Siirry suoraan sisältöön

Opettajuuden rakentaminenLaajuus (6 op)

Tunnus: AJ00BO26

Laajuus

6 op

Opetuskieli

  • suomi
  • englanti

Osaamistavoitteet

Opintojakson tarkoitus 

Tämän opintojakson tarkoituksena on, että kehität reflektiivisiä taitojasi oman opettajuutesi rakentamista varten. Asetat itsellesi opettajankoulutukseen ja ammatilliseen kehittymiseesi liittyviä henkilökohtaisia tavoitteita. Seuraat ja arvioit opintojesi etenemistä ja osaamisesi kehittymistä. Osallistut oppimispiirisi keskusteluihin ja opintojen päättyessa arvioit opintojesi tuloksia. 

Opintojakson osaamiset 

Tällä opintojaksolla edistät reflektio-osaamistasi, toimijuusosaamistasi ja kohtaamisosaamistasi.

Reflektio-osaamisen tavoitteena on, että kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana.    

Toimijuusosaamisen tavoitteena on, että kykenet suunnitelmallisesti kehittämään ammatillista osaamistasi oppimisen ohjaajana. Kykenet osallistumaan aktiivisesti erilaisten oppimisympäristöjen kehittämiseen ammattipedagogiseen tietoon perustuen yhdessä muiden kanssa.     

Kohtaamisosaamisen tavoitteena on, että kykenet ottamaan huomioon moninaiset oppijat ja heidän henkilökohtaiset tavoitteensa oppimistilanteiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä oppimisen ohjaamisessa ja arvioinnissa. Osaat myös toimia rakentavasti, innostavasti ja eettisesti perustellulla tavalla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.   

Osaamistavoitteet 

Kykenet suunnitelmallisesti kehittämään ammatillista osaamistasi ammatillista osaamistasi oppimisen ohjaajana. Kykenet arvioimaan pedagogisia lähtökohtiasi ja toimintamallejasi oppimisen ohjaajana. Osaat arvioida realistisesti omaa oppimistasi ja osaamistasi, ja kykenet asettamaan itsellesi uusia tavoitteita oppimisen ohjaajana. Osaat myös toimia rakentavalla tavalla vertaisopiskelijoidesi kanssa. 

Sisältö

Henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan (HOPS), oppimispäiväkirjaan, vertais- ja itsearviointiin sekä portfoliotyöskentelyyn liittyvät asiat. 

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat  

Reflektio-osaaminen
- arvioit oppimisprosessiasi ja osaamistasi suhteessa omiin ja opettajankoulutuksen tavoitteisiin relevantilla tavalla

Toimijuusosaaminen
- asetat itsellesi opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita, kehität omaa ammatillista toimijuuttasi opettajana omiin lähtökohtiisi perustuen ja asetat uusia tavoitteita ammatillista kehittymistäsi varten.  

Kohtaamisosaaminen
- dokumentoit omaa oppimisprosessiasi muille ja annat rakentavaa palautetta toisille opiskelijoille heidän oppimisensa tueksi. 

Ilmoittautumisaika

01.06.2023 - 24.08.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.05.2026

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
  • Mika Loponen
  • Henna Pernu
  • Hanna Frilander
  • Anna Leppäkorpi
  • Pasi Savonmäki
  • Siru Lehto
Ryhmät
  • AJA23SJA
    Ammatillinen opettajankoulutus

Tavoitteet

Aika ja paikka

Opintojakso alkaa heti opintojesi alussa ja kestää koko opiskelusi ajan. 

Opetusmenetelmät

Tämän opintojakson alussa arvioit henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassasi (HOPS) omia lähtökohtiasi opettajaopintoihin. HOPSin avulla suunnittelet ja arvioit opintojesi etenemistä opiskelusi eri vaiheissa. Opintojesi aikana pidät yllä myös portfoliota. Kokoat siihen tärkeimpinä pitämiäsi kokemuksia ja oppimistuloksia opintojesi ajalta. HOPSin ja portfolion ohella kolmas ylläpidettävä asia on henkilökohtainen oppimispäiväkirja. 

