Skip to main content

Professional development and research-oriented working practicesLaajuus (5 cr)

Code: AO00BO66

Credits

5 op

Objective

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla asetat itsellesu opinto-ohjaajan koulutukseen ja ohjaajan ammatilliseen kehittymiseen liittyviä tavoitteita. Lisäksi reflektoit osaamisesi kehittymistä ja rakennat yhteisöllistä tietoa erilaisissa koulutuksen aikaisissa vertaisryhmissä. Opintojen päätteeksi arvioit koulutuksen aikana saavuttamaasi osaamista ja ohjausasiantuntijuuttasi.

Opintojakson osaamiset

Tällä opintojaksolla kehität
reflektio-osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä tunnistaa ja kriittisesti arvioida omaan ohjaajuuteensa liittyviä peruskäsityksiään, arvojaan ja asenteitaan sekä omia ajattelu- ja toimintamallejaan. Se tarkoittaa myös kykyä arvioida oman toiminnan ja ajattelun eettisiä ja filosofisia lähtökohtia sekä kykyä arvioida oman osaamisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä. Reflektio-osaaminen mahdollistaa kriittisen ja uudistavan otteen niin oman ohjaustoiminnan kuin ohjauksen eri toimintaympäristöjen kehittämisessä yhdessä asiakkaiden ja ohjauk-sen eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.

ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä määritellä ja paikantaa ohjaus tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita. Se on myös jatkuvaan oppimista ja kriittistä ajattelua sekä reflektiota. Lisäksi se on kykyä käydä keskustelua ohjauksesta, edistää sen tutkimusta ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Opintojakson osaamistavoitteet
Osaat jäsentää ja arvioida opiskeluprosessiasi ja ohjausasiantuntijuuttasi. Tunnistat vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi oppijana ja ohjaajana sekä osaar tehdä ne näkyviksi. Osaat tarkastella ohjaustyötä eri näkökulmista ja kehittää sitä.

Content

Henkilökohtaiset vahvuudet ja kehittämistarpeet.
Oman ammatillisen identiteetin tunnistaminen ja kehittäminen.
Ohjausasiantuntijuuden reflektiivinen tarkastelu työelämän näkökulmasta.

Assessment criteria, approved/failed

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat:

Reflektio-osaaminen
Tunnistat ja arvioit kriittisesti omia ohjaajuuteensa liittyviä peruskäsityksiäsi, arvojasi ja asenteitaso sekä ajattelu- ja toimintamallejasi. Osaat arvioida oman toimintasi ja ajattelusi eettisiä lähtökohtia sekä oman osaamisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä. Tunnistat oman ammatillisen osaamisesi ja sen rajat.

Enrollment

31.05.2023 - 24.08.2023

Timing

01.08.2023 - 31.05.2026

Number of ECTS credits allocated

5 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

School of Professional Teacher Education

Campus

Main Campus

Teaching languages
  • Finnish
Seats

0 - 40

Degree programmes
  • Vocational Student Counsellor Education
Teachers
  • Päivi Kauppila
  • Virpi Koskelo
  • Pirjo Hänninen
Groups
  • AJO23SJO
    Opinto-ohjaajan koulutus

Objectives

Learning materials and recommended literature

Buber, M. 1947. Between Man and Man. Routledge (e-kirja)
Eteläpelto, A., Collin, K. & Saarinen, J. (toim.) 2007. Työ, identiteetti ja oppiminen. Helsinki: WSOY.
Mattila, K-P. 2008. Arvostava kohtaaminen - Arjessa, auttamistyössä ja työyhteisössä. Jyväskylä: PS-kustannus
Mc Leod, J. 2013. An introduction to counselling (Chapter 24, Being and becoming a counsellor). 5th ed. Maidenhead: Open University Press. (ebrary-kokoelma)
Mezirow, J. 1995. Uudistava oppiminen – kriittinen reflektio aikuiskoulutuksessa. Helsingin Yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus.

Täydentävä/vaihtoehtoinen alan kirjallisuus ilmoitetaan lukuvuosittain koulutuksen toteutussuunnitelmassa

Teaching methods

Opintojakso toteutetaan monimuotoisesti ja se perustuu lähipäivillä tapahtuvaan työskentelyyn, itsenäiseen työskentelyyn ja vertaistyöskentelyyn.

Alternative completion methods

Voit hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla lähiopiskelupäiviin ja tekemällä opintojaksolle kuuluvat oppimistehtävät.

Student workload

Opintojakson laajuus on yhteensä 135 h (5 op x 27h opiskelijan työtä).

Content scheduling

Opintojakso alkaa syyskuussa 2023 ja päättyy opintojesi päättyessä.

Further information for students

Arvioinnin perustana ovat opinto-ohjaajankoulutuksen opetussuunnitelmassa esitetyt osaamistavoitteet ja arviointikriteerit sekä opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet. Arviointi on luonteeltaan kehittävää ja avointa opiskelijoiden ja kouluttajien välistä jatkuvaa vuoropuhelua.
Osaamistavoitteet ovat oppimisen ohjaamisen ja arvioinnin lähtökohta. Oppimisprosessin aikana annettava ohjaus, erilaiset palautteet ja muut arvioinnit perustuvat sekä määritettyihin osaamistavoitteisiin että opiskelijan omalle oppimiselleen asettamiin tavoitteisiin. Opiskelijoiden itsearvioinneilla ja vertaisarvioinneilla on merkittävä rooli opintojen kaikissa vaiheissa.

Oppimisen ja osaamisen arvioinnin välineitä ovat oppimistehtävät, havainnoinnit, keskustelut ja muu laadullinen aineisto. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointipäätös tehdään asteikolla hyväksytty/hylätty. Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että hyväksytyn osaamisen kriteerit täyttyvät.

