Siirry suoraan sisältöön

Toimintakyky, osallisuus ja ohjaaminenLaajuus (5 op)

Tunnus: SZXX2010

Laajuus

5 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

  • Maija Jylhä

Osaamistavoitteet

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla perehdyt toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja miten niihin vaikutetaan. Perhdyt motivoivaan ja vuorovaiktukselliseen ohjaamiseen asiakastilanteissa.

Osaamistavoitteet:
• Ymmärrät ja osaat hyödyntää ICF- viitekehystä toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaamisessa.
• Tunnistat asiakkaan toimintakyvyn, osallisuuden sekä kuntoutus- ja palvelutarpeen arvioinnin perusteita ja osaat etsiä näyttöön perustuvia arviointimenetelmiä.
• Osaat tukea asiakkaan osallisuutta eri menetelmiä hyödyntäen
• Osaat ohjata asiakkaan siirtymistä ja liikkumista ergonomisesti ja aktiivisesti avustamalla
• Tiedät apuvälineprosessin vaiheet ja osaat perustella hyvinvointiteknologian / apuvälineiden merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa.
• Tiedät motivoivan ohjauksen merkityksen yksilön ohjaamisessa ja tunnistat siihen vaikuttavia tekijöitä. Tiedät motivoivan keskustelun periaatteet ja lähtökohdat sekä ohjaustilanteeseen vaikuttavat viestinnän eri keinot.
• Tiedät tasavertaiseen vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät ja tunnistat omat vuorovaikutuksesi vahvuudet ja kehitettävät asiat.

Opintojakson osaamiset
- sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan asiakkuusosaaminen
- teknologiaosaaminen
- hyvinvoinnin ja toimijuuden edistäminen

Sisältö

• Toimintakyvyn ja ohjaamisen käsitteiden teoreettiset perusteet
• Osallisuutta ja toimijuutta tukevat menetelmät ja niiden soveltaminen
• ICF- viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä: ICF luokituksen tavoitteet, yhteinen kieli ja käsitteet, rakenne ja koodit sekä käyttöä helpottavat työkalut
• Toimintakyvyn kuvaaminen ICF- viitekehystä hyödyntäen
• Toimintakyvyn arvioinnin perusteet: käsitteet, menetelmät ja mittarit sekä TOIMIA tietokanta

• Asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonominen ja aktiivinen avustaminen
• Apuvälinepalveluprosessi ja -saatavuusperusteet
• Toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja turvallisuutta edistävät apuvälineet ja hyvinvointiteknologiset ratkaisut, kuten liikkumisen apuvälineet ja pienapuvälineet.
• Eri toimintaympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus

• Motivoivan ohjaamisen ja motivoivan keskustelun teoreettiset periaatteet
• Vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen harjoittaminen

Esitietovaatimukset

-

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Välttävä 1 Ymmärrät ICF viitekehyksen merkityksen ja osaat luokitella toimintakykyyn liittyviä asioita luokitusta hyödyntäen. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta kapea-alaisesti. Osaat kuvata yksilön elämäntilannetta ja valita joitakin osallisuutta tukevia menetelmiä. Tiedät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemiseen osittain soveltuvia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat kapea-alaisesti apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat mainita muutamia motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän keinoja tai muutamia vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteesta.

Tyydyttävä 2 Osaat luokitella toimintakykyä ICF-viitekehystä hyödyntäen ja kuvata arjen osallisuutta. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta kapea-alaisesti. Osaat kuvata yksilön elämäntilannetta ja valita joitakin osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita joiltakin osin tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemiseen osittain soveltuvia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat osittain apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat nimetä muutamia motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän keinoja. Osaat tunnistaa muutamia vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteesta.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä 3 Tarkastelet toimintakykyä ICF-viitekehyksessä monipuolisesti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta eri näkökulmista. Osaat tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Kuvaat laajasti ohjaamisen teoreettiset taustat sekä ohjaajan vuorovaikutuksen merkityksen ohjaustilanteessa. Tunnistat useita vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteessa ja osaat soveltaa teoriaa käytännön tilanteissa. Osaat kuvata useita motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän eri keinoja. Osaat tunnistaa muutamia ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä sekä tarkastelet ohjaustilannetta eri näkökulmista ja hieman perustelet niitä.

