Siirry suoraan sisältöön

Rakennusmestari (AMK)

Tutkinto:
Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Rakennusmestari (AMK)

Laajuus:
210 op

Osaamiskuvaus

Rakennusmestarina työskentelet rakennusalan työnjohtotehtävissä sekä erilaisissa tuotannon suunnittelu- ja valvontatehtävissä vuorovaikutuksessa eri osapuolten kanssa. Valmistuttuasi hallitset rakennustuotannon osa-alueet siten, että osaat suunnitella, toteuttaa ja kehittää kannattavaa liiketoimintaa. Riittävän kokemuksen hankittuasi pystyt toimimaan vastaavana työnjohtajana vaativassa kohteessa (esimerkiksi kerrostalo). Riittävän kokemuksen hankittuasi voit myös toimia tavanomaisen rakennuksen rakennus- tai pääsuunnittelijana (esimerkiksi pientalo).

Koulutuksen sisältö ja osaamisen rakentuminen

Rakennusmestari (AMK) tutkinto-ohjelmassa opinnot rakentuvat kaikille yhteisistä opinnoista, omien valintojen mukaisista syventävistä opinnoista sekä työharjoittelusta. Yhteiset opinnot sisältävät rakennustekniikan ammatillisten aiheiden lisäksi luonnontieteiden, teknologian sekä kielten ja viestinnän opintoja. Syventävinä opintoina on valittavana joko talonrakennustuotannon tai maanrakentamisen suuntautumisvaihtoehdot.

Opinnot on jaoteltu opintokokonaisuuksiin ja edelleen opintojaksoihin. Näiden toteutuksissa käytetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä kuten luentoja, työelämälähtöisiä harjoitus- ja projektitöitä, laboratorioharjoituksia, tietojärjestelmä- ja ohjelmistoharjoituksia, verkko-opintoja ja yritysvierailuja.

Osaamisesi kehittyy ja laajenee opintojen aikana. Tutkinnon valmiiksi saatuasi sinulla on ammatillisen asiaosaamisen lisäksi osaamista toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa työyhteisön jäsenten kanssa ja saat hyvät valmiudet työskentelyyn rakennustekniikan kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Opintojen joustava toteuttaminen

Sinulle on tarjolla vaihtoehtoisia tai vapaasti valittavia opintoja EduFutura-yhteistyöoppilaitoksissa (Jyväskylän yliopisto ja Gradia) ja kansainvälisiä opintoja eurooppalaisissa EUDRES-korkeakouluissa. Voit lisäksi valita opintoja suomalaisista ja ulkomaisista kumppanikorkeakouluista, esimerkiksi muista ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Voit hakea hyväksilukua muualla suoritetuista korkeakouluopinnoista.

Työelämäläheinen oppiminen

Työelämäläheistä oppimista sisältyy AMK-opintoihin koko opiskelun ajan, kuten ammattitaitoa edistävä harjoittelu, opinnäytetyö ja erilaiset työelämäprojektit. Jamkissa työelämäläheisen ja opiskelijalähtöisen oppimisen toimintamallina on Jamk Future Factory®. Se yhdistää työelämän toimijat, opiskelijat, Jamkin asiantuntijat sekä työelämäläheiset LAB- ja muut oppimisympäristöt. Opiskelijoille se tarjoaa monialaisen ja työelämäläheisen projektiopiskelun lisäksi mahdollisuuden kehittää tulevaisuuden työelämätaitojaan, urapolkuja ja työelämäverkostojaan.

Myös opinnollistaminen on työelämäläheisen oppimisen mahdollisuus, jolla tarkoitetaan työn, projektiopintojen, Future Factory tms. toiminnan ja opintojen yhdistämistä. Opinnollistamisesta laaditaan suunnitelma ja dokumentoidaan se opettajan kanssa sovitulla tavalla. Lisätietoja Opiskelijalle-sivuilla.

Uramahdollisuudet ja työllistyminen

Meiltä valmistuvat rakennusmestarit ovat sijoittuneet monipuolisesti kaikille rakennusalan sektoreille mm. työnjohto-, kiinteistöjen ylläpito- ja projektinjohtotehtäviin.

