Siirry suoraan sisältöön

Itsensä johtaminenLaajuus (4 op)

Tunnus: HL00BD01

Laajuus

4 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

  • Maija Haaranen
  • Anu Manner, Tiimiakatemia

Osaamistavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 20.05.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Tiimiakatemia (AMK)
Opettaja
  • Anu Manner
  • Tero Lehtinen
  • Kimmo Aho
  • Tapu Holttinen
  • Janne Roiha
  • Jaana Larsson
Ryhmät
  • HTA23S1
    Tiimiakatemia (AMK)
  • ZJAHTA23S1
    Avoin AMK, AMK-polut, Tiimiakatemia

Tavoitteet

Aika ja paikka

Opintojakso toteutetaan kevätlukukauden alkaessa lähiopetuksena Tiimiakatemialla, Kankaan toimipisteessä.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalina mm.

Bertrand Larssen, Erik: Paras
Björkstram, Ulrika: Nouse nyt
Clear, James: Pura rutiinit atomiksi
Dweck, Carol S: Mindset – Menestymisen psykologia
Huotilainen, Minna: Näin aivot oppivat
Kilpinen, P. & Hagqvist, A.: Varianssi – lataa itsesi täyteen energiaa
Lehtonen, T.: Tiimiakatemia – kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Markuksela, Hanna: Suorituskyvyn salaisuus
Martela, Frank: Tahdonvoiman käyttöohje
Pihlaja, Satu: Aikaansaamisen taika
Saari, Oskari & Hintsa, Aki: Voittamisen anatomia
Sydänmaalakka, Pentti: Älykäs itsensä johtaminen

Opetusmenetelmät

Tiimitreenit, itsenäinen työskentely, ryhmätyöskentely, kirjallisuus, oppimistehtävät.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Tiimikohtaisiin ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen oppimistehtävän palautus on 23.2.2024.

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin amk 5 (sisältyy max-määrään)
Opintojakson arviointimenetelmät

Oman osaamisen arviointi käsiteltyyn teemaan liittyen (itsearviointi)

Aktiivinen osallistuminen itsensä johtamisen treeneissä.

Portfolion sisältönä: Henkilökohtainen oppimissopimus, kirjaessee, Tiimiakatemian 8+8+24 –mallin seuranta ja analyysi, Motorola-kurssin opeista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Maija Haaranen
Vastuuopettaja

Maija Haaranen

Ryhmät
  • HTL24KIY
    Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus
  • ZJAHTL24KIY
    Avoin AMK, lita, AMK-polut, liiketalous monimuoto

Oppimateriaali:
Keltikangas-Järvinen: Tunne itsesi, suomalainen.
Rantanen, J. 2011. Tunteella! Voimaa tekemiseen.
Salmela-Aro; Nurmi 2017. Mikä meitä liikuttaa - motivaatiopsykologian perusteet.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Opettajan osoittamat aineistot.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on opintojakson lopussa.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen kontaktitunneille teemakohtaisin oppimistehtävin 4*10 h = 40 h
Vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit 10*2 h = 20 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat itsenäiset oppimistehtävät sekä vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit ryhmäkeskusteluineen. Koko opintojakson ajan tehdään itsenäisesti henkilökohtaista oppimisen portfoliota, joka muodostuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä kehittymissuunnitelmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin amk 25 sisältyy max-paikkoihin.
Opintojakson arviointimenetelmiä ovat:
Oman osaamisen arviointi oppimisen portfolioon liittyen.
Vertaisarviointi teemakohtaisiin oppimistehtäviin liittyen.
Opettajan palaute oppimisen portfoliosta.
Osaamisen arviointi, palaute ja opintojakson arvosana oppimisen portfolion perusteella.

01.08.2023 - 24.08.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Laura Sjöman
Ryhmät
  • ZJAHTL23S1
    Avoin AMK, lita, AMK-polut, liiketalous päivätoteutus
  • HTL23SA
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Muu opettajan verkko-oppimisympäristössä tarjoama suositeltu oppi- ja lisämateriaali.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on marraskuussa 2023 opintojakson alussa ilmoitettavan aikataulun mukaisesti.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat ovat 12.1.2024 ja 9.2.2024.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen

Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen kontaktitunneille teemakohtaisin oppimistehtävin 4*10 h = 40 h
Vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit 10*2 h = 20 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat itsenäiset oppimistehtävät sekä vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit ryhmäkeskusteluineen. Koko opintojakson ajan tehdään itsenäisesti henkilökohtaista oppimisen portfoliota, joka muodostuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä toiminta- ja kehityssuunnitelmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin amk 5 (sis. max-määrään)

  • Anita Hukkanen
Ryhmät
  • ZJAHTL23S1
    Avoin AMK, lita, AMK-polut, liiketalous päivätoteutus
  • HTL23SB
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaali:
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus 24.11.2023 mennessä.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat illmoitetaan aloituskontaktilla.