Evaluation scale

Pass/Fail

Evaluation criteria, pass/failed

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat:

Reflektio-osaaminen
Tunnistat ja arvioit kriittisesti omia ohjaajuuteensa liittyviä peruskäsityksiäsi, arvojasi ja asenteitaso sekä ajattelu- ja toimintamallejasi. Osaat arvioida oman toimintasi ja ajattelusi eettisiä lähtökohtia sekä oman osaamisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä. Tunnistat oman ammatillisen osaamisesi ja sen rajat.

Enrollment

01.06.2022 - 25.08.2022

Timing

01.08.2022 - 30.05.2025

Number of ECTS credits allocated

5 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

School of Professional Teacher Education

Campus

Lutakko Campus

Teaching languages
  • Finnish
Seats

0 - 40

Degree programmes
  • Vocational Student Counsellor Education
Teachers
  • Sara Peltola
  • Pirjo Hänninen
  • Juha Parkkinen
  • Mervi Pasanen
  • Toni Kosonen
  • Taina Salmi
  • Jenni Pelkonen
  • Sanna Herranen
Groups
  • AJO22SJO

Opintojakso alkaa syyskuussa 2022 ja päättyy opintojesi päättyessä.

  • AJO22SJV

01.08.2021 - 05.09.2021

Timing

01.08.2021 - 31.07.2023

Number of ECTS credits allocated

5 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

School of Professional Teacher Education

Campus

Lutakko Campus

Teaching languages
  • Finnish
Seats

0 - 40

Degree programmes
  • Vocational Student Counsellor Education
Teachers
  • Seija Koskela
  • Virpi Koskelo
  • Pirjo Hänninen
  • Anna Itkonen
  • Juha Parkkinen
  • Mervi Pasanen
  • Sauli Puukari
  • Sanna Herranen
Groups
  • AJO21SJO
    Opinto-ohjaajan koulutus

Objectives

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla asetat itsellesu opinto-ohjaajan koulutukseen ja ohjaajan ammatilliseen kehittymiseen liittyviä tavoitteita. Lisäksi reflektoit osaamisesi kehittymistä ja rakennat yhteisöllistä tietoa erilaisissa koulutuksen aikaisissa vertaisryhmissä. Opintojen päätteeksi arvioit koulutuksen aikana saavuttamaasi osaamista ja ohjausasiantuntijuuttasi.

Opintojakson osaamiset

Tällä opintojaksolla kehität
reflektio-osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä tunnistaa ja kriittisesti arvioida omaan ohjaajuuteensa liittyviä peruskäsityksiään, arvojaan ja asenteitaan sekä omia ajattelu- ja toimintamallejaan. Se tarkoittaa myös kykyä arvioida oman toiminnan ja ajattelun eettisiä ja filosofisia lähtökohtia sekä kykyä arvioida oman osaamisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä. Reflektio-osaaminen mahdollistaa kriittisen ja uudistavan otteen niin oman ohjaustoiminnan kuin ohjauksen eri toimintaympäristöjen kehittämisessä yhdessä asiakkaiden ja ohjauk-sen eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.

ammatillisen kehittymisen ja työn määrittelyn osaamista, jolla tarkoitetaan ohjaajan kykyä määritellä ja paikantaa ohjaus tilanteissa, jolloin siihen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja muutostarpeita. Se on myös jatkuvaan oppimista ja kriittistä ajattelua sekä reflektiota. Lisäksi se on kykyä käydä keskustelua ohjauksesta, edistää sen tutkimusta ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Opintojakson osaamistavoitteet
Osaat jäsentää ja arvioida opiskeluprosessiasi ja ohjausasiantuntijuuttasi. Tunnistat vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi oppijana ja ohjaajana sekä osaar tehdä ne näkyviksi. Osaat tarkastella ohjaustyötä eri näkökulmista ja kehittää sitä.

Content

Henkilökohtaiset vahvuudet ja kehittämistarpeet.
Oman ammatillisen identiteetin tunnistaminen ja kehittäminen.
Ohjausasiantuntijuuden reflektiivinen tarkastelu työelämän näkökulmasta.

Learning materials and recommended literature

Buber, M. 1947. Between Man and Man. Routledge (e-kirja)
Eteläpelto, A., Collin, K. & Saarinen, J. (toim.) 2007. Työ, identiteetti ja oppiminen. Helsinki: WSOY.
Mattila, K-P. 2008. Arvostava kohtaaminen - Arjessa, auttamistyössä ja työyhteisössä. Jyväskylä: PS-kustannus
Mc Leod, J. 2013. An introduction to counselling (Chapter 24, Being and becoming a counsellor). 5th ed. Maidenhead: Open University Press. (ebrary-kokoelma)
Mezirow, J. 1995. Uudistava oppiminen – kriittinen reflektio aikuiskoulutuksessa. Helsingin Yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus.

Täydentävä/vaihtoehtoinen alan kirjallisuus ilmoitetaan lukuvuosittain koulutuksen toteutussuunnitelmassa

Teaching methods

Opintojakso toteutetaan monimuotoisesti ja se perustuu lähipäivillä tapahtuvaan työskentelyyn, itsenäiseen työskentelyyn ja vertaistyöskentelyyn.

Alternative completion methods

Voit hankkia tässä opintojaksossa tavoitteena olevan osaamisen osallistumalla lähiopiskelupäiviin ja tekemällä opintojaksolle kuuluvat oppimistehtävät.

Student workload

Opintojakson laajuus on yhteensä 135 h (5 op x 27h opiskelijan työtä).

Content scheduling

Opintojakso alkaa syyskuussa 2021 ja päättyy opintojesi päättyessä.