Kiitettävä 4 Tarkastelet toimintakykyä ICF-viitekehyksessä monipuolisesti ja tarkasti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta eri näkökulmista. Osaat tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita tarkoituksenmukaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin ja perustella valintasi. Osaat valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat kuvata motivoivan ohjauksen periaatteet ja viestinnän eri keinot laajasti ja perustellen. Tunnistat useita ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä sekä osaat tarkastella ohjaustilannetta eri näkökulmista ja tunnistat ja perustelet muutamia ohjaamisen vaikutuksia ohjaustilanteen etenemiseen.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5 Osaat soveltaa ICF-viitekehystä toimintakyvyn kuvaamisessa laajasti, monipuolisesti, tarkoituksenmukaisesti ja tarkasti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta monipuolisesti eri näkökulmista. Osaat jäsentää ja tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita tarkoituksenmukaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin ja perustella valintasi. Osaat perustellusti valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat kattavasti apuvälineprosessin ja apuvälineiden saatavuus perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat kuvata motivoivan ohjauksen periaatteet ja viestinnän eri keinot kattavasti, havainnollisesti ja perustellen. Osaat arvioida ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä monipuolisesti sekä osaat analysoida ohjaustilannetta useista eri näkökulmista ja pohtia perustellen ohjaamisen vaikutuksia ohjaustilanteen etenemiseen.

Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 22.08.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Verkko-opetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Toimipiste

Lutakon kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tuomas Lallukka
  • Anu Myllyharju-Puikkonen
  • Maija Jylhä
  • Minna Seikkula
Vastuuopettaja

Maija Jylhä

Ajoitusryhmät
  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 16. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 16. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • ZJAG23SSKKP
    Avoin AMK, sote, korkeakoulupolku, Gradia, kuntoutus- ja sosiaaliala
  • SOS23SM2
    Sosionomi (AMK)
  • SOS23SM
    Sosionomi (AMK)
Pienryhmät
  • Pienryhmä 1
  • Pienryhmä 2

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla perehdyt toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja miten niihin vaikutetaan. Perhdyt motivoivaan ja vuorovaiktukselliseen ohjaamiseen asiakastilanteissa.

Osaamistavoitteet:
• Ymmärrät ja osaat hyödyntää ICF- viitekehystä toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaamisessa.
• Tunnistat asiakkaan toimintakyvyn, osallisuuden sekä kuntoutus- ja palvelutarpeen arvioinnin perusteita ja osaat etsiä näyttöön perustuvia arviointimenetelmiä.
• Osaat tukea asiakkaan osallisuutta eri menetelmiä hyödyntäen
• Osaat ohjata asiakkaan siirtymistä ja liikkumista ergonomisesti ja aktiivisesti avustamalla
• Tiedät apuvälineprosessin vaiheet ja osaat perustella hyvinvointiteknologian / apuvälineiden merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa.
• Tiedät motivoivan ohjauksen merkityksen yksilön ohjaamisessa ja tunnistat siihen vaikuttavia tekijöitä. Tiedät motivoivan keskustelun periaatteet ja lähtökohdat sekä ohjaustilanteeseen vaikuttavat viestinnän eri keinot.
• Tiedät tasavertaiseen vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät ja tunnistat omat vuorovaikutuksesi vahvuudet ja kehitettävät asiat.

Opintojakson osaamiset
- sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan asiakkuusosaaminen
- teknologiaosaaminen
- hyvinvoinnin ja toimijuuden edistäminen

Sisältö

• Toimintakyvyn ja ohjaamisen käsitteiden teoreettiset perusteet
• Osallisuutta ja toimijuutta tukevat menetelmät ja niiden soveltaminen
• ICF- viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä: ICF luokituksen tavoitteet, yhteinen kieli ja käsitteet, rakenne ja koodit sekä käyttöä helpottavat työkalut
• Toimintakyvyn kuvaaminen ICF- viitekehystä hyödyntäen
• Toimintakyvyn arvioinnin perusteet: käsitteet, menetelmät ja mittarit sekä TOIMIA tietokanta

• Asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonominen ja aktiivinen avustaminen
• Apuvälinepalveluprosessi ja -saatavuusperusteet
• Toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja turvallisuutta edistävät apuvälineet ja hyvinvointiteknologiset ratkaisut, kuten liikkumisen apuvälineet ja pienapuvälineet.
• Eri toimintaympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus

• Motivoivan ohjaamisen ja motivoivan keskustelun teoreettiset periaatteet
• Vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen harjoittaminen

Aika ja paikka

Ohjaamisen ja Asiakkaan avustaminen ja apuvälineet osuudet suoritetaan lähiopetuksena kampuksella. Muut osuudet toteutetaan webinaareina.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. E-kirja www.oppiportti.fi/op/opk04612
• Helminen Jari. 2017. Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa.
• ICF-luokitus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
• Motivoivan keskustelun verkkokurssi. Duodecim.https://www.oppiportti.fi/op/dvk00017
• Osallisuus. THL. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus
• Terveyskylä.fi. Apuvälineet. https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/ammattilaisille/apuv%C3%A4lineet Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto.
• TOIMIA-tietokanta.http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/
• Vehviläinen Sanna. 2014. Ohjaustyön opas: yhteistyössä kohti toimijuutta.
• Vänskä, K., Laitinen-Väänänen, S., Kettunen, T., & Mäkelä, J. 2011. Onnistuuko ohjaus. Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita.
• Leena Tamminen-Peter & Gustav Wickström. https://moodle.jamk.fi/pluginfile.php/136981/mod_resource/content/1/Potilassiirrot.pdf

Opetusmenetelmät

- webinaarit
- lähiopetus (harjoitustunnit)
- pienryhmätyöskentely
- itsenäinen työskentely (videoluennot, ennakkotehtävät, opintojaksolla osoitettu materiaali)

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ilmoitetaan opintojakson alussa aloituswebinaarissa ja Moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus, webinaarit ja niihin liittyvä itsenäinen työskentely 1.5 op
Oppimistehtävät: Case tehtävä, motivoivan keskustelun verkkokurssi ja motivoivan ohjauksen videointitehtävä ja sen analysointi 3.5 op

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson arvosana muodostuu Casetehtävästä ja ohjaamisen videotehtävästä. Case tehtävän arvosana on 75% ja ohjaamisen videotehtävän arvosana on 25% kokonaisarvosanasta. Tehtävät tehdään pienryhmissä.

EF: 9 korkeakoulupokulaista (Gradia)
Avoin amk: 2 joustavan väylän paikkaa

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1 Ymmärrät ICF viitekehyksen merkityksen ja osaat luokitella toimintakykyyn liittyviä asioita luokitusta hyödyntäen. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta kapea-alaisesti. Osaat kuvata yksilön elämäntilannetta ja valita joitakin osallisuutta tukevia menetelmiä. Tiedät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemiseen osittain soveltuvia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat kapea-alaisesti apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat mainita muutamia motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän keinoja tai muutamia vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteesta.

Tyydyttävä 2 Osaat luokitella toimintakykyä ICF-viitekehystä hyödyntäen ja kuvata arjen osallisuutta. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta kapea-alaisesti. Osaat kuvata yksilön elämäntilannetta ja valita joitakin osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita joiltakin osin tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemiseen osittain soveltuvia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat osittain apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat nimetä muutamia motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän keinoja. Osaat tunnistaa muutamia vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteesta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3 Tarkastelet toimintakykyä ICF-viitekehyksessä monipuolisesti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta eri näkökulmista. Osaat tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Kuvaat laajasti ohjaamisen teoreettiset taustat sekä ohjaajan vuorovaikutuksen merkityksen ohjaustilanteessa. Tunnistat useita vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteessa ja osaat soveltaa teoriaa käytännön tilanteissa. Osaat kuvata useita motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän eri keinoja. Osaat tunnistaa muutamia ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä sekä tarkastelet ohjaustilannetta eri näkökulmista ja hieman perustelet niitä.

Kiitettävä 4 Tarkastelet toimintakykyä ICF-viitekehyksessä monipuolisesti ja tarkasti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta eri näkökulmista. Osaat tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita tarkoituksenmukaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin ja perustella valintasi. Osaat valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat kuvata motivoivan ohjauksen periaatteet ja viestinnän eri keinot laajasti ja perustellen. Tunnistat useita ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä sekä osaat tarkastella ohjaustilannetta eri näkökulmista ja tunnistat ja perustelet muutamia ohjaamisen vaikutuksia ohjaustilanteen etenemiseen.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5 Osaat soveltaa ICF-viitekehystä toimintakyvyn kuvaamisessa laajasti, monipuolisesti, tarkoituksenmukaisesti ja tarkasti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta monipuolisesti eri näkökulmista. Osaat jäsentää ja tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita tarkoituksenmukaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin ja perustella valintasi. Osaat perustellusti valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat kattavasti apuvälineprosessin ja apuvälineiden saatavuus perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat kuvata motivoivan ohjauksen periaatteet ja viestinnän eri keinot kattavasti, havainnollisesti ja perustellen. Osaat arvioida ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä monipuolisesti sekä osaat analysoida ohjaustilannetta useista eri näkökulmista ja pohtia perustellen ohjaamisen vaikutuksia ohjaustilanteen etenemiseen.

Esitietovaatimukset

-

Ilmoittautumisaika

20.11.2023 - 12.01.2024

Ajoitus

11.03.2024 - 19.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Verkko-opetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 65

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tuomas Lallukka
  • Minna Haapakoski
  • Anu Myllyharju-Puikkonen
  • Minna Seikkula
  • Maija Jylhä
Vastuuopettaja

Maija Jylhä

Ajoitusryhmät
  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 26. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 26. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 3 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • ZJASFT24KM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, fysioterapeutti monimuoto
  • SFT24KM
    Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma (AMK)
  • STT24KM
    Toimintaterapeutti (AMK)
  • ZJASTT24KM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, toimintaterapeutti monimuoto
Pienryhmät
  • Pienryhmä 1
  • Pienryhmä 2
  • Pienryhmä 3

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla perehdyt toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja miten niihin vaikutetaan. Perhdyt motivoivaan ja vuorovaiktukselliseen ohjaamiseen asiakastilanteissa.

