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan tietoisuutta toimintansa taustalla olevista ohjauksen teoreettisista ja filosofisista lähtökohdista. Se on myös kykyä suunnitella, toteuttaa, arvioida, kehittää ja uudistaa ohjausta sekä taitoa hyödyntää ohjaustyössään uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia mielekkäällä tavalla.

asiakasosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan taitoa tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä ohjaustarpeita ja huomioida ne ohjauksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

toimijuusosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan kykyä hyödyntää työssään opintopolun eri vaiheissa opinto-ohjaajan laaja-alaiseen kelpoisuuteen liittyvää tiedollista ja menetelmällistä osaamista. Se on taitoa määritellä ohjaustyö tilanteissa, joissa siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia, uudistuksia ja muutostarpeita. Se on kykyä edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja vastuullisuutta ja tehdä näkyväksi ohjauksen merkitystä osana koulutuksen tuloksellisuutta.

vuorovaikutusosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan taitoa toimia erilaissa vuorovaikutussuhteissa myönteisellä ja mielekkäällä tavalla.

reflektio-osaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan kykyä tunnistaa ja kriittisesti arvioida omaan ohjaajuuteensa liittyviä peruskäsityksiään, arvojaan ja asenteitaan sekä omia ajattelu- ja toimintamallejaan. Se tarkoittaa myös kykyä arvioida oman toiminnan ja ajattelun eettisiä lähtökohtia sekä kykyä arvioida oman osaamisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä.

Opintojakson osaamistavoite:

Osaat arvioida ja tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä ja opintopolun eri vaiheisiin liittyviä ohjaustarpeita ja tukea opiskelijan urasuunnittelutaitojen kehittymistä. Osaat huomioida asiakkaiden ohjaustarpeet ohjauksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

Osaat kohdata ohjattaviasi erilaisissa vuorovaikutus- ja ohjaustilanteissa sekä rakentaa tietoisesti hyvää ohjaussuhdetta. Osaat tukea ohjattavien omaehtoista toimintaa oppimisessa ja opiskelussa, urasuunnittelussa ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Osat soveltaa tarkoituksenmukaisia ohjauksen menetelmiä erilaisissa ohjaustilanteissa ja syventää asiakaslähtöiseen ohjaukseen liittyvää osaamistasi ammatillisten ja henkilökohtaisten kehittymistarpeidesi mukaisesti.

Sisältö

Asiakkaiden yksilöllisten ohjaustarpeiden arviointi, ohjaussuhde ja ohjausprosessi, oh-jauksen toteuttamismuodot, ohjausmenetelmät.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat

Asiakasosaaminen:
Osaat tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä ja opintopolun eri vaiheisiin liittyviä oh-
jaustarpeita ja huomioit ne ohjauksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa.

Ohjausosaaminen:
Osaat kohdata ohjattavasi erilaisissa vuorovaikutus- ja ohjaustilanteissa sekä rakentaa ammatillisen ohjaussuhteen. Tunnistat ohjaajan ja ohjattavan roolit tavoitteellisen ohjauskeskustelun rakentamisessa ja osaat toteuttaa ohjattavan omaehtoista toimintaa tukevan ohjauskeskustelun. Osaat soveltaa tarkoituksenmukaisia ohjauksen menetelmiä erilaisissa ohjaustilanteissa ja ympäristöissä.

Toimijuusosaaminen:
Osaat arvioida omaa asiakaslähtöiseen ohjaukseen liittyvää osaamistasi ja asettaa tavoitteita oman ohjausosaamisen kehittämiselle.

Vuorovaikutusosaaminen:
Osaat toimia erilaissa vuorovaikutussuhteissa myönteisellä ja mielekkäällä tavalla.

Reflektio-osaaminen:
Tunnistat ohjaajuuteesi liittyviä peruskäsityksiäsi, arvojasi ja asenteitasi sekä omia ajattelu- ja toimintamallejasi ja osaat arvioida niitä kriittisesti.
Osaat arvioida oman toimintasi ja ajattelusi eettisiä lähtökohtia sekä oman osaamisesi ja ammatillisen identiteetin kehittymistä.

Ilmoittautumisaika

03.08.2020 - 30.08.2020

Ajoitus

01.08.2020 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Toimipiste

Lutakon kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Opinto-ohjaajankoulutus
Opettaja
  • Seija Koskela
  • Virpi Koskelo
  • Pirjo Hänninen
  • Riikka Michelsson
  • Mervi Pasanen
Ryhmät
  • AJO20SO
    Opinto-ohjaajan koulutus

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus:

Tällä opintojaksolla perehdyt asiakkaiden yksilöllisiin ohjaustarpeisiin, ohjaussuhteen rakentamiseen ja erilaisiin ohjauksen menetelmiin. Lisäät myös osaamistasi ohjauksen moninaisista asiakasryhmistä.

Opintojakson osaamiset:

Tällä opintojaksolla kehität

ohjausosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan tietoisuutta toimintansa taustalla olevista ohjauksen teoreettisista ja filosofisista lähtökohdista. Se on myös kykyä suunnitella, toteuttaa, arvioida, kehittää ja uudistaa ohjausta sekä taitoa hyödyntää ohjaustyössään uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia mielekkäällä tavalla.

asiakasosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan taitoa tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä ohjaustarpeita ja huomioida ne ohjauksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

toimijuusosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan kykyä hyödyntää työssään opintopolun eri vaiheissa opinto-ohjaajan laaja-alaiseen kelpoisuuteen liittyvää tiedollista ja menetelmällistä osaamista. Se on taitoa määritellä ohjaustyö tilanteissa, joissa siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia, uudistuksia ja muutostarpeita. Se on kykyä edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja vastuullisuutta ja tehdä näkyväksi ohjauksen merkitystä osana koulutuksen tuloksellisuutta.

vuorovaikutusosaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan taitoa toimia erilaissa vuorovaikutussuhteissa myönteisellä ja mielekkäällä tavalla.

reflektio-osaamistasi, jolla tarkoitetaan opinto-ohjaajan kykyä tunnistaa ja kriittisesti arvioida omaan ohjaajuuteensa liittyviä peruskäsityksiään, arvojaan ja asenteitaan sekä omia ajattelu- ja toimintamallejaan. Se tarkoittaa myös kykyä arvioida oman toiminnan ja ajattelun eettisiä lähtökohtia sekä kykyä arvioida oman osaamisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä.

Opintojakson osaamistavoite:

Osaat arvioida ja tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä ja opintopolun eri vaiheisiin liittyviä ohjaustarpeita ja tukea opiskelijan urasuunnittelutaitojen kehittymistä. Osaat huomioida asiakkaiden ohjaustarpeet ohjauksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

Osaat kohdata ohjattaviasi erilaisissa vuorovaikutus- ja ohjaustilanteissa sekä rakentaa tietoisesti hyvää ohjaussuhdetta. Osaat tukea ohjattavien omaehtoista toimintaa oppimisessa ja opiskelussa, urasuunnittelussa ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Osat soveltaa tarkoituksenmukaisia ohjauksen menetelmiä erilaisissa ohjaustilanteissa ja syventää asiakaslähtöiseen ohjaukseen liittyvää osaamistasi ammatillisten ja henkilökohtaisten kehittymistarpeidesi mukaisesti.

Sisältö

Asiakkaiden yksilöllisten ohjaustarpeiden arviointi, ohjaussuhde ja ohjausprosessi, oh-jauksen toteuttamismuodot, ohjausmenetelmät.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Ohjauskeskustelu:

Pekkari, M. 2009. Tavoitteellinen ohjauskeskustelu. Hämeenlinna: Tammi.
Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Tallinna: Gaudeamus.

Venkula, J. 2007. Kysymisen taito. Kirjapaja.

Pienryhmäohjaus:

Kallinen, R. Krebs, H. & Nurmi, J. (toim.) 2006. Laadukas vertaisohjaus. Saarijärvi: Hämeen ammattikorkeakoulu.

Kataja, J., Jaakkola, T. & Liukkonen, J. 2011. Ryhmä liikkeelle!: toiminnallisia harjoituksia ryhmän kehittämiseksi. Jyväskylä: PS -Kustannus.

Penttinen, L., Pihtari, E., Skaniakos, T. & Valkonen, L. (toim.) 2011. Vertaisuus voimavarana ohjauksessa. Jyväskylän yliopisto: Yliopistopaino.

Ståhlberg, L. 2019. Pienryhmäohjaajan opas. Jyväskylä: PS-kustannus.

Verkko-ohjaus:
Cedefop 2018. Handbook of ICT practices for guidance and career development. Luxemburg: Pu- plications office of the European union, 2018. http://www.cedefop.europa.eu/files/4164_en.pdf

Guttorm, T., Hakkarainen, T., Kolehmainen, A., Mäenpää, K., Peltola, S. & Ylönen, H. (Toim.) 2017. Verkko-ohjaaja. Opas ohjaukseen sekä tieto- ja neuvontatyöhön verkossa. ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitys-työn julkaisut.

Kettunen, J. 2017. Career practitioners’ conceptions of social media and competency for social media in career services. Finnish Institute for Educational Re-search Studies 32. University of Jyväskylä.

Korpi, T., Laine, T. & Soljasalo, J. 2012. Rekrytoinnin suhteellisuusteoria. Sosiaalisen median hyödyntäminen rekrytoinnissa ja työnhaussa. Helsinki: Management Institute of Finland MIF Oy.

Suominen, R. & Nurmela, S. 2011. Verkko-opettaja. Helsinki: WSOYpro

Pönkä, H. 2016. Ohjauksen vuorovaikutus ja viestintä verkkoviestintävälineillä. Nettietiketti, kirjallisen viestinnän erityispiirteet, videoneuvotteluissa esiintyminen. Esitykset Verkko-ohjaaja- hankkeen koulutuksissa. Saatavilla: https://harto.wordpress.com/2016/03/22/verkko-vuorovai- kutus-ja-ohjaus-esitys

Urasuunnittelu / Uraohjaus:

Amundson, N. E. 2005. Aktiivinen ohjaus. Juva: Psykologien Kustannus Oy.

Amundson, N. E. 2018. Active Engagement – anniversary edition. Tremedia i Borås.

Airo, J-P., Rantanen, J. & Salmela, T. 2008. Oma ura, paras ura. Talentum.

Carlsson, M. & Järvinen, K. 2012. Mielekäs työ: uuden ajan uraopas. Helsinki: SanomaPro.

Järvilehto, L. 2013. Upeaa työtä! Hämeenlinna: Tammi.

Mulari, M. 2013. Tietoisen ammatinvalinnan opas. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Ojanen, M. 2011. Minä ja muut: itsetuntemuksen kirja. Helsinki: Kirjapaja.

Partanen, A. 2011. Kyllä minä tästä selviän. Aikuisopiskelijat koulutustarinansa kertojina ja koulutuksellisen minäpystyvyytensä rakentajina. Väitöskirja. Jyväs-kylä: Jyväskylän yliopisto.

Poijula, S. 2018. Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja.

Ståhlberg, L- & Herlevi, M. 2017. Omannäköinen elämä. Näin teet hyviä valintoja. Jyväskylä: PS- kustannus.

Vanhalakka-Ruoho, M. 2015. Toimijuus ja suunnanotto elämässä. Teoksessa P.A. Kauppila, J.Silvonen & M. Vanhalakka-Ruoho (toim.). Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku. Reports and Studies in Education, Humanities, and Theology. University of Eastern Finland.

Erityinen tuki:

Erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa. 2018. Opetushallitus.

Puukari, S., Lappalainen, K. & Kuorelahti, M. 2017. Ohjaus ja erityisope-tus oppijoiden tukena. Jyväskylä: PS-kustannus.

Selkivuori, L., 2015. "Ei näihin vaikeuksiin työelämässä törmää". Oppimisen tuki ja erityiselle tuelle annetut merkitykset ammatillisessa aikuiskoulutuksessa opiskelijan näkökulmasta. Jyväskylä studies in education, psychology and social research. 522. Jyväskylän yliopisto.

Vitka, T. 2018. Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa. Jyväskylä: PS-kustannus

Kulttuuritietoisuus:

Erilaisuus sallittu. Perehdymme monimuotoisuuteen – käsikirja työhön pereh-dyttäjälle ja työyhteisöille.

Korhonen, V. & Puukari, S. (toim.) 2013. Monikulttuurinen ohjaus ja neuvonta-työ. Jyväskylä: PS- kustannus.

Jahnukainen, M., Kalalahti, M., & Kivirauma, J. 2019. Oma paikka haussa – Maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus. Tallinna: Gaudeamus.

Kansainvälisyys:

Euroguidance, Opetushallitus. 2020. Kansainvälistymispalvelut -nettisivusto.

Opetusmenetelmät

Opintojakso toteutetaan monimuotoisesti ja se perustuu ohjauspäivillä tapahtuvaan työskentelyyn, itsenäiseen työskentelyyn ja oppimispiirityöskentelyyn.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Osaamisen hankkiminen:

Voit hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla ohjauspäiviin ja tekemällä opintojaksolle kuuluvat oppimistehtävät. Olet voinut jo hankkia, tai parhaillaan olla hankkimassa, tässä opintojaksossa tavoitteena olevaa osaamista esimerkiksi aikaisempien koulutusten tai työkokemuksen kautta.

Osaamisen osoittaminen:

Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osoitat ohjauspäiviin osal-listumalla sekä suorittamalla hyväksytysti opintojaksoon sisältyvät oppimisteh-tävät. Sinulla on myös mahdollisuus hyväksilukea tähän opintojaksoon sellaista opintojakson tavoitteiden mukaista osaamista, jota olet aiemmin hankkinut muissa opinnoissa, työelämässä tai muissa yhteyksissä. Kun haluat hyväksilukea opintojakson, lähetä Opinto-ohjaajakoulutuksen hyväksilukuhakemus ja todistus tai selvitys aiemmin hankitusta osaamisesta kouluttajallesi.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on yhteensä 270 h (10 op x 27 h opiskelijan työtä).

Sisällön jaksotus

Opintojakso alkaa 22.9.2020.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessi arvioinnin välineitä ovat oppimistehtävät. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineiston muodostavat opintojakson oppimistehtävät sekä ohjauspäivien aikana osoitettu osaaminen.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty