Työelämän englantiLaajuus (4 op)
Tunnus: ZZ00CD00
Laajuus
4 op
Opetuskieli
- englanti
- suomi
Vastuuhenkilö
- Suvi Mustonen
Osaamistavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
03.03.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Paula Vuorinen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 4th March 9.00-11.00 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 4th March 9.00-11.00 am.. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 4th March 9.00-11.00 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
27.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Paula Vuorinen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Thu 23rd Jan 9.00-11.00 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Thu 23rd Jan 9.00-11.00 am.. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

- Petteri Ruuska
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Self-study in Moodle following a given schedule.
Kick-off webinar on Zoom on Mon 3.2. at 16.00.
The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Material provided by the lecturer.
In addition, the students are required to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
Online course. Self-study in Moodle following a given schedule.
Kick-off webinar on Zoom on Monday 3.2.2025 at 16.00-17.00. The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle if you cannot attend it. This is the only webinar in the implementation.
This is an intensive online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Exam schedules
Exam in Exam studio: 7.4.-17.4.2025
Resit 1: 9.5.-12.5.
Resit 2: 19.6.
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start webinar: 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 86-96 hours
- Group discussion: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work), on average about 9 hours per week.
Further information
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.

20.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Suvi Mustonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Study material and assignments in Moodle.
Teaching methods
This is an online implementation in Moodle (24 January - 16 May 2025). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Fri 24 Jan at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Exam schedules
Group discussion schedules to be decided by the group members themselves, written exam either in classroom on Monday 5 May at 13-15 or in Exam studio between 5 - 16 May. Two re-sit opportunities in May-June or August-September 2025.
Student workload
4 ECTS credits = 108h of student's work

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 21st Jan at 3-5pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 21st Jan at 3-5pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 21st Jan at 3-5pm. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
20.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Petteri Ruuska
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Self-study in Moodle following a given schedule.
Kick-off webinar on Zoom on Tue 21.1. at 9.30.
The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Material provided by the lecturer.
In addition, the students are required to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
Online course. Self-study in Moodle following a given schedule.
Kick-off webinar on Zoom on Tuesday 21.1.2025 at 09.30-10.30. The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle if you cannot attend it. This is the only webinar in the implementation.
This is an intensive online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Exam schedules
Exam in Exam studio: 7.4.-17.4.2025
Resit 1: 9.5.-12.5.
Resit 2: 30.5.

- Piia Anttonen

Start webinar on Zoom on Monday 20.1. at 16.00.

Teacher’s material will be used in the course.

Exam in Exam studio 28.4.-11.5..
Resit 1: 1.6.2025
Resit 2: 3.8.2025

- Online meetings and info videos: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 75-85 hours

Ajoitus
13.01.2025 - 16.05.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 28
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Hanna Syvälahti
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Aika ja paikka
Lähiopetustoteutus 15.1.-7.5.2025
Oppitunnit keskiviikkoisin 13.15 - 15.45 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.

Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Ilmoittautuminen tälle toteutukselle opojen, kielituutori Piia Anttosen tai opettaja Hanna Syvälahden kautta.
Tämä toteutus on tarkoitettu ensisijaisesti opiskelijoille, joilla on haasteita englannin kielen oppimisessa ja opiskelussa. Osaamistavoitteet ja arviontikriteerit ovat kuten muillakin Työelämän englanti -opintojaksoilla, mutta keskitymme tällä toteutuksella minimivaatimusten (Arvosana 1) saavuttamiseen.

Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.
Valitse lähiopetustoteutus, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.
Tenteissä on uusintamahdollisuus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)
Lisätietoja opiskelijoille

Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
13.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Suvi Mustonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Study material and assignments in Moodle.
Teaching methods
This is an online implementation in Moodle (13 January - 10 May 2025). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 13 Jan at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Exam schedules
Group discussion schedules to be decided by the group members themselves, written exam either in classroom on Monday 5 May at 13-15 or in Exam studio between 5 - 16 May. Two re-sit opportunities in May-June or August-September 2025.
Student workload
4 ECTS credits = 108h of student's work
Further information
This is an online implementation in Moodle (13 January - 10 May 2025). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 13 Jan at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
13.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Suvi Mustonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Study material and assignments in Moodle.
Teaching methods
This is an online implementation in Moodle (20 January - 16 May 2025). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 20 Jan at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 14th Jan 9.30-11.30 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 14th Jan 9.30-11.30 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 14th Jan 9.30-11.30 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
13.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 37
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Petteri Ruuska
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Self-study in Moodle following a given schedule.
Kick-off webinar on Zoom on Monday 13.1. at 16.00.
The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Material provided by the lecturer.
In addition, the students are required to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
Online course. Self-study in Moodle following a given schedule.
Kick-off webinar on Zoom on Monday 13.1. at 16.00-17.00. The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle. This is the only webinar in the implementation.
This is an intensive online implementation, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Exam schedules
Exam in Exam studio: 31.3.-9.4.
Resit 1: 2.5.-5.5.2025
Resit 2: 16.5.2025
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start webinar: 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 86-96 hours
- Group discussion: 5 hours
- Preparation for the exam 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work), on average about 9 hours per week.
Further information
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
13.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 38
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Piia Anttonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Self-study in Moodle following a given schedule.
Start webinar on Zoom on Monday 13.1. at 16.00.
The webinar is recorded, and you can watch the recording in Moodle.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material will be used in the course.
Teaching methods
This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Exam schedules
Exam 21.4.-4.5. in Exam studio.

Ilmoittautumisaika
19.11.2024 - 09.01.2025
Ajoitus
13.01.2025 - 16.05.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Jenni Riipinen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla Moodle-oppimisympäristössä.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 16.1.-8.5.2025
Luennot torstaisin klo 8-10.30 Rajakadun kampuksella. Tarkasta tarkka luokkatila Pepistä.
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Oppitunnilla teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä sekä kotitehtäviä. Osa työskentelystä tapahtuu luokassa ja osa lähiopetuksen ulkopuolella. Opintojaksolla on 80 % läsnäolovelvollisuus.
Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava suullinen ja/tai kirjallinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta palautteen ja arvosanan.
Opintojaksolla on lopputentti. Opintojakson tentti suoritetaan luokassa opintojakson viimeisellä opetuskerralla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Uusintatenttimahdollisuudet toukokuussa 2025
Opettaja ilmoittaa tarkat uusintapäivät kurssin aloituksen yhteydessä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).

Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tentteihin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
19.11.2024 - 09.01.2025
Ajoitus
13.01.2025 - 16.05.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 28
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Hanna Syvälahti
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Aika ja paikka
Lähiopetustoteutus 13.1.-5.5.2025
Oppitunnit maanantaisin 10.30 - 13.00 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Lähiopetustoteutus 13.1.-5.5.2025
Oppitunnit maanantaisin 10.30 - 13.00 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.
Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.
Valitse lähiopetustoteutus, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.
Tenteissä on uusintamahdollisuus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)
Lisätietoja opiskelijoille
Lähiopetustoteutus 13.1.-5.5.2025
Oppitunnit maanantaisin 10.30 - 13.00 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
19.11.2024 - 09.01.2025
Ajoitus
13.01.2025 - 16.05.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Suvi Mustonen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa lisämateriaalia opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti JAMK:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.
Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos
- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin
Kontaktitunnit tiistaisin 14.1. - 29.4. 2025 klo 12.15-14.30 (Rajakadun kampus)
Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti.
Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja näyttöön, arvioitaviin palautustehtäviin, esityksiin sekä tenttiin.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Lopputentti 29.4. Kaksi uusintamahdollisuutta touko-kesäkuussa tai elo-syyskuussa 2025.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
4 op = 108h opiskelijan työtä

20 - 30
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Paula Vuorinen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Aika ja paikka
Perjantaisin 8.15-10.30 Rajakatu.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kontaktitunnit 17.1. klo 08.15 - 10.30 alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Lähiopetuksessa teet sekä tunneilla ohjatusti että itsenäisesti tuntien ulkopuolella opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Kurssilla on myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä, ja opintojaksoon sisältyy myös muutamia Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Opintojaksolla on tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50 - 70 h
- tentti ja tenttiin valmistautuminen 5h
Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).
Lisätietoja opiskelijoille
Kontaktitunnit 17.1.klo 08.15 - 10.30 alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Lähiopetuksessa teet sekä tunneilla ohjatusti että itsenäisesti tuntien ulkopuolella opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Kurssilla on myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä, ja opintojaksoon sisältyy myös muutamia Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Opintojaksolla on tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.
Kurssi on Yleiseurooppalaisen viitekehyksen B2-tason mukainen. Arviointi on skaalattu noudattamaan viitekehyksen kuvauksia siten, että kurssin läpäiseminen vaatii vähintään B2-tason englannin kielen osoittamista kurssin aihepiirien ja tehtävien mukaisesti. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.

Torstaisin 12.15-15.00 Rajakatu.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kontaktitunnit 16.1. klo 12.15 - 15.00 alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Perjantaisin 12.15-15.00 Rajakatu, pääkampus.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan tulee etsiä omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntää sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kontaktitunnit 24.1. klo 12.15 - 15.00 alkaen. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Lähiopetuksessa teet sekä tunneilla ohjatusti että itsenäisesti tuntien ulkopuolella opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Kurssilla on myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä, ja opintojaksoon sisältyy myös muutamia Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Opintojaksolla on tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50 - 70 h
- tentti ja tenttiin valmistautuminen 5h
Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).
Lisätietoja opiskelijoille
Kontaktitunnit 24.1. klo 12.15 - 15.00 alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Keskiviikkoisin 12.15-15.00 Rajakatu, pääkampus.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan tulee etsiä omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntää sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kontaktitunnit Jamkin pääkampuksella ke 22.1. klo 12.15 - 15.00 alkaen. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Lähiopetuksessa teet sekä tunneilla ohjatusti että itsenäisesti tuntien ulkopuolella opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Kurssilla on myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä, ja opintojaksoon sisältyy myös muutamia Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Opintojaksolla on tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50 - 70 h
- tentti ja tenttiin valmistautuminen 5h
Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).
Lisätietoja opiskelijoille
Kontaktitunnit ke 22.1. klo 12.15 - 15.00 alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Oppitunnit keskiviikkoisin 8.00 - 10.30 (F305). Läsnäolovelvollisuus.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Lähiopetustoteutus 15.1.-7.5.2025
Oppitunnit keskiviikkoisin 8.00 - 10.30 (F305). Läsnäolovelvollisuus.
Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti.
Tehtävät tehdään yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelynä.
Opintojaksoon sisältyy arvioitavia kirjallisia ja suullisia tehtäviä.
Valitse lähiopetustoteutus, jos
• tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
• haluat harjoitella paljon pari- ja ryhmätyöskentelynä
• haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaasti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson lopussa on suullinen ja kirjallinen tentti.
Tenteissä on uusintamahdollisuus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 4 op (108 h opiskelijan työtä)
Lisätietoja opiskelijoille
Lähiopetustoteutus 15.1.-7.5.2025
Oppitunnit keskiviikkoisin 8.00 - 10.30 (F305). Läsnäolovelvollisuus.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
13.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Mode of delivery
Face-to-face
Unit
TA94 - Kielikeskus
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 30
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Hanna Syvälahti
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Moodle
Teaching methods
This course requires weekly classroom attendance on Mondays at 13.15 - 15.45. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.
Exam schedules
Spoken exam
Written exam
Spoken and written assignments
Further information
This course requires weekly classroom attendance on Mondays at 13.15 - 15.45. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
19.11.2024 - 09.01.2025
Timing
13.01.2025 - 16.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Mode of delivery
Face-to-face
Unit
TA94 - Kielikeskus
Campus
Main Campus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 30
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Diane Ruppert
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Teaching methods
This course requires weekly classroom attendance on Tuesdays at 8.45 - 11.15. The contact sessions are not lectures but an opportunity for you to be actively engaged with the material via small group discussions and activities. For this reason, the sessions will not be recorded and there is a minimum attendance rate of 80%.
The course grade will be calculated as follows:
30 % Major task: Spoken exam in the form of a Town Hall Meeting
30 % Major task: Written exam: C.V., Diplomatic email and Letter of Application
30% Major task: Project carried out with partner(s)
10 % Continuous Demonstration of skills – this part of the grade includes active attendance and completion of minor tasks.
All of the requirements above must be completed at a satisfactorily level to receive a grade for the course.

07.01.2025 - 19.05.2025
Number of ECTS credits allocated
4 op
Mode of delivery
Face-to-face
Unit
School of Health and Social Studies
Teaching languages
- English
- Finnish
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Sonja Salonen
Groups
-
ZJA24SSAAvoin AMK, sote, YTOL-opinnot, Alkio-opisto
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Further information
Alkion toteutus. Opetus Alkiolla.

26.08.2024 - 30.09.2024
Timing
21.10.2024 - 18.12.2024

This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Tue 22nd Oct 10.00. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
06.09.2024 - 20.09.2024
Timing
23.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Pirjo Hentinen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
The teacher's material will be used in the course. The material is available in Moodle and additional support material can be provided if needed.
Teaching methods
Students will be accepted for implementations in the order of registration
This is an online Moodle implementation (Sept. 23 - Dec. 18 2024) that is timetabled and requires the student to follow the timetable and to be able to work actively on the assignments. Students who have not followed the timetable are deleted from the course after three weeks. Please read through the following course description carefully.
The course has a VOLUNTARY start webinar on ZOOM on Mon 23rd September 12.00 - 1.30pm. After the start webinar, there will be four voluntary webinars that introduce the next study unit and the exam. All webinars are recorded and available in Moodle.
The course is in five parts which include individual and group assignments (e.g. on a discussion forum or live on Zoom). After the start webinar, you have one week time to finish the first part and ensure your place in the course. Each part of the course needs to be finished in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important. Students who have not followed the timetable are deleted from the course after three weeks. At the end of the course, there is a written exam that the student can sit at Rajakatu campus or in Exam Studio during weeks 48-51.
The course includes several assignments that contribute to the final mark. You will have both written and oral learning assignments that are commented by the teacher if you so wish. The oral assignments are videos where the speaker can be seen and heard. Some videos are posted onto discussion forums in Moodle.There are also group assignments and an exam. Pre-requisite: Reporting Skills or similar skills in referencing otherwise acquired.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions, group discussions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
The use of AI and/or a translator in the assignments is allowed to a certain extent but the final product should be generated by you. If the student has used AI/a translator in an assignment, they must mention how it has been used. The teacher will not give feedback on assignments where AI has been used. More detailed instructions for the use of AI are available in Moodle.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need a web camera and a microphone. It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf), which is upper-intermediate level. The course is conducted fully in English.
Exam schedules
Written exam that the student can sit at Rajakatu campus or in Exam Studio during weeks 48-51. Retake possibilities are scheduled separately later.
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Voluntary online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 80-90 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5-15 hours
Total 108 hours, 8 hours/week (one credit equals 27 hours of student work)
Content scheduling
The timetable is as follows:
Part 1 (Introduction): Sept. 23 - Sept. 30
Part 2 (Studies and opinions): Oct. 1 - Oct. 9
Part 3 (Job search and working life communication): Oct. 10 - Oct.30
Part 4 (Working life interaction): Oct. 31 - Nov. 13
Part 5 (My expertise): Nov. 14 - Dec. 9
Written exam: week 48-51 in an exam studio or live at campus
Further information
Assessment is based on the course assignments and the exam.
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
01.08.2024 - 25.08.2024
Timing
16.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Suvi Mustonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Study material and assignments in Moodle.
Teaching methods
This is an online implementation in Moodle (16 Sep - 18 Dec 2024). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Mon 16 Sep at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Exam schedules
Group discussion schedules to be decided by the group members themselves, written exam either in classroom on Monday 16 Dec at 13-15 or in Exam studio between 11 - 18 December. Two re-sit opportunities in January - February 2025.
Student workload
4 ECTS credits = 108h of student's work
Further information
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
12.08.2024 - 25.08.2024
Timing
16.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Piia Anttonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Self-study in Moodle following a given schedule.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 16.9. 16.00-17.00 Course-info, Info UNIT 1
- Mon 23.9. 17.00-18.00 Info UNIT 2
- Mon 7.10. 16.00-17.00 Info UNIT 3
- Mon 28.10 16.00-17.00 Info UNIT 4
- Mon 11.11. 16.00-17.00 Info UNIT 5 & written exam
The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material will be used in the course.
Teaching methods
This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Exam schedules
Exam 2.12.-11.12. in Exam studio.
Resit 1: 31.1.2025
Resit 2: 28.2.2025
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Online meetings: 5 hours