Osaamistavoitteet:
• Ymmärrät ja osaat hyödyntää ICF- viitekehystä toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaamisessa.
• Tunnistat asiakkaan toimintakyvyn, osallisuuden sekä kuntoutus- ja palvelutarpeen arvioinnin perusteita ja osaat etsiä näyttöön perustuvia arviointimenetelmiä.
• Osaat tukea asiakkaan osallisuutta eri menetelmiä hyödyntäen
• Osaat ohjata asiakkaan siirtymistä ja liikkumista ergonomisesti ja aktiivisesti avustamalla
• Tiedät apuvälineprosessin vaiheet ja osaat perustella hyvinvointiteknologian / apuvälineiden merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa.
• Tiedät motivoivan ohjauksen merkityksen yksilön ohjaamisessa ja tunnistat siihen vaikuttavia tekijöitä. Tiedät motivoivan keskustelun periaatteet ja lähtökohdat sekä ohjaustilanteeseen vaikuttavat viestinnän eri keinot.
• Tiedät tasavertaiseen vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät ja tunnistat omat vuorovaikutuksesi vahvuudet ja kehitettävät asiat.

Opintojakson osaamiset
- sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan asiakkuusosaaminen
- teknologiaosaaminen
- hyvinvoinnin ja toimijuuden edistäminen

Sisältö

• Toimintakyvyn ja ohjaamisen käsitteiden teoreettiset perusteet
• Osallisuutta ja toimijuutta tukevat menetelmät ja niiden soveltaminen
• ICF- viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä: ICF luokituksen tavoitteet, yhteinen kieli ja käsitteet, rakenne ja koodit sekä käyttöä helpottavat työkalut
• Toimintakyvyn kuvaaminen ICF- viitekehystä hyödyntäen
• Toimintakyvyn arvioinnin perusteet: käsitteet, menetelmät ja mittarit sekä TOIMIA tietokanta

• Asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonominen ja aktiivinen avustaminen
• Apuvälinepalveluprosessi ja -saatavuusperusteet
• Toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja turvallisuutta edistävät apuvälineet ja hyvinvointiteknologiset ratkaisut, kuten liikkumisen apuvälineet ja pienapuvälineet.
• Eri toimintaympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus

• Motivoivan ohjaamisen ja motivoivan keskustelun teoreettiset periaatteet
• Vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen harjoittaminen

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. E-kirja www.oppiportti.fi/op/opk04612
• Helminen Jari. 2017. Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa.
• ICF-luokitus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
• Motivoivan keskustelun verkkokurssi. Duodecim.https://www.oppiportti.fi/op/dvk00017
• Osallisuus. THL. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus
• Terveyskylä.fi. Apuvälineet. https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/ammattilaisille/apuv%C3%A4lineet Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto.
• TOIMIA-tietokanta.http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/
• Vehviläinen Sanna. 2014. Ohjaustyön opas: yhteistyössä kohti toimijuutta.
• Vänskä, K., Laitinen-Väänänen, S., Kettunen, T., & Mäkelä, J. 2011. Onnistuuko ohjaus. Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita.
• Leena Tamminen-Peter & Gustav Wickström. https://moodle.jamk.fi/pluginfile.php/136981/mod_resource/content/1/Potilassiirrot.pdf

Opetusmenetelmät

- webinaarit
- lähiopetus (harjoitustunnit)
- pienryhmätyöskentely
- itsenäinen työskentely (videoluennot, ennakkotehtävät, opintojaksolla osoitettu materiaali)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus, webinaarit ja niihin liittyvä itsenäinen työskentely 1.5 op
Oppimistehtävät: Case tehtävä, motivoivan keskustelun verkkokurssi ja motivoivan ohjauksen videointitehtävä ja sen analysointi 3.5 op

Lisätietoja opiskelijoille

Gradian korkeakoulupolku 5 paikkaa.
Avoin amk: 1 paikka mahd. fysioterpian opintoja yksittäisinä opintoina suorittavalle (sovittu Minnan kanssa)

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Vastuuopettaja

Sonja Salonen

Ryhmät
  • ZJA23SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

01.08.2023 - 24.08.2023

Ajoitus

30.10.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 60

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tuomas Lallukka
  • Anu Myllyharju-Puikkonen
  • Minna Seikkula
  • Maija Jylhä
Vastuuopettaja

Maija Jylhä

Ajoitusryhmät
  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 30. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 30. Avoin AMK: 0.)
  • Avustaminen ja apuvälineet 1 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
  • Avustaminen ja apuvälineet 2 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
  • Avustaminen ja apuvälineet 3 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • ZJASFT23S1
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, fysioterapeutti, päivä
  • SFT23S1
    Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma (AMK)
  • STT23S1
    Toimintaterapeutti (AMK)
  • ZJAG22SSKKP
    Avoin amk, sote, korkeakoulupolku, Gradia, kuntoutus- ja sosiaaliala
Pienryhmät
  • Pienryhmä 1
  • Pienryhmä 2
  • Avustaminen ja apuvälineet 1
  • Avustaminen ja apuvälineet 2
  • Avustaminen ja apuvälineet 3

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla perehdyt toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja miten niihin vaikutetaan. Perhdyt motivoivaan ja vuorovaiktukselliseen ohjaamiseen asiakastilanteissa.