Rakennusteollisuuden kanssa tehdyn selvityksen mukaan myös tulevaisuudessa on suurta tarvetta rakennustyömaiden työnjohtajille ja vastaaville työnjohtajille, joina valmistuvana rakennusmestarina usein toimit.

Kelpoisuudet

Tutkinto yhdessä valmistumisen jälkeisen työkokemuksen kanssa antaa mahdollisuuden hakea pätevyyttä toimia vastaavana rakennustyönjohtajana vaativissa kohteissa. (Ympäristöministeriön ohje rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta YM4/601/2015)

Jatko-opinnot

Rakennusmestari (AMK) tutkinnon suoritettuasi ja vähintään kahden vuoden työkokemuksen jälkeen voit hakeutua teknikkotason tutkinnoille tarjottavaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen.

Voit jatkaa opintojasi hakeutumalla myös esimerkiksi yliopistojen maisterikoulutuksiin, ammatilliseen opettajankoulutukseen tai ulkomaisiin maisterikoulutuksiin. Ammattikorkeakoulu tarjoaa osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia mm. avoimessa ammattikorkeakoulussa, erikoistumiskoulutuksissa ja työelämäperusteisessa täydennyskoulutuksessa.

Koulutuksen suunnittelu

Opetussuunnitelmaa on rakennettu yhteistyössä talonrakennus- ja maanrakennusteollisuuden edustajien, rakennustekniikan koulutusta tarjoavien instituutioiden ja opiskelijoiden kanssa. Osaamistavoitteiden ja tutkinnon tuottamien osaamisten määrittelyssä on hyödynnetty näiden tahojen näkemyksiä. Näkökantoja on kartoitettu kyselyiden, työpajojen, säännöllisen neuvottelukuntatyön sekä keskustelutilaisuuksien kautta.

Vastuuhenkilö

Pelkonen Petri
Lehtori, Logistiikka
+358505268651
etunimi.sukunimi@jamk.fi

Rakennusmestari (AMK)
Tunnus
(TRM2025KMM)
Rakennusmestari (AMK)
Tunnus
(TRM2024KMM)
Rakennusmestari (AMK)
Tunnus
(TRM2023KMM)

Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00CF78-3002 Ryhmät TRM25KMM ZJATRM25KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU61-3002 Ryhmät TRM24KMM
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU41-3003 Ryhmät TRM25KMM ZJATRM25KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus HL00BD80-3007 Ryhmät HTL22S1
Ajoitus 26.08.2024 - 20.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLF1300-3107 Ryhmät TSA24SR1 ZJATSA24S1
Timing 26.08.2024 - 11.10.2024 Code TZLF1300-3109 Groups TAR24S1 ZJATAR24SS
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLF1300-3113 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TZLF1300-3114 Ryhmät UTIVERKKO
Ajoitus 20.05.2025 - 31.08.2025 Toteutuksen tunnus TZLF1300-3115 Ryhmät ZJA25KET UTIVERKKO
Ajoitus 13.01.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus TZLF1300-3117 Ryhmät TSA25KM ZJATSA25KM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLF1300-3123
Ajoitus 20.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TRPB0001-3007 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 30.08.2024 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus TLLY2500-3057 Ryhmät TRM24KMM ZJM24STVGLA UTIVERKKO ZJA24STVVL ZJA25KTNO ZJA24STNO ZJK24STNO
Ajoitus 26.08.2024 - 31.10.2024 Toteutuksen tunnus TLLY2500-3060 Ryhmät ZJA24STHA1
Ajoitus 21.01.2025 - 31.03.2025 Toteutuksen tunnus TLLY2500-3061 Ryhmät ZJA25KTHA1
Ajoitus 26.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus TLHH1500-3031 Ryhmät ZJA24STHA1
Ajoitus 01.01.2025 - 21.05.2025 Toteutuksen tunnus TLHH1500-3032 Ryhmät ZJA25KTHA1
Ajoitus 26.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3003 Ryhmät MPT24S1 ZJAMPT24S1
Ajoitus 22.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3006 Ryhmät ZJATTV24S2 TTV24S2 TTV24S3 TKN24SA TKN24SB ZJATTV24S3 ZJATTV24SM TTV24SM TSA24SR1 TSA24SR2 TTV24S1 LMS24SM TKN24SM TER24SM TER24S1 TLS24SMM TKN24S1 TRY24S1 ZJAG24SLKP TLS24S1
Ajoitus 13.01.2025 - 30.04.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3007 Ryhmät TRM25KMM TLS25KMM TSA25KM ZJATRM25KMM ZJATLS25KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3016 Ryhmät KPV24S1 KPI24S1
Timing 13.01.2025 - 19.05.2025 Code ZZ00CB60-3017 Groups ZJAHBI24S1 HBI24S1
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3018 Ryhmät ZJASAR25KML
Ajoitus 26.08.2024 - 19.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3020 Ryhmät ZJASAR24SM SAR24SM ZJASAR24S1 SAR24S1
Ajoitus 28.10.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3021 Ryhmät STT24S1 ZJASOS24SM ZJASTT24S1 SOS24SM
Ajoitus 30.08.2024 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3022 Ryhmät ZJA24STINO ZJA24STIDI ZJA25KTINO
Ajoitus 17.08.2024 - 30.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3023 Ryhmät ZJM24STVGR ZJM24STVGSA ZJM24STVGK ZJM24STVGLA ZJM24STIG ZJM24STIVGA ZJM24STIVGIL ZJM24STVGSL ZJM24STVGLL
Ajoitus 19.08.2024 - 27.10.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3024 Ryhmät ZJASKO24SM SKO24SM ZJASFT24S1 SFT24S1
Timing 21.08.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CB60-3026 Groups TIC24S2 ZJATTV24S2 TTV24S2 TTV24S3 ZJATTV24S3 ZJATAR24SS ZJATTV24SM TTV24SM TLP24VS ZJATIC24S1 TTV24S1 TAR24S1 TIC24S1 TLP24S1 ZJATIC24S2
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3027 Ryhmät SAR24S2
Ajoitus 07.01.2025 - 27.04.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3028 Ryhmät ZJASOK25K1 SOK25K1
Ajoitus 01.01.2025 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3029 Ryhmät MPT25KM ZJAMPT25KM
Ajoitus 13.01.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3030 Ryhmät SAR25K1 ZJASAR25K1
Ajoitus 13.01.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3036 Ryhmät SAR25KM ZJASAR25KM
Ajoitus 13.01.2025 - 09.03.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB60-3043 Ryhmät ZJASFT25KM ZJASTT25KM ZJM25KSVGHIE SFT25KM STT25KM
Timing 13.01.2025 - 19.05.2025 Code ZZ00CB60-3047 Groups ZJAHBI24S1 HBI24S1
Ajoitus 02.09.2024 - 15.11.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK91-3001
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD13-3004
Ajoitus 04.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD13-3003
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TRRTS003-3003 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 11.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00BU53-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BV02-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 07.01.2025 - 25.04.2025 Toteutuksen tunnus TZMV1100-3072 Ryhmät TRM25KMM ZJATRM25KMM
Ajoitus 02.09.2024 - 17.11.2024 Toteutuksen tunnus TZMV1100-3073 Ryhmät TER24SM ZJATER24SM
Ajoitus 02.09.2024 - 17.11.2024 Toteutuksen tunnus TZMV1100-3074 Ryhmät TER24S1 ZJATER24S1
Ajoitus 01.08.2024 - 17.11.2024 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3108 Ryhmät TER24S1 ZJATER24S1
Timing 14.10.2024 - 31.12.2024 Code TZLM1300-3111 Groups TAR24S1 ZJATAR24SS
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3115 Ryhmät TRM25KMM ZJATRM25KMM
Ajoitus 03.03.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3119 Ryhmät TSA25KM ZJATSA25KM
Ajoitus 01.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3120 Ryhmät TER24SM ZJATER24SM
