Skip to main content

Guidance and counselling services and multidisciplinary networksLaajuus (5 cr)

Code: AO00BO61

Credits

5 op

Objective

Opintojakson tarkoitus:

Tällä opintojaksolla perehdyt moniammatilliseen työotteeseen ja selkiytät omaa rooliasi eri tahojen kanssa tehtävässä yhteistyössä. Lisäksi saat valmiuksia toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa opiskelijan henkilökohtaisen opintopolun eri vaiheissa, oppilaitoksen toiminnan kehittämisessä ja alueellisissa yhteistyöverkostoissa. Perehdyr myös yhteistyötä ohjaaviin määräyksiin sekä asiakirjoihin ja saat näkökulmia omaan rooliisi oppilaitoksen hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisessä sekä omasta työhyvinvoinnista huolehtimiseen.

Opintojakson osaamiset:

Tällä opintojaksolla kehität

ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaaja kykyä määritellä ja paikantaa ohjaus tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita. Se on myös jatkuvaan oppimista ja kriittistä ajattelua sekä reflektiota. Lisäksi se on kykyä käydä keskustelua ohjauksesta, edistää sen tutkimusta ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

verkosto-osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä tunnistaa elinikäisen ohjauksen alueelliset, kansalliset ja kansainväliset verkostot. Se tarkoittaa taitoa luoda tarkoituksenmukaisia yhteis¬työsuhteita ja toimia erilaisissa monialaisissa sekä moniammatillisissa yhteistyöverkostoissa. Se on myös kykyä ymmärtää oman organisaation ja alueellisten verkostojen ohjaustoiminnan koordinoinnin ja johtamisen merkitys.

kehittämisosaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä kriittisesti arvioida omaa ja yhteisönsä ohjaustoimintaa suhteessa toimintaympäristön muutokseen. Se on tahtoa ja taitoa kehittää ja asettaa uusia tavoitteita ohjaustoiminnalle sekä alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Se on myös taitoa etsiä, kriittisesti valikoida ja tuottaa sellaista teoreettista tietoa, joka yhdistyneenä kokemustietoon palvelee sekä hänen että hänen yhteisönsä ohjauksen kehittymistä.

yhteiskuntaosaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä tunnistaa koulutuksen, työelämän ja yhteis¬kunnan välisiä ilmiöitä, suhteita ja muutoksia sekä hyödyntää työssään tulevaisuutta koskevaa ennakointitietoa. Se edellyttää ohjaajalta ohjausta määrittävän lainsäädännön, eri oppilaitosmuotojen opinto-ohjauksen erityispiirteiden sekä eri ohjaustoimijoiden tarjoamien ohjauspalveluiden tuntemusta. Lisäksi se on taitoa edistää rakenteita tiedostavaa ohjausta ja yhdenvertaista, oikeudenmukaista ja monimuotoista yhteiskuntaa.

Opintojakson osaamistavoitteet:
Kehität moniammatillista työotettasi ja selkiytät omaa rooliasi eri tahojen kanssa tehtävässä yhteistyössä. Osaat toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa yksilöiden ohjausprosessien eri vaiheissa, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnan kehittämisessä ja alueellisissa yhteistyöverkostoissa. Perehdyt yhteistyötä ohjaaviin määräyksiin ja asiakirjoihin. Lisäksi saat näkökulmia omaan rooliisi oppilaitoksen tai muun organisaation hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisessä ja omasta työhyvinvoinnista huolehtimiseen.

Content

Orientoituminen monialaiseen ja moniammatilliseen työhön
Yhteistyö ohjauksen verkostoissa

Assessment criteria, approved/failed

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat

Ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaaminen:
osaat määritellä ja paikantaa ohjauksen tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita.

Verkosto-osaaminen:
saat toimia monialaisessa ja moniammatillisessa yhteistyössäs sekä kykenet luomaan tarkoituksenmukaisia ohjauksen yhteistyöverkostoja.

Kehittämisosaaminen:
tunnistaa monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön merkityksen oman ja yhteisösi ohjaustoiminnan ja hyvinvoinnin kehittämisen kannalta.

Yhteiskuntaosaaminen:
tunnet ohjausta määrittävän lainsäädännön ja asiakirjat sekä kykenet arvioimaan niiden toteutumista käytännössä.