  • Liinamaaria Hakola
Ryhmät
  • HTL23SC

Henkilökohtaisen portfolion palautus on 30.11.2023.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat ovat 15.1.2024 ja 30.1.2024.

08.08.2023 - 15.08.2023

Ajoitus

21.08.2023 - 22.10.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 10

Koulutus
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Serena Paasivuori
Ryhmät
  • ZJA23SH1
    Avoin AMK, lita, organisaation johtaminen, erillisryhmä
  • HTL22S1
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaali:
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. & Ruutu, S. 2014. Itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum Media.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opettajan verkko-oppimisympäristössä esittämä aineisto ja lähdemateriaalit (e-aineistot)

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus ja opiskelu etenee teemoittain verkko-opintoina: verkko-oppimisympäristö sekä Zoom-webinaarit/tallenteet

Käänteinen oppiminen:
Alustuswebinaarit/videotallenteet teemoihin ja oppimistehtäviin sekä ohjausta saatavilla
Itsenäinen opiskelu teemakohtaisin oppimistehtävin
Vertaiskeskustelut oppimistehtävien pohjalta webinaareissa tai vaihtoehtoisesti verkkokeskustelualueella
Oppimisen porftolio: teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä niiden yhteenvedosta ja itsearvioinnista muodostuu oppimisen portfolio opintojakson lopussa (itsereflektio sekä muodostuva henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma)

Opintojakson aikana oppimista ohjataan vaihtoehtoisin tavoin:
Alustuswebinaarit teemoihin ja oppimistehtäviin (vaihtoehtona videotallenteen hyödyntäminen)
Opiskelun ohjausta (sekä yksilöllinen että yhteinen) tarjolla verkko-oppimisympäristön keskustelualueella
Vertaiskeskustelun ja yhdessä oppimisen ohjaus webinaareissa tai verkkokeskustelualueella
Henkilökohtainen kirjallinen palaute yhdestä teematehtävästä sekä lopullisesta portfoliosta (teemakohtaisten oppimistehtävien kokonaisuus)

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfolio rakentuu opintojakson aikana tehtävistä teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä niiden yhteenvedosta ja itsearvioinnista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana yhteisellä aikataululla.
Vertaiskeskusteluihin (webinaari tai verkkokeskustelealue) osallistutaan opintojakson aikana yhteisen aikataulun mukaisesti.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on 22.10.2023
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat ovat 3.12.2023 ja 7.1.2024.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen webinaareihin/verkkokeskusteluun teemakohtaisin oppimistehtävin 4*10 h = 40 h
Alustuswebinaarit (videotallenne) ja keskusteluwebinaarit/vaihtoehtoisesti verkkokeskustelualue 10*2 h = 20 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat alustuswebinaarit/videotallenteet, itsenäiset teema kohtaiset oppimistehtävät sekä vertais/yhdessä oppimiskeskustelut webinaarissa tai verkkokeskustelualueella. Koko apintojakson ajan tehtävistä ja palautettavista teemakohtaisista oppimistehtävistä muodostuu oppimisen porftolio, joka kootaan yhteen opintojakson lopussa (yhteenveto, itsearviointi ja muodostuva toiminta- ja kehityssuunnitelma)

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin amk erillisryhmä 40

Opintojakson arviointimenetelmiä ovat:
Oman osaamisen arviointi oppimisen portfolioon liityen.
Opettajan palaute oppimisen portfoliosta.
Osaamisen arviointi, palaute ja opintojakson arvosana oppimisen portfolion perusteella.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Tiimiakatemia (AMK)
Opettaja
  • Anu Manner
  • Tero Lehtinen
  • Kimmo Aho
  • Tapu Holttinen
  • Mikko Pitkänen
  • Janne Roiha
  • Jaana Larsson
Ryhmät
  • HTA22S1
    Tiimiakatemia (AMK)
  • ZJAHTA22S1
    Avoin AMK, AMK-polut, Tiimiakatemia

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Aika ja paikka

Opintojakso toteutetaan kevätlukukauden alkaessa lähiopetuksena Tiimiakatemialla, Kankaan toimipisteessä.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalina mm.