Ajoitus 01.01.2025 - 30.04.2025 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3122 Ryhmät ZJM24STVGR ZJM24STVGSA ZJM24STVGK ZJM24STVGLA ZJM24STG ZJM24STIG ZJM24STIVGA ZJM24STIVGIL ZJM24STVGSL ZJM24STVGLL
Ajoitus 13.01.2025 - 30.04.2025 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3124
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLM1300-3126
Ajoitus 26.08.2024 - 11.10.2024 Toteutuksen tunnus TZLM2300-3085 Ryhmät TSA24KM ZJATSA24KM
Ajoitus 18.11.2024 - 09.02.2025 Toteutuksen tunnus TZLM2300-3096 Ryhmät TER24S1 ZJATER24S1
Timing 13.01.2025 - 21.02.2025 Code TZLM2300-3099 Groups TAR24S1
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLM2300-3103 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 01.12.2024 Toteutuksen tunnus TZLM2300-3104 Ryhmät UTIVERKKO
Ajoitus 20.05.2025 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus TZLM2300-3105 Ryhmät UTIVERKKO
Ajoitus 18.11.2024 - 09.02.2025 Toteutuksen tunnus TZLM2300-3106 Ryhmät TER24SM ZJATER24SM
Ajoitus 26.08.2024 - 11.10.2024 Toteutuksen tunnus TZMV2100-3066 Ryhmät TSA24KM ZJATSA24KM
Ajoitus 26.08.2024 - 08.12.2024 Toteutuksen tunnus TZMV2100-3074 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 18.11.2024 - 09.02.2025 Toteutuksen tunnus TZMV2100-3075 Ryhmät TER24SM ZJATER24SM
Ajoitus 18.11.2024 - 09.02.2025 Toteutuksen tunnus TZMV2100-3076 Ryhmät TER24S1 ZJATER24S1
Ajoitus 19.08.2024 - 06.10.2024 Toteutuksen tunnus TZMV0300-3084 Ryhmät TER24S1 ZJATER24S1
Ajoitus 01.11.2024 - 24.01.2025 Toteutuksen tunnus TZMV0300-3090 Ryhmät ZJM24STVGR ZJM24STVGSA ZJM24STVGK ZJM24STVGLA ZJM24STG ZJM24STIG ZJM24STIVGA ZJM24STIVGIL ZJM24STVGSL ZJM24STVGLL
Ajoitus 26.08.2024 - 13.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3016 Ryhmät TER24S1 ZJATER24S1
Ajoitus 01.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3018 Ryhmät TSA24S1 TSA24SR1 ZJATSA24S1 TSA24SR2
Timing 01.08.2024 - 31.12.2024 Code ZZ00CB57-3019 Groups TAR24S1 ZJATAR24SS
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3023 Ryhmät TRM25KMM ZJATRM25KMM
Ajoitus 07.01.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3026 Ryhmät TSA25KM ZJATSA25KM
Ajoitus 12.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3027 Ryhmät TER24SM ZJATER24SM
Ajoitus 26.08.2024 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3034 Ryhmät ZJASFT24S1 SFT24S1 ZJA24SS
Ajoitus 26.08.2024 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3035 Ryhmät ZJM24SSVGSA ZJM24SSVGKL ZJM24SSVGKA ZJM24SSVGSL
Ajoitus 19.08.2024 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3036 Ryhmät ZJASOS24SM SOS24SM
Ajoitus 19.08.2024 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3037 Ryhmät ZJASKO24SM SKO24SM
Ajoitus 19.08.2024 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3038 Ryhmät ZJASAR24S1 SAR24S1
Ajoitus 19.08.2024 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3039 Ryhmät ZJASAR24SM SAR24SM ZJA24SS
Ajoitus 19.08.2024 - 31.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3041 Ryhmät SAR24S2
Ajoitus 01.08.2024 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3042 Ryhmät STT24S1 ZJASTT24S1 ZJA24SS
Ajoitus 26.08.2024 - 23.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3043 Ryhmät ZJA24SHPM
Ajoitus 01.08.2024 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3047 Ryhmät ZJA24SSA
Ajoitus 07.01.2025 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3054 Ryhmät SAR25KM ZJASAR25KM
Ajoitus 01.01.2025 - 31.12.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CB57-3058 Ryhmät ZJASTT25KM STT25KM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TRRP0004-3006 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00CP73-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 01.08.2024 - 31.12.2026 Toteutuksen tunnus ZZPP0520-3209 Ryhmät ZJASAR23S1 SAR23S1
Ajoitus 01.08.2024 - 31.12.2026 Toteutuksen tunnus ZZPP0520-3212 Ryhmät ZJASAR23SM SAR23SM
Ajoitus 02.09.2024 - 11.10.2024 Toteutuksen tunnus ZZPP0520-3245 Ryhmät ZJATER23S1 TER23S1 TER23SM ZJATER23SM
Ajoitus 26.08.2024 - 23.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZPP0520-3258 Ryhmät SFT23SM
Ajoitus 01.09.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZPP0520-3262 Ryhmät ZJAJ24KHUKR
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00BU57-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TRRTP003-3011 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU60-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU55-3002 Ryhmät TRM24KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU63-3002 Ryhmät TRM24KMM
Ajoitus 19.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00BU42-3002 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TRRTP002-3003 Ryhmät TRY22S1
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TRRTP002-3004 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TRRF0001-3006 Ryhmät TRM24KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00BU54-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU52-3002 Ryhmät TRM24KMM
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TRRP0001-3010 Ryhmät TRM25KMM ZJATRM25KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 20.04.2025 Toteutuksen tunnus TZLM8300-3020 Ryhmät TRM24KMM
Ajoitus 13.01.2025 - 20.04.2025 Toteutuksen tunnus TZLM8300-3021 Ryhmät UTIVERKKO
Ajoitus 13.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus TR00BU64-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00BU62-3001 Ryhmät TRM23KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3001
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3003
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3004
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3005
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3006
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3008
Timing 30.08.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3011
Timing 05.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3012
Timing 02.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3013
Timing 02.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3014
Timing 02.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3015
Timing 12.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3016
Timing 02.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3017
Timing 02.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3018
Timing 09.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3019
Timing 16.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3021
Timing 16.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3022
Timing 16.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3023
Timing 21.10.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3024
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3052
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3053
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3054
Ajoitus 07.01.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3055 Ryhmät ZJA24SSA
Timing 23.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CD00-3057
Ajoitus 01.08.2024 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD00-3056
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3003
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3004
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3005
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3006
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3008
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3009
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3010
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3012
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3013
Ajoitus 26.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3014
Ajoitus 02.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3016
Ajoitus 02.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3017
Ajoitus 02.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3018
Ajoitus 02.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3019
Ajoitus 09.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3020
Ajoitus 09.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3021
Ajoitus 16.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3022
Ajoitus 16.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3023
Ajoitus 21.10.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3024
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3028
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3029
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3030
Ajoitus 07.01.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD01-3053 Ryhmät ZJA24SSA
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3027
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3028
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3035
Ajoitus 13.01.2025 - 16.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3036
Ajoitus 01.01.2025 - 18.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3049 Ryhmät LMS24SM ZJAG24SLKP
Ajoitus 01.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3050 Ryhmät ZJA24SSA
Ajoitus 01.08.2024 - 31.07.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CD02-3051
Ajoitus 07.05.2025 - 11.06.2025 Toteutuksen tunnus ZYVZ0200-3017
Ajoitus 30.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CQ17-3001
Ajoitus 05.03.2025 - 19.05.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CQ17-3002
Ajoitus 26.08.2024 - 20.06.2025 Toteutuksen tunnus ZZ00CQ18-3001
Ajoitus 19.08.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus TR00BU43-3002 Ryhmät TRM24KMM ZJATRM24KMM
Ajoitus 26.08.2024 - 31.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK90-3013 Ryhmät ZJA24SSA
Timing 09.09.2024 - 16.12.2024 Code ZZ00CK90-3006
Timing 09.09.2024 - 17.12.2024 Code ZZ00CK90-3007
Ajoitus 02.09.2024 - 15.11.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK90-3003
Ajoitus 09.09.2024 - 18.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK90-3005
Timing 09.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CK90-3011
Timing 11.09.2024 - 18.12.2024 Code ZZ00CK90-3014
Ajoitus 09.09.2024 - 11.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK90-3004
Ajoitus 02.09.2024 - 02.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK90-3009
Ajoitus 02.09.2024 - 05.12.2024 Toteutuksen tunnus ZZ00CK90-3012