Näiden kolmen koko opintojen ajan ylläpidettävien aineistojen lisäksi tähän opintojaksoon kuuluu yhtenä oppimistehtävänä osallistuminen ohjauspäiviin ja oppimispiiritoimintaan, joissa saat vertaisohjausta ja –palautetta opintoihisi liittyen ja toimit myös itse vertaisohjaajana ja palautteen antajana. Opintojesi päättövaiheessa teet kokoavan itsearvioinnin ja käyt kouluttajasi kanssa koulutuksen päättävän arviointikeskustelun. 

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Osaamisen hankkiminen
Tällä opintojaksolla tavoitteena olevan osaamista edistät asettamalla itsellesi opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita, etenemällä niiden mukaisesti opinnoissasi, dokumentoimalla ja arvioimalla omaa oppimisprosessiasi sekä antamalla palautetta opiskelijakollegoillesi heidän oppimisensa tueksi. Oppimispiirien yhteistyö on merkittävää tällä opintojaksolla. Myös ohjauspäivät rakentuvat ammatillisen opettajuuden kehittämisen ympärille.   

Osaamisen osoittaminen
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä oppimistehtävät, jotka muodostuvat HOPSista, portfoliosta, oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.  

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Tämä opintojakso on 6 opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin (henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen ja sen ylläpitäminen, palaute- ja arviointikeskustelut, vertaistyöskentely) ajallisesti 162 tunnin työskentelymahdollisuus.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi on osaamistavoitteisiin pohjautuvaa ja laadullista. Oppimisprosessin arvioinnin välineitä ovat palautteet ja itsearviointi. Osaamisen arviointi on kriteeriperusteista ja arviointipäätöksen tekee opettajakorkeakoulun kouluttaja, kun kaikki oppimistehtävät on tehty. Arviointiaineisto muodostuu HOPSista, portfoliosta ja oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta.  

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Enrollment

01.06.2023 - 24.08.2023

Timing

01.08.2023 - 31.05.2026

Number of ECTS credits allocated

6 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Campus

Pääkampus

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 24

Degree programmes
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Teachers
  • Eila Burns
  • Tuulia Kiilavuori
Groups
  • AJA23SKJ
    Ammatillinen opettajankoulutus

Objective

The purpose of the study unit

The purpose of this course is to develop your reflection skills as a part of the teacher identity development. You will set personal goals related to teacher education and your own professional development. You will monitor and evaluate your own study progress and the development of the competence. You will participate in the learning circle group work, and at the end of the studies you will analyse the results of you have achieved.

Study unit competeneces

In this course, you will promote and develop your reflection skills, agency skills and interpersonal skills.

The objective of reflection skills is that you will be able to assess your pedagogical principles and working methods as a facilitator of learning. You will be able to realistically assess your own learning and competences, as well as, set new goals as a facilitator of learning.  

The objective of agency skills is that you will be able to systematically develop your professional competences as a facilitator of learning. You will be able to develop pedagogically meaningful learning environments in cooperation with other staff members.

The objective of interpersonal skills is that you will be able to take into account learner diversity and learners' personal goals both in planning and implementing learning sessions, and in guiding and evaluating learning processes.

Learning objectives

You will be able to systematically develop your professional competence as a facilitator of learning. You will be able to assess your pedagogical principles and working methods as a facilitator of learning. You will be able to realistically assess your own learning and competence and set new goals as a facilitator of learning. You are also able to work in a constructive manner with your peer students.

Content

Tasks related to a personal competence development plan (CDP), reflective learning diary, peer and self-evaluation, participation in small group (learning circle) work, portfolio work.

Location and time

The study unit starts at the very beginning of your studies and lasts throughout the studies.

Teaching methods

At the beginning of this course, you will design and continuously update your personal competences in the competence development plan (CDP). You will also monitor and reflect the development of your competences by compiling a portfolio and keeping a reflective learning diary.

Participation in guided tutoring days and learning circle activities with your fellow students to receive and give peer support is considered as one learning assignment

In the final phase of your studies, you will write a summative self-assessment to assess your competences as a learning facilitator and have a final evaluation discussion with your teacher educator.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Acquiring competence
During this course, you will acquire the targeted competence by setting yourself objectives related to teacher education and making progress accordingly, by documenting and evaluating your own learning process, and by giving feedback to your fellow students to support their learning. Participation and collaboration in learning circles’ group activities as well as tutoring sessions is very important. The tutoring sessions are designed to support personal development as a facilitator of learning.

Demonstrating competence
You can demonstrate the competences by completing the learning assignments that comprise the CDP, the portfolio, participation and contributions to the learning circle group tasks and tutoring days as well as the final assessment discussion and the material related to it.

Student workload

This study unit is 6 credits and it consists of 162 hours of students’ work. This means that you are given 162 hours for working with different tasks (planning and maintaining a personal learning plan, feedback and evaluation discussions, working with peers). It consists of reading, searching for materials, reflecting on and working on learning assignments independently and with the learning circles.

Further information

The assessment is qualitative and is based on the learning aims. The assessment methods of the learning process, include giving and receiving feedback and self-assessment. Competence-based assessment is criteria based and the assessment decision is made by the teacher educator once all the learning tasks have been completed. The assessment materials consist of the CDP, the portfolio, participation in and contributions to learning circle group work and guided tutoring days, as well as, the final assessment discussion.

Evaluation scale

Pass/Fail

Assessment criteria, approved/failed

The criteria for assessing the approved level are as follows:

Reflection skills
- You assess your own learning process and competence based on the learning objectives defined in professional teacher education.

Agency skills
- You will set goals for yourself that are related to teacher education, develop your own professional agency based on your own starting points and set new goals for your professional development.

Interpersonal skills
- You will document your learning for others and provide constructive feedback for other students to support their learning.

Ilmoittautumisaika

01.06.2023 - 24.08.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.05.2026

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Toimipiste

Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
  • Hanna Frilander
  • Kirsti Vänskä
  • Annu Niskanen
  • Siru Lehto
  • Maarit Miettinen
  • Ari Hyyryläinen
  • Virva-Liisa Pekkarinen
  • Ritva Ylitervo
Ryhmät
  • AJA23SJF

  • Mari Petäjä
  • Essi Silvennoinen
  • Kaija Peuna-Korpioja
Ryhmät
  • AJA23SJS

  • Anu Mustonen
  • Mikael Viitasaari
Ryhmät
  • AJA23SJH

  • Arja Pakkala
  • Hanna Laitinen
  • Ari Langén
Ryhmät
  • AJA23SJP

01.06.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 30.05.2025

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Toimipiste

Lutakon kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
  • Mika Loponen
  • Henna Pernu
  • Hanna Frilander
  • Tiina Mustonen
  • Virva-Liisa Pekkarinen
Ryhmät
  • AJA22SJA

  • AJA22SJP

  • Päivi Kauppila
  • Kirsti Vänskä
  • Annu Niskanen
  • Maarit Miettinen
  • Karoliina Väisänen
  • Virva-Liisa Pekkarinen
  • Ari Hyyryläinen
  • Ritva Ylitervo
Ryhmät
  • AJA22SJF

  • Anu Utter
  • Virpi Koskelo
  • Essi Silvennoinen
Ryhmät
  • AJA22SJS

  • AJA22SJH

01.06.2022 - 30.05.2025

Number of ECTS credits allocated

6 op

Mode of delivery

Face-to-face

Unit

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 26

Degree programmes
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Teachers
  • Maarit Miettinen
  • Tuulia Kiilavuori
Groups
  • AJA22SKJ

01.06.2021 - 05.09.2021

Ajoitus

01.08.2021 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Toimipiste

Lutakon kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Opettaja
  • Siru Lehto
  • Virva-Liisa Pekkarinen
Ryhmät
  • AJA21SJA

Tähän opintojaksoon sisältyy kasvokkais- ja/tai verkkotyöskentelyä, itsenäistä opiskelua ja oppimispiirityöskentelyä.

Opintojakson alussa arvioit henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassasi (HOPS) omia lähtökohtiasi opettajaopintoihin. HOPSin avulla suunnittelet ja arvioit opintojesi etenemistä opiskelusi eri vaiheissa. Opintojesi aikana pidät yllä myös portfoliota. Kokoat siihen tärkeimpinä pitämiäsi kokemuksia ja oppimistuloksia opintojesi ajalta. HOPSin ja portfolion ohella kolmas ylläpidettävä asia on henkilökohtainen oppimispäiväkirja.  

Näiden kolmen koko opintojen ajan ylläpidettävien aineistojen lisäksi tähän opintojaksoon kuuluu yhtenä oppimistehtävänä osallistuminen ohjauspäiviin ja oppimispiiritoimintaan, joissa saat vertaisohjausta ja –palautetta opintoihisi liittyen ja toimit myös itse vertaisohjaajana ja palautteen antajana. Opintojesi päättövaiheessa teet kokoavan itsearvioinnin ja käyt kouluttajasi kanssa koulutuksen päättävän arviointikeskustelun. 

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tähän opintojaksoon ei sisälly tenttiä.

Vaihtoehtoiset suoritustavat

Osaamisen hankkiminen:  
Tällä opintojaksolla tavoitteena olevan osaamista edistät asettamalla itsellesi opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita, etenemällä niiden mukaisesti opinnoissasi, dokumentoimalla ja arvioimalla omaa oppimisprosessiasi sekä antamalla palautetta opiskelijakollegoillesi heidän oppimisensa tueksi. Oppimispiirien yhteistyö on merkittävää tällä opintojaksolla. Myös ohjauspäivät rakentuvat ammatillisen opettajuuden rakentamisen ympärille.  

Osaamisen osoittaminen:  
Tavoitteena olevan osaamisen osoitat tekemällä oppimistehtävät, jotka muodostuvat HOPSista, portfoliosta, oppimispiiri- ja ohjauspäivätyöskentelystä sekä koulutuksen päättävästä arviointikeskustelusta ja siihen liittyvästä aineistosta. 

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Tämä opintojakso on kuuden opintopisteen laajuinen. Se merkitsee, että sinulle on varattu erilaisiin tehtäviin (henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen ja sen ylläpitäminen, palaute- ja arviointikeskustelut, vertaistyöskentely) ajallisesti noin 162 tunnin työskentelymahdollisuus. 

Sisällön jaksotus

  • AJA21SJB

  • AJA21SJF

  • Outi Pylkkä
  • Virva-Liisa Pekkarinen
Ryhmät
  • AJA21SJS

  • AJA21SJJ

  • Marja Olsonen
  • Heli Kinnunen
  • Virva-Liisa Pekkarinen
Ryhmät
  • AJA21SJH

  • AJA21SJHK

  • AJA21SJV

  • AJA21SJVA

  • AJA21SJVE

  • AJA21SJVI

  • AJA21SJVO

  • AJA21SJVU

  • AJA21SJVV

  • AJA21SJVY

  • AJA21SJVN

  • AJA21SJVM

01.06.2021 - 31.07.2024

Number of ECTS credits allocated

6 op

Virtual portion

6 op

Mode of delivery

Online learning

Unit

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Teaching languages
  • English
Seats

0 - 25

Degree programmes
  • Ammatillinen opettajankoulutus
Teachers
  • Arja Pakkala
  • Kaisa Räty
  • Eila Burns
  • Maarit Miettinen
  • Tuulia Kiilavuori
  • Virva-Liisa Pekkarinen
Groups
  • AJA21SKJ