Enrollment

31.05.2023 - 24.08.2023

Timing

31.07.2023 - 05.06.2026

Number of ECTS credits allocated

5 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

School of Professional Teacher Education

Campus

Main Campus

Teaching languages
  • Finnish
Seats

0 - 40

Degree programmes
  • Vocational Student Counsellor Education
Teachers
  • Päivi Kauppila
  • Virpi Koskelo
  • Pirjo Hänninen
  • Pasi Savonmäki
Groups
  • AJO23SJO
    Opinto-ohjaajan koulutus

Objectives

Learning materials and recommended literature

Koskela, S. 2013. ”Mie teen vaan oman työni”. Toimintatutkimus moniammatillisen yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 477. Jyväskylän yliopisto.
Nykänen, S. 2010. Ohjauksen palvelujärjestelyjen toimijoiden käsitykset johtamisesta ohjausverkostossa: Matkalla verkostojohtamiseen? Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos: Tutkimuksia 25.  
Puukari, S., Lappalainen, K., Kuorelahti, M. 2017. (toim) Ohjaus ja erityisopetus oppijoiden tukena. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Teaching methods

Opintojakso toteutetaan verkkokurssina ja se sisältää itsenäistä työskentelyä ja vertaistyöskentelyä.

Alternative completion methods

Osaamisen hankkiminen:
Voit hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla lähiopiskelupäiviin ja tekemällä opintojaksolle kuuluvat oppimistehtävät. Olet voinut jo hankkia, tai parhaillaan olla hankkimassa, tässä opintojaksossa tavoitteena olevaa osaamista esimerkiksi aikaisempien koulutusten tai työkokemuksen kautta.

Osaamisen osoittaminen:
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osoitat lähiopiskelupäiviin osallistumalla sekä suorittamalla hyväksytysti opintojaksoon sisältyvät oppimistehtävät. Sinulla on myös mahdollisuus hyväksilukea tähän opintojaksoon sellaista opintojakson tavoitteiden mukaista osaamista, jota olet aiemmin hankkinut muissa opinnoissa, työelämässä tai muissa yhteyksissä. Kun haluat hyväksilukea opintojakson, lähetä Opinto-ohjaajakoulutuksen hyväksilukuhakemus ja todistus tai selvitys aiemmin hankitusta osaamisesta kouluttajallesi.

Student workload

Opintojakson laajuus on yhteensä 135 h (5 op x 27 h opiskelijan työtä).

Content scheduling

Opintojakson toteutus 1. alkaa lokakuussa 2023 ja päättyy tammikuussa 2024. Opintojakson toteutus 2. alkaa maaliskuussa 2024 ja päättyy toukokuussa 2024.

Further information for students

Arvioinnin perustana ovat opinto-ohjaajankoulutuksen opetussuunnitelmassa esitetyt osaamistavoitteet ja arviointikriteerit sekä opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet. Arviointi on luonteeltaan kehittävää ja avointa opiskelijoiden ja kouluttajien välistä jatkuvaa vuoropuhelua.
Osaamistavoitteet ovat oppimisen ohjaamisen ja arvioinnin lähtökohta. Oppimisprosessin aikana annettava ohjaus, erilaiset palautteet ja muut arvioinnit perustuvat sekä määritettyihin osaamistavoitteisiin että opiskelijan omalle oppimiselleen asettamiin tavoitteisiin. Opiskelijoiden itsearvioinneilla ja vertaisarvioinneilla on merkittävä rooli opintojen kaikissa vaiheissa.

Oppimisen ja osaamisen arvioinnin välineitä ovat oppimistehtävät, havainnoinnit, keskustelut ja muu laadullinen aineisto. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointipäätös tehdään asteikolla hyväksytty/hylätty. Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että hyväksytyn osaamisen kriteerit täyttyvät.

Evaluation scale

Pass/Fail

Evaluation criteria, pass/failed

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat

Ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaaminen:
osaat määritellä ja paikantaa ohjauksen tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita.

Verkosto-osaaminen:
saat toimia monialaisessa ja moniammatillisessa yhteistyössäs sekä kykenet luomaan tarkoituksenmukaisia ohjauksen yhteistyöverkostoja.

Kehittämisosaaminen:
tunnistaa monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön merkityksen oman ja yhteisösi ohjaustoiminnan ja hyvinvoinnin kehittämisen kannalta.

Yhteiskuntaosaaminen:
tunnet ohjausta määrittävän lainsäädännön ja asiakirjat sekä kykenet arvioimaan niiden toteutumista käytännössä.