Online implementation between 16.09.2024 - 18.12.2024
Kick-Off Webinar on Zoom on 17th September at 9:30 - 10:30am. Attending this sole webinar is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The link to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day. The workspace on Moodle will be opened when the course starts if not a couple of days before. Thank you for your patience.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are required from every student.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other universities in the Exam Studio Consortium in Finland.
The topics of the course are as follows:
- studies
- looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/unit). Exam period in EXAM Studio during the last 10 days of the implementation.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information.
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
01.08.2024 - 25.08.2024
Timing
12.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Suvi Mustonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Study material and assignments in Moodle.
Teaching methods
This is an online implementation in Moodle (12 Sep - 18 Dec 2024). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Thu 12 Sep at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Exam schedules
Group discussion schedules to be decided by the group members themselves, written exam either in classroom on Monday 16 Dec at 13-15 or in Exam studio between 11 - 18 December. Two re-sit opportunities in January - February 2025.
Student workload
4 ECTS credits = 108h of student's work
Further information
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
01.08.2024 - 25.08.2024
Timing
09.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Pirjo Hentinen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Moodle
Sept. 9 - Dec. 18 2024
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
The teacher's material will be used in the course. The material is available in Moodle and additional support material can be provided if needed.
Teaching methods
NOTE that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phases of studies.
This is an online Moodle implementation (Sept. 9 - Dec. 18 2024) that is timetabled and requires the student to follow the timetable and to be able to work actively on the assignments. Students who have not followed the timetable are deleted from the course after three weeks. Please read through the following course description carefully.
The course has a VOLUNTARY start webinar on ZOOM on Mon 9th September 12.00 - 1.30pm. After the start webinar, there will be four voluntary webinars that introduce the next study unit and the exam. All webinars are recorded and available in Moodle.
The course is in five parts which include individual and group assignments (e.g. on a discussion forum or live on Zoom). After the start webinar, you have one week time to finish the first part and ensure your place in the course. Each part of the course needs to be finished in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important. Students who have not followed the timetable are deleted from the course after three weeks. At the end of the course, there is a written exam that the student can sit at Rajakatu campus or in Exam Studio during weeks 48-51.
The course includes several assignments that contribute to the final mark. You will have both written and oral learning assignments that are commented by the teacher if you so wish. The oral assignments are videos where the speaker can be seen and heard. There are also group assignments and an exam. Pre-requisite: Reporting Skills or similar skills in referencing otherwise acquired.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions, group discussions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
The use of AI and/or a translator in the assignments is allowed to a certain extent but the final product should be generated by you. If the student has used AI/a translator in an assignment, they must mention how it has been used. The teacher will not give feedback on assignments where AI has been used. More detailed instructions for the use of AI are available in Moodle.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. You need a web camera and a microphone. It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf), which is upper-intermediate level. The course is conducted fully in English.
Exam schedules
Written exam that the student can sit at Rajakatu campus or in Exam Studio during weeks 48-51. Retake possibilities are scheduled separately later.
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Voluntary online lessons/meetings: 5 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: 80-90 hours
- Group work: 5 hours
- Preparation for the exam 5-15 hours
Total 108 hours, 8 hours/week (one credit equals 27 hours of student work)
Content scheduling
The timetable is as follows:
Part 1 (Introduction): Sept. 9 - Sept. 16
Part 2 (Studies and opinions): Sept. 17 - Sept. 30
Part 3 (Job search and working life communication): Oct. 1 - Oct. 21
Part 4 (Working life interaction): Oct. 22 - Nov. 4
Part 5 (My expertise): Nov. 5 - Nov. 25
Written exam: week 48-51 in an exam studio or live at campus
Further information
Assessment is based on the course assignments and the exam.
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
01.08.2024 - 25.08.2024
Timing
05.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Suvi Mustonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Study material and assignments in Moodle.
Teaching methods
This is an online implementation in Moodle (5 Sep - 18 Dec 2024). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Thu 5 Sep at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Exam schedules
Group discussion schedules to be decided by the group members themselves, written exam either in classroom on Monday 16 Dec at 13-15 or in Exam studio between 11 - 18 December. Two re-sit opportunities in January - February 2025.
Student workload
4 ECTS credits = 108h of student's work
Further information
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
01.08.2024 - 25.08.2024
Timing
02.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Paula Vuorinen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Mon 2nd Sept 11.00 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone. Note that according to degree regulations, on online implementations, priority is given to part-time students (=monimuoto) and students in their final phase of studies.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are important.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other Universities in the Exam Studio Consortium.
The topics of the course are as follows:
- studies
-looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
01.08.2024 - 25.08.2024
Timing
02.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Paula Vuorinen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material
In addition, the students need to search information and material relevant to their field of study.
Teaching methods
This is an online implementation that only has ONE compulsory start lesson on ZOOM on Thu 5th Sept 10.00 am. The attendance is mandatory, and you need to be able to participate actively in the speaking activities during the online lesson. Also, a webcam is compulsory.