Bertrand Larssen, Erik: Paras
Björkstram, Ulrika: Nouse nyt
Clear, James: Pura rutiinit atomiksi
Dweck, Carol S: Mindset – Menestymisen psykologia
Huotilainen, Minna: Näin aivot oppivat
Kilpinen, P. & Hagqvist, A.: Varianssi – lataa itsesi täyteen energiaa
Lehtonen, T.: Tiimiakatemia – kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Markuksela, Hanna: Suorituskyvyn salaisuus
Martela, Frank: Tahdonvoiman käyttöohje
Pihlaja, Satu: Aikaansaamisen taika
Saari, Oskari & Hintsa, Aki: Voittamisen anatomia
Sydänmaalakka, Pentti: Älykäs itsensä johtaminen

Opetusmenetelmät

Tiimitreenit, itsenäinen työskentely, ryhmätyöskentely, kirjallisuus, oppimistehtävät.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Tiimikohtaisiin ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen oppimistehtävän palautus on 23.2.2023.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson arviointimenetelmät

Oman osaamisen arviointi käsiteltyyn teemaan liittyen (itsearviointi)

Aktiivinen osallistuminen itsensä johtamisen treeneissä.

Portfolion sisältönä: Henkilökohtainen oppimissopimus, kirjaessee, Tiimiakatemian 8+8+24 –mallin seuranta ja analyysi, Motorola-kurssin opeista.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

01.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Anita Hukkanen
  • Peppi Teacher
Ryhmät
  • HTL22SA
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaali:
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on 6.4.2023.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat on 12.5.2023 ja 26.5.2023.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen kontaktitunneille teemakohtaisin oppimistehtävin 4*10 h = 40 h
Vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit 10*2 h = 20 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat itsenäiset oppimistehtävät sekä vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit ryhmäkeskusteluineen. Koko opintojakson ajan tehdään itsenäisesti henkilökohtaista oppimisen portfoliota, joka muodostuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä toiminta- ja kehityssuunnitelmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson arviointimenetelmiä ovat:
Oman osaamisen arviointi oppimisen portfolioon liittyen.
Vertaisarviointi teemakohtaisiin oppimistehtäviin liittyen.
Opettajan palaute oppimisen portfoliosta.
Osaamisen arviointi, palaute ja opintojakson arvosana oppimisen portfolion perusteella.
Avoin amk 5

  • HTL22SB

02.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 55

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Maija Haaranen
Vastuuopettaja

Maija Haaranen

Ryhmät
  • HTL23KIY
    Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus
  • ZJAHTL23KIY

29.08.2022 - 23.10.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tiimiakatemia (AMK)
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Laura Sjöman
Ryhmät
  • ZJA22SH5
    Avoin AMK, lita, minpaketti
  • ZJA22SH1
    Avoin AMK, lita, organisaation johtaminen, erillisryhmä

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa joko webinaareissa tai muulla sovitulla tavalla.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on 23.10.2022.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat ovat 4.12.2022 ja 8.1.2023.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen webinaareihin teemakohtaisin oppimistehtävin 48 h
Vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset webinaarit 12 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat itsenäiset oppimistehtävät sekä vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset webinaarit ryhmäkeskusteluineen.
Koko opintojakson ajan tehdään itsenäisesti henkilökohtaista oppimisen portfoliota, joka muodostuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä toiminta- ja kehityssuunnitelmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin AMK 40 (johtamisen paketti)
Opintojakson arviointimenetelmiä ovat:
Oman osaamisen arviointi oppimisen portfolioon liittyen.
Vertaisarviointi teemakohtaisiin oppimistehtäviin liittyen.
Opettajan palaute oppimisen portfoliosta.
Osaamisen arviointi, palaute ja opintojakson arvosana oppimisen portfolion perusteella.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Liinamaaria Hakola
Ryhmät
  • HTL22SC
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaali:
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on 30.11.2022.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat ovat 15.1.2023 ja 30.1.2023.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen kontaktitunneille teemakohtaisin oppimistehtävin 4*10 h = 40 h
Vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit 10*2 h = 20 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat itsenäiset oppimistehtävät sekä vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit ryhmäkeskusteluineen. Koko opintojakson ajan tehdään itsenäisesti henkilökohtaista oppimisen portfoliota, joka muodostuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä toiminta- ja kehityssuunnitelmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson arviointimenetelmiä ovat:
Oman osaamisen arviointi oppimisen portfolioon liittyen.
Vertaisarviointi teemakohtaisiin oppimistehtäviin liittyen.
Opettajan palaute oppimisen portfoliosta.
Osaamisen arviointi, palaute ja opintojakson arvosana oppimisen portfolion perusteella.