Osaamistavoitteet:
• Ymmärrät ja osaat hyödyntää ICF- viitekehystä toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaamisessa.
• Tunnistat asiakkaan toimintakyvyn, osallisuuden sekä kuntoutus- ja palvelutarpeen arvioinnin perusteita ja osaat etsiä näyttöön perustuvia arviointimenetelmiä.
• Osaat tukea asiakkaan osallisuutta eri menetelmiä hyödyntäen
• Osaat ohjata asiakkaan siirtymistä ja liikkumista ergonomisesti ja aktiivisesti avustamalla
• Tiedät apuvälineprosessin vaiheet ja osaat perustella hyvinvointiteknologian / apuvälineiden merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa.
• Tiedät motivoivan ohjauksen merkityksen yksilön ohjaamisessa ja tunnistat siihen vaikuttavia tekijöitä. Tiedät motivoivan keskustelun periaatteet ja lähtökohdat sekä ohjaustilanteeseen vaikuttavat viestinnän eri keinot.
• Tiedät tasavertaiseen vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät ja tunnistat omat vuorovaikutuksesi vahvuudet ja kehitettävät asiat.

Opintojakson osaamiset
- sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan asiakkuusosaaminen
- teknologiaosaaminen
- hyvinvoinnin ja toimijuuden edistäminen

Sisältö

• Toimintakyvyn ja ohjaamisen käsitteiden teoreettiset perusteet
• Osallisuutta ja toimijuutta tukevat menetelmät ja niiden soveltaminen
• ICF- viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä: ICF luokituksen tavoitteet, yhteinen kieli ja käsitteet, rakenne ja koodit sekä käyttöä helpottavat työkalut
• Toimintakyvyn kuvaaminen ICF- viitekehystä hyödyntäen
• Toimintakyvyn arvioinnin perusteet: käsitteet, menetelmät ja mittarit sekä TOIMIA tietokanta

• Asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonominen ja aktiivinen avustaminen
• Apuvälinepalveluprosessi ja -saatavuusperusteet
• Toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja turvallisuutta edistävät apuvälineet ja hyvinvointiteknologiset ratkaisut, kuten liikkumisen apuvälineet ja pienapuvälineet.
• Eri toimintaympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus

• Motivoivan ohjaamisen ja motivoivan keskustelun teoreettiset periaatteet
• Vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen harjoittaminen

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. E-kirja www.oppiportti.fi/op/opk04612
• Helminen Jari. 2017. Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa.
• ICF-luokitus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
• Motivoivan keskustelun verkkokurssi. Duodecim.https://www.oppiportti.fi/op/dvk00017
• Osallisuus. THL. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus
• Terveyskylä.fi. Apuvälineet. https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/ammattilaisille/apuv%C3%A4lineet Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto.
• TOIMIA-tietokanta.http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/
• Vehviläinen Sanna. 2014. Ohjaustyön opas: yhteistyössä kohti toimijuutta.
• Vänskä, K., Laitinen-Väänänen, S., Kettunen, T., & Mäkelä, J. 2011. Onnistuuko ohjaus. Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita.
• Leena Tamminen-Peter & Gustav Wickström. https://moodle.jamk.fi/pluginfile.php/136981/mod_resource/content/1/Potilassiirrot.pdf

Opetusmenetelmät

- lähiopetus (harjoitustunnit ja luennot)
- pienryhmätyöskentely
- itsenäinen työskentely (videoluennot, ennakkotehtävät, opintojaksolla osoitettu materiaali)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus ja niihin liittyvä itsenäinen työskentely 1.5 op

  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 25. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 25. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • SFT23SM
    Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma (AMK)
  • STT23SM
    Toimintaterapeutti (AMK)
  • ZJASTT23SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, toimintaterapeutti monimuoto
  • ZJASKO23SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, kuntoutuksen ohjaaja monimuoto
  • ZJASFT23SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, fysioterapeutti monimuoto
  • ZJASOS23SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, sosionomi monimuoto
  • SOS23SM
    Sosionomi (AMK)
  • SKO23SM
    Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 24. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 24. Avoin AMK: 0.)

09.01.2023 - 19.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Vastuuopettaja

Sonja Salonen

Ryhmät
  • ZJA22SSA

01.08.2022 - 26.08.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Verkko-opetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Tuomas Lallukka
  • Anniina Berg
  • Anu Myllyharju-Puikkonen
  • Maija Jylhä
  • Minna Seikkula
Vastuuopettaja

Maija Jylhä

Ajoitusryhmät
  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 25. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 25. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • SFT22SM
    Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma (AMK)
  • STT22SM
    Toimintaterapeutti (AMK)
  • ZJASOS22SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, sosionomi monimuoto
  • ZJASKO22SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, kuntoutuksen ohjaaja monimuoto
  • SOS22SM
    Sosionomi (AMK)
  • SKO22SM
    Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • ZJASFT22SM
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, fysioterapeutti monimuoto
  • ZJASTT22SM

  • Pienryhmä 1 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 3 (Paikkoja: 22. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • SFT22S1
    Fysioterapeutti (AMK)
  • STT22S1
    Toimintaterapeutti (AMK)
  • ZJA21SSGKS

07.09.2022 - 15.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Toimipiste

Lutakon kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 25

Koulutus
  • Sosionomi (AMK)
Opettaja
  • Riikka Rantanen
  • Anniina Berg
  • Anu Myllyharju-Puikkonen
Vastuuopettaja

Riikka Rantanen

Ryhmät
  • ZJASOS22SML
    Avoin AMK, sote, AMK-polut, lähihoitajasta sosionomiksi monimuoto

• Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. E-kirja www.oppiportti.fi/op/opk04612
• Helminen Jari. 2017. Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa.
• ICF-luokitus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
• Motivoivan keskustelun verkkokurssi. Duodecim.https://www.oppiportti.fi/op/dvk00017
• Osallisuus. THL. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus
• Terveyskylä.fi. Apuvälineet. https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/ammattilaiset/apuv%C3%A4lineet
•Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto. TOIMIA-tietokanta. http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/
• Vehviläinen Sanna. 2014. Ohjaustyön opas: yhteistyössä kohti toimijuutta.
• Vänskä, K., Laitinen-Väänänen, S., Kettunen, T., & Mäkelä, J. 2011. Onnistuuko ohjaus. Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita.
• Leena Tamminen-Peter & Gustav Wickström. https://moodle.jamk.fi/pluginfile.php/136981/mod_resource/content/1/Potilassiirrot.pdf

Opetusmenetelmät

- webinaarit
- itsenäinen työskentely (videoluennot, tehtävät, opintojaksolla osoitettu materiaali)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Webinaarit 20 h
Itsenäinen työskentely, motivoivan keskustelun verkkokurssi ja oppimistehtävä 115 h

Arviointiasteikko

0-5

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Välttävä 1 Ymmärrät ICF viitekehyksen merkityksen ja osaat luokitella toimintakykyyn liittyviä asioita luokitusta hyödyntäen. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta kapea-alaisesti. Osaat kuvata yksilön elämäntilannetta ja valita joitakin osallisuutta tukevia menetelmiä. Tiedät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemiseen osittain soveltuvia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat kapea-alaisesti apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat mainita muutamia motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän keinoja tai muutamia vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteesta.

Tyydyttävä 2 Osaat luokitella toimintakykyä ICF-viitekehystä hyödyntäen ja kuvata arjen osallisuutta. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta kapea-alaisesti. Osaat kuvata yksilön elämäntilannetta ja valita joitakin osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita joiltakin osin tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemiseen osittain soveltuvia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat osittain apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat nimetä muutamia motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän keinoja. Osaat tunnistaa muutamia vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteesta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä 3 Tarkastelet toimintakykyä ICF-viitekehyksessä monipuolisesti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta eri näkökulmista. Osaat tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin. Osaat valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Kuvaat laajasti ohjaamisen teoreettiset taustat sekä ohjaajan vuorovaikutuksen merkityksen ohjaustilanteessa. Tunnistat useita vuorovaikutustekijöitä ohjaustilanteessa ja osaat soveltaa teoriaa käytännön tilanteissa. Osaat kuvata useita motivoivan ohjauksen periaatteita ja viestinnän eri keinoja. Osaat tunnistaa muutamia ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä sekä tarkastelet ohjaustilannetta eri näkökulmista ja hieman perustelet niitä.

Kiitettävä 4 Tarkastelet toimintakykyä ICF-viitekehyksessä monipuolisesti ja tarkasti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta eri näkökulmista. Osaat tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita tarkoituksenmukaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin ja perustella valintasi. Osaat valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat apuvälineiden hankintaprosessin sekä saatavuuden perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat kuvata motivoivan ohjauksen periaatteet ja viestinnän eri keinot laajasti ja perustellen. Tunnistat useita ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä sekä osaat tarkastella ohjaustilannetta eri näkökulmista ja tunnistat ja perustelet muutamia ohjaamisen vaikutuksia ohjaustilanteen etenemiseen.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen 5 Osaat soveltaa ICF-viitekehystä toimintakyvyn kuvaamisessa laajasti, monipuolisesti, tarkoituksenmukaisesti ja tarkasti. Tarkastelet osallisuutta ja toimijuutta monipuolisesti eri näkökulmista. Osaat jäsentää ja tehdä johtopäätöksiä yksilön elämäntilanteesta ja valita tarkoituksenmukaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Ymmärrät toimintakyvyn arvioinnin perusteet. Osaat valita tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja mittareita toimintakyvyn arviointiin ja perustella valintasi. Osaat perustellusti valita asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia apuvälineitä ja hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Kuvaat kattavasti apuvälineprosessin ja apuvälineiden saatavuus perusteet yhdistäen teorian ja asiakkaan tarpeet. Tiedät asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonomisen ja aktiivisen avustamisen periaatteet. Osaat kuvata motivoivan ohjauksen periaatteet ja viestinnän eri keinot kattavasti, havainnollisesti ja perustellen. Osaat arvioida ohjaustilanteeseen vaikuttavia vuorovaikutustekijöitä monipuolisesti sekä osaat analysoida ohjaustilannetta useista eri näkökulmista ja pohtia perustellen ohjaamisen vaikutuksia ohjaustilanteen etenemiseen.

Esitietovaatimukset

-

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Hyvinvointiyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Toimintaterapeutti (AMK)
  • Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
  • Sosionomi (AMK)
  • Fysioterapeutti (AMK)
Opettaja
  • Sonja Salonen
Vastuuopettaja

Sonja Salonen

Ryhmät
  • ZJA21SSA
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla perehdyt toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja miten niihin vaikutetaan. Perhdyt motivoivaan ja vuorovaiktukselliseen ohjaamiseen asiakastilanteissa.

Osaamistavoitteet:
• Ymmärrät ja osaat hyödyntää ICF- viitekehystä toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaamisessa.
• Tunnistat asiakkaan toimintakyvyn, osallisuuden sekä kuntoutus- ja palvelutarpeen arvioinnin perusteita ja osaat etsiä näyttöön perustuvia arviointimenetelmiä.
• Osaat tukea asiakkaan osallisuutta eri menetelmiä hyödyntäen
• Osaat ohjata asiakkaan siirtymistä ja liikkumista ergonomisesti ja aktiivisesti avustamalla
• Tiedät apuvälineprosessin vaiheet ja osaat perustella hyvinvointiteknologian / apuvälineiden merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa.
• Tiedät motivoivan ohjauksen merkityksen yksilön ohjaamisessa ja tunnistat siihen vaikuttavia tekijöitä. Tiedät motivoivan keskustelun periaatteet ja lähtökohdat sekä ohjaustilanteeseen vaikuttavat viestinnän eri keinot.
• Tiedät tasavertaiseen vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät ja tunnistat omat vuorovaikutuksesi vahvuudet ja kehitettävät asiat.

Opintojakson osaamiset
- sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan asiakkuusosaaminen
- teknologiaosaaminen
- hyvinvoinnin ja toimijuuden edistäminen

Sisältö

• Toimintakyvyn ja ohjaamisen käsitteiden teoreettiset perusteet
• Osallisuutta ja toimijuutta tukevat menetelmät ja niiden soveltaminen
• ICF- viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä: ICF luokituksen tavoitteet, yhteinen kieli ja käsitteet, rakenne ja koodit sekä käyttöä helpottavat työkalut
• Toimintakyvyn kuvaaminen ICF- viitekehystä hyödyntäen
• Toimintakyvyn arvioinnin perusteet: käsitteet, menetelmät ja mittarit sekä TOIMIA tietokanta

• Asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonominen ja aktiivinen avustaminen
• Apuvälinepalveluprosessi ja -saatavuusperusteet
• Toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja turvallisuutta edistävät apuvälineet ja hyvinvointiteknologiset ratkaisut, kuten liikkumisen apuvälineet ja pienapuvälineet.
• Eri toimintaympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus

• Motivoivan ohjaamisen ja motivoivan keskustelun teoreettiset periaatteet
• Vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen harjoittaminen

Lisätietoja opiskelijoille

Alkio-opisto, kuntoutus-sosiaalialan polkuopinnot.

  • ZJA21SSHIE
    Avoin AMK, sote, YTOL-opinnot, HIerojakoulut

Tavoitteet

Opintojakson tarkoitus:
Tällä opintojaksolla perehdyt toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja miten niihin vaikutetaan. Perhdyt motivoivaan ja vuorovaiktukselliseen ohjaamiseen asiakastilanteissa.

Osaamistavoitteet:
• Ymmärrät ja osaat hyödyntää ICF- viitekehystä toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaamisessa.
• Tunnistat asiakkaan toimintakyvyn, osallisuuden sekä kuntoutus- ja palvelutarpeen arvioinnin perusteita ja osaat etsiä näyttöön perustuvia arviointimenetelmiä.
• Osaat tukea asiakkaan osallisuutta eri menetelmiä hyödyntäen
• Osaat ohjata asiakkaan siirtymistä ja liikkumista ergonomisesti ja aktiivisesti avustamalla
• Tiedät apuvälineprosessin vaiheet ja osaat perustella hyvinvointiteknologian / apuvälineiden merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa.
• Tiedät motivoivan ohjauksen merkityksen yksilön ohjaamisessa ja tunnistat siihen vaikuttavia tekijöitä. Tiedät motivoivan keskustelun periaatteet ja lähtökohdat sekä ohjaustilanteeseen vaikuttavat viestinnän eri keinot.
• Tiedät tasavertaiseen vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät ja tunnistat omat vuorovaikutuksesi vahvuudet ja kehitettävät asiat.

Opintojakson osaamiset
- sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan asiakkuusosaaminen
- teknologiaosaaminen
- hyvinvoinnin ja toimijuuden edistäminen

Sisältö

• Toimintakyvyn ja ohjaamisen käsitteiden teoreettiset perusteet
• Osallisuutta ja toimijuutta tukevat menetelmät ja niiden soveltaminen
• ICF- viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä: ICF luokituksen tavoitteet, yhteinen kieli ja käsitteet, rakenne ja koodit sekä käyttöä helpottavat työkalut
• Toimintakyvyn kuvaaminen ICF- viitekehystä hyödyntäen
• Toimintakyvyn arvioinnin perusteet: käsitteet, menetelmät ja mittarit sekä TOIMIA tietokanta

• Asiakkaan siirtymisen ja liikkumisen ergonominen ja aktiivinen avustaminen
• Apuvälinepalveluprosessi ja -saatavuusperusteet
• Toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja turvallisuutta edistävät apuvälineet ja hyvinvointiteknologiset ratkaisut, kuten liikkumisen apuvälineet ja pienapuvälineet.
• Eri toimintaympäristöjen esteettömyys ja saavutettavuus

• Motivoivan ohjaamisen ja motivoivan keskustelun teoreettiset periaatteet
• Vuorovaikutuksen ja viestinnän keinojen harjoittaminen

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

• Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. E-kirja www.oppiportti.fi/op/opk04612
• Helminen Jari. 2017. Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa.
• ICF-luokitus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
• Motivoivan keskustelun verkkokurssi. Duodecim.https://www.oppiportti.fi/op/dvk00017
• Osallisuus. THL. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus
• Terveyskylä.fi. Apuvälineet. https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/ammattilaisille/apuv%C3%A4lineet Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto.
• TOIMIA-tietokanta.http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/
• Vehviläinen Sanna. 2014. Ohjaustyön opas: yhteistyössä kohti toimijuutta.
• Vänskä, K., Laitinen-Väänänen, S., Kettunen, T., & Mäkelä, J. 2011. Onnistuuko ohjaus. Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita.
• Leena Tamminen-Peter & Gustav Wickström. https://moodle.jamk.fi/pluginfile.php/136981/mod_resource/content/1/Potilassiirrot.pdf

Opetusmenetelmät

Tällä opintojaksolla opiskelet yksilöllisesti sekä moniammatillisissa pienryhmissä teoriaa ja käytännön taitoja. Osan opinnoista opiskelet videoluentoja hyödyntäen ja reflektiowebinaarissa pääset varmistamaan oppimasi asiat. Osan opinnoista harjoittelet käytännön taitoja lähiopetuksessa ja webinaareissa.

Flipped learning: Lähiopetuksessa tapahtuviin harjoituskerroille tulet etukäteen valmistautuneena. Valmistautuminen tapahtuu videoiden ja kirjallisuuden kautta.
Case –learning oppimistehtävässä tarkastelet toimintakyvyn osa-alueita valitsemasi case henkilön näkökulmasta.
Harjoitustunneilla pääset harjoittamaan motivoivaa viestintää ja vuorovaikutustaitoja ja osallisuuden vahvistamista.
Apuväline ja apuvälineprosessin osaaminen tapahtuu kirjan ja tentin kautta

Videoluennot, webinaarit, pienryhmätyöskentely, harjoitukset, tentti ja itsenäiset oppimistehtävät

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus, webinaarit ja videoluennot sekä niihin valmistautuminen 2,5 op
Oppimistehtävät: Case tehtävä, motivoiva verkkokurssi ja motivoivan ohjauksen videointi ja sen analysointi 2,5 op

Lisätietoja opiskelijoille

VAIN Suomen Hierojakoulut Oy:n opiskelijat