Online implementation between 2 September - 27 November 2024
Kick-Off Webinar on Zoom on Tuesday, 3rd September at 9:30 - 10:30am. Attending this sole webinar is highly recommended; alternatively watch its recording within three days. The link to the Zoom meeting is sent to the enrolled students by the webinar day. The workspace on Moodle will be opened when the course starts if not a couple of days before. Thank you for your patience.
Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives, as the course does not provide a similar English-speaking environment that the classroom on a contact implementation creates. Note, this is an intensive implementation of the course. You also need good time-management skills, basic computing skills, web camera and microphone.
The course is divided into five parts and is timetabled, which means that you need to finish each part in the order given and by the deadline for the part. Therefore, good time-management skills are required from every student.
You will have both written and oral learning assignments. The oral assignments are videos. There are also group assignments and an exam. You can sit the exam either in the Exam Studio in Jyväskylä or other universities in the Exam Studio Consortium in Finland.
The topics of the course are as follows:
- studies
- looking for employment
- communication in working life
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations
Exam schedules
Assignments on Moodle according to the course timetable (1-3 weeks/part). Exam in EXAM Studio.
See where you can sit the exam: https://wiki.eduuni.fi/display/CSCEXAM/EXAM-konsortio
Two resit times after the course has ended according to the teacher's information..
Student workload
The estimated student workload in this course is as follows:
- Start lesson, 2 hours
- Familiarization with online course environment, self-study and learning assignments: ~95 hours
- Group assignments: 5 hours
-Preparing for the exam and exam: 5 hours
Total 108 hours (one credit equals 27 hours of student work)
Further information
The level of this course is B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf).
The course includes several assignments and a final exam that contribute to the final mark.
It is necessary for the students to master basic computing skills such as making videos and sharing videos.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Enrollment
12.08.2024 - 25.08.2024
Timing
02.09.2024 - 18.12.2024
Number of ECTS credits allocated
4 op
Virtual portion
4 op
Mode of delivery
Online learning
Unit
TA94 - Kielikeskus
Teaching languages
- English
Seats
20 - 40
Degree programmes
- Bachelor's Degree Programme in Logistics
- Bachelor's Degree Programme in Rehabilitation Counselling
- Bachelor's Degree Programme in Occupational Therapy
- Bachelor's Degree Programme in Construction and Civil Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Service Business
- Bachelor's Degree Programme in Energy and Environmental Technology
- Bachelor's Degree Programme in Electrical and Automation Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Team Academy
- Bachelor's Degree Programme in Social Services
- Bachelor's Degree Programme in Mechanical Engineering
- Bachelor's Degree Programme in Business Information Technology
- Bachelor's Degree Programme in Construction Management
- Bachelor's Degree Programme in Information and Communications Technology
- Bachelor's Degree Programme in Business Management
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Early Childhood Music Education and Cultural Well-being
- Degree Programme in Nursing
- Bachelor's Degree Programme in Agricultural and Rural Industries
- Bachelor's Degree Programme in Physiotherapy
- Bachelor's Degree Programme in Music Pedagogue, Instrumental Teaching and Group Pedagogy
Teachers
- Piia Anttonen
Objective
In the course English for Working Life you will learn to operate in English in situations related to international working life.
You will also increase your self-confidence in speaking and writing in professional contexts. In addition, you will learn to follow the developments in your field locally and globally.
After taking the course, you will have learned to write texts related to your future profession in an appropriate style. You will also have gained confidence in spoken interaction and acquired vocabulary that will benefit you later in your career.
Communication and Team-working: You are able to function in a national and international context and you are able to cooperate with specialists in your own field as well as with other groups of professionals.
Content
The central contents of the course are:
• telling about your studies and looking for employment
• oral and written communication in working life, for example meetings, small talk, customer service, telephoning and emailing, and expressing your own opinion
• producing formal text, such as reports, instructions or summaries
• field-specific terminology
• presentations, workshops, group discussions
Location and time
Self-study in Moodle following a given schedule.
Voluntary Zoom meetings:
- Mon 2.9. 16.00-17.00 Course-info, Info UNIT 1
- Mon 9.9. 16.00-17.00 Info UNIT 2
- Mon 23.9. 16.00-17.00 Info UNIT 3
- Mon 20.10 16.00-17.00 Info UNIT 4
- Mon 4.11. 16.00-17.00 Info UNIT 5 & written exam
The meetings are voluntary info-meetings that are recorded, and you can watch the recordings in Moodle.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Teacher’s material will be used in the course.
Teaching methods
This is an online course, and you study independently in Moodle. Online courses are recommended for students who have strong English skills, and who are able to use English in their everyday lives. You need basic computing skills, web camera and microphone. The teaching language of this course is English.
You do written and oral learning assignments in Moodle. The oral assignments are videos. There is an oral and written exam in the course. The written exam is in Exam studio. The oral exam is a recorded group discussion in Zoom/Teams.
The topics of the course are as follows:
- studies and job search
- communication in working life, for example, e-mails, opinions
- professional writing
- field-specific terminology
- presentations, group discussions
Exam schedules
Exam 25.11.-8.12. in Exam studio.