Enrollment

01.06.2022 - 25.08.2022

Timing

01.08.2022 - 30.05.2025

Number of ECTS credits allocated

5 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

School of Professional Teacher Education

Campus

Lutakko Campus

Teaching languages
  • Finnish
Seats

0 - 40

Degree programmes
  • Vocational Student Counsellor Education
Teachers
  • Seija Koskela
  • Sara Peltola
  • Virpi Koskelo
  • Pirjo Hänninen
  • Pasi Savonmäki
  • Juha Parkkinen
  • Mervi Pasanen
  • Toni Kosonen
  • Taina Salmi
  • Jenni Pelkonen
  • Sanna Herranen
Groups
  • AJO22SJO
    Opinto-ohjaajan koulutus
  • AJO22SJV

Opintojakson toteutus 1. alkaa lokakuussa 2022 ja päättyy tammikuussa 2023. Opintojakson toteutus 2. alkaa maaliskuussa 2023 ja päättyy toukokuussa 2023.

Further information for students

Arvioinnin perustana ovat opinto-ohjaajankoulutuksen opetussuunnitelmassa esitetyt osaamistavoitteet ja arviointikriteerit sekä opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet. Arviointi on luonteeltaan kehittävää ja avointa opiskelijoiden ja kouluttajien välistä jatkuvaa vuoropuhelua.
Osaamistavoitteet ovat oppimisen ohjaamisen ja arvioinnin lähtökohta. Oppimisprosessin aikana annettava ohjaus, erilaiset palautteet ja muut arvioinnit perustuvat sekä määritettyihin osaamistavoitteisiin että opiskelijan omalle oppimiselleen asettamiin tavoitteisiin. Opiskelijoiden itsearvioinneilla ja vertaisarvioinneilla on merkittävä rooli opintojen kaikissa vaiheissa.

Oppimisen ja osaamisen arvioinnin välineitä ovat oppimistehtävät, havainnoinnit, keskustelut ja muu laadullinen aineisto. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointipäätös tehdään asteikolla hyväksytty/hylätty. Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että hyväksytyn osaamisen kriteerit täyttyvät.

Evaluation scale

Pass/Fail

Evaluation criteria, pass/failed

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat

Ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaaminen:
osaat määritellä ja paikantaa ohjauksen tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita.

Verkosto-osaaminen:
saat toimia monialaisessa ja moniammatillisessa yhteistyössäs sekä kykenet luomaan tarkoituksenmukaisia ohjauksen yhteistyöverkostoja.

Kehittämisosaaminen:
tunnistaa monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön merkityksen oman ja yhteisösi ohjaustoiminnan ja hyvinvoinnin kehittämisen kannalta.

Yhteiskuntaosaaminen:
tunnet ohjausta määrittävän lainsäädännön ja asiakirjat sekä kykenet arvioimaan niiden toteutumista käytännössä.

Enrollment

01.08.2021 - 05.09.2021

Timing

01.08.2021 - 31.07.2024

Number of ECTS credits allocated

5 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

School of Professional Teacher Education

Campus

Lutakko Campus

Teaching languages
  • Finnish
Seats

0 - 40

Degree programmes
  • Vocational Student Counsellor Education
Teachers
  • Seija Koskela
  • Virpi Koskelo
  • Pirjo Hänninen
  • Pasi Savonmäki
  • Anna Itkonen
  • Juha Parkkinen
  • Mervi Pasanen
  • Sauli Puukari
  • Jari Karttunen
  • Sanna Herranen
Groups
  • AJO21SJO
    Opinto-ohjaajan koulutus

Objectives

Opintojakson tarkoitus:

Tällä opintojaksolla perehdyt moniammatilliseen työotteeseen ja selkiytät omaa rooliasi eri tahojen kanssa tehtävässä yhteistyössä. Lisäksi saat valmiuksia toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa opiskelijan henkilökohtaisen opintopolun eri vaiheissa, oppilaitoksen toiminnan kehittämisessä ja alueellisissa yhteistyöverkostoissa. Perehdyr myös yhteistyötä ohjaaviin määräyksiin sekä asiakirjoihin ja saat näkökulmia omaan rooliisi oppilaitoksen hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisessä sekä omasta työhyvinvoinnista huolehtimiseen.

Opintojakson osaamiset:

Tällä opintojaksolla kehität

ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaaja kykyä määritellä ja paikantaa ohjaus tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita. Se on myös jatkuvaan oppimista ja kriittistä ajattelua sekä reflektiota. Lisäksi se on kykyä käydä keskustelua ohjauksesta, edistää sen tutkimusta ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

verkosto-osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä tunnistaa elinikäisen ohjauksen alueelliset, kansalliset ja kansainväliset verkostot. Se tarkoittaa taitoa luoda tarkoituksenmukaisia yhteis¬työsuhteita ja toimia erilaisissa monialaisissa sekä moniammatillisissa yhteistyöverkostoissa. Se on myös kykyä ymmärtää oman organisaation ja alueellisten verkostojen ohjaustoiminnan koordinoinnin ja johtamisen merkitys.

kehittämisosaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä kriittisesti arvioida omaa ja yhteisönsä ohjaustoimintaa suhteessa toimintaympäristön muutokseen. Se on tahtoa ja taitoa kehittää ja asettaa uusia tavoitteita ohjaustoiminnalle sekä alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Se on myös taitoa etsiä, kriittisesti valikoida ja tuottaa sellaista teoreettista tietoa, joka yhdistyneenä kokemustietoon palvelee sekä hänen että hänen yhteisönsä ohjauksen kehittymistä.

yhteiskuntaosaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä tunnistaa koulutuksen, työelämän ja yhteis¬kunnan välisiä ilmiöitä, suhteita ja muutoksia sekä hyödyntää työssään tulevaisuutta koskevaa ennakointitietoa. Se edellyttää ohjaajalta ohjausta määrittävän lainsäädännön, eri oppilaitosmuotojen opinto-ohjauksen erityispiirteiden sekä eri ohjaustoimijoiden tarjoamien ohjauspalveluiden tuntemusta. Lisäksi se on taitoa edistää rakenteita tiedostavaa ohjausta ja yhdenvertaista, oikeudenmukaista ja monimuotoista yhteiskuntaa.

Opintojakson osaamistavoitteet:
Kehität moniammatillista työotettasi ja selkiytät omaa rooliasi eri tahojen kanssa tehtävässä yhteistyössä. Osaat toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa yksilöiden ohjausprosessien eri vaiheissa, oppilaitoksen tai muun organisaation toiminnan kehittämisessä ja alueellisissa yhteistyöverkostoissa. Perehdyt yhteistyötä ohjaaviin määräyksiin ja asiakirjoihin. Lisäksi saat näkökulmia omaan rooliisi oppilaitoksen tai muun organisaation hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisessä ja omasta työhyvinvoinnista huolehtimiseen.

Content

Orientoituminen monialaiseen ja moniammatilliseen työhön
Yhteistyö ohjauksen verkostoissa

Learning materials and recommended literature

Koskela, S. 2013. ”Mie teen vaan oman työni”. Toimintatutkimus moniammatillisen yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 477. Jyväskylän yliopisto.
Nykänen, S. 2010. Ohjauksen palvelujärjestelyjen toimijoiden käsitykset johtamisesta ohjausverkostossa: Matkalla verkostojohtamiseen? Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos: Tutkimuksia 25.  
Puukari, S., Lappalainen, K., Kuorelahti, M. 2017. (toim) Ohjaus ja erityisopetus oppijoiden tukena. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Teaching methods

Opintojakso toteutetaan verkkokurssina ja se sisältää itsenäistä työskentelyä ja vertaistyöskentelyä.

Alternative completion methods

Osaamisen hankkiminen:
Voit hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla lähiopiskelupäiviin ja tekemällä opintojaksolle kuuluvat oppimistehtävät. Olet voinut jo hankkia, tai parhaillaan olla hankkimassa, tässä opintojaksossa tavoitteena olevaa osaamista esimerkiksi aikaisempien koulutusten tai työkokemuksen kautta.

Osaamisen osoittaminen:
Tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osoitat lähiopiskelupäiviin osallistumalla sekä suorittamalla hyväksytysti opintojaksoon sisältyvät oppimistehtävät. Sinulla on myös mahdollisuus hyväksilukea tähän opintojaksoon sellaista opintojakson tavoitteiden mukaista osaamista, jota olet aiemmin hankkinut muissa opinnoissa, työelämässä tai muissa yhteyksissä. Kun haluat hyväksilukea opintojakson, lähetä Opinto-ohjaajakoulutuksen hyväksilukuhakemus ja todistus tai selvitys aiemmin hankitusta osaamisesta kouluttajallesi.

Student workload

Opintojakson laajuus on yhteensä 135 h (5 op x 27 h opiskelijan työtä).

Content scheduling

Opintojakson toteutus 1. alkaa lokakuussa 2021 ja päättyy tammikuussa 2022. Opintojakson toteutus 2. alkaa maaliskuussa 2022 ja päättyy toukokuussa 2022.