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Verkko-opetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 60

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Maija Haaranen
Ryhmät
  • ZJAHTL22SIY
    Avoin AMK, lita, AMK-polut, liiketalous monimuoto
  • HTL22SIY

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tiimiakatemia (AMK)
Opettaja
  • Timo Lehtonen
  • Anu Manner
  • Kimmo Aho
  • Tapu Holttinen
  • Jaana Larsson
  • Janne Roiha
Ryhmät
  • HTA21S1
    Tiimiakatemia (AMK)
  • ZJA21SHPT
    Avoin AMK, tiimiakatemia, AMK-polku

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Aika ja paikka

Kevät 2022 Tiimiakatemia, Kangas

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Ulrika Björkstam: Nouse nyt
Kaisa Jaakkola. Palaudu ja vahvistu
Greg Mckeow: Essentialismi - keskity olennaiseen
Anna Perho: Antisäätäjä - Fiksun ajankäyttäjän opas
Satu Pihlaja: Aikaansaamisen taika
Oskari Saari: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia
Pentti Sydänmaalakka: Älykäs itsensä johtaminen
Saku Tuominen: Pieni kirja priorisoinnista
Henri Tuomilehto: Nukkumalla menestykseen

Muu valmentajan suosittelema kirjallisuus.

Opetusmenetelmät

Tiimioppiminen, dialogi, tekemällä oppiminen, projektioppiminen, reflektointi

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Toteutuu projektioppimisen kautta

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kirjallisuuus 1 op
Dialogitreenit 1 op
Projektioppiminen 1 op
Oppimistehtävät 1 op

Lisätietoja opiskelijoille

Avoin AMK: 8

Itsearviointi, vertaisarviointi, valmentajan arviointi
Aktiiviinen osallistuminen dialogitreeneihin ja projektioppimiseen
Kirjalliset tehtävät arvioidaan Bloomin taksonomian mukaisesti

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

03.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Anita Hukkanen
Ryhmät
  • HTL21SA
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaali:
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on 10.4.2022.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat on 13.5.2022 ja 27.5.2022.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Hyväksilukeminen (korvaaminen ja sisällyttäminen)
Muulla tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opinnollistaminen
Tarkemmat ohjeet löytyvät tutkintosäännöstä ja opinto-oppaasta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Valmistautuminen kontaktitunneille teemakohtaisin oppimistehtävin 4*10 h = 40 h
Vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit 10*2 h = 20 h
Henkilökohtaisen tehtävän tekeminen 48 h

Sisällön jaksotus

Opintojaksolla vuorottelevat itsenäiset oppimistehtävät sekä vuorovaikutteiset ja yhteistoiminnalliset kontaktitunnit ryhmäkeskusteluineen. Koko opintojakson ajan tehdään itsenäisesti henkilökohtaista oppimisen portfoliota, joka muodostuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sekä toiminta- ja kehityssuunnitelmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson arviointimenetelmiä ovat:
Oman osaamisen arviointi oppimisen portfolioon liittyen.
Vertaisarviointi teemakohtaisiin oppimistehtäviin liittyen.
Opettajan palaute oppimisen portfoliosta.
Osaamisen arviointi, palaute ja opintojakson arvosana oppimisen portfolion perusteella.
Avoin amk 5

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita, stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Tyydyttävä 2
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Ymmärrät fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueiden merkityksen. Kykenet suunnittelemaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus ryhmässä vaatii kehittymistä. Annettujen aikataulujen puitteissa toimiminen vaatii kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3
Osaat käyttää itsensä johtamisen teorioita ja työkaluja. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Analysoit fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Kiitettävä 4
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat analysoida ja tehdä johtopäätöksiä fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueista omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöä,  huomioimaan stressitekijöitä ja palautumistapoja. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5
Osaa vertailla itsensä johtamisen teorioita ja peilata niihin omaa itsensä johtamistasi. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tavoitteita ja tehdä perustellun suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaat hyödyntää teorioita itsetuntemuksen ja  itsetunnon vahvistamisessa. Osaat kehittää fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueita omassa elämässäsi. Kykenet suunnittelemaan ja priorisoimaan perustellen ajankäyttöäsi,  huomioimaan stressitekijöitäsi ja kehittää palautumistasi. Osaat suunnitella henkilökohtaista kehittymistäsi tavoitteellisesti. Osaat kehittää ja ohjata sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta ja ilmapiiriä. Osaat toimia vastuullisesti annettujen aikataulujen puitteissa.

Ilmoittautumisaika

01.11.2021 - 09.01.2022

Ajoitus

03.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketoimintayksikkö

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Liiketalous (AMK)
Opettaja
  • Anita Hukkanen
  • Serena Paasivuori
Ryhmät
  • HTL21SB
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma (AMK)

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus
Itsensä johtaminen on koko elämänmittaisen kehittymisen perusta ja siitä on konkreettista hyötyä opinnoissa, työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä. Itsensä johtaminen on eri tutkimustenkin mukaan yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä osaamisista. Taitava itsensä johtaminen on myös esimiestyössä onnistumisen tae.

Opintojakson osaamiset
Oppimaan oppiminen
Työelämässä toimiminen

Opintojakson osaamistavoite
Ymmärrät itsensä johtamisen teorioiden ja työkalujen merkityksen. Osaat asettaa opiskeluun, työhön ja henkilökohtaiseen elämääsi liittyviä tavoitteita. Pääset alkuun  itsetuntemuksessa ja  kykenet vahvistamaan itsetuntoasi. Tunnistat fyysisen, psyykkisen, henkisen, sosiaalisen ja ammatillisen hyvinvoinnin osa-alueet. Tunnistat ajankäyttöön liittyviä asioita,  stressitekijöitä ja palautumistapoja. Ymmärrät henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Sisältö

Tavoitteellisuus
Motivaatio
Itsetuntemus
Itsetunto
Itseluottamus
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin osa-alueet (psyykkinen, fyysinen, henkinen, sosiaalinen, ammatillinen)
Ajankäytön hallinta
Stressinhallinta

Työkalut
Käytetään erilaisia analysointi- ja kehittämistyökaluja itsensä johtamisen kehittämiseksi.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaali:
Sydänmaanlakka, P. 2008. Älykäs itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Helsinki: WSOYpro.
Salmimies, R. & Ruutu, S. 2014. Itsensä johtaminen. Helsinki: Talentum Media.
Goleman, D. 2006. Tunneäly työelämässä. Helsinki: Otava.
Leppänen, M. & Rauhala, I. 2012. Johda ihmistä: psykologiaa johtajille. Helsinki: Talentum.
Perttula, J. & Syväjärvi, A. 2012. Johtamisen psykologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Lisämateriaali:
Kohtakangas, Krista Kohtakangas. 2019. Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Opetusmenetelmät

Opintojaksolla opetus etenee teemoittain/moduuleittain.
Käänteinen oppiminen
Vuorovaikutteinen alustus teemoihin ja oppimistehtäviin
Itsenäinen opiskelu ja teemakohtaiset oppimistehtävät
Ryhmäkeskustelut ja vertaisoppiminen
Vertaispalaute
Itsereflektio
Henkilökohtainen toiminta- ja kehityssuunnitelma
Oppimisen portfolio rakentuu teemakohtaisista oppimistehtävistä sisältäen henkilökohtaisen toiminta- ja kehityssuunnitelman.

Opintojakson aikana saa ohjausta seuraavasti:
Alustukset teemoihin ja oppimistehtäviin
Ryhmäkeskustelujen ohjaus
Vertaiskeskustelut
Vertaispalaute
Henkilökohtainen palaute portfoliosta

Opintojakson arvosana muodostuu henkilökohtaisessa portfoliossa osoitetun osaamisen perusteella. Portfoliota tehdään koko opintojakson ajan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teemakohtaiset oppimistehtävät tehdään ja palautetaan opintojakson aikana.
Ryhmäkeskusteluihin osallistutaan opintojakson aikataulussa.
Henkilökohtaisen portfolion palautus on huhtikuussa.
Henkilökohtaisen portfolion uusintakerrat ovat toukokuussa.
Tarkempi aikataulu ilmoitetaan kevätlukukauden alussa.