30.08.2024 - 18.12.2024

This is an online implementation in Moodle (30 Aug - 18 Dec 2024). Students are expected to work mostly independently according to the course schedule. There will be a compulsory Zoom-meeting in the beginning of the course (Fri 30 Aug at 14-15), one group meeting during the first weeks of the course (this is for the group members to schedule themselves) and another group discussion and written exam at the end of the course.
Please notice that online implementations may differ in terms of assignments and exams. If there is no final exam, there are more assignments to do.
If you enrol in this implementation, you should follow the instructions and deadlines in Moodle yourself.
An online implementation is suitable for you if
- your language skills are sufficient to manage the given assignments independently
- you are able to schedule and manage your own work
- your ICT skills are sufficient (e.g. screen recordings and sharing them through a cloud service or some other third-party service)
Independent work, group assignments, final group discussion and written exam
Exam schedules
Group discussion schedules to be decided by the group members themselves, written exam either in classroom on Monday 16 Dec at 13-15 or in Exam studio between 11 - 18 December. Two re-sit opportunities in January - February 2025.
Student workload
4 ECTS credits = 108h of student's work
Further information
Evaluation is based on the assignments in Moodle and final exam.
Evaluation scale
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 - The students are able to communicate understandably both in speech and writing in simple and routine work tasks and other situations. They can understand the central content of speech and writing dealing with familiar topics. They have a sufficient command of the basic structures of the language for the delivery of their message. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of the main content of their message. The students act responsibly and abide by established agreements.
2 - The students are able to communicate understandably both orally and in writing in routine and familiar work duties and situations although their language use is at times slow and incoherent. They understand clear speech and writing with familiar content. They have an adequate command of the basic structures of the language. Their vocabulary is sufficient for every-day situations and reasonably adequate for basic field-specific situations. The level of their pronunciation is sufficient for the delivery of content.The students act responsibly and abide by established agreements.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 - The students can manage well both oral and written situations in working life and every-day life. The students can write a text with coherent content. They understand speech with a normal tempo, but unusual topics and language deviating from standard use cause difficulties. They can understand demanding written content related to their own field, although some details may remain unclear. They can use the grammatical structures of the language in a versatile way, and their mistakes do not hinder communication. The students’ command of the vocabulary of the language is sufficient for communicating the central content even in demanding tasks and situations. Their pronunciation is adequate. The students act responsibly and abide by established agreements.
4 - The students are able to communicate fluently in different situations and produce clear and fluent language with adequate style. They have no difficulty in understanding and producing speech and writing needed in working life although expressions deviating from the standard use of the language cause problems to some extent. The students have a good command of the language and its use, but occasional problems may arise. The students act responsibly and abide by established agreements.
Assessment criteria, excellent (5)
5 - The students are able to communicate with great fluency and active participation in a wide variety of situations. They also portray considerable versatility and an appropriate sense of style in their ability to apply the learning content of the course to demanding working life situations. They have no difficulties in understanding different kinds of language users although fine nuances and speech deviating significantly from standard language can sometimes be challenging. The students can understand and produce demanding content in both speech and writing. Their language use is practically flawless. The students act responsibly and abide by established agreements.
Qualifications
The course is on level B2 in the Common European Framework of Reference for Languages. If the course Improve your English was recommended to you at the beginning of your studies, please take it before enrolling for English for Working Life.
In this course you will need the basic ICT-skills, such as word processing and creating audio and video files.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Jenni Riipinen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia, joka on saatavilla Moodle-oppimisympäristössä.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 5.9.-12.12.
Tunnit torstaisin klo 8.00-10.30 luokassa R35F405.
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Oppitunnilla teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä sekä kotitehtäviä. Osa työskentelystä tapahtuu luokassa ja osa lähiopetuksen ulkopuolella. Opintojaksolla on 80 % läsnäolovelvollisuus.
Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava suullinen ja/tai kirjallinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta palautteen ja arvosanan.
Opintojaksolla on lopputentti. Opintojakson tentti suoritetaan luokassa opintojakson viimeisellä opetuskerralla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Uusintatenttimahdollisuus 1: joulukuu 2024
Uusintamahdollisuus 2: tammikuu 2025
Opettaja ilmoittaa tarkat uusintapäivät kurssin aloituksen yhteydessä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tentteihin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Suvi Mustonen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia.
Opettaja antaa opiskelijoille tarvittaessa tukimateriaalia opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Tämä toteutus järjestetään kontaktiopetuksena luokassa ja siihen kuuluu säännöllisiä luentoja. Jos ilmoittaudut tälle opintojaksolle, sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti JAMK:n Jyväskylän kampuksella järjestettäville luennoille.
Kontaktiopiskelua suositellaan sinulle, jos
- tehtävien teko itsenäisesti on haastavaa
- haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
- haluat harjoitella erityisesti suullista viestintää tehokkaammin
Kontaktitunnit perjantaisin 6.9. - 13.12. klo 12.15-14.30 (Rajakadun kampus)
Kontaktiopiskelu, itsenäiset tehtävät yksin ja ryhmässä, kotitehtävät, esitelmä/workshop + kirjallinen tentti.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Lopputentti 13.12. Kaksi uusintamahdollisuutta tammi-helmikuussa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
4 op = 108h opiskelijan työtä
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja näyttöön, arvioitaviin palautustehtäviin, esityksiin sekä tenttiin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 40
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Paula Vuorinen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Aika ja paikka
Tiistaisin klo 14.15-16.45, Rajakatu.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Gradialle paikkoja 25.
Kontaktitunnit 3.9. alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Lähiopetuksessa teet sekä tunneilla ohjatusti että itsenäisesti tuntien ulkopuolella opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Kurssilla on myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä, ja opintojaksoon sisältyy myös muutamia Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Opintojaksolla on tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50 - 70 h
- tentti ja tenttiin valmistautuminen 5h
Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi on Yleiseurooppalaisen viitekehyksen B2-tason mukainen. Arviointi on skaalattu noudattamaan viitekehyksen kuvauksia siten, että kurssin läpäiseminen vaatii vähintään B2-tason englannin kielen osoittamista kurssin aihepiirien ja tehtävien mukaisesti. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Paula Vuorinen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Aika ja paikka
Keskiviikkoisin klo 8.00-10.30, Rajakatu.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan oletetaan etsivän omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Kontaktitunnit 4.9. alkaen .Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.

Gradia 13 paikkaa
Kurssi järjestetään kontaktiopetuksena 6.9.-13.12.
Tunnit perjantaisin klo 9.00-11.30 Rajakadun kampuksella. Tarkasta tarkka luokkatila Pepistä.
Opintojaksolla on käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Oppitunnilla teet sekä itsenäisesti että ohjatusti opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Teet myös pari- ja ryhmätöitä sekä kotitehtäviä. Osa työskentelystä tapahtuu luokassa ja osa lähiopetuksen ulkopuolella. Opintojaksolla on 80 % läsnäolovelvollisuus.
Opintojaksoon sisältyy muutama arvioitava suullinen ja/tai kirjallinen palautustehtävä. Näistä tehtävistä saat opettajalta palautteen ja arvosanan.
Opintojaksolla on lopputentti. Opintojakson tentti suoritetaan luokassa opintojakson viimeisellä opetuskerralla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Uusintatenttimahdollisuus 1: joulukuu 2024
Uusintamahdollisuus 2: tammikuu 2025
Opettaja ilmoittaa tarkat uusintapäivät kurssin aloituksen yhteydessä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät ja suullinen ryhmätyö 40 - 60 h
- tentteihin valmistautuminen 10 - 15 h
Yhteensä 108 tuntia (yhden opintopisteen työmäärä on 27 tuntia).
Lisätietoja opiskelijoille
Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja palautteeseen, arvioitaviin palautustehtäviin sekä tentteihin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Petteri Ruuska
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Aika ja paikka
Alkaen ke 28.08.2024 klo 12.15 - 15.00 R35F304 (30 henkilöä)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään opettajan laatimaa materiaalia. Lisäksi opiskelijan tulee etsiä omaan alaan liittyvää englanninkielistä materiaalia ja hyödyntävän sitä opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Lähitoteutus
Lähitunnit pääkampuksella 28.8. alkaen. Läsnäolovelvollisuus oppitunneilla on 80 %, eli sinun odotetaan osallistuvan säännöllisesti oppitunneille paikan päällä.
Opintojaksolla on lisäksi käytössä Moodle-oppimisympäristö.
Lähiopetuksessa teet sekä tunneilla ohjatusti että itsenäisesti tuntien ulkopuolella opettajan antamia kirjallisia ja suullisia harjoitustehtäviä. Kurssilla on myös ryhmätöitä ja kotitehtäviä, ja opintojaksoon sisältyy myös muutamia Moodle-oppimisympäristössä tehtäviä suullisia ja kirjallisia tehtäviä. Opintojaksolla on tentti.
Lähiopetusta suositellaan sinulle, jos
• tehtävien teko luokassa ja kontaktiopetuksessa on mieluisaa
• haluat saada opettajalta neuvoja, yksityiskohtaista ohjeistusta ja palautetta oikea-aikaisesti
• opiskelu- tai työskentely-ympäristösi on pääasiassa suomenkielinen tai käytät englantia arjessasi vain vähän, jolloin luokkahuone tarjoaa mahdollisuuden viikottaiseen englannin kielen harjoittamiseen.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakson tentti suoritetaan valvotusti opintojakson lopussa.
Opiskelijalla on oikeus hylätyn arvosanan uusimiseen kahdesti opettajan ilmoittamina uusinta-ajankohtina.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- lähiopetusta n. 35 h
- opiskelumateriaaliin perehtyminen, harjoitustehtävät, palautustehtävät 50 - 70 h
- tentti ja tenttiin valmistautuminen 5h
Yhteensä 108 tuntia (n. 7-8 h / vko).
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi on Yleiseurooppalaisen viitekehyksen B2-tason mukainen. Arviointi on skaalattu noudattamaan viitekehyksen kuvauksia siten, että kurssin läpäiseminen vaatii vähintään B2-tason englannin kielen osoittamista kurssin aihepiirien ja tehtävien mukaisesti. Arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin ja arvioitaviin palautustehtäviin sekä tenttiin.
Arviointiasteikko
0-5
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
1 Välttävä
Opiskelija pystyy pääosin ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa työtehtävissä ja muissa tilanteissa. Opiskelija ymmärtää keskeiset sisällöt tuttuja aiheita käsittelevästä selkeästä puheesta ja tekstistä. Hän hallitsee riittävästi kielen perusrakenteita ja sanastoa, jotta viesti välittyy. Opiskelijan ääntämisen taso riittää viestin pääsisällön välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
2 Tyydyttävä
Opiskelija pystyy ymmärrettävästi viestimään suullisesti ja kirjallisesti tutuissa ja tavanomaisissa työtehtävissä ja tilanteissa, vaikka viestintä on paikoin hidasta ja epäyhtenäistä. Opiskelija ymmärtää selkeää puhetta ja tekstiä, joka koskee tuttuja aiheita. Hän hallitsee kielen perusrakenteet. Opiskelijan sanavarasto riittää selviytymiseen jokapäiväiseen elämään liittyvissä tilanteissa ja kohtalaisesti oman alan perustilanteissa. Hänen ääntämisen tasonsa riittää viestin välittymiseen. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
3 Hyvä
Opiskelija selviää hyvin suullisesti ja kirjallisesti työtehtävissä sekä muissa jokapäiväisissä tilanteissa. Opiskelija pystyy kirjoittamaan sisällöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Hän ymmärtää normaalitempoista puhetta, mutta harvinaisemmat aiheet ja ei-yleiskielinen puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää jo oman alansa vaativiakin tekstejä, vaikka yksityiskohtia voi jäädä epäselviksi. Hän osaa käyttää rakenteita monipuolisesti eivätkä virheet estä viestin välittymistä. Opiskelijan sanavarasto riittää viestimään keskeiset asiat vaativammissakin tehtävissä ja tilanteissa. Hän ääntää ymmärrettävästi. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
4 Kiitettävä
Opiskelija osaa viestiä sujuvasti eri kielenkäyttötilanteissa tuottaen selkeää ja sujuvaa kieltä asianmukaisella tyylillä. Hän ymmärtää ja tuottaa vaikeuksitta työelämässä tarvittavaa tekstiä ja puhetta, vaikka yleiskielestä poikkeavat ilmaisut aiheuttavat jonkin verran vaikeuksia. Opiskelija hallitsee hyvin kielen käytön, mutta satunnaisia ongelmia voi silti esiintyä. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
5 Erinomainen
Opiskelija osaa viestiä erittäin sujuvasti ja aktiivisesti osallistuen sekä oppimaansa monipuolisesti soveltaen vaativissa työelämän kielenkäyttötilanteissa sopivaa tyyliä käyttäen. Hän ymmärtää vaikeuksitta erilaisia kielenkäyttäjiä, vaikka hienot vivahteet ja merkittävästi yleiskielestä poikkeava puhe voivat tuottaa vaikeuksia. Opiskelija ymmärtää ja tuottaa sisällöllisesti vaativaa puhetta ja tekstiä. Hänen kielenkäytössään ei ole juurikaan puutteita. Opiskelija toimii vastuullisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Opintojakso on yleiseurooppalaisen viitekehyksen tasolla B2 (https://europass.cedefop.europa.eu/sites/default/files/cefr-fi.pdf). Mikäli opintojesi alkaessa olet saanut kielitestin perusteella suosituksen suorittaa Englannin tukiopinnot -opintojakson, se kannattaa tehdä ennen kuin aloitat Työelämän englanti -opintojakson.
Opintojaksolla on hallittava tietotekniikan perustaidot, esimerkiksi tekstinkäsittely sekä ääni- ja videotiedostojen tekeminen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 25.08.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 18.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Toimipiste
Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Hanna Syvälahti
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Opintojaksolla käytetään Moodle-oppimisympäristöä ja opettajan laatimaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Lähiopetustoteutus 3.9. - 10.12.2024
Oppitunnit tiistaisin 8.00-10.30 (FK14). Läsnäolovelvollisuus.
Opintojaksolla tehdään kirjallisia ja suullisia tehtäviä sekä ohjatusti että itsenäisesti. Tehtävät tehdään yksilö,- pari- ja ryhmätyöskentelynä.

Lähiopetustoteutus 4.9. - 11.12.2024
Oppitunnit keskiviikkoisin 8.45 - 11.15 (F405). Läsnäolovelvollisuus.

15 - 28

13 paikkaa Gradia
Lähiopetustoteutus 6.9. - 13.12.2024
Oppitunnit perjantaisin 12.15 - 15.00 (F408.1). Läsnäolovelvollisuus.

01.08.2024 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TA94 - Kielikeskus
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Logistiikka (AMK)
- Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)
- Toimintaterapeutti (AMK)
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (AMK)
- Palveluliiketoiminta (AMK)
- Energia- ja ympäristötekniikka (AMK)
- Sähkö- ja automaatiotekniikka (AMK)
- Tiimiakatemia (AMK)
- Sosionomi (AMK)
- Konetekniikka (AMK)
- Tietojenkäsittely (AMK)
- Rakennusmestari (AMK)
- Tieto- ja viestintätekniikka (AMK)
- Liiketalous (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), varhaisiän musiikkikasvatus ja kulttuurihyvinvointi
- Sairaanhoitaja (AMK)
- Maaseutuelinkeinot (AMK)
- Fysioterapeutti (AMK)
- Musiikkipedagogi (AMK), instrumenttiopetus ja ryhmänohjaus
Opettaja
- Suvi Mustonen
Tavoitteet
Työelämän englanti -opintojakso antaa sinulle valmiuksia käsitellä kansainvälistyvään työelämään liittyviä tilanteita englannin kielellä.
Opit toimimaan englanniksi työelämään liittyvissä tilanteissa ja saat itseluottamusta niin suulliseen kuin kirjalliseen ilmaisuun ammatillisesti tärkeissä konteksteissa. Lisäksi opit seuraamaan alasi kehitystä kotimaassa ja globaalisti.
Tämän opintojakson jälkeen olet oppinut kirjoittamaan ammattiisi liittyviä tekstejä englanniksi kontekstiin sopivalla tyylillä. Olet myös saanut varmuutta suullisiin englanninkielisiin vuorovaikutustilanteisiin sekä kerännyt englanninkielistä sanastoa, joka hyödyttää sinua myöhemmin urallasi.
Viestintä ja tiimityö: Osaat toimia kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa ja osaat tehdä yhteistyötä oman alasi asiantuntijoiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sisältö
Opintojaksolla opiskelet seuraavia sisältöjä:
• opinnot ja työnhaku
• työelämän suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita, esimerkiksi tapaaminen, jutustelu, asiakaspalvelu, puhelin, sähköposti ja mielipiteenilmaisu
• asiatekstin, kuten raportin, ohjeiden tai yhteenvetojen, tuottaminen
• oman alan keskeistä terminologiaa
• esitelmät, workshopit, ryhmäkeskustelut
Opetusmenetelmät
Tälle toteutukselle vain osaamiseen perustuvat hyväksilukuarvioinnit.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty